Tarja Halonen

  • 330 943
  • 2 274

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä. Tästähän tulee ihan täysi farssi taas. Halonen on ilmeisesti huolissaan siitä, että Stubb (Kok) nappaa liian isot pisteet tämän kriisin hoidosta ja änkeää näin ollen itse paikalle. Aivan naurettavaa, että ulkoministeri, joka on alusta asti hoitanut tätä kriisiä ETYJ'in puheenjohtajana keskeyttäen mm. lomansa, siirretään eteiseen odottelemaan kun Halosen on tungettava pöytään. Halonen luonnollisesti vietti aikaansa Pekingissä olympialaisia katsellen silloin kun tilanne oli pahimmillaan.

Lyhyen ajan sisällä jo toinen välikohtaus, joka puoltaa presidentin valtaoikeuksien poistamista. Ainakin näin helvetin mäntiltä presidentiltä.


Mitä muuta voi demarilta odottaa? Muut tekee duunit, demari katselee vierestä ja tulee lopuksi korjaamaan kunnian ja hyödyn! Niin tyypillistä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hops! hops! Minä itse työskentelin tuolloin ulkoministeriössä ja jokainen joka esittää tämän väitteen on niiltä sijoilta valehtelija!

Tämä (jos siis pitää paikkansa) selittääkin varsin pitkälle, miksi ulkopolitiikka on viime vuosina ollut täysin kummallista haihattelua. Miksi et työskentele siellä enää? Siirrettiinkö kokoomuslaisen ministerin myötä vanhat stallarit sivuun vai mistä oli kysymys?

Mitä tulee siihen, että ko. puljun työilmapiiri Haloskan aikana meni hanureilleen, mainittua valhetta levitellään sangen yleisesti ja monien henkilöiden taholta. Olisiko kysymys taas uudesta organisoidusta salaliitosta muumimammaa vastaan, vai olisiko niin, että työilmapiiri oli hyvä vain riittävän vasemmistohenkisille jees-miehille (tai naisille, eihän tuosta nimimerkistä sukupuolta voi päätellä)?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Halonen luonnollisesti vietti aikaansa Pekingissä olympialaisia katsellen silloin kun tilanne oli pahimmillaan.
Jossa hänen tärkeimmäksi lausunnokseen suomalaismenestyksestä jäi se, että onpas hyvä että menestystä tulee naisille ja jakaantuu tasan miesten ja naisten kesken. Piti politiikka vetää urheiluunkin mukaan.
Lyhyen ajan sisällä jo toinen välikohtaus, joka puoltaa presidentin valtaoikeuksien poistamista. Ainakin näin helvetin mäntiltä presidentiltä.
Tämä asia nousi minunkin mieleeni eilen kun tästä uusimmasta tempauksesta luin.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllä tässä viime kuukausien aikana on sitten viimeistään nähty mitä Halonen on naisiaan. Nyt kun ei tarvitse miettiä kannatusluvuista ja murehtia pressanvaaleista, niin voi kaikessa rauhassa laittaa demarinaisia virkoihin ja oma egon muiden edelle. Karmea totuus on että meillä on kärttynen eukko pressana vuoteen 2012 saakka ja tällaisia tapauksia tulee nyt varmaan liukuhihnalta kun muumimamma on päässyt vauhtiin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En ymmärrä mihin viittaat tai mistä olet johtopäätöksesi repinyt. Jos Suomen passin haltijoista rajataan esiin heidät joilla on hallussa "kv-politiikan kiemurat ja niiden lainalaisuudet", sekä akateemisilla saavutuksilla että käytännön poliittisilla näytöillä, niin Alexander Stubbin tasoiset tekijät ovat vähissä. No Ahtisaari, vaikka ei akateemisilla näytöillä. Joku Keijo Korhonen oli periaatteessa kova luu, mutta aktiivipoliitikkona aika outsider. Tarja Halonen ei kuulu millään ilveellä samaan sarjaan. Ay-lakimiehen ja parin kauden ulkoministerin ansioilla ei päästä Stubbin nykyisen profiilin ja arvostuksen tasolle kuin Juttutuvan kaljaporukan kuvitelmissa. Presidenttinä Halonen onkin sitten ollut johdonmukaisesti kuutamolla. Hässinyt armeijalta maamiinat, sooloillut kotiinpäin virkanimityksissä ja runoilut lauantaisten koulupäivien autuudesta.

Herra nyt vaan tuntuu taas sotkevan puurot ja vellit ilosesti -). Kun puhutaan kansainvälisen politiikan raskassarjalaisista akateemiset saavutukset ja sen semmoinen kevyt pyöriminen piireissä on vain häivähdys jostain uran alkuhämäristä, vaikka ei suinkaan merkityksetön sellainen, niillä ei vielä kuitenkaan lunasteta minkäänlaista painoarvoa kansainvälisellä kentällä, niillä voi siis saada jalansijan ja mahdollisuuksia, ei muuta. Ymmärrätkö nyt ehkä jo tästä kuinka absurdia vertailusi näiden kahden kohdalla kertakaikkiaan on ja väistämättä epäedullista Stubille, on kuin vertaisit divarin tähteä ja änärikonkaria keskenään.

Juttuvan kaljaporukan kuvitelmista en tiedä, kun en ole aikaani kyseisessä paikassa koskaan viettänyt, vaan ei se tunnu sinullakaan todellisuus olevan muuta kun muutama mielikuva ja toiveet ja haaveet.

Korhonen oli minun aikanani, sanotaanko nyt, sellainen harmaa eminenssi, ei paljon touhuistaan pukahdellut. Toisaalta me kyllä myös tiedettiin ettei kaikista asioista udella ja odotella selvityksiä. Henkilönä ja työtoverina jäi kyllä positiiviset fiilikset herrasta. Talossa kun luonnollisesti tapahtui paljonkin asioita ns. ei yleiseen tietoon. Esim. eräänä aamuna kun tulin duuniin oli yksi työhuone saanut uuden asukkaan, Pertti Salolainenhan siellä touhuili, herran majapaikka tuohon aikaan oli kuitenkin lontoo, joten pikkuisen siinä ihmeteltiin, että mitäs nyt, mutta siihen tottui, että yllättäviä asioita tuli eteen aina silloin tällöin, eikä niitä selitelty, eikä niistä myöskään kyselty.

Maamiina-asiasta voidaan toki olla montaa mieltä, minä ainakin kannatan moisen barbaarisen aseen täyskieltoa, kuten kuorma-ammustenkin käyttöä. Kansainvälisesti kumminkin Halonen toimi aivan oikein, koska suomen imago ei olisi tuolloin oikein kestänyt laajan kansainvälisen paheksunnan tuomaa arvovallan menetystä, katsos kun noilla kentillä pitää olla korvat herkillä ja äly timminä, väärät asenteet ja ajattelemattomat lipsahdukset ovat strategispoliittisesti kalliita hölmöilyjä maan kannalta ja joskus on tuloksekkaampaa pelata myötäkarvaa, kuin lobbailla jo hävittyä casea tai jääräpäänä junnata itseään paitsioon. Tässä ehkä syy, ettei siellä raskassarjalaisissa oikeen tyttösiä tai poikasia pyöri, se peli pitää oppia kentällä ja hankkia vuosikausien kokemus. Tässä mielessä Stubb aivan harvinaislaatuisen hyvissä asetelmissa, mutta ei siis siellä Halosen ja kumppanien sarjoissa, näin se kuitenkin on vaikka sanot mitä.

Tuo väitteesi Halosen olemisesta presidenttiaikanaan johdonmukaisesti kuutamolla vaatisi kuitenkin jotain asiapitoisempaa selkänojakseen kuin oman ja edustamansa poliittisen leirin antipatiat, ne on kuitenkin hiekkalaatikkotason ruiskimista eivätkä näin ollen vakavasti otettavia Presidentin rinnalle asetettuna.

Voisit ehkäpä sitten kertoa kuinka Halosen huonon toimen haltijuuden ansiosta isänmaasi turvallisuus on ollut vaarassa tai maasi kansainvälinen arvostus uhattuna, siis todellisesti, eikä jonkun kokkaripuolueen amerikkahaikailujen osalta, kas kun kv-politiikan kentällä on erilaisia keskinäisten toimintojen kausia, ilman että kumminkaan puolin mitään säröä olisi olemassa. Ja kun kerrot, yritä olla sotkematta muun poliittisen tai hallinnollisen kentän kentän toilailuja nimenomaan Halosen synneiksi, tässä kun melkein joka toisen haukan kirjoituksissa fakta ja fiktio sotkeentuu niin, ettei tiedä, onko nämä vetämässä kieli poskessa, vaiko vain pihalla kaikesta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ihanko ulkotöissä ollaan oltu, vai? Itse en ole ollut, mutta ay-juristerian tunnen kyllä erinomaisen hyvin.

Siinä lisää valehtelijoiden lausuntoja, onneksi kuitenkin osa taitaa olla selviytynyt työpaikkakiusaamisestaan vielä työkykyisten kirjoihin. Joku voisi luonnehtia asiaa niin, että jos tälläinen johtaja olisi normaalilla työmaalla, niin vasemmistoliiton/demareiden johtama liitto olisi alta viikossa lakossa.

