Tarvitseeko Jokerit vahvistuksia?

  • 570 957
  • 2 313
Tila
Viestiketju on suljettu.

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Musta tää näyttäisi ihan tarpeeksi hyvältä;

Varis-Hirso-Rita
Anderson-"Herra kädet"-Koivisto
Valtonen-Paka-Louhi
Lehterä-Strömberg/Staple-Kivistö

Leppä-Kanki
Kuparinen-Tuulola
Mara-Kalteva
Lade-Kantee/Pulkki

Haluan kuulla muitakin perusteluita aiemmilta kirjoittajilta siitä, että miksi esim. näin ei riittäisi? Nyt ainut argumentti on, että ette luota omiin pelaajiin. Tuntuu kuin viljeltäisiin jotain joukkohysteriaa siltä osin, että kun ykkönen ei onnistu niin olla yhtä huonoja kuin viime vuonna.

On sanottu, että koskaan ei voi muodostua johtajan "tyhjiötä", aina joku ottaa sen paikan. Uskon näin olevan myös tämän vuoden Jokereissa, joku ottaa johtajan paikan, kun tyhjää tulee. Nyt se on ollut Kimi ja kaikki kunnia siitä hänelle. Nyt pitää nähdä niitä positiivisia asioita ja katsoa kuinka vahva ollaan tällä hetkellä.

Ymmärrän Cobolin, liigajyrän, Ikijokerin ym. huolen kevään pleikkareista. Nyt ollaan kuitenkin pelattu vasta viisi kierrosta ja johdetaan niin paljon kuin se on mahdollista. Edes veroraja ei ole vielä lähellä. Turhaa tässä nyt on mesota ja miettiä kevättä, kun ollaan pieraistu kausi vasta käyntiin. Jos verorajan jälkeen tilanne on edelleen sama ja Hirso johtaa pistepörssiä lukemilla 21+15, niin ymmärrän huolenne, muuten en. Katsotaan nyt ihan rauhassa, miltä tämä näyttää. Ei tässä kukaan nähdäkseni ole kuitenkiin esim Timin varaan laskenut yhtään mitään, aikaa on ja käytetään se nyt järkevästi eikä tötäillä hyvin alkanutta kautta.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Siirretty Sheddenketjusta tänne.

Raibe kirjoitti:
Varis-Hirso-Rita
Anderson-"Herra kädet"-Koivisto
Valtonen-Paka-Louhi
Lehterä-Strömberg/Staple-Kivistö

Leppä-Kanki
Kuparinen-Tuulola
Mara-Kalteva
Lade-Kantee/Pulkki
...
Haluan kuulla muitakin perusteluita aiemmilta kirjoittajilta siitä, että miksi esim. näin ei riittäisi?

Voisi riittää, jos tuo sun "Herra kädet" on todella huippumies(Santalan tasoa, myös monipuolisuudeltaan) ja jos terveystilanne pleijareihin mentäessä on esittämäsi, eli täydellinen(pl. Virta, jota en enää edes laske rosteriin). edit. Vähän lisää. Tasakentillä ei hyökkäysvoima ehkä riittäisi, joten keväällä YV-kuviot & tehon pitäisi olla treenattu murhaavalle tasolle, jotta tuota rosteria pitäisin ennakkoon suosikkina.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Panzerfaust kirjoitti:
Ei tämä kuitenkaan mitään junnulätkää ole, enkä usko Sheddeninkään tyytyvän tähän nykyiseen rosteriin. 1-3 pelaajan lisä ei ole kuitenkaan koko jengin laittamista remonttiin, joten älyttömän hyvän runkotyön tehnyt Shedden pitäisi palkita parilla kultakimpaleella vahvistusten muodossa.

Ketkä kolme nykyisin rosterissa olevaa pelaa me potkitaan tuppea puremaan tai syömään hodareita katsomoon? Ja miksi?

cobol kirjoitti:
Maalimäärä ollut laskeva (johtuuko osin siitä, että ykkösen vaarallisuus tiedetään jo): 5-4-4-3-3.

Vai johtuisiko siitä että kahdessa viimeisessä pelissä vastassa on ollut joukkueet jotka eivät perinteisesti meitä vastaan itse liikaa hyökkää vaan yrittävät sumputtamalla pitää pelin mahdollisimman vähämaalisena ja nihkeänä?
 

Elrith

Jäsen
Suosikkijoukkue
On vain Jokerit
Raibe kirjoitti:
Musta tää näyttäisi ihan tarpeeksi hyvältä;

Varis-Hirso-Rita
Anderson-"Herra kädet"-Koivisto
Valtonen-Paka-Louhi
Lehterä-Strömberg/Staple-Kivistö

Leppä-Kanki
Kuparinen-Tuulola
Mara-Kalteva
Lade-Kantee/Pulkki

Haluan kuulla muitakin perusteluita aiemmilta kirjoittajilta siitä, että miksi esim. näin ei riittäisi? Nyt ainut argumentti on, että ette luota omiin pelaajiin. Tuntuu kuin viljeltäisiin jotain joukkohysteriaa siltä osin, että kun ykkönen ei onnistu niin olla yhtä huonoja kuin viime vuonna.

Tuo sinun hahmotelmasi riittäisi minulle; siinä on nimittäin kaksi hyökkäysketjua joilta voisi odottaa jotain. Tämä tietenkin sillä varauksella että se Huippu kakkosketjussa on sen tasoinen pelaaja joka saa Anderssonista ja Koivistosta tehoja irti.

Kysymys ei todellakaan ole siitä, etteikö täällä luotettaisi omiin pelaajiin. Kysymys on siitä, että viiden matsin jälkeen ainoastaan yksi ketju on tehnyt maaleja. Toistan saman, mitä sanoin aikaisemmin: tämän hetkinen kokoonpano on aivan täydellisen hyvä niin kauan kuin Hirson putki jatkuu. Olin paikalla viime kotiottelussa ja olen 98% varma että jos Hirsolla olisi kädet jäätynyt, niin matsi olisi hävitty.

En mielestäni kärjistä kun sanon, että tällä hetkellä joukkueen hyökkäyksessä ei ole lainkaan syvyyttä. Yksi ketju luo kaikki maalipaikat ja tekee kaikki maalit. Yksi ylivoimakenttä tekee kaikki ylivoimatehot. Tämä ei ole hyvä tilanne, ja jos sitä ei yritetä mitenkään korjata, niin se kostautuu.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
cobol kirjoitti:
Pari poimintaa 5 ottelun jälkeen:

Jokerit 19 maalia (3.8 maalia per ottelu)
joista ykköskenttä 14 maalia (74 %)
Ei-ykkösen hyökkääjäät 1 maali (siis viidessä ottelussa)

Maalimäärä ollut laskeva (johtuuko osin siitä, että ykkösen vaarallisuus tiedetään jo): 5-4-4-3-3.

Helvetin hyvin tiivistetty Jokereiden ongelmat!

Vastustelijat oppivat kyllä nopeasti ottamaan tehot pois Jokereiden ykkösketjulta!

Yhden laadukkaan sentterin hommaaminen auttaisi tehojen jakautumisessa useammalle pelaajalle / ketjulle, jolloin ei enää oltaisi yhden ketjun joukkue.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Elton kirjoitti:
Yhden laadukkaan sentterin hommaaminen auttaisi tehojen jakautumisessa useammalle pelaajalle / ketjulle, jolloin ei enää oltaisi yhden ketjun joukkue.
Toimitus Hyvösen loukkaantumisesta kirjoitti:
- Saimme tänään tiedon asiasta. Meillä on sille paikalle Tomi Mustonen – ei ole muita, ei miehiä saa mistään, Kari Jalonen kertoi lauantain KalPa-ottelun jälkeen.
Tosin se on varmaan Virmasen vika, että Kärpätkään ei löydä vahvistuksia... ;-)
Tosiasia on, että ei markkinat ole vielä toipuneet NHL-lakon loppumisesta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Elton kirjoitti:
Helvetin hyvin tiivistetty Jokereiden ongelmat!

Vastustelijat oppivat kyllä nopeasti ottamaan tehot pois Jokereiden ykkösketjulta!

Niin kuin ne oppi ottamaan tehot pois IFK:n ykköseltä Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen, vai?
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
flintstone kirjoitti:
Ketkä kolme nykyisin rosterissa olevaa pelaa me potkitaan tuppea puremaan tai syömään hodareita katsomoon? Ja miksi?

Siinä ollaan loka-marraskuussa viisaampia, kun niitä vahvistuksia voi odottaa ja myös rivipelaajilla on enemmän näyttöjä alla. Kuitenkaan, ei tarvitse olla meedio todetakseen, että 2 todennäköisintä hyökkääjää, jotka penkille/hodarille huippujen tieltä joutuisivat väistymään, löytyvät joukosta Kuki, Stapleton ja varsinkin nelosketjun junnut (Stömberg, Lehterä, Kivistö, Uronen yms). Jos juuri nyt olisi tarjolla huippu ja pitäisi tehdä päätös, niin ei tuottaisi tuskaa penkittää ketään noista em. oikean vahvistuksen tieltä.

Ja se kolmas tippuja löytyisi pakkien Jalkenen, Pulkki(mikäli vielä ovat silloin muutenkaan messissä) tai Kantee, Kaltva joukosta.

Tämä sillä oletuksella, että vahvistuksia tulisi kokonaiset kolme ja nykyinen rosteri ei kärsi lisäloukkaantumisista. Yksikin vahvistus olisi tietty parempi kuin ei mitään. Moni tämän ketjun spekuloijista ei laske loukkaantumisten varaan yhtään mitään ja siinä ihannemaailmassa yksi huippusena lisää, tai jopa nykyinen rosteri, voi riittääkin mestaruuteen.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
flintstone kirjoitti:
Niin kuin ne oppi ottamaan tehot pois IFK:n ykköseltä Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen, vai?

Juuri tuo Hifkin syömähammas alkoi kerhoja vastaan hyytymään. Eikä ihme.
 

Illuminatus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Taito
flintstone kirjoitti:
Niin kuin ne oppi ottamaan tehot pois IFK:n ykköseltä Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen, vai?

Niinpä. Karu tosiasia kuitenkin on, että liigan taso on tippunut viidessä vuodessä selvästi. Samanlaista tähtisikermää, joka vaikka Jokereille oli mestaruusvuonna 2002 ei pysty enää kokoamaan. Yhdellä superketjulla pärjää runkosarjan mainiosti. Pleijareissa taas kokemus on valttia. Esim. ketju Valtonen - Paka - Louhi tulee olemaan todella ikävä ketju vastustajalle loppupeleissä. Vuorenvarmaa ja todella rutinoitunutta suorittamista tilanteessa kuin tilanteessa. Kun meiltä vielä löytyy Kuki niin sanoisin, että kyllä playoff-aineksia on mukavasti olemassa. Toisaalta olen kyllä samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa, että kädet omaava sentteri ei tekisi yhtään pahaa nyt kun näyttää siltä ettei Staplesta ole kakkoskiekollisen rooliin.

Jokatapauksessa en ole pätkääkään huolissani tilanteesta. Ykkönen tehnyt 75% maaleista, mitä sitten? Ollaan voitettu KAIKKI pelit. Näyttäisi siltä, että meillä on tällä kaudella sellainen joukkue, jota on todella vaikea voittaa. Itse en tuijottelisi liikaa nimiin paidan selkämyksessä vaan tarkastelen mieluummin kokonaisuutta, joka näyttää tällä hetkellä paremmalta kuin aikoihin. Meillä on Valmentaja, Maalivahti ja ennenkaikkea Joukkue. Katsotaan tilannetta kuukauden päästä. Voi olla, että silloin on tullut vielä selvemmin esiin tarve toiselle kiekolliselle sentterille. Siihen asti annan ainakin itse rauhan nykyiselle rosterille ja nautin hyvistä peleistä.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Panzerfaust kirjoitti:
Tämä sillä oletuksella, että vahvistuksia tulisi kokonaiset kolme ja nykyinen rosteri ei kärsi lisäloukkaantumisista.

Missään nimessä kolmea vahvistusta ei tälle kaudelle enää hommata!

Toivottavasti rahaa olisi vielä kuitenkin yhteen jannuun ja yksi laadukas ulkkari saataisiin, elikkäs Hirson ohella toinen taitava pelintekoon kykenevä sentteri!
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Panzerfaust kirjoitti:
Tämä sillä oletuksella, että vahvistuksia tulisi kokonaiset kolme ja nykyinen rosteri ei kärsi lisäloukkaantumisista. Yksikin vahvistus olisi tietty parempi kuin ei mitään. Moni tämän ketjun spekuloijista ei laske loukkaantumisten varaan yhtään mitään ja siinä ihannemaailmassa yksi huippusena lisää, tai jopa nykyinen rosteri, voi riittääkin mestaruuteen.

Niin ainoastaan Hjallis ja Virmanen voivat valitettavasti kiekkotietämyksellään uskoa että nyky rosteri riittää mestaruuteen.
Pakan ketju on liigan parhaita puolustavia ketjuja. Hirson ketju on pelannut ällistyttävän hyvin,kun taas Staplen ketju on ollut vaisu. Stapleton ei pysty luomaan paikkoja ja on auttamattomasti liian heiveröinen nyky liigaan. Mielestäni Kukia voisi kokeilla Koiviston kanssa jonka kanssa pelasi viime kauden ja Staple neloseen Strömbergin ja Lehterän kanssa.

Tämän jälkeen voisi kysyä onko VAHVISTUKSEN paikka nelosessa.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
liigajyrä kirjoitti:
Niin ainoastaan Hjallis ja Virmanen voivat valitettavasti kiekkotietämyksellään uskoa että nyky rosteri riittää mestaruuteen.
Oletko sinä siis heittänyt uskon Jokereiden mestaruuteen jo nyt, viiden pelin ja viiden voiton jälkeen?
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
liigajyrä kirjoitti:
Tämän jälkeen voisi kysyä onko VAHVISTUKSEN paikka nelosessa.

Ei tietenkään. Esim. 2 uutta hyökkääjää tarkoittaisi automaattisesti uuden ketjun luomista, minkä duunarilaitaan jäisi joko Tomek tai Louhi. Hirson ketju säilyisi ennallaan ja Pakan laidalle kolmoseen jäisi Andersson.

Yhden vahvistuksen tapaus, eli se huippusena, tarkoittaisi todellista mahdollisuutta Anderssonille breikata ja silloin kokoonpano näyttäisi 100% terveystilanteella jotakuinkin samalta kuin tuossa Raiben viestissä. Mitä nyt itse siirtäisin Tomekin siihen kakkoseen "huippusenan" ja Anderssonin viereen.

bottomline: Jokereissa ei todellakaan ole niin paljoa varmoja suorittajia kädellisten hyökkääjien joukossa, että yhdellekään koutsille tulisi runsaudenpulasta johtuvia ongelmia roolittamisen suhteen. Ja vielä vähemmän sen jälkeen, kuin äijää poistuu sairastuvalle.

edit. ja Hull16. Minä ja monet muut ovat todenneet, että mahdollisuus mestaruuteen on olemassa nykyrosterillakin ilman lisäloukkantumisia. Se mahdollisuus on tosin monella pikkuseurallakin. Mutta tottakai tässä vaiheessa kautta, kun vielä on paljon aikaa asioita korjata, haluaa jengista rakennettavan sellaisen, että se on myös todennäköinen mestarisuosikki.
 
Viimeksi muokattu:

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän tällä hetkellä ollaan aivan liikaa ykkösketjun ja ennenkaikkea Hirson varassa. Muutkin sais niitä maaleja tehdä, Jyväskylässä lauantaina mm. Koivistolla ja Andersonilla oli mestoja useampaankin osumaan, mutta ne jäivät vielä tulematta. Mun mielestä meillä olis käyttöä 1-2 vahvistukselle, koska Stapleton ei nykyisellään ole edelleenkään mikään vahvistus. Roni ja Artsi menee hukkaan tätä menoa, kärsivät ihan selkeesti kunnon sentterin puuttumisesta. Ja niinkun tässä ketjussa jo aiemmin mainittiin, niin onko todellakin VAHVISTUKSEN paikka jossain 3. tai jopa 4.ketjussa?
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
liigajyrä kirjoitti:
Niin ainoastaan Hjallis ja Virmanen voivat valitettavasti kiekkotietämyksellään uskoa että nyky rosteri riittää mestaruuteen.
Täytyy kyllä myöntää, että enemmän on mennyt usko liigajyrän kiekkotietämykseen. Pelkästään ykkösketjun peli on jotain aivan muuta kuin ennen kauden alkua annoit ymmärtää. Surkeasta Hirsosta ja aivan liian hitaasta Variksesta ei ole näkynyt jälkeäkään. Ja jos jollain Ässien joukkueella päästään finaaliin niin kyllä nykyisellä Jokeri-rosterilla voi aivan helposti mestaruuden voittaa.
liigajyrä kirjoitti:
Tämän jälkeen voisi kysyä onko VAHVISTUKSEN paikka nelosessa.
No jos vahvistuksesta täytyy maksaa vähemmän kuin vaikkapa louhesta niin eipäs tuokaan mikaan huono vaihtoehto ole. On itseasissa ihan hyvä olla viisi sentteriä loukkaantumisten varalle.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Stapleton on ollut vaisu mutta sai ainakin Jyväskylän pelistä kehuja Sheddeniltä, Timillä on sen verran vähän pelejä alla SM-liigassa että en vielä ole kuitenkaan valmis tuomitsemaan kaveria toivottomaksi tapaukseksi liigaan. Ja eihän tuo ole kokonsa puolesta liigan ainoita pikkuvipeltäjiä, vai onko ne muutkin pikkumiehet liian heiveröisiä liigaan?

Ja minä haluaisin tän hetken joukkueeseen enintään kaksi vahvistusta, erittäin hyvät kädet ja pelisilmän omaavan sentterin ja jos rahaa vielä on niin oikealta ampuvan taitavan kiekollisen pakin. Tosin lisävahvistukset aivan varmasti tulee syömään meidän junnujen peliaikaa.

Eli kokoonpano näin:
Varis - Hirso - Rita
Valtonen - The Sentteri - Stapleton/Andersson
Andersson/Stapleton - Pakaslahti - Louhi
Strömberg - Kuki - Koivisto

Tuulola - Mr Right
Kuparinen - Järventie
Kankaanperä - Kalteva
Latvala - Kantee

Lepistön tervehdyttyä tosin alkaa olemaan hieman ahdasta pakistossa. Tuolloin Leppä joko Tuulolan pariksi tai sitten Tuulolan paikalle ykköspariin ja Latvala tai Kantee on tuolloin pakko siirtää katsomoon.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Panzerfaust kirjoitti:
Yhden vahvistuksen tapaus, eli se huippusena, tarkoittaisi todellista mahdollisuutta Anderssonille breikata ja silloin kokoonpano näyttäisi 100% terveystilanteella jotakuinkin samalta kuin tuossa Raiben viestissä. Mitä nyt itse siirtäisin Tomekin siihen kakkoseen "huippusenan" ja Anderssonin viereen.
...
Mutta tottakai tässä vaiheessa kautta, kun vielä on paljon aikaa asioita korjata, haluaa jengista rakennettavan sellaisen, että se on myös todennäköinen mestarisuosikki.
Mielestäni yhden hyvän sentterin tulo olisi yhä paras vaihtoehto. Uskon Mr.Anderssoniin kuin vuoreen ja Koivisto-Paka-Louhi olisi aivan loistava jarrukenttä. Ja mielestäni tämä vahvistus nostaisi jo Jokerit todennäköiseksi mestaruussuosikiksi ellei kärpät mene sitten korvaamaan Hyvöstä jollain supervahvistuksella. Tärkeintä on, että jokainen tuleva vahvistus on todellinen supermies. Tässä vaiheessa surkean vahvistuksen hankkiminen hyvin pelanneen oman kasvatin tilalle ei varmaankaan paranna joukkuehenkeä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
flintstone kirjoitti:
Stapleton on ollut vaisu mutta sai ainakin Jyväskylän pelistä kehuja Sheddeniltä, Timillä on sen verran vähän pelejä alla SM-liigassa että en vielä ole kuitenkaan valmis tuomitsemaan kaveria toivottomaksi tapaukseksi liigaan. Ja eihän tuo ole kokonsa puolesta liigan ainoita pikkuvipeltäjiä, vai onko ne muutkin pikkumiehet liian heiveröisiä liigaan?
Shedden on kehunut Timiä koko ajan ja siksi jo aiemmin huutelin sen perään, että mitäköhän Shedden hänessä näkee. Totta on tuo että pelejä on vähän alla ja on kyllä väläytellyt sen verran, että ei mikään toivoton tapaus liigaan. Tässä tullaan taas sen kysymyksen eteen, mitä odottaa ulkomaalaisvahvistukselta. Mun mielestä ulkkarin tulee olla ykkösketjutasoa, muuten on turha. Ihanne olisi edelleen se, että ykkössentteri jostain kaivettaisiin ja ylivoimapeli saataisiin jaettua kahden hyvän kentän välille (johon Koivisto ja Andersson), jolloin Paka & co hoitaisivat kolmosketjun roolin ja alivoimapelaamisen ja Kuki nelosen.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Doug Shedden VandenBusschen pelipaikasta:

Ehkäpä hän voisi ottaa Louhen paikan Pakaslahden ketjusta. Louhi pelaisi sitten Stapletonin kanssa. Valtonen-Pakaslahti-VandenBussche kuulostaa minusta melko mukavalta jarruketjulta

Toivottavasti tästä voi päätellä, että ainakin Shedden on luottavainen myös niiden kädellisten vahvistusten tulosta. Paka on eliittiä puolustavana senuna ja sellaisena hänen tulisi pysyäkin.

Nyt on pelaamaan pystyä gooni, eli 1/3 Sheddenin toiveista täytetty. Vielä huippusena ja snaipperi, niin Jokerit on lähes täydellinen jengi tämän päivän liigaan...
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Panzerfaust kirjoitti:
Nyt on pelaamaan pystyä gooni, eli 1/3 Sheddenin toiveista täytetty. Vielä huippusena ja snaipperi, niin Jokerit on lähes täydellinen jengi tämän päivän liigaan...

1. Jani Rita – Kim Hirschovits – Petri Varis
2. Valtonen- Petri Pakaslahti - Jyrki Louhi
3. Arto Koivisto – Tim Stapleton – Roni Andersson
4. Ryan Vandenbussche - Arto Kuki – Kim Strömberg

Ei tuohon enää kahta uutta pelaaja saada mahtumaan ilman että joko omille junioreille haistatetaan paskat tai nämä vanhat ulkkarit tekevät mahdollisille uusille tilaa.

Uusi rosteri alkaa näyttämään jo aika hyvältä. Nyt ainakin fyysisyyttä on vaikka muille jakaa. Käsiä kieltämättä voisi olla enemmän, mutta kaikkea ei voi saada. Toivoa sopii että Stapleton alkaisi pikkuhiljaa päästä vireeseen.

Sheddenin visioimilla ketjuilla näyttää tältä.

1. Jani Rita – Kim Hirschovits – Petri Varis
2. Valtonen- Petri Pakaslahti - Ryan Vandenbussche
3. Roni Andersson – Tim Stapleton – Jyrki Louhi
4. Arto Koivisto - Arto Kuki – Kim Strömberg
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
ennustaja kirjoitti:
Ei tuohon enää kahta uutta pelaaja saada mahtumaan ilman että joko omille junioreille haistatetaan paskat tai nämä vanhat ulkkarit tekevät mahdollisille uusille tilaa.

Totta. Mä katselen kuitenkin mielummin ammattilaisarjassa mahdollisimman paljon vamiita pelimiehiä kuin junnulätkää, jota voi mennä tsiigailemaan vaikka Pirkkolaan...

OK, VandenBussche ei tee Jokereista huippujengiä, eikä hän tullut ihan optimaaliselle pelipaikallekaan. Kuitenkin yksi huippusentteri mahtuu vielä helposti ja se tarkoittaa Staplen tai Kukin joutumista varamieheksi, ei sen kummempaa. Siinä tapauksessa Andersson saisi tavallaan jopa noston hyökkäävämpään ketjuun, mutta sekin paikka pitää ansaita.

Nelosketju on taas kädellisille junnuille joka tapauksessa väärä paikka, joten ei todellakaan satu, jos VandenBussche vie heiltä pelipaikan. Taitojunnujen kuuluu pelata A-junnuissa, mestiksessä tai maakuntaseuroissa laatuminuutteja, jos eivät mahdu varsinaisiin hyökkäyskejtuihin.

Staplella sekä Anderssonilla on vielä aikaa väläytellä. Se vaikuttanee myös siihen, hommataanko hyökkääjiä vielä 1 vai 2. Voi myös tulla senu + rightin pakki.
 

JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Panzerfaust kirjoitti:
Nelosketju on taas kädellisille junnuille joka tapauksessa väärä paikka, joten ei todellakaan satu, jos VandebBussche vie heiltä pelipaikan.

Juurikin noin. Elikkäs ketjuista olisi kaksi valmista:
"Maaleja maaleja":Rita – Hirschovits – Varis
"Vastusja pimentoon":Valtonen-Pakaslahti -Vandenbussche

Lopuista (+mahdollisista vahvistuksista) pitäisi kasata toinen maalaava ketju ja yksi vähintään +/- nollaan kykenevä. YV:lle Shedden kasaa kuitenkin jotain erikoista.
 

Outsider

Jäsen
Jos joku kerran oli pakko ottaa, niin mielummin olisin nähyt Tomekin ja Pakan rinnalla jonkun hyökkäävän ja maalintekoon pystyvän kaverin, kun VandenBusschen. Eikö näitä taklaavia ja puolustavia pelaajia ole jo ennestäänkin tarpeeksi? Kuulostaa jotenkin tarpeettomalta kaverilta näin etukäteen, mutta ei nyt tuomita etukäteen, niin kun ei ketään muitakaan.. Liput piti kuitenkin hakea tänään torstain ja tiistain peleihin.

Jos niitä kädellisiä pelaajia vielä tulee lisäksi, niin kyllä sitten alkaa Anderssonin ja Koiviston rooli olla aika pieni.
 

EDDIE C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi (sympatiat Ruotsille)
Larppa kirjoitti:
Jos niitä kädellisiä pelaajia vielä tulee lisäksi, niin kyllä sitten alkaa Anderssonin ja Koiviston rooli olla aika pieni.

Anderssonilla ja Koivistolla on aika monta peliä aikaa näyttää kykynsä Sheddenille ennen kuin näitä kädellisiä pelaajia on tulossa.
Ryan ei vie kummankaan pelipaikkaa, joten heidän onnekseen joukkueen vahvistaminen aloitettiin tästä gooni osastosta, tosin Jos Vandenbuscche "kehittyy" ja alkaa mättää maaleja on tilanne toinen. Muussa tapauksessa hän ei vie pelipaikkaa keneltäkään jo pelaavassa kentässä paikkansa lunastaneeta pelaajalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös