Ruutiveijari
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Rauman Lukko
Aiheena depressio. Poistan avausviestin henk.koht. syistä.
Viimeksi muokattu:
Viestin lähetti Ruutiveijari
Mutta tavoitteena on avata ovet. Kenelläkään lähipiirissä vastaavia kokemuksia omaavia ihmisiä? Ketään itse?
Luulen että olet oikeassa. Masennus on monelle luonteenpiirre, joka tulee ja menee. Joskus sen kanssa on helpompi elää, joskus taas kaikki on yhtä vittua vaikka olisi voittanut juuri lotossa.Viestin lähetti Ruutiveijari
Itse en usko, että masennuksesta voi ikinä täysin parantua. Se on osa ihmistä.
Viestin lähetti finnishninja
Luulen että olet oikeassa. Masennus on monelle luonteenpiirre, joka tulee ja menee. Joskus sen kanssa on helpompi elää, joskus taas kaikki on yhtä vittua vaikka olisi voittanut juuri lotossa.
Usein tuntuu siltä, että mitä paremmin asiat ovat, sen helpommin masennus sieppaa ihmisen. Ainainen pieni kriisi ja arkisten asioiden kanssa takkuaminen antaa virikkeitä ja muuta ajateltavaa, kuin oma paha olo.
Puhumme myös paljon siitä, että syvässä masennuksessa olevaa ihmistä tulee ymmärtää ja tukea. En ole koskaan kuullut että se olisi auttanut. Riittää että on kaveri ihan samalla tavalla kuin muidenkin kanssa. Ei masentunut ihminen ole mikään tyhmä tai lapsenmielinen, joka unohtaa surunsa jos saa tikkarin. Hän työstää itse pahoinvointinsa. Nousee ja putoaa itse.
Yksi asia jota olen miettynyt paljon. Ravinnon osuus ihmisen hyvinvoinnissa... Väärä ravinto vuodesta toiseen jättää nopeasti jälkensä vartaloon. Sen näkee ja äkkää heti. Ravinto vaikuttaa tietenkin myös mielentilaan. Luin jostakin että paljon kalaa syövät ovat mielentilaltaan keskimääräistä pirteämpiä. Nojoo... näitä tutkimuksiahan on joka lähtöön, mutta.. tyttö-ystäväni on kasvanut ja kehittynyt syömällä kalaa, lähes joka päivä. Näin myös hänen maanmiehensä. Hänelle masentuneisuus on täysin tuntematon käsite. Kysyin kerran tunteeko hän yhtään maanmiestä, joka kärsii masennustiloista. Hän ei tunne yhtään.
- Aivan. On masennuksia, masennuksia ja masennustiloja. Lisäksi nämä vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin. Jokaisessa tapauksessa on oma taustansa, eikä mihinkään niistä ole reseptiä, joka tepsii joka tapaukseen.Viestin lähetti vlad
On totta, että masennus on monelle hyvin luontainen luonteenpiirre. Samalla on kuitenkin hyvä pitää mielessä se ettei masennusta ja masennusta saa sekoittaa keskenään. Usein vaan tuppaa käymään, niin että puhutaan masennuksesta jolla tarkoitetaan näitä ohimeneviä hetkellisiä masennustiloja, tämän tähden ei sitten osatakaan tehdä eroa tällaisen masennuksen ja sen toisen masennuksen välillä.
Ei tietenkään. Rajan tosin huomaa joskus niin selvästi. Päivät saattavat olla täynnä raha-asioiden kuntoon laittoa, asunto-asioita, työnhakua jne. Yhtäkkiä ollaan tilanteessa "nyt voi hieman levähtää". Silloin mennään usein taas alaspäin.Nuo pienet kriisit antavat virikkeitä vain tietyksi ajaksi, loputtomiin niiden avulla ei voi paeta todellisuutta.
Joissakin tapauksissa tämä varmasti riittää. Olen pannut merkille että kuuntelijan rooli saa aikaan aina kiitollisia reaktioita, mutta joskus hyvällä kuuntelulla tekee vain karhunpalveluksen huonosti voivalla ystävälle. Hän käy läpi kaiken ja purkaan sydämensä sinulle - ja voi sen jälkeen vielä huonommin:-/Eli riittää kun on kaveri samalla tavalla kuin ennenkin, ja jos nyt hetkittäin tämä masentunut tarvitsee kuulijaa, niin sitten kuuntelee. Usein se riittää, että on joku jolle puhua.
En minäkään usko siihen. Ihmisen kehon ja ajatusmaailman muokkaus on pitkäaikainen projekti, jonka perusta valetaan jo lapsena. Tämä seuraa meitä lähes koko elämän. Väärän ravinnon aikaan saamia puutteita ei ole aina helppoa korjata. Joskus se on jopa mahdotonta. Tilanteen voi tosin aina muuttaa paremmaksi. Jo yksin pelkkä aloitus saa usein aikaan hyvän mielen.mutta ei ravinnon avulla kaikkea voi korjata
Niinhän he sanovat ja uskon sen vaikuttavan jossain määrin. Ei tosin ihan niin paljon, kuin yleisesti luullaan. Muutenhan luulisi että kreikkalaiset tanssivat sambaa vuorokaudet ympäriinsä, samaan aikaan kun lappalaiset tekevät joukko-itsemurhia!auringon valolla on jonkin asteinen merkitys masennukseen - täsmennyksenä, nyt en puhu mistään kevätmasennuksesta.
Tässä on pointtinsa. Psyykkinen paine koetaan monella eri tavalla. Joku voi kytkeä kaikki paineet pois kotiin lähtiessään, kun taas toinen pyörii sängyssä seuraavaa päivää miettien. Luulen että meillä suomalaisilla on enemmän taipumusta tähän jälkimmäiseen tapaukseen. Mehän olemme aina olleet aika jämttiä poppoota. Ajamme jopa itse itsemme ahdinkoon joskus töidemme kanssa.Suorituspaineet ovat monin verroin kovemmat kuin heidän kotimaissaan, joten ei ihme, että ihmisillä on täällä enemmän myös psyykkisiä ongelmia.
Viestin lähetti finnishninja
Joissakin tapauksissa tämä varmasti riittää. Olen pannut merkille että kuuntelijan rooli saa aikaan aina kiitollisia reaktioita, mutta joskus hyvällä kuuntelulla tekee vain karhunpalveluksen huonosti voivalla ystävälle. Hän käy läpi kaiken ja purkaan sydämensä sinulle - ja voi sen jälkeen vielä huonommin:-/
Viestin lähetti Holocaust
Tänä päivänä lähes kaikki masentuneet ja siihen lääkitystä saavat ovat tyttöjä (vielä fiksuja sellaisia)peruskoulussa/lukiossa! Lieneekö muilla vastaavaa mututuntumalla saatua havaintoa.
Viestin lähetti Tkachuk7
Pari päivää sitten sain fluoksetiinilääkityksen ja nyt odotan suurella mielenkiinnolla, mitä tapahtuu kun lääke alkaa vaikuttaa, jos alkaa. Lääkityksen aloittamisesta kuluu 6-8 vko ennenkuin se varsinaisesti vaikuttaa mielialaan. Unihäiriöihin sen pitäisi kuitenkin alkaa tehota nopeammin, mikä olisikin enemmän kuin suotavaa.
Viestin lähetti Tkachuk7
Lääke jonka sain, on Seronil 20mg. Muistaakseni lääkäri kyllä kysyi että haluanko unilääkkeitä tai nukahtamislääkkeitä, mutta kieltäydyn niistä ehdottomasti. Pelkään nimittäin tulevani riippuvaiseksi niistä.
Viestin lähetti bozik
Toivottavasti tämä kysymys ei ole aivan hölmö, mutta ketjun luettuani jäin sitä pohtimaan. Aika usein (ei toki aina) masennukseen tuntuu liittyvän alkoholi ja sen lisääntynyt käyttö. Kaikki tiedämme ettei se ole kenellekään hyväksi, mutta toisaalta eikö alkoholi kuitenkin tässä toimi samaan tapaan kuin masennuslääkkeet ? Alkoholin avulla siis haetaan helpotusta oloon, aivan samoin kuin lääkityksellä ?
Syy miksi jäin tätä pohtimaan on siinä, että jos tarkoitus on parantaa henkistä oloa ja se tehdään lääkkeiden avulla, eikö niihin jää samalla tavalla nalkkiin kuin alkoholiin ? Molempien avullahan tavoitellaan samaa asiaa.
Viestin lähetti vlad
Minulla. Minä itse.
Jonkin verran olen omista kokemuksistani kirjoittanut erinäisiin alkoholia tai itsemurhia käsitteleviin ketjuihin, olenpa tainnut muutamassa muussakin ketjussa jossa aihe on sivujuonteena tullut esille tullut maininneeksi omista ongelmistani. Josko kuitenkin muutamalla sanalla vielä käsittelisin asiaa - tarvittaessa sitten jatkossa lisää.
Lapsuuteni muistot ovat hyvin pitkältä samankaltaiset kuin sinulla, päälimmäiset muistikuvat koskevat ikäviä ja riitaisia asioita, kaikki - tai lähes kaikki - positiiviset ja hyvät muistot ovat hautautuneet varsin syvälle mieleni sopukoihin. Joskus tuntuu siltä ettei niitä juuri ole laisinkaan mutta kun oikein pinnistelee niin löytyyhän sieltä jotain positiivistakin.
Olin jo hyvin nuorena varsin ahdistunut, oikeastaan aivan alaluokilta lähtien, tuolloin ahdistustani lisäsi vielä se, että jouduin koulu- ja pihapiirikiusatuksi. Olin yhtenään ottamassa nokkapokkaa jonkun kanssa ja yhtenään muiden silmätikkuna, onneksi pahin kiusausvaihde koulussa päättyi toisella luokalla. Sen jälkeen se oli lähinnä sanojen voimalla tapahtuvaa kiusottelua, ehkäpä he huomasivat kuinka hullu olin ja päättivät jättää minut rauhaan.
Ahdistuneisuus piti minua kuitenkin otteessaan koko peruskoulun ajan. Toisin kuin nykyään, (tai enhän aivan varma ole nykykäytännöstä), koulussa ei juurikaan kiinnitetty opettajien taholta huomiota ongelmiini. Silloin oli vielä enemmän vallalla mentaliteetti ettei perheoloihin puututa, ja hankala niihin olisikin ollut puuttua kun en opettajille sanallakaan sanonut riidoista ja taisteluista joita kotona käytiin vanhempien välillä ja vanhempien että lasten välillä. Tuolloin halusin ensimmäisiä kertoja kuolla, suunnittelin itsemurhaa - ehkäpä jopa vakavalla mielellä. Onnekseni urheilu antoi minulle tuolloin jotain jonka tähden elää ja taistella vastaan, niinpä kaikki jäi pelkän mielikuvasuunnittelun asteelle. Hekumoin jopa ajatuksella siitä kuinka vanhempani sitten itkisivät kun löytäisivät minun ruumiini.
Vanhempien erottua tilanne hetkellisesti parani, tätä kesti vain muutaman vuoden ajan. Sen jälkeen oma, ensin hidas, mutta myöhemmin kiihtyvä kierteeni kohti pohjaa alkoi. Loukkaantumisten tähden urheilu jäi taka-alalle, tilanne alkoi hiipiä kuningas alkoholi. Alkuun en kiinnittänyt lainkaan huomiota alkoholin kulutuksen kasvuun, kaikki tapahtui niin rauhallisesti ja hiipimällä - mikään ei antanut olettaa siitä kehkeytyvän laajemman ongelman.
Noihin aikoihin aloin kokea toistuvia uupumuskausia töissä, olin totaalisen voimaton ja tämän tilan nollaamiseen aloin käyttää entistä enemmän alkoholia. Muodostui kierre, tein entistä enemmän töitä ja nautin entistä enemmän alkoholia - vain kohtalaisen hyvä yleiskunto piti minut pystyssä. Harrastin tuolloinkin kuntoilumielessa urheilua, pääasiassa pyöräilyä ja kuntosaliharjoittelua, lisäksi tuli salibandy jonka harrastamista jatkoin aktiiviuran jälkeen työporukan kanssa puulaakisarjoissa.
Loputtomiin hyvä onneni ei voinut jatkua, viina alkoi ruokkia entistä voimakkaammin masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Taistelin näitä tuntemuksia vastaan vuosia kunnes itse romahdin ryyppyputken jälkeen - tai ryyppyputki on liian lievä sana kuvaamaan tilannetta. Se oli lähes totaalista eloa alkoholin kanssa. Viiltelin itseäni, samoin yritin tehdä itsemurhan epäonnistuen totaalisesti.
Askel askeleelta nousin alhaalta. Viinan jätin alkuun totaalisesti, yli puoleen vuoteen en edes maistanut alkoholia. Nyt kykenen jo nauttimaan sitä silloin tällöin - mieluiten sivistyneesti - mutta aikaa onkin vierähtänyt jo useita vuosia. Yhä edelleen kärsin ajoittaisista masennuskausista, enkä koskaan voi sanoa täysin varmasti etteivätkö itsetuhoiset ajatukset kumpuaisi jälleen ajatuksiini.
Hivenen synkänpuoleinen tästä viestistä näemmä tuli ja melkoisesti ennakoitua pidempi. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun saakka!
vlad#16.