Listaatko minulle ne länsimaiset demokratiat joissa on kansan omasta tahdosta nostettu "arvojohtaja" ja esimerkit siitä toiminnasta jota tämä on arvojohtamisellaan saanut aikaan.
Minä en ole se henkilö, jonka piti listata enkä edes listaa, mutta otanpahan yhden konkreettisen esimerkin.
Italian presidentti (siis, presidentti merkityksessä valtionpäämies - capo dello stato, ei merkityksessä pääministeri - presidente della conciliazione) Giorgio Napolitano on erinomainen esimerkki arvojohtajasta nyky-Euroopassa.
Hänellä on Suomen presidenttiin verrattuna varsin niukasti valtaa (ainoa konkreettinen vallan muoto on oikeastaan lakien jarruttaminen). Tästä huolimatta 86-vuotias presidentti jaksaa painaa pitkiä työpäiviä maansa puolesta. Hän on joka päivä jossain puolella maata tapaamassa kansalaisia ellei ole virallisilla vierailuilla ulkomailla. Hänen suhtautumisensa kansalaisiin on ystävällistä, konkreettisen positiivista olematta silti imelän populistista à la Tarja (Napolitano näyttää ja kuulostaa aina presidentiltä eikä käytä tuulipukuja).
Kiireellisestä työtahdista huolimatta Napolitano ei ole lausuntoautomaatti. Hän ei ota kantaa joka kissanristiäiseen (ei esimerkiksi Italian jalkapallon korruptioskandaaleihin, joita voisi tavallaan verrata tähän meidän hockey-tappelu-höpötykseen). Napolitano ottaa kantaa asioihin, joita hän pitää italialaisen yhteiskunnan kannalta keskeisinä ja kaikille tai lähes kaikille hyväksyttävinä arvokysymyksinä. Viimeaikoina tällaisia ovat olleet muun muassa:
1. Italian velvollisuus pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksista ja hoitaa oma osansa talouskriisin vaatimista korjaustoimista
2. Maan yhtenäisyydestä kiinni pitäminen ja sen eri osien erojen kasvamisen estäminen
3. Siirtolaisten asema Italiassa, ei voi marginalisoida kolmannen luokan ihmisiksi.
Tällä "arvojohtajuudella" Napolitano on hankkinut yleisen kunnioituksen ja hyväksynnän kautta koko puoluekentän (mahd. poikkeus Pohjois-Italian itsenäistymistä ajavan Lega Nordin änkyräsiipi). Huomattavaa ja erityisen tärkeätä on nimenomaan se, että Napolitano on virassaan uskottavasti ja aidosti noussut poliittisen taustansa yläpuolelle ja on presidenttinä, kuten Italiassa sanotaan "supra partes" - puolueiden yläpuolella. Niin, minäkin arvostan häntä vaikka mies onkin Italian kommunistisen puolueen entisiä merkkipoliitikkoja. Kontrasti Tarja Halosen vastenmieliseen pikkupolitikointiin presidentin aseman turvin on valtava.
Uskon ja toivon, että Niinistön mahdollinen (the show isn't over till' the fat lady sings) valinta toisi meille presidentin, joka ei ole entisen puolueensa äänitorvi ja nimitysautomaatti.