Tavoitteena nousu Liigaan

  • 170 542
  • 1 628

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sportilla, KooKoolla ja Jukureilla liikevaihdot olivat 1,5-2,0 miljoonan välillä viimeisillä Mestis-kausillaan. Jonnekin tuonne tasolle olisi varmasti saatava budjetti kasvatettua muuallakin, jos mielivät liigaan, sillä muuten hyppäys liigabudjettiin on ihan liian suuri. Toki nykymuotoisessa Mestiksessä liikevaihdon kasvattaminen tuollaisiin lukemiin taitaa olla "helpommin sanottu kuin tehty" -osaston juttuja.

Pikaisella googletuksella Jukureilla taisi olla normaali budjetti 800k tienoilla ja nostivat sitä sitten 1,2 miljoonaan viimeisillä mestiskausilla. Viidellä viimeisellä mestiskaudella semmoista 500k turskaa eli keskimäärin 100k kaudessa. Nykyisessä mestiksessä edes lähelle miljoonan liikevaihtoa niin että taloudellisesti ei tule kuusinumeroisia lukuja turpaan voisi pitää hyvänä suorituksena.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

TUTOn liikevaihto pyörii siellä millissä poislukien 2021 koronakausi.

TUTOn tytäryhtiö Kupittaan Palvelu Oy, joka pyörittää Marli Areenan ravintolapalveluita pyörii lisäksi n kolmen ja puolen sadan tonnin liikevaihdolla.

Vertailun vuoksi Kiekko-Espoolla samaisella kaudella liikevaihto oli 442 000

Ketterällä 600 000 hujakoissa

Sarjan eniten yleisöä viimeaikoina vetänyt RoKi on kerännyt liikevaihtoa puolesta millistä reiluun kuuteen ja puoleen sataan tuhanteen poislukien koronakausi 2021

En pidä miljoonan liikevaihtoa mitenkään mahdottomana Espoossakaan.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
K-Espoo kaipaisi yritysmyyntiin rautaista B2B-osaajaa. Hirson aika ei vain voi riittää kaikkeen. Kuten ketjussa on aiemminkin todettu, pitäisi ensi kautta silmälläpitäen ottaa lakki nöyrästi käteen ja lähteä kiertelemään "Kaisan kukkakauppa" ja "Maken Pub" -tyylisiä paikkoja. Ihmetyttää, jos esim. Suomen parasta pihviravintolaa, Toroa ei ole kysytty sponsoriksi.

Varmasti on monia firmoja, joita on kysytty sponsoriksi, mutta ei se kysyminen mitään myyntiä ole.

Ei Kiekko-Espoo, jääkiekkosarjat ja potentiaaliset sponsorit toimi tyhjiössä vaan tässä on viimeisten parin vuoden aikana tapahtunut makroympäristössä isoja muutoksia, jotka ovat pistäneet ennakoitavuuden koetukselle. Kuten yleensä, rohkeat ja hallittuun riskinottoon kykenevät lopulta voittavat, mutta on ymmärrettävää jos korona-aikana ei sponsoreillakaan ole ollut mahdollisuutta lähteä mukaan. Ja kun ei ole lähdetty, on pian sille(kin) rahalle löytynyt varmasti jotain muuta käyttökohdetta.

Vähän kuten katsojienkin kohdalla, jääkiekkoseurojen pitää pystyä myymään itsensä uudelleen. Katsojien kohdalla puhutaan siitä, miksi tulisin a) ensimmäisen kerran hallille ja b) mikä saa minut haluamaan tulla sinne uudelleen ja c) mikä saa minusta vakioasiakkaan. Noi kolme porrasta periaatteessa pitää ratkaista heidän osaltaan. Firmojen kohdalla keissi on hankalampi, sillä suoraa liiketoiminnallista hyötyä sponsoroinnista harvoin saa. Jotain muuta firmoille voi taas tarjota: voidaanko esim. areenan kanssa tehdä diilejä, joissa tietyn tason sponsoroinnista firma saa käyttöönsä aition x tapahtumaan vuodessa (ehkä tällaisia onkin jo)? Voiko firma kutsua Kiekko-Espoon pelaajia tms toimijoita virkistyspäiviinsä vetämään jonkun hauskan homman työntekijöille? Voiko firma saada Amin&Hirson kertomaan liiketoiminnan ajamisesta pystyyn ja sen kehittämisestä, jonkun tunnin setin jossain neukkarissa? Kaikkea tällaista todella pienen kynnyksen touhua voisi tarjota jo nyt. Paljon enemmänkin pystyy tekemään sitten kun resursseja ja aikaa siihen on enemmän, mutta lopultahan kyse on vain yritysmyynnin tuotteistamisesta: mitä firmat "ostavat" lähtiessään sponsoriksi?

Myimme taannoin firman, jossa olin osakkaana. Jos pulju olisi ollut kokonaan oma, olisi se sponsannut Kiekko-Espoota jo Suomi-sarjasta lähtien. Koska ei ollut, olisin joutunut perustelemaan muille osakkaille - joita lätkä ei kiinnosta - miksi hommaa kannattaisi tehdä. Ei siihen olisi riittänyt se, että "lätkää on kiva kattoa", se olisi vaatinut jotain enemmän. Jonkin syyn miksi a) valitaan ylipäänsä sponsoroida mitään ja b) miksi kohteena olisi tämä laji ja tämä seura. Olettaisin tällaisia firmoja olevan Espoossakin aika liuta eri kokoisina.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En pidä miljoonan liikevaihtoa mitenkään mahdottomana Espoossakaan.

Tärkeintä varmaan Espoossakin että kasvu tapahtuu talous edellä, TuTo on kyllä sinne miljoonaan yltänyt mutta tuo -200k kaudessa tappiota ei kyllä kovin kestävää ole ja jos jotain vastaavaa Espoossakin niin peli voi olla nopeasti Game over jos liigaan ei pikaisella aikataululla hyväksytä ja jos ei löydykään tappioiden kuittaajaa.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tärkeintä varmaan Espoossakin että kasvu tapahtuu talous edellä, TuTo on kyllä sinne miljoonaan yltänyt mutta tuo -200k kaudessa tappiota ei kyllä kovin kestävää ole ja jos jotain vastaavaa Espoossakin niin peli voi olla nopeasti Game over jos liigaan ei pikaisella aikataululla hyväksytä ja jos ei löydykään tappioiden kuittaajaa.

Ei ole kestävää ei, mutta on Tuto onnistunut voittoakin tekemään pari viime kautta.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tärkeintä varmaan Espoossakin että kasvu tapahtuu talous edellä, TuTo on kyllä sinne miljoonaan yltänyt mutta tuo -200k kaudessa tappiota ei kyllä kovin kestävää ole ja jos jotain vastaavaa Espoossakin niin peli voi olla nopeasti Game over jos liigaan ei pikaisella aikataululla hyväksytä ja jos ei löydykään tappioiden kuittaajaa.
Tämä on periaatteessa juuri näin.

Budjetissa on aina kaksi eri puolta - tulot ja kulut. Ja budjettia pitää kasvattaa niin, että tulopuolta kasvatetaan ensin ja kulupuolta vasta sen seurauksena. Ja jos tulobudjetissa on unelmahöttöä, talo kaatuu. Kulubudjetissa pitää olla myös mahdollisuus joustavasti leikata, jos siltä näyttää.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
K-Espoo kaipaisi yritysmyyntiin rautaista B2B-osaajaa. Hirson aika ei vain voi riittää kaikkeen. Kuten ketjussa on aiemminkin todettu, pitäisi ensi kautta silmälläpitäen ottaa lakki nöyrästi käteen ja lähteä kiertelemään "Kaisan kukkakauppa" ja "Maken Pub" -tyylisiä paikkoja. Ihmetyttää, jos esim. Suomen parasta pihviravintolaa, Toroa ei ole kysytty sponsoriksi.
Samaa mieltä, että pienistä puroista tuloja täytyy lähetä kasaamaan. Pitää myös muistaa kuitenkin realiteetit, eli esim. ravintola-ala ei todennäköisesti korona-ajan jälkeen ole se todennäköisin rahasampo (vaikka Torossa parhaat pihvit onkin).

Espoo tunnetaan toimitusjohtajien luvattuna maana, joten jollain tavalla tuota kautta voisi yritysmyyntiä koittaa saada edistettyä. Pelaajat tekemään säännöllistä sissimarkkinointia ala-asteille ja juniorijoukkueiden tapahtumiin ottamaan selfieitä ja kirjoittamaan nimmareita ja lapset kertoo kotona kuinka siistiä oli nähdä Kiekko-Espoon pelaajat livenä. Tästä innostuneena perheet lähtee aktiivisemmin peleihin ja ehkä nämä vähemmän kiekosta innostuneet vanhemmat saavat jonkinlaisen kipinän lajin suhteen, joka voi johtaa uusiin aktiivisiin katsojiin tai jonkun tason sponsorointiinkin.

En ole myynnin ammattilainen, mutta tunnepuoli käsittääkseni suuressa roolissa tuolla saralla on. Jos jonkinlaista kosketuspintaa myytävään aiheeseen on, luulisi paremmat mahdollisuudet olevan onnistumiseen.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tärkeintä varmaan Espoossakin että kasvu tapahtuu talous edellä, TuTo on kyllä sinne miljoonaan yltänyt mutta tuo -200k kaudessa tappiota ei kyllä kovin kestävää ole ja jos jotain vastaavaa Espoossakin niin peli voi olla nopeasti Game over jos liigaan ei pikaisella aikataululla hyväksytä ja jos ei löydykään tappioiden kuittaajaa.
Liikevaihdostahan tuossa puhuttiin. Ei budjetista. Liikevaihto on toteutunut luku. Miljoonan liikevaihdollahan tappiota syntyy jos kulut on miljoonaa suuremmat. Nyt nimenomaan sitä tulopuolta pitää nostaa jotta on millä pyörittää ja kehittää toimintaa. Kiekko-Espoohan on tehnyt kolme tilinpäätöstä elinkaarensa aikana. Ensimmäinen oli niukasti plussalla ja sen jälkeen on kaksi vuotta tehty tappiota. Ne tappiot voidaan kuitenkin laskea koronan piikkiin. Toisella kaudella yhtiö teki suuremman tappion. Sekin olisi jäänyt plussalle jos olisi pelattu se kolmas välierä ja kaksi karsintapeliä. Mitään tappioiden kuittajaa ei Espooseen kaivata. Homma pitää saada pyörimään tulorahoituksen voimin ilman että seuraan pumpataan rahaa joka kausi. Ja sen eteen seurassa tehdään töitä. Mikään ei myöskään indikoi sitä että että seuraa pyöritettäisiin muuten kuin niiden tulojen mukaan mitkä on realistisisesti odotettavissa.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Samaa mieltä, että pienistä puroista tuloja täytyy lähetä kasaamaan. Pitää myös muistaa kuitenkin realiteetit, eli esim. ravintola-ala ei todennäköisesti korona-ajan jälkeen ole se todennäköisin rahasampo (vaikka Torossa parhaat pihvit onkin).

Espoo tunnetaan toimitusjohtajien luvattuna maana, joten jollain tavalla tuota kautta voisi yritysmyyntiä koittaa saada edistettyä. Pelaajat tekemään säännöllistä sissimarkkinointia ala-asteille ja juniorijoukkueiden tapahtumiin ottamaan selfieitä ja kirjoittamaan nimmareita ja lapset kertoo kotona kuinka siistiä oli nähdä Kiekko-Espoon pelaajat livenä. Tästä innostuneena perheet lähtee aktiivisemmin peleihin ja ehkä nämä vähemmän kiekosta innostuneet vanhemmat saavat jonkinlaisen kipinän lajin suhteen, joka voi johtaa uusiin aktiivisiin katsojiin tai jonkun tason sponsorointiinkin.

En ole myynnin ammattilainen, mutta tunnepuoli käsittääkseni suuressa roolissa tuolla saralla on. Jos jonkinlaista kosketuspintaa myytävään aiheeseen on, luulisi paremmat mahdollisuudet olevan onnistumiseen.
Totta tuo mainitsemasi ravintola-alan kurimus. Unohdin "uuden normaalin." Kun ei itse joudu olemaan päivittäin tekemisissä laskeneen liikevaihdon ja kadonneiden asiakkaiden kanssa, en sitä tajunnut ajatella muidenkaan kannalta.

Esikuvien saaminen pikkujunnuille on ihan must. Niin minäkin aikoinaan innostuin K-Espoosta, kun oli Koivusen, Lehtisen ja Muukkosen kaltaisia pelaajia joukkueessa. Organisaation tulevaisuuden kannalta todella toivon, että myös pelaajistossa saadaan jatkuvuutta aikaiseksi. Harmi, että Lehtonen nosti kytkintä kesken kauden ja että Kähkönen on missannut niin paljon pelejä. Nykyään se on niin helppo olla tulematta hallille, kun oma lempparipelaaja ei ole pelaavassa kokoonpanossa. Toista se oli 80- ja 90-luvuilla, kun vasta pari minuuttia ennen ottelun alkamista pääsi kärryille pelaavasta kokoonpanosta.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kähy sanoi, että kahden vuoden päästä Liigassa. Tavoite/Toive/Arvaus…
Tämä on se aikataulu, mistä aiemmin kirjoitin... vuoden päästä hakemus ja vuoden siirtymäaika.

Eikä se mahdollisuuksia yhtään heikennä, että tänään 2300+ katsojaa. Yhdessä voidaan tuoda uskottavuutta projektille.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tällä matkalla kohti Liigaa yksi askel pitää olla myös se, että siirrytään Mestis-tyyppisestä omatoimisesta ja palkattomasta kesätreenaamisesta Liiga-tyyppiseen ja palkalliseen treenaamiseen. Ketterällä homma jo on näin ja varmaan osin siksi ovat niin haluttu työnantaja tässä sarjassa. Viime kesän tyyppinen sopimusten julkistaminen ei tue tällaista, mutta nythän asia voi olla toisin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Liiga-matkalla pitäisi olla kahdessa asiassa Mestiksen paras: urheilullisuudessa ja busineksessa. Valitettavasti tällä hetkellä kummassakaan Kiekko-Espoo ei ole Mestiksen paras. Kuten kirjoitit, niin Ketterä liidaa sarjan urheilullisimman seuran viittaa, minne nuoret ja lahjakkaat pelaajat haluavat tulla opettelemaan ammattilaiseksi kasvamista. Jokainen Mestistä seuraava on varmaan kuullut kyllästymiseen asti Ketterän yhteydessä maininnan ”laadukas arki”.

Busineksessa/brändissä RoKi on Mestiksen kingi. Lapissa osattiin ottaa kaikki hyöty irti kevään hypestä ja nyt jo on siellä myyty 1300 kausikorttia (enemmän kuin SaiPa myy). Ja kun myy yli 1500 kausaria, niin sponssimyyntikin on kertaluokkaa helpompaa. Tämän vastaavan hypen Kiekko-Espoo missasi aika täydellisesti. Finaalien aikana märät puut saatiin Espoossa tuleen ja vanhaa Gardenista tuttua fiilistä alkoi näkymään. Kukaan Kiekko-Espoon toimistolla ei kuitenkaan muistanut kauden loputtua lisätä puita ja nyt kamina on taas sammunut.
 
Jos tarkkoja ollaan niin Liigan kriteereissä ei sanota että pitää olla Mestiksen paras kummallakaan osa-alueella. Urheilupuolella sanotaan että pitää olla Mestiksen kärkikahinoissa ja talouspuolella on kriteerit mitkä pitää täyttää. Siinä ei verrata muihin Mestisseuroihin vaan katsotaan onko talouspuolella mahdollista tulla toimeen liigassa. RoKin ja Kiekko-Espoon talouksia en tässä vaiheessa lähde vertailemaan ennenkuin saadaan molempien seurojen tilinpäätökset menneeltä kaudelta. Talouspuolella kun on paljon muutakin kuin myytyjen kausikorttien lukumäärä. Olihan Kiekko-Espoon kausikortitkin hinnaltaan tuplat mitä Rovaniemeläisillä. Liigaan pyrkivän seuran ei ole järkevää totuttaa katsojia pilkkahintaisiin kausikortteihin.

Lisäksi kriteereissä on junnutoiminta ja halli. Junnupuolella Kiekko-Espoo on yksiselitteisesti ja ylivoimaisesti Mestiksen paras. U20 SM-sarjassa Kiekko-Espoon kakkosjoukkue ole korkeammalla kuin toiseksi parhaan Mestisseuran ykkösjoukkue. Halli on myös täysin liigakelpoinen.

Liigaprojekti edellyttää jatkuvaa eteenpäinmenoa kaikilla osa-alueilla. Toistaiseksi kaikki on näyttänyt kehittyvän oikeaan suuntaan. Katsotaan nyt millaiset talousluvut sieltä tulee ja millaisen joukkueen Hirso on saanut koottua tulevalle kaudelle. Sitten on enemmän dataa spekuloida tätä asiaa.
 
En tarkoita, että Liigan kriteereissä pitää olla Mestiksen paras urheilupuoli tai paras businessosaaminen, mutta jos Liiga-taipaleesta haluaa jotain muuta kuin jatkuvan kädestä-suuhun hengissäpysymistaistelun, niin pääelementit pitää olla kunnossa. Liigassa urheilullisuusvaade ja talousvaade on merkittävästi Mestistä korkeammalla tasolla, joten benchmarkkina on edes näissä oltava Mestiksen ylivoimaisesti paras, jotta Liigaan edes kannattaa haaveilla. Lappeenrannasta voi käydä ottamassa fiiliksiä, mitä tarkoittaa kun kitkutellaan Liigassa minimiresursseilla vuodesta vuoteen.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Busineksessa/brändissä RoKi on Mestiksen kingi. Lapissa osattiin ottaa kaikki hyöty irti kevään hypestä ja nyt jo on siellä myyty 1300 kausikorttia (enemmän kuin SaiPa myy). Ja kun myy yli 1500 kausaria, niin sponssimyyntikin on kertaluokkaa helpompaa. Tämän vastaavan hypen Kiekko-Espoo missasi aika täydellisesti. Finaalien aikana märät puut saatiin Espoossa tuleen ja vanhaa Gardenista tuttua fiilistä alkoi näkymään. Kukaan Kiekko-Espoon toimistolla ei kuitenkaan muistanut kauden loputtua lisätä puita ja nyt kamina on taas sammunut.
Mielestäni huonoin mahdollinen tapa hyödyntää hypeä on myydä liian halvalla. Rollossa hyvä puoli on se, että heti tilikauden alussa nähdään aika tarkasti kuinka paljon tuloja ottelulipuista saadaan. Lisäksi rahat saadaan siihen hetkeen, kun muita tuloja ei juurikaan ole. Molemmat hyviä asioita. Alehinnoilla haetaan fillistä halliin ja totutetaan kuluttaja käymään hallilla. En osaa sanoa miten tästä on sitten ajan saatossa tarkoitus hyötyä taloudellisesti, jos kuluttaja tottuu samalla lähes maksuttomaan palveluun. Hinnan korottaminen on aina paljon hankalampaa kuin laskeminen. Se, että yhtä tulon lähdettä leikataan (pääsyliput), jotta toista (sponssit) on helpompi myydä on myös aikalailla nollasummapeliä.

Yksi hyvä tapa myynnin ja fiiliksen parantamiseen päättyneellä kaudella kuitenkin löytyi: omat juniorit. Oman organisaation juniorit pääset pelipaita päällä maksutta halliin, kuten vissiin kaikilla sarjan seuroilla. Tämä tuo fiilistä. Näiden lasten vanhemmat sitten maksavat omat lippunsa sekä limpparihodarit mukuloille ja ehkä ostavat fanikamaa. Tästä pieni buusti myyntiin. Tällä kaudella hiffattu juttu oli se, että junnut kutsuttiin peliin. Mitään muuta ei siis muutettu ja runkosarjan keskiarvoon nähden yleisömäärä oli about kaksinkertainen. Tällä totutetaan yhteisö käymään hallilla. Tuo yhteisö onkin melko iso: 3 500 junioria. Siihen päälle sisarukset ja vanhemmat, niin luku lienee yli 10 000. Tämä kasvattaa yleisökeskiarvoa hitaasti, mutta varmasti. Mistä löytyy seuraava helposti tavoitettavissa oleva ryhmä?

Viimeiseen lauseeseen sellainen, että eipä ollut tekijää eikä työkaluja. Maksetun markkinoinnin budjetti vaikuttaa olevan lähes olematon. Lisäksi ei ollut some-vastaavaa, kun edellinen lähti ja nykyinen palkattiin vasta nyt. Silti on pakko sano, että valittu, äärimmäisen niukka, tiedotuslinja ei ajanut asiaansa. Eikä kyllä ole sitä tehnyt pariin vuoteen. Yksi esimerkki on tässä: Kiekko-Espoon valmennus kaudella 2022–23 - Kiekko Espoo
Uutinen sinällään on ihan onnistunut. Mutta. Ei ole videohaastattelua kenestäkään. Ehkäpä nämä ovat tulossa. Tulevasta ei ole mitään. Milloin julkaistaan pelaajia? Myöskään päättynyttä kautta ei ole vielä käsitelty kotisivuilla oikeastaan millään tavalla. Huomionarvoista on myös se, ettei paikallislehti ole huomioinut valmentajauutista vielä mitenkään. Onkohan sinne laitettu tiedotetta? Olisko pitänyt? Kun tiedotteen tekee, ei ole iso homma laitta sitä myös kansallisiin medioihin. Esim keltainen lehdistö olisi voinut tarttua asiaan kulmalla "Erkan poika, seuraava huippuvalmentaja?". Edelleen jätetään käyttämättä hirveän paljon ns ilmaista potentiaalia. Töitä on siis aika paljon, jos liigakelpoisuuteen pyritään.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Töitä on siis aika paljon, jos liigakelpoisuuteen pyritään.
Todellakin, aivan pirun kaukana on vielä Liigakelpoisuus Espoossakin. Jos joku seura ylipäätään tavoittaa joskus Liigakelpoisuuden, niin se ei vielä tarkoita sitä, että Liigaan pääsisi. Sinne ei kuitenkaan, niin vain mennä, pitää olla kaikilta osakkailta hyväksyntä. Jokerit luulisi olevan seuraava seura, joka on lähellä Liigakelpoisuutta.

Mutta oli niin tai näin, niin kyllähän jokaisen oikeasti Liigakelpoisuutta tavoittelevan Mestis-seuran kannattaa ja pitää hoitaa asiansa kokonaisvaltaisesti hyvin, sillä eihän sitä kuitenkaan tiedä, mitä muutoksia saattaa tulla sarjasysteemeihin. Silloin on hyvissä asemissa, jos asiat ovat valmiina kunnossa, jos ja kun muutoksia tulee.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mutta oli niin tai näin, niin kyllähän jokaisen oikeasti Liigakelpoisuutta tavoittelevan Mestis-seuran kannattaa ja pitää hoitaa asiansa kokonaisvaltaisesti hyvin, sillä eihän sitä kuitenkaan tiedä, mitä muutoksia saattaa tulla sarjasysteemeihin. Silloin on hyvissä asemissa, jos asiat ovat valmiina kunnossa, jos ja kun muutoksia tulee.
Mielestäni jokaisen Mestis-seuran pitäisi hoitaa asiansa kokonaisvaltaisesti hyvin. Sarjan suurin ongelma on se, että täällä Ketterä ja pari hassua haastajaa ja muut. Jos edes puolet seuroista olisi vahvoilla urheilullisesti ja taloudellisesti, olisi koko sarja ihan eri tilanteessa eikä sinne Liigaan tarvitsisi haikailla väkisin. Tämä on melkoinen oravanpyörä, kun osaamattomat johtajat peittelevät omia virheitään syyttämällä Liigaa ja Liigasta huomataan, että toiminta on ihan päin helvettiä. Siihen päälle vielä kannattajat hokevat samaa mantraa, jossa Liiga on syyllinen kaikkeen. Ongelma löytyy peilistä. Samoin ratkaisut niihin.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Mielestäni jokaisen Mestis-seuran pitäisi hoitaa asiansa kokonaisvaltaisesti hyvin.
Tottakai ja ihan jo luonnollisestikin jokaisen seuran tulee hoitaa asiansa niin hyvin kuin mahdollista, mutta tarkoitin nyt lähinnä ketjun nimeen liittyen seuroja, joilla on tavoitteena "nousu" Liigaan. Toki ennemmin käyttäisin ilmaisua tavoitteena Liigakelpoisuus. Seuroja ei taida olla tällä hetkellä kuin kaksi, jotka ovat ainakin jollain tavalla ilmaisseet tavoittelevansa tulevaisuudessa Liigakelpoisuutta, Espoo ja JoKP?
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Yksi hyvä tapa myynnin ja fiiliksen parantamiseen päättyneellä kaudella kuitenkin löytyi: omat juniorit. Oman organisaation juniorit pääset pelipaita päällä maksutta halliin, kuten vissiin kaikilla sarjan seuroilla. Tämä tuo fiilistä. Näiden lasten vanhemmat sitten maksavat omat lippunsa sekä limpparihodarit mukuloille ja ehkä ostavat fanikamaa. Tästä pieni buusti myyntiin. Tällä kaudella hiffattu juttu oli se, että junnut kutsuttiin peliin. Mitään muuta ei siis muutettu ja runkosarjan keskiarvoon nähden yleisömäärä oli about kaksinkertainen. Tällä totutetaan yhteisö käymään hallilla. Tuo yhteisö onkin melko iso: 3 500 junioria. Siihen päälle sisarukset ja vanhemmat, niin luku lienee yli 10 000. Tämä kasvattaa yleisökeskiarvoa hitaasti, mutta varmasti. Mistä löytyy seuraava helposti tavoitettavissa oleva ryhmä?

Tuo junioreiden saaminen peleihin on hyvä alku, jos aiemmin on ollut tilanne, että junioreita ei peleissä ole käynyt. Tästä parhaimmillaan hyötyä myös pitkällä aikavälillä, kun ne tämän päivän juniorit eivät enää ole junioreita.

Myönnän, että en ole Espoossa käynyt pelejä katsomassa sitten Bluesin viimeisimmän liigakauden. Tuota ennen tuli Espoossa käytyä ehkä kerran tai kaksi kaudessa, joten kovin tarkasti en ole asioista perillä. Mutta itse kiinnitin jo aiemmin huomiota siihen, että opiskelijoita näkyi peleissä melko vähän. Jos ajatellaan, että Otaniemi sijaitsee kuitenkin melko lähellä Tapiolaa niin luulisi, että sieltä olisi jonkinlainen massa saatavissa liikkeelle. Toki opiskelijoiden maksukyky on mitä on, mutta voisivat tuoda hyvää pöhinää halliin ja tuon "yhteistyön" ympärille voisi saada ideoitua vaikka mitä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mutta itse kiinnitin jo aiemmin huomiota siihen, että opiskelijoita näkyi peleissä melko vähän. Jos ajatellaan, että Otaniemi sijaitsee kuitenkin melko lähellä Tapiolaa niin luulisi, että sieltä olisi jonkinlainen massa saatavissa liikkeelle. Toki opiskelijoiden maksukyky on mitä on, mutta voisivat tuoda hyvää pöhinää halliin ja tuon "yhteistyön" ympärille voisi saada ideoitua vaikka mitä.
Opiskelijat on yksi mielenkiintoinen kohderyhmä. Toinen on sitten alakoululaiset, joita voisi kutsua mukaan.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Otaniemen opiskelijat ovat kaikista Espoossa asuvista varmaan se ryhmä, jolla on vähiten mitään espoolaisuuden kotiseututunnetta. Jos heitä haluaa houkutella, kärjen pitää olla jotain muuta kuin paikallisuus.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Yksi esimerkki on tässä: Kiekko-Espoon valmennus kaudella 2022–23 - Kiekko Espoo
Uutinen sinällään on ihan onnistunut. Mutta. Ei ole videohaastattelua kenestäkään. Ehkäpä nämä ovat tulossa. Tulevasta ei ole mitään. Milloin julkaistaan pelaajia? Myöskään päättynyttä kautta ei ole vielä käsitelty kotisivuilla oikeastaan millään tavalla. Huomionarvoista on myös se, ettei paikallislehti ole huomioinut valmentajauutista vielä mitenkään. Onkohan sinne laitettu tiedotetta? Olisko pitänyt? Kun tiedotteen tekee, ei ole iso homma laitta sitä myös kansallisiin medioihin. Esim keltainen lehdistö olisi voinut tarttua asiaan kulmalla "Erkan poika, seuraava huippuvalmentaja?". Edelleen jätetään käyttämättä hirveän paljon ns ilmaista potentiaalia. Töitä on siis aika paljon, jos liigakelpoisuuteen pyritään.
Jep, sama pisti silmään, kun viestinnästäkin olen eri firmoissa vastannut. Meni ihan puihin. Ei tullut juuri mitään somemeininkiä eikä ilmeisesti yhtä ainutta mediajuttua. Olisivat nyt vaikka sopineet Länsiväylän kanssa "yksinoikeusjutusta", jossa LV saa kertoa uuden valmentajan nimen ja haastattelee tätä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Otaniemen opiskelijat ovat kaikista Espoossa asuvista varmaan se ryhmä, jolla on vähiten mitään espoolaisuuden kotiseututunnetta. Jos heitä haluaa houkutella, kärjen pitää olla jotain muuta kuin paikallisuus.
Otaniemessä on pirusti espoolaisiakin nuoria, jotka voivat houkutella omia muualta tulleita kavereitaan mukaan... ja moni otaniemeläinen "junan tuoma" kuitenkin jää tänne asumaan opintojen jälkeen... ja on myös todennäköisesti kohtuullisen hyvin tienaavaa porukkaa opintojen jälkeen.

Se on pitkällä perspektiivillä sitä ryhmää, joka maksaa itsensä takaisin. Ei ekana vuonna. Kymmenissä vuosissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös