Tarja Halonen on aina ollut henkilökohtainen suosikkini, suorastaan idolini presidenttien joukossa. Nyt sattumalta satuin kuulemaan tästä aivan erinomaisesta haastattelusta, v. 2008. Olisi aivan kuin olisi löytänyt natsikultaa pitkän kuivan kauden jälkeen, siis Indiana Jonesin tyyliin.
Tarja Halonen puhui vaalien alla Punainen lanka -ohjelmassa.
yle.fi
Ihan alussa, 5 minsan kohdalla keskusteltiin rikastumisesta, jolloin Halonen toteaa, että "rikastuminen ei ole rikos, mutta se on aina joltakin pois, yhteisestä kassasta."
Vau, jos olisin kuullut tuon kommentin, olisi ihailuni Haloskaa kohonnut uusiin sfääreihin. Tarjahan oli myös taloustieteellisen ajattelun edelläkävijä!
Yritän käsitteellistää asiaa. Jos A myy 5 eurolla jotakin B:lle, olkoon se materiaalia tai palvelua, kyseessä on rikastuminen. A on rikastunut 5 eurolla B:hen (ja muihin ihmisiin) nähden. Onhan A:n rikastuminen pois yhteisestä kassasta. Toisaalta, B on rikastunut samassa vaihdossa A:n tuotteen tai palvelun. Kumpikin on tuon vaihdon kautta rikastunut tai jos halutaan olla negatiivisia, köyhtynyt.
Tässä selvästikin kannattaa tehdä mielessään matkan aikojen taakse, jonnekin Afrikkaan, missä ihmiset keräilivät kaikenlaista luonnosta. On siis olemassa yhteinen kassa, luonto ja sen rikkaudet ja ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Rikastuiko joku tuolloin? Arvelen, että ei, koska ihmiset toimivat ryhmänä. Kaikki söivät yhdessä iltanuotiolla mitä saalista ryhmä tuonut. Täältä löytyy demariuden alkukoti.
Kukaan ei siis tehnyt savimajaa omalla työllään ja väittänyt sitä omaisuudekseen.
Jossakin vaiheessa asiat alkoivat kuitenkin mennä päin haadesta. Syntyi ihmisiä, jotka toimillaan olivat rikkaampia kuin toiset: syntyi toisin sanoen ajattelu, jonka mukaan jollakin oli jotakin, mitä toisella ollut ja tämä oli sitten omistamista. Oli rikkaita ja köyhiä. Toisaalta, tavallisesti hallitsija omisti yhteisen kassan. Harva kuitenkaan rikastui työllään, joten hallitsijat olivat sen ajan loisia.
Kun harppaamme nykyaikaan, suunnilleen 1800-luvulta alkaen, alkoi esiintyä ihmisiä, joita kutsuttiin yrittäjiksi. Jotkut näistä rikastuivat. Nyt aivan ilmeisestikin Halonen vastustaa tällaisia ihmisiä, koska nämä ihmiset ottavat jotakin yhteisestä kassasta.
Pitää toisaalta huomioida sanan "kassa" monitulkintaisuus. Jos miellämme kassan kaupaksi, liikenne käy toiseen suuntaan: rahat kassaan ja tavarat asiakkaille. Mutta haloslaisessa ajattelussa käydään kassan kautta ilman työsuorituksia.
Mitähän tämä yhteinen kassa voisi olla? Jos peliyrittäjä keksii jonkun uuden pelin, palkkaa muita työhön firmaan, myy lopulta firmansa jättivoitoin, tämä henkilö on sitten rikastunut ottamalla jotakin yhteisestä kassasta. Kuitenkaan tämä yhteinen kassa tuskin on mitään materiaalista, koska ihan kuka tahansa tampio voi yrittää kehittää pelejä eikä siitä tule yhtään mitään.
Vaaditaan henkisiä ominaisuuksia, luovuutta, tietoa ja riskinottokykyä jotta yrittäjä voi luoda menestystuotteen. Silloin ihmiset haluavat suorittaa vaihdantaa: jos pelin hinta on kohtuullinen, yrittäjä saavuttaa voittoa tuotteelleen. Miten se, että ihminen haluaa ostaa tuotteen yritykseltä, joka sen myy, on poissa jostakin yhteisestä kassasta?
Unohtuiko Haloselta Marx ja lisäarvo? Toisin sanoen, yrittäjä luo lisäarvoa tuotteelleen antamalla siihen kehityspanoksensa. Nollasummapeli ei tunnu siksikään toimivan, koska rahan määrä maailmassa ei ole vakio. Uusi tuote on innovaatio, jota ei ole ennen ollut ja jota ei löydy mistään yhteisestä pääomasta.
Yhteinen kassa on varmaan maailman kaikki rahavarat. Mutta nekin tuppaavat lisääntyä, omaisuuksien arvo kasvaa. Elintaso yleensä nousee. Linkolalaisella yhteiskunnalla ei ole oikeastaan mitään tarjottavaa, paitsi raaka-aineita. Kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan tällaiselta yhteiskunnalta mitään. Sen sijaan teknologisesti edistynyt yhteiskunta pärjää hyvin maailmantaloudessa.
Pitäisikö nyt ajatella, että yhteisestä kassasta pitäisi jakaa niillekin, jotka eivät millään lailla osallistu yhteisen kassan kasvattamiseen? Tähän on tietysti Halosella selvä vastaus. Harvojen menestyjien pitää uhrata rahansa yhteiseen kassaan, koska eihän nyt kukaan saa kohtuuttomasti rikastua. Edes omalla työllään. Kaikkien pitää metsästää samoja K-kaupan kuponkeja kuten halosetkin. Ihminen saa vain rikastuttaa yhteistä kassaa.
Yhteinen pääoma voisi tietysti olla kaikki maailman raaka-aineet. Jalostusprosessi vaatii jo paljon enemmän, jolloin pääoma yksityistyy työn kautta. Mutta henkinen pääoma ei ainakaan kuulu kenellekään paitsi omistajalleen. Kukaan ei ole velvollinen ihmiskunnalle lahjoittamaan ideoitaan ilman tuntuvaa korvausta. Keksijänerot ovat usein olleet varoittava esimerkki hyväksikäytetyistä.
Näin ollen, Halosen pitäisi nyt täsmentää se, onko olemassa yksilöitä ylipäätäänkään. Ovatko kaikki edelleen muinaisten ihmisten tapaan ryhmän jäseniä, joilla on velvollisuus kartuttaa yhteistä kassaa, josta sitten kukin ottaa jotakin tarpeidensa mukaan? Ihanaa tosiaan olisikin, jos valtio jakaisi rahaa kansalaisilleen ja nämä sitten ostaisivat mitä haluaisivat. Tai ottaisivat, mitä haluaisivat.
Sivumennen sanoen, tätä tällaista kutsutaan arvojohtajuudeksi. Mutta jos ihmiset ovat selvästikin erimielisiä arvoistaan, miten näitä arvoja voitaisiin vertailla keskenään, löytää ne parhaat arvot.