Lähde: Ari Korvolan, Ari Lahdenmäen, Martti Lyyran, Juha Ristamäen ja Boris Salomonin vuoden 2006 presidentinvaaleja varten Ylen A-pisteelle tekemän ohjelman käsikirjoitus.

Puhut nyt kuitenkin työpaikasta, jossa on monenlaista ovelaa luutijaa ja opportunistia, moni asia menee moisessa paikassa johtajan piikkiin, vaikkei hänellä olisi koko asiassa osaa tai arpaa, ja moni asia pannaan hänen piikkiinsä erinäisin hämärin motiivein. Työilmapiirinä nuo kunnianhimon ja oman aseman petaajien kentät ei ole niitä helpoimpia, mitta kun oppii talon tavoille ja alkaa hahmottaa sen piirileikin sääntöjä, pärjää kyllä.

Minun oma henkilökohtainen kokemukseni Halosesta esimiehenä oli tiukka, mutta oikeudenmukainen, osasi tuo joskus katsoa kuitenkin sormiensa läpi, mitä alaisena hyvillä muistelen, satuin alkuaikoinani tietämättömyyksissäni aikaansaamaan pienimuotoisen skandaalin, jonka seurauksena silloisen esimieheni ura olisi paketissa, ellei Halonen olisi käyttänyt pelisilmäänsä asiassa. Myös esimieheni kyllä puhuttelussaan osoitti kyllä suurta sydäntä ja tämän aiheuttamani vaaran hänen uralleen tajusin itse vasta paljon myöhemmin ja siihen suhteutettuna kohteluni oli kyllä jopa liiankin hyvää.

Kuten sanottu, moisia pamfletteja saa kerättyä minkä tahansa valtionhallinnon kenen tahansa johtamasta osastosta, matalaotsaiset niitä usein käyttävät valikoivasti ja tulkiten omien tarkoitusperiensä ajamiseksi, tämä ei ikävä kyllä lie vierasta varsinkaan politiikan piirissä, osannet nyt kuitenkin sijoittaa moisen "tutkimuksen" sille kuuluvaan mappiinsa ja siirtyä ihan faktapohjalle missiotasi edistäessäsi.
 

scholl

Jäsen
En ymmärrä mihin viittaat tai mistä olet johtopäätöksesi repinyt. Jos Suomen passin haltijoista rajataan esiin heidät joilla on hallussa "kv-politiikan kiemurat ja niiden lainalaisuudet", sekä akateemisilla saavutuksilla että käytännön poliittisilla näytöillä, niin Alexander Stubbin tasoiset tekijät ovat vähissä. No Ahtisaari, vaikka ei akateemisilla näytöillä.

Ahtisaari ei ole politikko, vaan diplomaatti. Sopii rauhanvälittäjätehtäviin ja vastaaviin paljon paremmin kuin mihinkään poliittiseen hommaan.

Joku Keijo Korhonen oli periaatteessa kova luu, mutta aktiivipoliitikkona aika outsider.

Keijo Korhonen on kokenut, mutta hän suomettumisen perikuva. Väärässä lähes kaikessa.

Stubbilla on valtava kokemus ja osaaminen jo nyt nelikymppisenä. Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne kun hän on kuusikymppinen. Toivon, että pääsisi EU komission puheenjohtajaksi seuraavan 10 vuoden sisällä, vaikka sinne toki haetaankin useimmiten eläkeläisiä.
 

scholl

Jäsen
Karmea totuus on että meillä on kärttynen eukko pressana vuoteen 2012 saakka ja tällaisia tapauksia tulee nyt varmaan liukuhihnalta kun muumimamma on päässyt vauhtiin.

Joo ei taida olla Eugen Schaumanneita nyky-yhteiskunnassa. Ja virkavirheitäkin on vaikea tehdä. Harmi, ettei Halosta saatu kuseen Jäätteenmäki-casessa. Olin ihan varma silloin, että Halonen joutuu sivuun.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Stubbilla on valtava kokemus ja osaaminen jo nyt nelikymppisenä. Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne kun hän on kuusikymppinen.

Stubbilla on kaikki mahdollisuudet urallaan. Ainoaksi ongelmaksi saattaa muodostua liika innokkuus. Kunnon valtiomies osaa olla välillä hiljaa. Liikaa ei kannattaisi myöskään olla esillä. Sekin alkaa aikaa myöten ärsyttää ihmisiä. Tuollaiset asiat, että "ajattelin Condon sääriä kun juoksin maratonia", voisi pitää omana tietonaan :).

Mieluummin sitä kuitenkin aktiivista, edustavaa ja aikaansaavaa ulkoministeriä katsoo kuin epäsiistiä murjottajaa. Olkoonkin tämä viimeksi mainittu kuinka viisas mies muuten.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo ei taida olla Eugen Schaumanneita nyky-yhteiskunnassa.

Mutta voihan sitä edes toivoa! Tiedä vaikka juuri täällä JA:n sankoissa riveissä, joissa älykkyys selkeästi ainakin jollakin tavoin korreloi oikeistolaisuuden kanssa, kehittyisi jokin pika-Eugen, joka ratkaisisi asian. Toivotaan, toivotaan.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä (jos siis pitää paikkansa) selittääkin varsin pitkälle, miksi ulkopolitiikka on viime vuosina ollut täysin kummallista haihattelua. Miksi et työskentele siellä enää? Siirrettiinkö kokoomuslaisen ministerin myötä vanhat stallarit sivuun vai mistä oli kysymys?

Mitä tulee siihen, että ko. puljun työilmapiiri Haloskan aikana meni hanureilleen, mainittua valhetta levitellään sangen yleisesti ja monien henkilöiden taholta. Olisiko kysymys taas uudesta organisoidusta salaliitosta muumimammaa vastaan, vai olisiko niin, että työilmapiiri oli hyvä vain riittävän vasemmistohenkisille jees-miehille (tai naisille, eihän tuosta nimimerkistä sukupuolta voi päätellä)?

Hah! Hah! vai vielä stallarikin. Omalla kohdalla ura sattui viemään toiseen suuntaan, mutta hyvät muistot jäi ja aukesipahan ainakin yksi maailma jonka kiemuroita ei maallikko voi oikeen edes tajutakaan.

Mun mielestä (tämä on sitten vilpitön mielipide) ei siellä ollut juuri mitään painoarvoa puoluetaustoilla, enkä kokenut että kukaan olisi ollut disponibiliteetissä maailmankatsomuksensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi. Aika yhteen hiileen puhallettiin koko sakki. Tollasessa paikassa, jossa on monta kunnianhimoista uraohjusta ja ohjuksen alkua, tietty raadollisuus ja maton alta vetäminen kuuluu kulttuuriin ja joissain tapauksissa se selvästi aiheutti katkeruuttakin ja voin kuvitella moisen johtavan ihan kiusaamiseenkin asti. Omana aikana onneksi ei tämmöistä osunut eteen kertaakaan, mutta tietynlainen nokitteluhan siellä velloi koko ajan.

Tuon ylläkertomani ja kokemuksieni valossa en usko mihinkään organisoituihin salaliittoihin, noissa kuvioissa kun vaan on kampitellut vuosikymmeniä, siitä tulee tapa, jota noudattaa sen kummemmin miettimättä ja noissa kuvioissa myös ajan kanssa parkkiintuu niin, ettei se juurikaan hetkauta omalle kohdalle osuessaan, kaunaisemmat luonteet tietenkin pohtii välittömästi kostoa, mutta ulospain kaikki on tip top

Jees-leima ei kyllä ole missään mikään vasemmistolaisen yksinoikeus, joten siltä osin teoriasi sakkaa. Sitäpaitsi noissa hommissa ei voi kukaan linnoittautua tekemään työtä ja olemaan kontaktissa vain oman poliittisen viiteryhmänsä kanssa, mikään ei toimisi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitä muuta voi demarilta odottaa? Muut tekee duunit, demari katselee vierestä ja tulee lopuksi korjaamaan kunnian ja hyödyn!

Tämän lisäksi demari mankuu jälkikäteen, että muut saivat liian paljon palkkaa, sillä koko projekti revittiin taas kerran hänen selkänahastaan. Ne muut saavat isomman palkkansa kaiken lisäksi jotenkin sumplittua pääomatuloiksi.

Myönnän, että tulee Ahtisaarta ikävä. Olihan Mara (monessakin mielessä) raskaansarjan ammattilainen, vaikka puoluekanta oli mikä oli. Toivottavasti voitonjuhliaan työväentalolla viettäneen Halosen aika opettaa valtaapitäville kaksi asiaa:

1) Kuuden vuoden yksittäinen kausi on liian pitkä. Kaudeksi 4v ja maksimina 2 kautta.

2) Ulkopolitiikan johtaminen ei voi kuulua yksittäiselle henkilölle. Halosen nurkissa sluibailua saa taas kerran hävetä. Samoin kyseisen daamin olemusta. Pitääkö Suomen todistella omanlaisuuttaan valitsemalla edustuksellisiin tehtäviin Hakaniemen torin kanta-asiakkaita muistuttavia tuulipukukansalaisia? Ja turha narista, että pätevyys ratkaisee. Siitä olen samaa mieltäkin jopa, mutta lasken pätevyysvaatimuksiin edustustehtävissä myös ulkoisen habituksen. Miksi sitä ei pitäisi huomioida? Tältä alueelta miikat myös Ahtisaarelle, mutta kahdesta turjakkeesta pidän muuten ammattilaista tietenkin parempana vaihtoehtona. Tarja Halonen on vain puolen Suomen presidentti. Niinistöllä olisi ollut mahdollisuus yltää yli oman genrensä liki koko Suomen presidentiksi, kuten UKK:kin teki. Toisissa vaan on sitä valtiomiesmäisyyttä ja karismaa, toisissa ei. Ja sitä ei voi ostaa tai opetella.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta voihan sitä edes toivoa! Tiedä vaikka juuri täällä JA:n sankoissa riveissä, joissa älykkyys selkeästi ainakin jollakin tavoin korreloi oikeistolaisuuden kanssa, kehittyisi jokin pika-Eugen, joka ratkaisisi asian. Toivotaan, toivotaan.

Jenkeistä on onneksi löytynyt heti auliita Schollmaneja uhkaavaa presidentinvaalia helpottamaan. Eiköhän täälläkin pikapuoliin saada paranneltua kulttuuri-ilmapiiriä siihen suuntaan että väärien pressojen oikeuksia voidaan aina tarpeen mukaan rajoittaa tai vastaavasti laajentaa, kun on sopiva pressa. Siihen tarvittava ilmapuntari sijaitsisi luonnollisesti Jyrkin povarissa.

Jos pressan edustavuudesta puhutaan niin onhan pakko mainita myös Saukin epäedustava tupakointi (kuten myös Jyrki-boyn), joka on selvästi häiriytyneempää piittaamattomuutta omasta terveydestä kuin ylipaino, ja lisäksi se on terroriteko läheisiäkin kohtaan. Syöpäkääryle kädessään toikkaroiva valtiomies, hyi hitto, minkä kuvan Suomi antaisi sivistyneelle maailmalle. Tuulipukuhan on tuon rinnalla terveyden ja urheilullisuuden perikuva.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Minun oma henkilökohtainen kokemukseni Halosesta esimiehenä oli tiukka, mutta oikeudenmukainen, osasi tuo joskus katsoa kuitenkin sormiensa läpi, mitä alaisena hyvillä muistelen, satuin alkuaikoinani tietämättömyyksissäni aikaansaamaan pienimuotoisen skandaalin, jonka seurauksena silloisen esimieheni ura olisi paketissa, ellei Halonen olisi käyttänyt pelisilmäänsä asiassa.

Eli on ok ihmisille, oli sitten presidentti tai "rantojen arska", lakaista virkavirheet maton alle? Onko se oikeudenmukaisuuden määritelmä? Minusta se on määritelmä jollekin ihan muulle. En väitä tuntevani tapausta, mutta selittää paljon UM:n toimintaa jos kyseessä on todellakin huolimattomuutta/taitamattomuutta aiheutettu skandaali. Ei sentään siellä enää ympäripäissään olla vai joko on selvitty 70-luvun vodkista?

En väitä myöskään omaavani kokemusta Halosesta vastapelurina, mutta onpa jotkut kutsuneet häntä enemmänkin dogmaattiseksi, lapselliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Tosin nämä henkilöt eivät äänestä SDP:n numeroita vaaleissa, joten puhunevat paskaa.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Koko kansan presidentti alkoikin vetää omaa linjaansa?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808288180005_uu.shtml

Edellinen sooloilu kansliapäällikön valinnassa "tuomittiin" myös kansan taholla.

(IL:n kyselyt eivät tietenkään ole turhan päteviä tulkitsemaan kansan tuntoja, mutta suuntaviivoja?)

Tässäkin Halonen olisi vetänyt helposti poliittiset pisteet kotiin uhrautumalla ja antamalla Stubbille tilaa. Mutta ilmeisesti nyt on tosiaan menossa "gonahtaminen", kun tietää, että TJ on kiveenhakattu ja vähenee joka päivä, teki mitä tahansa.
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
(IL:n kyselyt eivät tietenkään ole turhan päteviä tulkitsemaan kansan tuntoja, mutta suuntaviivoja?)
Lehdet osaavat kyllä kusettaa lukijoita. IS:n/IL:n gallupit ovatkin helvetin pätevä ... juu ... Iltalehti kerran julkaisi tilastot nettilukijoistaan ... Iltalehden nettilukijoita ovat opiskelijat ja yrittäjät tai nettinörtit, jotka tekevät työtään koneiden kanssa. Maanviljelijät ja jatkuvassa 5-vuorotyössä (kokoomuslainen ei edes tiedä mitä tuo tarkoittaa) oleva henkilö osallistuu erittäin ahkerasti näihin iltapäivälehtien galluppeihin. Vittu sama kun mentäisiin kysymään Westendiläisiltä kannatatka verojen korotusta ylemmissä tuloluokissa ... Tai demarilehti kyselee lukijoiltaan onko Katainen huono valtionvarainministeri ... yhtä laaja otanta ja edustaa varmasti maantieteellisesti ja ikäjakaumaltaan oikein gallupin periaatteita. Unohdetaan vain mainita että kaikki haastateltavat ovat demareita.

IS sentään kehtaa tunnustaa että heidän galluppinsa ole pätevä, mutta väittää sen olevan suuntaa antava - just :)

"IS:n kyselyä ei voi suoraan rinnastaa Suomen Gallupin kyselyyn, koska kysymystapa ei ole sama eikä IS:n vastaajajoukko ole välttämättä aivan yhtä edustava maantieteellisesti eikä ikäjakaumaltaan. Tuloksen voi kuitenkin sanoa olevan suuntaa antava"

Iltalehden ja Iltasanomien täytyisi kyseisten galluppien mukana julkaista myös tiedot lukijoista. Gallup on tehty tyyliin aamupäivällä klo 09:00-12:00 välillä, jolloin 75% Suomalaisista ei ole koneen ääressä äänestämässä. Kyllä se on oikea otanta.

Ja onko tämä haloo noussut muualla kuin Suomessa? Jos Etyj on niin paska ja byrokraattinen toimielin, että he eivät saa järjestettyä yhtä penkkiä Etyj:n puheenjohtajan ominaisuudessa toimivalle Stubille, niin onneksi olkoon. Pitääkö Suomen perustulain taipua jonkun 30-vuotta vanhan jäärän toimielimen edessä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ahtisaari ei ole politikko, vaan diplomaatti. Sopii rauhanvälittäjätehtäviin ja vastaaviin paljon paremmin kuin mihinkään poliittiseen hommaan.
Totta. Määritelmässä en kuitenkaan tehnyt rajausta että pitäisi olla täsmällisesti ottaen "poliitikko". Kv-politiikan osaaja ennen kaikkea. Välittäjätehtävät sisältyvät tähän kenttään, ja niissä Ahtisaari on ollut maailmalla raskasta sarjaa jo pitkään. Tietysti myös kirjaimellisesti.

Keijo Korhonen on kokenut, mutta hän suomettumisen perikuva. Väärässä lähes kaikessa.
Ei kuulu tähän onko väärässä vai ei. Proffatason mies parhaasta päästä, nyt jo ikänsä takia sivummalla. Stubbin tapaan hyvin kielitaitoinen, änkyrä tosin myös.

Omassa sarjassaan arvostan myös Esko Seppäsen hyvin korkealle, vaikka harvasta asiasta olen kanssaan samaa mieltä. Tosin Seppänen on tässä seurassa sentään off-topic. Tavvja the Moomin Character on jossain nelosdivarissa.

Stubbilla on valtava kokemus ja osaaminen jo nyt nelikymppisenä. Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne kun hän on kuusikymppinen. Toivon, että pääsisi EU komission puheenjohtajaksi seuraavan 10 vuoden sisällä, vaikka sinne toki haetaankin useimmiten eläkeläisiä.
Näin on. Harvinaisen paljon alalle sopivaa lahjakkuutta kasautunut yhteen ihmiseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eli on ok ihmisille, oli sitten presidentti tai "rantojen arska", lakaista virkavirheet maton alle? Onko se oikeudenmukaisuuden määritelmä? Minusta se on määritelmä jollekin ihan muulle. En väitä tuntevani tapausta, mutta selittää paljon UM:n toimintaa jos kyseessä on todellakin huolimattomuutta/taitamattomuutta aiheutettu skandaali. Ei sentään siellä enää ympäripäissään olla vai joko on selvitty 70-luvun vodkista?

En väitä myöskään omaavani kokemusta Halosesta vastapelurina, mutta onpa jotkut kutsuneet häntä enemmänkin dogmaattiseksi, lapselliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Tosin nämä henkilöt eivät äänestä SDP:n numeroita vaaleissa, joten puhunevat paskaa.

Virkavirheitä ei missään lakaista maton alle. Kyse oli omasta kokemattomuudesta johtuvasta toheloinnista, jonka minä nimenomaan aiheutin nenäkkäin Halosen kanssa, asioiden väärintulkitsemisellani taas ymmärtämättömyyksissäni vieritin syyt pomoni niskaan. Itse asian yksityiskohtia en katso tarpeelliseksi tähän kirjata, sen verran voin sanoa, että tohelointini kohdistui nimenomaan Halosta itseään kohtaan, pikkusieluisempi pönäkkö olisi samantien saattanut panna moisen etikettirikkeen tekijän pihalle ja ja kaikki asianosaiset disponibiliteettiin. Pomoni oli todellakin ilman omaa syytään pää vadilla asian vuoksi, nythän tuolle toki voi jo nauraa, silloin ei edes hymyilyttänyt.

Politiikan kentällä nuo kirjaamasi superlatiivit voi kuka tahansa ladella kenelle tahansa vastapelurilleen kulloistenkin suhdanteiden mukaan, joten niitä ei yksilöimättä oikeen osaa katsoa merkitsevän mitään.

UM:n juomakulttuurista sen verran, että noissa sidosryhmä kokkareissa saattaa huikka lähteä lapasesta joiltakuilta, mutta aina niiltä jotka ei ole talon väkeä, veronmaksajien maksamat juomat kun oli talon ulkopuolisille vähän kun pääsy paratiisiin. Työyhteisössä en koskaan törmännyt alkoholiongelmiin ja lähtökohtakin oli että talon väen pitää osata sivistynyt läträys poislukien pikkujoulut. Kyllä siellä siihen aikaan oli jo päästy marskin ryyppyihin asti, toki valikoimat oli monipuoliset niinkuin edustamisessa kuuluukin olla.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Höh, Tarja Halonen on ollut ylivoimaisesti paras naispresidentti joka meillä on koskaan ollut. Jopa niin hyvä, etten usko että seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen halutaan maahan uutta naispresidenttiä. Tai edes ylipäätänsä presidenttiä.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Maamiina-asiasta voidaan toki olla montaa mieltä, minä ainakin kannatan moisen barbaarisen aseen täyskieltoa, kuten kuorma-ammustenkin käyttöä. Kansainvälisesti kumminkin Halonen toimi aivan oikein, koska suomen imago ei olisi tuolloin oikein kestänyt laajan kansainvälisen paheksunnan tuomaa arvovallan menetystä, katsos kun noilla kentillä pitää olla korvat herkillä ja äly timminä, väärät asenteet ja ajattelemattomat lipsahdukset ovat strategispoliittisesti kalliita hölmöilyjä maan kannalta ja joskus on tuloksekkaampaa pelata myötäkarvaa, kuin lobbailla jo hävittyä casea tai jääräpäänä junnata itseään paitsioon.

Jännä asia. Paavo Lipponen on siis täysi "urvelo", kun ei oppinut kahdeksassa vuodessa Suomen pääministerinä näitä "kiemuroita". Lipposen mukaan ei missään, eikä koskaan kukaan nostanut Suomen imagoa maamiina-asioissa agendalle. Maantiedettä opetetaan kyllä ulkomaillakin.

Miten sain sun kirjoituksista kuvan, että olit aika untuvikko, kun Halonen toimi UM:ssa. Kuitenkin analysoit Keijo Korhosta UM.n sisältä käsin. Korhonen oli kuitenkin vuosia ennen Halosta UM:n leivissä.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Ja onko tämä haloo noussut muualla kuin Suomessa? Jos Etyj on niin paska ja byrokraattinen toimielin, että he eivät saa järjestettyä yhtä penkkiä Etyj:n puheenjohtajan ominaisuudessa toimivalle Stubille, niin onneksi olkoon. Pitääkö Suomen perustulain taipua jonkun 30-vuotta vanhan jäärän toimielimen edessä?

Otinkin asiaan kantaa sisäpoliittisessa mielessä. Halonen olisi helposti saanut kansan "suosion" puolelleen, kun olisi jättäytynyt pois. Myöhemmin ehkä olisikin päässyt mukaan, kun Stubb olisi ollutkin mukana etyjin edustajana eikä Suomen.

Tätä toimintaa ihmettelin, en mitään perustuslaillista näkökulmaa tai mikä näyttää hyvälle ulkomaisten silmin.

Suoraan sanottuna siis populistista näkökulmaa, jota mm. Halosen toimet ovat edustaneet aiempina vuosina (mm. työläisperheen imagon ylläpito).
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Oho!

Kävin lueskelemassa Georgia-ketjussa JyoFabun eilistä kirjoitusta.

Toivon, että miehen UM-kokemukset on siitä viinan kärräämistä ministeriön tilohin.

Näin sen täytyy olla, tai, no ehkä se sitten selittää Suomen turvallispoliittisesta ymmärryksestä paljon.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Virkavirheitä ei missään lakaista maton alle.

Sitä minäkin. Kun sanoit, että asia oli niin vakava, että oli syytä olettaa jopa esimiehesi uran olevan paketissa, voisi olettaa ettei töppäys ollut ihan pieni. Ja jos kyseessä ei ole todella vakava moka, niin miksi oli syytä epäillä esimiehesi uran olevan ehkä ohi? Ministeriöissä on tehty raskaan sarjan virheitä ennenkin, ja mitään ei ole tapahtunut, kuten varmaan tiedätkin. Miksi nyt oli kaikki siis toisin?

Kuten sanottua, sinulla on omat kokemuksesi Halosesta ja minä tiedän ihmisiä, joilla on omansa. Heidän näkemykset vain eroavat siinä, että esittävät subjektiivisia ja poliittisesti värjäytyneitä lausuntoja.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jännä asia. Paavo Lipponen on siis täysi "urvelo", kun ei oppinut kahdeksassa vuodessa Suomen pääministerinä näitä "kiemuroita". Lipposen mukaan ei missään, eikä koskaan kukaan nostanut Suomen imagoa maamiina-asioissa agendalle. Maantiedettä opetetaan kyllä ulkomaillakin.

Miten sain sun kirjoituksista kuvan, että olit aika untuvikko, kun Halonen toimi UM:ssa. Kuitenkin analysoit Keijo Korhosta UM.n sisältä käsin. Korhonen oli kuitenkin vuosia ennen Halosta UM:n leivissä.

Untuvikkonahan kaikki aloittaa. Analysoin kuitenkin Korhosta henkilönä työyhteisössäni ja käsityksestäni hänen merkityksestään silloisessa ulkopoliittisessa ilmapiirissä. Korhosella oli oma konttorinsa samassa rakennuksessa kuin omani, niin että päivittäin nähtiin ja oltiin tekemisissä yleisesti. Hänen toimistaan UM:ssä tuolloin osaisin esittää vain arvailuja ja siihen ryhdy.

Lipposella nyt taisi kuitenkin olla pikkuisen suuret luulot painoarvostaan kv-näyttämöllä, mainiona esimerkkinä tuo elintarvikevirastohanke, matto vedettiin jalkojen alta komeasti kun Paavo luuli jo voittaneensa. Lipponen itse niistä miinoista ei olisi halunnut luopua, joten luonnollisesti esitti moisen väittämän, se on sitä politiikkaa, eikös tuo ominpäin luvannut suomen sotimaan Irakiinkin, kun näki jotain saavutettavaa itselleen sitä kautta, tuskin kuitenkaan tarkoitti mitään todellista koko asialla.

Jos nyt yhtään viitsit sitä miinakielto asiaa tonkia, huomaat varmaan ettei väitteeni suinkaan päästä keksittyä ollut, jos suomi ei olisi mukaan mennyt, imagotappio olisi ollut valtava, ja monien suomelle tärkeiden asioiden hoitaminen ja aloitteiden eteneminen vaikeutunut ihan turhaan.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sitä minäkin. Kun sanoit, että asia oli niin vakava, että oli syytä olettaa jopa esimiehesi uran olevan paketissa, voisi olettaa ettei töppäys ollut ihan pieni. Ja jos kyseessä ei ole todella vakava moka, niin miksi oli syytä epäillä esimiehesi uran olevan ehkä ohi? Ministeriöissä on tehty raskaan sarjan virheitä ennenkin, ja mitään ei ole tapahtunut, kuten varmaan tiedätkin. Miksi nyt oli kaikki siis toisin?

Kuten sanottua, sinulla on omat kokemuksesi Halosesta ja minä tiedän ihmisiä, joilla on omansa. Heidän näkemykset vain eroavat siinä, että esittävät subjektiivisia ja poliittisesti värjäytyneitä lausuntoja.

Sanotaan tässä kiireessä nyt näin tuohon asiaan selvennykseksi, että jos nolaa tyhmyyttään esimiehensä julkisessa tilanteessa, on ihan sen armoilla kuinka esimies siihen sattuu reagoimaan, muutoin tosiaan pahakaan töppäys ei välttämättä uraa katko, mutta tuossa asetelmassa ei tähdet kyllä ole parhaassa konjunktiossa minkään suhteen. Minä olin käytännössä kohtalaisen mitätön murjottavaksi, mutta esimieheni oli todella pahassa rakosessa, kun vielä sinisilmäisyydessäni sain asian kääntymään esimieheni päälle, vaikka tarkoitin ihan muuta (ne oppirahat, ne oppirahat...)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös