Tappion karvas kalkki

[Evil]

Jos sulta leikataan vittuillakseen 5 sormea irti, ja myöhemmin "joku oikeus" antaa sulle yhden korvauksena takaisin niin onko se "hyvitys"?

Eihän se tietenkään ole. Epäilen kuitenkin, että FIFA:n herrat olivat ohjeistaneet tuomarit toimimaan epäselvissä tilanteissa enemmän Italian puolesta kuin vastaan. Jos sama maa olisi kokenut vääryyttä jo toisessa turnauksessa peräkkäin, olisi asiasta saattanut paisua jo liian iso soppa liiton kestää.

 

[L. Paraske]

No aika pitkälle samalla linjalla kuin muutkin. Torino 06, never forget. Tosin täytyy myöntää, että aikuisiällä tuo kyseinen tapahtuma on sikäli ainutlaatuinen, että paljon muitakin kovia takaiskuja on tullut penkkiurheilun saralla vastaan 2000-luvulla, mutta tuo säilyy edelleen ainoana asiana, joka jaksaa vuodesta toiseen vituttaa. Ja nyt puhutaan tietysti pelkästään finaalista, sillä niin upea tuo turnaus oli muuten Suomen osalta.

Nuorempana sitä tietysti koki nuo asiat vahvempina. Kärppien putoaminen divariin 1989, USA-tappio mm-kotikisoissa 1991 ja Kanada-tappio Lillehammerissa ottivat muutaman päivän, että niistä pääsi yli. Kärppien TuTo-sarja keväällä 1999 varmasti kuuluisi vitutusluokassa vieläkin ylemmäs, mutta kun noita pelejä ei armeijan takia tullut nähtyä, niin jotenkin siltä pahimmalta sitä kautta säästyi.

Jääkiekon ulkopuolelta voisi esiin nostaa ainakin kreikkalais-roomalaisen 74 kg:n sarjan loppuottelun Atlantassa 1996. Jumalauta, voiko tuollaista oikeusmurhaa edes tapahtua olympialaisissa? Se Unkari-ottelu on tietysti oma lukunsa sekin, ja Italian mm-kisojen välierä Italia-Argentiina myöskin (sittemmin sympatiat Italiaa kohtaan ovat karisseet)

 

[ditrim]

Eihän se tietenkään ole. Epäilen kuitenkin, että FIFA:n herrat olivat ohjeistaneet tuomarit toimimaan epäselvissä tilanteissa enemmän Italian puolesta kuin vastaan. Jos sama maa olisi kokenut vääryyttä jo toisessa turnauksessa peräkkäin, olisi asiasta saattanut paisua jo liian iso soppa liiton kestää.

Ei olisi mikään älytön yllätys. En sitten tiedä onko oikein vai väärin jos tuollaista tapahtuu. Voi kun ei vaan tapahtuisi...

edit. lisäsin tuonne aikaisempaan kommenttiini tämän Grosso-spekulaatiopätkän.

 

[LaTe_Show]

"Miracle on Manchester"

Miracle on Manchester - tämä on henkilökohtaisesti yksi raskaimista pettymyksistä mitä olen penkkiurheilijana kohdannut...

Lähtökohdat: NHL playoffs - Edmonton Oilers vrs LA Kings paras viidestä ottelusarja.

- Edmonton Oilers: Clarence Campbell konferenssin voittaja ja koko liigassa kakkosen NY Islandersin jälkeen. 48-17-15=111 pts, maaliero 417-295.

- LA Kings: Clarence Campbell konferenssin 8. 24-41-15=63pts, maaliero 314-396

Game 1: Kings@Oilers: 10-8
Game 2: Kings@Oilers: 3-2 OT

... sitten game 3: huhtikuun 10 1982:

Ottelusarja siirtyi Los Angelesin Forumille. Kahden erän jälkeen Edmonton Oilers johti ottelua 0-5 ja sitten alkoi tapahtua: ajassa 42:46 Kings kavensi Dave Taylorin maalilla tilanteeseen 1-5. Kolme minuttia tämän jälkeen Kingsin Doug Smith teki 2-5 maalin ylivoimalla. Sitten tuli 3-5, jonka jälkeen LAn yleisökin heräsi...

... ottelua oli enää 5 minuttia jäljellä, kun Oilers Garry Unger - joka pelasi edellisellä kaudella Losissa - otti korkeasta mailasta 5 minute majorin. Samassa tilantessa Dave Lewis otti väkivaltaisuudesta 2 mins, eli nyt pelattiin 4-on-4 ja viimeiset 3 mins LA on ylivoimalla. Tasavajaalla LA tulokashyökkääjä Steve Bozek kavensi tilanteeseen 4-5 ja nyt on enää 3 mins jäljellä ottelua ja LA on ylivoimalla...

... ylivoiman alussa Oilers Pat Hughes pääsi läpiajoon, jonka LA molari Lessard torjui. Ottelua oli enää jäljellä yksi minutti, kun LA otti maalivahdin pois. Ottelua on jäljellä 10 sekunttia ja Gretzky pelasi vasemmassa kulmassa tilanteen pehmeästi eikä onnistunut purkumaan kiekon pois alueelta. LAn Jim Fox otti kiekon haltuun ja syötti kiekon Hardylle joka laukoi. Fuhr torjui, tuli rebound ja Oilers kahden miehen alivoimalla ei onnistunut estämään Bozekia tekemästä maalia, kun ottelua oli jäljellä enää 5 sekunttia...

... ottelu siirtyi jatkoajalla, jossa Kingsin valmentaja teki rohkean ratkaisun peluuttaa tulokaskentällisen Steve-Bozek-Doug Smith-Daryl Evans ja ajassa 62:35 Evans tekikin 6-5 voittomaalin.

Game 4: Oilers@Kings 3-2
Game 5: Kings@Oilers 7-4

... Kings sitten hävisi seuraavalla kierroksella Vancouver Canucksille 4-1, ja Vancouver menikin loppuun asti finaaleihin - kiitos Captain Videon Towel Powerin (joka on muuten oma tarinansa) - mutta hävisi NYI:lle.

Tässä sama tarina kuvan ja äänen muodossa: http://www.youtube.com/watch?v=xKWWhswwZog

 

[mjr]

No aika pitkälle samalla linjalla kuin muutkin. Torino 06, never forget. Tosin täytyy myöntää, että aikuisiällä tuo kyseinen tapahtuma on sikäli ainutlaatuinen, että paljon muitakin kovia takaiskuja on tullut penkkiurheilun saralla vastaan 2000-luvulla, mutta tuo säilyy edelleen ainoana asiana, joka jaksaa vuodesta toiseen vituttaa. Ja nyt puhutaan tietysti pelkästään finaalista, sillä niin upea tuo turnaus oli muuten Suomen osalta.

Nyt muutaman vuoden jälkeen on jotenkin etäisesti pystynyt käsittelemään kyseistä ottelua. Ei sitä vieläkään pysty kyllä kovin paljon ajattelemaan. Käsittämätön tilanne. Englannin kannattaja olen jalkapallossa eli on siis vuosien varrella ollut erinäisiäkin tilanteita. Tanskan romahdus -86 - mikä loistava maa se muuten oli kymmenen vuoden ajan jalkapallossa (Teemalta tuli taannoin erinomainen tanskalais-dokumentti siitä aikakaudesta, Elkjaer, Laudrup ja kumppanit - hienoa peliä, hienoja pelaajia...) Torinoon voi kyllä verrata ainoastaan Vainionpään leppä-läpilyöntiä Rantakentällä, mutta Englannin tappio urheilumaailman syövälle MM-loppuottelussa vielä jollain tyypillisellä ilmavirta-rankkarilla pääsisi kyllä samaan sarjaan, ja vielä jos gangsteri-joukkoa johtaisi se pahamielinen addikti-kääpiö niin olisi kyllä jonkun verran hankala käsitellä tapahtumaa... Koputetaan puuta.

 

[Individual]

Kyllä se Torino 06 on. Aivan mielettömän hienosti pelannut ja Venäjän tähtinipun 4-0 maalein välierissä laulukuoroon iskenyt Suomi meni finaalissa mukaan Ruotsin peruutteluun, tai sitten oli muuten vain tervaa luistimissa, ettei samanlaista hurlumhei-kiekkoa enää nähty. Ja totta kai sitten maila katkeaa ja lopussa lyödään avopaikasta ohi. Ruotsin juhlintaa en enää katsonut, vaan telkku meni kiinni sillä sekunnilla kun summeri vihelsi. Ja kyl se kotona yksin sitten itkuksi meni kun asiaa kunnolla pääsi miettimään. Vielä meidän faijan syntymäpäivä, perkele. :D

Sitten myös mm-taipaleelle mahtuu useita pettymyksiä niin pudotuspeleissä kuin finaaleissakin. Niistä tän enempää. Palanderin laskeminen Torinossa heti kärkeen portin väärältä puolelta ja "köröttely" maalin muistaakseni hopeaan oikeuttavaa vauhtia vitutti, kuin myös samoissa kisoissa Janne Lahtelan pyllähdys vuorenkorkuisen hyppynsä päätteeksi. Varma kulta taisi mennä siinä.

 

[Hejony]

Loistava ketju.

Pahin on tietysti Torino 2006. Koko turnauksen ajan Suomi pelasi parasta jääkiekkoaan ikinä, ja juuri ennen finaalia nähty Venäjä-ottelu lienee Suomen kiekkohistorian komein yksittäinen matsi. Vuonna 2006 Suomelle oli tietysti jo kertynyt varsin pitkä ja surullinen finaalihistoria, joten luottamus ei hyvinmenneestä turnauksesta huolimatta ollut kovin korkealla. Siitä huolimatta toivo eli vahvana, se oli niin uskomaton tilaisuus juuri niillä pelaajilla joita oman sukupolveni nuoret ovat ihailleet koko lapsuutensa.

Suomihan meni tuossa matsissa ykkösketjun ansiosta 1-0 johtoon, mutta kuten joku sanoikin, peli ei missään vaiheessa ollut yhtä lennokasta ja suvereenia kuin aikaisemmin turnauksessa. Ensimmäisellä erätauolla muistan kuinka lätkin salibandypalloa maaliin yläkerrassa ja kelailin että jumalauta, peliä on 40min jäljellä ja Suomi johtaa. Hiukan alkoi takaraivoon hiipiä ajatus että voisiko tämä sittenkin tapahtua? No, toinen erä haihdutti sellaiset haihatukset varsin tehokkaasti, Zetterberg iski ensin yllättäen tuurimaalilla tasoihin ja Kronwall hetken päästä johtoon. Suomella ei onnistunut koko erässä tasan yhtään mikään, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta Peltonen tasoitti J.Jokisen passista ja tauolle päästiin kuin päästiinkin tasatilanteessa. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo käynyt erittäin selväksi, että Ruotsin jarruttelu tehoaa, Suomi on hermostunut, ja peli ei kulje entiseen malliin. Toivo voitosta oli roikkui lähinnä jonkun tuurimaalin varassa. No, kolmas erä alkoi ja en tiedä onko ikinä koskaan kymmenessä sekunnissa tapahtunut niin helvetin monta väärää asiaa. Sakun maila poikki, siitä aiheutunut merkkausvirhe, Lidströmin älytön once in a lifetime -lämäri ja Niittymäen turnauksen ainoa haparointi. 2-3. No, tämä nyt ei sinänsä pahasti lannistanut, olin itseasiassa jostain syystä satavarma että Suomi sen tasoituksen tekee ja vasta seuraava maali ratkaisee johonkin suuntaan. Aikaa oli niin paljon. Mutta ei sitä tullut sieltä. Ylivoimalla ei yhtäkkiä saatukaan mitään aikaan. Viitisen minuuttia ennen loppua Hagman pääsi tälläämään avopaikasta mutta Mulqvist torjui vissiin mailan tupella. Siinä vaiheessa ei enää yksinkertaisesti nuoren miehen psyyke kestänyt. Painuin takapihalle istuskelemaan ja kun ei kymmeneen minuuttiin kuulunut omasta tai naapuritaloista riemukasta juhlintaa, kukaan ei rynnännyt kadulle tai soittanut finlandiaa, kävelin kotiin raskain askelin. Isä tuijotteli olohuoneen lamppua sohvalta ja minä harpoin yläkertaan. Telkkari päälle ja Numminen itki siellä. Muutamissa sekunneissa omatkin silmä sumenivat kyyneleistä.

Syy siihen että Torinon finaalin aikoihin meikäläinen oli jo noin kyyninen, että usko mulle täysin poikkeuksellisesti loppui kesken matsin, löytyy 2000-luvun vaihteesta. Siihen aikaan 10-vuotiaalle klopille oli se ja sama pelattiinko MM-turnausta vai olympialaisia, ei niiden välille osannut tehdä mitään arvostuseroa. Kaikki arvokisat merkkasivat helvetisti. Ja 98-03 välillä nähtiin yksinkertaisesti niin katkeria tappioita että sellainen lapsenusko vaihtui kyynisyyteen. Jos jokin yksittäinen käännekohta pitää hakea, niin 2001 finaalissa menetettiin 2-0 johto kolmannessa erässä ja hävittiin jatkoajalla. Silloin maailma romahti.

Torino on ehkä siksi niin poikkeuksellinen, että sitä ennen oli tosiaan ollut jo useampi vuosi kun se todellinen usko voittoon oli puuttunut, ja sitä kautta tappiotkin olivat tuntuneet hiukan kevyemmiltä. Sitten yhtäkkiä Suomi pelasi kaikkien aikojen lätkäturnauksessa täysin ylivoimaista kiekkoa ja suorastaan surffaili loppuotteluun. Se oli jotain niin hämmentävää että tunsi taas olevansa se 10-vuotias poika joka haaveili näkevänsä kuinka pelikello pyörähtää 59.59 -> 60.00 Suomen johtaessa finaalia. Ja sitten kävi niin kuin kävi.

On tappioita jotka eivät tunnu miltään, tappioita jotka harmittavat hiukan, tappioita jotka aiheuttavat armotonta vitutusta. Ja sitten on tappioita jotka kohoavat vitutuksen yläpuolelle ja vaihtuvat epätoivoiseen surullisuuteen omasta ja hävinneiden puolesta. Torinon olympiafinaali on allekirjoittaneen ainoa urheilukokemus joka osuu tuohon viimeiseen kastiin.

PS: Nyt näyttäisi siltä, että Torino ei sittenkään ollut viimeinen mahdollisuus niille pelaajille, joiden parissa olen kasvanut. Vancouveria odotellessa...

 

[lade]

Itselleni karvain tappio koskaan oli Bluesin tappio 2. jatkoerässä Kärpille -08 keväällä 2. finaaliottelussa Espoossa. Bluesilta ajettiin kaks jätkää ulos ja jengi tappoi jopa täysmittaisen 5-3 -alivoimatilanteen jatkoerässä. Toisessa päädyssä Tarkilla 50-60 torjuntaa ja taululla vain yksi byyri. Ja niin vain Brückler hörppäsi Ylösen kaukolaukauksen 90. minuutin korvilla - vitutti niin huolella. Mikään MM-tappio ym. ei ikinä ole kohonnut vastaavalle tasolle vitutuksessa.

 

[Waky]

...Kanada-tappio Lillehammerissa ottivat muutaman päivän, että niistä pääsi yli.

Olisin odottanut enemmän tätä. Mutta kaipa ihmiset unohtaa. Yksi v***** hävitty erä turnauksessa. Jäätyminen 2-0 johdossa. Samaa kastia kuin kotikisoissa 5-1 johdon hukkaus. Torino oli sitten kevyttä menneiden rinnalla. Kait sitä "oppii" häviämään.

Vähän samaa tunnelmaa oli Janeckyn pesislyönnissä -94. Kyseisen vuoden jälkeen Rokaman nimi oli lähes kirosana. No Norrena ja seuraava vuosi paikkasi aika lailla tuon.

Futiksessa Saksan Tanska-tappio ja tippuminen USA:n MM-kisoissa Bulgaareille. Ja tuo puhuttu Korea-Italia peli vaikka Italiaa vihaankin. Toisaalta samassa mainittu Aussien pudottaminen toiseen suuntaan.

Ja olihan -98 "romahdus" Valioliigassa kanssa yksi vaikeimpia puolivuotisia taipaleita. Samaten Portolle putoaminen 2004 UCL:ssa ja sama tapahtuma Leverkusenille jo 2002.

 

[BitterX]

Kaikki ne saatanan välierätappiot. Varsinkin vituttaa vuoden 2003 välierien HPK-Tappara -sarjan 4. ja 5. ottelu. Etenkin 4. ottelun, Pasi Puistolan paskalla vedolla tekemä ratkaisu jatkoajalla aiheuttaa vahvan vitutustärinän edelleen, kun sitä tarkemmin alkaa miettimään.

Silloin tuo "tappion karvas kalkki" -ilmaisu sai uuden merkityksen. Sen tappion nimittäin pystyi jotenkin oudosti maistamaan suussa vielä vahvemmin, kuin aiemmat karmaisevat tappiokokemukset.

Vuoden 2006 mestaruus sitten tuntuikin sen kaiken monivuotisen ihmisrääkkäyksen jälkeen aivan uskomattoman sanoinkuvaamattomalta, mutta myös vähintäänkin ansaitulta ja oikeudenmukaiselta.

 

[mikko600]

Bluesia ja Newcastlea kannattaessa on tottunut nieleskelemään tappioiden hetkellä. Vahvimpana ja viimeisimpänä on kuitenkin harakoiden keväinen putoaminen. Ei paljoa auttanut itselleen vakuuttelut että hyvää tekee seuralle putoaminen yms.

Vittu, kauden viimeinen peli ja omissa käsissä säilyminen. Toisella puoliajalla kenttä täynnä laiskoja paskoja, jotka eivät edes yrittäneet, nolla vitun laukausta saatana vastustajan maalia kohti. Ilta menikin sitten sumussa seinää tuijottaen.

Noh, onpahan sitten voiton hetkellä kovemmat bileet, niitä kun ei ole ikinä tullut.

 

[kovalev]

Ihan kuin näitä traumoja olisi käsitelty aiemminkin jossain ketjussa? Vaan eipä tuo haitanne.

Tähän voisi tietysti listata loputtomasti jääkiekko-otteluita, joissa yllättävän monessa on Kanadan maajoukkue toisena osapuolena. Mutta jottei menisi kauheasti vanhan toistamiseksi, mainittakoon vain hieman tuoreimmista 2005 mm-kisojen välierä Kanada - Venäjä, joka siis vituttaisi siitäkin huolimatta, että kuvittelisimme Henrikssonin viheltäneen sen aivan mallikkaasti.

Toinen masentava ja lopputulokseltaan epäoikeudenmukainen peli oli 04 World cupin välierä Tshekkiä vastaan. Tshekki oli huonon alun jälkeen pelannut nousujohteisen turnauksen; puolivälierässä murjonut Ruotsin Globenissa näytöstyyliin. Tshekki oli 1. erää lukuun ottamatta selvästi hallitsevampi, voitti laukauksetkin ihan reilusti, mikä on aina yhtä yllättävää Kanadaa vastaan, vielä heidän kotijäällään.
Toisella tai kolmannella erätauolla kelailtiin kisastudiossa Kanadalta viheltämättä jääneitä paitsioita, ja Pietilä totesi vain naureskellen tyyliin: "Tää on aina vähän tällaista täällä."
Olin siis jo valmiiksi sopivan agressiivinen ennen jatkoajan kuoliniskua, jota edelsi (oliko vielä edellisessä vaihdossa?) Tshekin tolppalaukaus.
Finaalissa Kanada voitti melko keskinkertaisella pelillä Suomen, mikä vitutti myös, koska Suomella oli silloin ainutlaatuinen tilaisuus, ja turnaus jätti vääristyneen kuvan siitä, että Kanada olisi ollut jotenkin ylivoimainen maa läpi turnauksen, mitä se ei kuitenkaan ollut kuin kahdessa -Slovakia-ottelussa.
Tai oli tietysti, jos kokonaisuutta verrattaisiin 70- ja 80-luvun cupeihin.

Jalkapallosta löytyy niin paljon kaikkea pahaa, ettei niitä kerralla voi muistaa: Kolumbian tippuminen 94-kisojen jatkopeleistä, samoissa kisoissa Nigerian tappio Italialle (vitun Baggio!), samoin Romanian tappio jännittävässä puolivälierässä Ruotsille pilkkukisassa. Tänään todennäköisesti kannattaisin Ruotsia, mutta Romania pelasi hienoa futista, ja Ravelli oli vastenmielinen pelle.
98-kisoissa Hollannin tappio Brasilialle; Brasilia oli ehdottomasti väärä joukkue noiden kisojen finaaliin.
90-kisoissa iloisen Kamerunin tappio Englannille, joka tuohon aikaan edusti vielä kaikessa kankeudessaan todellista perinteistä Brittifutista. Gary Linekerin raivostuttavat "silmät kiinni ja täysillä keskelle"-rankkarit syöpyivät kovalevylle valitettavasti ikuisiksi ajoiksi.

Pete Samprasin voitot ottivat aina yhtä paljon päähän, riippumatta siitä, olivatko ne ansaittuja vai eivät. Tylsä pelaaja ja tylsänoloinen ihminen.
Joskus 90-luvun taitteessa vitutti aivan suunnattomasti Andre Agassin tappio Ranskan avointen finaalissa jollekin vanhemmalle äijälle. En jaksa tarkistaa hemmon nimeä.
Se, että Lance Amstrong ei kärähtäne koskaan, ja että Virpi Kuitunen on nykyään isoa rahaa tekevä juhlittu sankari, ottaa kovasti pattiin, jos sitä rupeaa liikaa ajattelemaan.

 

[kovalev]

Helsingin EM-kisojen kympillä odotettiin Risto Ulmalalta ihmettä. Minulla oli pahat aavistukset, enkä pystynyt katsomaan juoksua televisiosta. Sen sijaan kuuntelin sen auton radiosta. Kun Risto sitten jäi, niin se oli kyllä tukahduttava tilanne. Sellaista tyhjyyttä on vaikea kuvata. Se oli ihan odotettava juttu, mutta oikeastaan se oli juuri siksi niin paha asia.

Tätä olen aina joskus hieman huvittuneena muistellut ja ihmetellyt: mihin ihmeeseen ne epärealistiset odotukset Ulmalan mitalista oikein perustuivat?
En muista, että Ulmala olisi koskaan ollut niin lähellä edes Euroopan kärkeä, vai muistanko aivan väärin?
Sen muistan, että mediakin hehkutti silloin Ulmalan hyviä mahdollisuuksia.

 

[jtuominen]

Äkkiseltään tulee..

...mieleen ainakin, olikohan se 1985, ratkaiseva finaalitappio Ilvekselle ja Janeckyn ilmasta lapioima ratkaisuosuma Jokerien mestaruudelle. Vuosi ei nyt ule mieleen varmuudella enkä mitään ryhdy tarkistelemaankaan. Tarkempi muisteleminen ei nyt palvele/kiinnosta ainakaan minua.
Kummastakin em. ottelusta oli kohtuullisen kypsää lähteä kotimatkalle. Onhan niitä ihan tuhottomasti, useistakin lajeista, mutta nuo nyt tulivat heti mieleen Palloseuraa ajatellessa.

 

[hannes_ko]

En muista, että Ulmala olisi koskaan ollut niin lähellä edes Euroopan kärkeä, vai muistanko aivan väärin?

Muistat väärin. 1994 aika oli jo ajanut ohi, joten mitalitoiveet olivat jälkeenpäin ajatellen liioiteltuja, mutta:

1991 Ulmala oli lähellä maailman kärkeä. MM-vitosella 7., eurooppalaisista edellä vain tuleva olympiavoittaja Dieter Baumann ja Portugalin Domingos Castro. Ulmala voitti muun muassa sellaisia nimiä kuin Dionisio Castro, Robert Denmark, Ibrahim Kinuthia (Ken), Abel Anton, Bob Kennedy. Tulevan suurjuoksija Khalid Skah'n päihittäminen jäi harmittavasti sekunnin päähän. Samana vuonna Ulmala juoksi kympin alle 28 minuutin. Se on edelleen (tai oikeammin varsinkin nyt) todella kova eurooppalainen tulos.

Helsingissä kympin totaalisen epäonnistumisen jälkeen Ulmala oli kuitenkin vitosella sitten 7. Splitin EM-kisoissa 1990 hän oli samalla matkalla 6., kolme sekuntia kisan voittaneen Salvatore Antibon takana.

Risto Ulmalan ennätyksiä:

3000 m 7.44,5
5000 m 13.21,90
10 000 m 27.53,00

Vitosen ennätys voisi olla parempikin, mutta onhan noihin aikoihin suomalaisilla matkaa.

 

[mjr]

Olisin odottanut enemmän tätä. Mutta kaipa ihmiset unohtaa. Yksi v***** hävitty erä turnauksessa. Jäätyminen 2-0 johdossa. Samaa kastia kuin kotikisoissa 5-1 johdon hukkaus. Torino oli sitten kevyttä menneiden rinnalla. Kait sitä "oppii" häviämään.

Todellakin muistan tuon. Piti lähteä kolmannen erän aikana ulos kävelemään ja katsoin sitten ottelun lopun nauhalta aivan varmana tappiosta. Se Lillehammerin alkusarjan peli oliko nyt "IVY:ä" vastaan vai miksikä Venäjää silloin kutsuttiin oli hämmentävä kokemus: ensimmäistä kertaa elämässäni Suomi oli yksinkertaisesti parempi kuin huippuvastustaja - ei epätoivon vimmalla roikuttu mukana pelissä ja sisulla ja sydämellä jotenkin hilauduttu voittoon, vaan hallittiin, pelattiin paremmin, pidettiin peliä kontrollissa. Se oli silloin aivan hämmästyttävä tilanne.

 

[kovalev]

Muistat väärin. 1994 aika oli jo ajanut ohi, joten mitalitoiveet olivat jälkeenpäin ajatellen liioiteltuja, mutta:

1991 Ulmala oli lähellä maailman kärkeä. MM-vitosella 7., eurooppalaisista edellä vain tuleva olympiavoittaja Dieter Baumann ja Portugalin Domingos Castro. Ulmala voitti muun muassa sellaisia nimiä kuin Dionisio Castro, Robert Denmark, Ibrahim Kinuthia (Ken), Abel Anton, Bob Kennedy. Tulevan suurjuoksija Khalid Skah'n päihittäminen jäi harmittavasti sekunnin päähän. Samana vuonna Ulmala juoksi kympin alle 28 minuutin. Se on edelleen (tai oikeammin varsinkin nyt) todella kova eurooppalainen tulos.

Helsingissä kympin totaalisen epäonnistumisen jälkeen Ulmala oli kuitenkin vitosella sitten 7. Splitin EM-kisoissa 1990 hän oli samalla matkalla 6., kolme sekuntia kisan voittaneen Salvatore Antibon takana.

Risto Ulmalan ennätyksiä:

3000 m 7.44,5
5000 m 13.21,90
10 000 m 27.53,00

Vitosen ennätys voisi olla parempikin, mutta onhan noihin aikoihin suomalaisilla matkaa.

Okei. Ehkä noiden tilastojen valossa odotukset kotikisoissa olivat ihan perusteltuja.
Mieleen jäänyt paremmin juuri tuo vitonen, missä Risto sitten laittoikin kaiken peliin, mutta loppukiri ei riittänyt mitalille asti.

 

[Kuvernööri]

Viime maaliskuu, Old Trafford, englantilaisen jalkapallon klassikko Man Utd-Liverpool FC. Olo pelin jälkeen oli kuin ryöstetyllä. Liverpoolilla oli mahdollisuudet takoa taululle kuusi, seitsemänkin maalia, mutta ottelun päätyttyä taululla on hämmentävät 1-4 lukemat. Niin monta maalia jäi tekemättä, ja kannattajana kesti tovi päästä tuon pettymyksen yli.

 

[BitterX]

Viime maaliskuu, Old Trafford, englantilaisen jalkapallon klassikko Man Utd-Liverpool FC. Olo pelin jälkeen oli kuin ryöstetyllä. Liverpoolilla oli mahdollisuudet takoa taululle kuusi, seitsemänkin maalia, mutta ottelun päätyttyä taululla on hämmentävät 1-4 lukemat. Niin monta maalia jäi tekemättä, ja kannattajana kesti tovi päästä tuon pettymyksen yli.

Tuolloin oli tosiaan paikka vasaroida ManU Old Traffordin nurmeen ja syvälle. Silti harmittaa huomattavasti enemmän tasurit kaiken maailman Hulleja ja Stokeja vastaan.

 

[kovalev]

Tämä sai aikoinaan raivohuudot:
http://www.youtube.com/watch?v=k_UmnPX1A4w

Ruotsi voittaa ensin kuolemanlohkon, puolivälierässä Anders Svensson tekee viittä senttiä vaille yhden kaikkien aikojen mm-kisamaalin, mutta ei sitten kuitenkaan tee, ja Senegal kiittää vastahyökkäyksestä ja jatkaa kisoja.

Ja tästä tuli johdannaisena luonnollisesti mieleen se Kuqin kämmi Tshekkiä vastaan mm-karsinnassa, ja Tshekki sitten vastahyökkäyksestä 4-3. Kiitos ja hyvää yötä.

 

[J.Grönvall]

Historian aikakirjoilta löytyy muutama todella vastenmielinen tappio. Jääkiekon saralla katkerimmat kalkit on tarjoillut Tappara jonka touhuja on tullut seurattua suurimmalla intohimolla.

Vuoden 1994 välierissä oli vastassa TPS ja edessä oli sarjan kolmas ottelu. Tapparahan oli jo tiputtanut upeasti Ässät, ja pitänyt myös ylivoimaista suosikkia eli TPS:ää ahtaalla. Kolmas ottelu oli parhaimmillaan jo 3-1 Tapparalle ja yllätys muhi. Mutta sitten tulivat Saku Koivut ja kumppanit vastustamattomasti yli ja ohi niin että korvat palelivat. Lopputulos turkulaisille 6-3 ja meikäläinen ihan oikeasti itki katkerasti sen jälkeen.

Toinen iso tapaus oli 2002 finaalisarja, jossa vastassa oli sen aikainen verivihollinen Jokerit. Sen kauden piti olla "meidän" kausi, mutta toisin kävi. Sarjan neljäs oli ottelu erittäin raastavaa seurattavaa ja olen tänä päivänäkin sitä mieltä, että oikeudenmukaista voittajaa ei saatu. Tappara myrskysi Jokereiden päässä mutta ainoastaan Kapteeni sai kiekon verkkoon. Ottelun jälkeen oli pakko lähteä ajelemaan autolla hetkeksi aikaa.

Viimeisin katkera paikka on varmasti NFL:n pudotuspeleistä viime kaudelta. Philadelphia oli pelannut hienot playoffit ja pudottanut matkalla Minnesotan sekä NY Giantsin. Nyt vastassa oli toinen tuhkimotarina Arizona Cardinals. Cards oli pudottanut jatkosta nuoria lupauksia vilisevän Atlantan sekä pelottavan Carolina Panthersin.

Ottelu alkoi Arizonan myllyllä jota johti veteraani QB Kurt Warner. Laitahyökkääjä Larry Fitzgerald piti pilkkanaan Eaglesin secondarya ja Arizonan puolustus oli rautaa. Sitten heräsi Philadelphia ja pisti herrat kuriin ja nuhteeseen. Säälimätöntä blitzausta, Fitzgerald ei saanut palloja ja Donovan McNabb alkoi löytää omat kohteensa.

Kaikki kulminoitui lopulta yhteen Arizonan hyökkäysvuoroon. Edellisellä kierroksella Eagles onnistui torjumaan itsensä Giantsin kahdesti 4th downilla ja ratkaisi siten ottelun. Nyt se oli ajanut Cardinalsin samaan jamaan, ensimmäinen, toinen ja kolmas yritys torjuttiin. Ratkaisu oli selvä -> 4th down. Arizona muistaakseni lähti juoksemaan oikealta, Eaglesin Sheldon Brown liukastuu eikä ehdi taklaukseen ja Cards saa uudet jaardit. Kun se hyökkäys sitten päättyi touchdowniin oli takki todella tyhjä. Philly sai vielä tilaisuutensa, mutta McNabb ei saanut heittoja enää kohdilleen. Vieläkään en pysty katsomaan tätä ottelua.

Ja Italia futiksessa on oma lukunsa, paljon katkeria tappiota. Pahimpana kuitenkin vuoden 2000 EM-finaali jossa sammakot nousivat viime hetkillä tasoihin. Sitten se nilkki nimeltä Trezeguet saa paikan jatkoajalla ja patongit lentelevät ilmaan. Se vitutuksen määrä oli aivan uskomaton, sitä lisäsi vielä sekin, että oma ylivoimainen suosikkini Fabio Cannavaro missasi sen puskun varsinaisen ajan lopulla. Siitä sitten Wiltord laidasta sisään ja pam pam. Ranska onkin ylivoimaisesti inhottavin futisjoukkue maailmassa, joku Englanti on siitä vielä kaukana.

 

[Barcelona]

Pe 3.4.2009 Blues - Kärpät

Olen kolme kertaa tosissaan meinannut lopettaa jääkiekon seuraamisen sen takia kun on ottelun jälkeen on vituttanut niin rankasti. Täällä on jo mainittu tuo kotikisojen ruotsi matsi, jossa 5-1 unelmavoitto muuttui kaikkien aikojen nöyryytykseksi. Toisen kerran kun oli sama fiilis oli Torinon Olympia-finaalin jälkeen. Mutta kolmas kerta (ja kaikista pahin) on kyllä ollut 3.4.2009 pelattu välierämatsi Blues – Kärpät jälkeen. Blues johti aluksi 2-0, Kärpät meni rinnalle ja ohi 2-4, Blues tasoitaa 4-4, Kärpät menee minuutissa johtoon 4-6, Blues kaventaa 5-6 ja Viitakoski tekee tyhjiin 5-7.

Tuon matsin jälkeen meni jotain rikki pienessä Barcelonassa ja siitä päivästä lähtien olen ollut 100% varma että en koskaan näe Leijonien taikka Bluesin voittavan mestaruutta. (Leijonien finaalimenestys kun on jotain ihan käsittämätöntä luokkaa.) Täytyy myöntää että viime kevään jälkeen on kyllä suurin palo fanittamista ja tätä hienoa lajia kohtaan kaikonnut, ja tuntuu että nykyään vaan seuraan lätkää koska olen sitä tehnyt nyt viimeiset 20 vuotta ja enkä ole toistaiseksi parempaa harrastusta vielä keksinyt.

 

[kiljander]

Olin 1999 työmatkalla Munchenissa tuon CL Manu-Bayern pelin aikaan ja katselin peliä saavuttuani muistaakseni hotellin lobbyssa. Mainittakoon että olen myös asunut Munchenissä, joten FCB on aina ollut mun jengi. Pelin lopussa 1-0 tilanteessa päätin kipaista yläkertaan vaihtamaan kamppeet Marienplazille juhliin siirtymistä varten ja juuri kun avasin telkkarin huoneessa niin Manu tasoitti ja teki sitten toisenkin. Oli helvetin tyhjä olo enkä poistunut huoneestani enää sinä iltana. Karmeaa.

 

[Mdawg]

Kyllahan 1992 EM-kisat olivat helvetin iso vaaryys. Perkele. Hollanti sai juuri ryssittya semifinaalin Tanskalle ja Saksa loi omassa valierassaan Ruotsin. Sitten kavi juuri kuten scholl jo mainitsi. Perkele, etta 9-vuotiasta vitutti. Kaiken vitututuksen kruunasi viela YLE:n kisastudio, jossa muistaakseni istuttiin Tanskan liput naamoihin maalattuina ja vittuiltiin Saksalle. Helvetti, etta kyrpii vielakin.

Lukon tappio Jokereille puolivalierissa 2000 oli myos perseesta. Lukko vei ekan matsin 1-0 Eepi Hamalaisen lapiajomaalilla, mutta toisen ottelun vei sitten Jokerit jollain seitsemannella jatkoajalla kunhan tuomari olivat ensin jattaneet viheltamatta Lukolle selvan rankkarin jne. Kolmas ottelu Raumalla ja Lehtera teki 0-1 kolmannen eran alkuun. Sitten joku jokeripelle huitoi Nedvedia mailalla naamaan ja oikeutettua 5 minuutin ylivoimaa ei tullut.

Vuoden 1995 ja 1996 valierat Tepsia vastaan vituttavat vielakin. -96 Vesa Salo oli paasemassa lataamaan kiekon tyhjaan rysaan, mutta loi kiekosta ohi ja Jere Lehtinen karkasi lapi ja teki tyhjaan maaliin loppulukemat 4-6 toisessa matsissa.

World Cup 2004. Ensinnakin vitutti se, etta Areena ei ollut Ruotsi-ottelussa edes taynna vaan Ruotsin maalin takana oli taysin tyhjaa. Toiseksi vitutti Ruotsin tasoitus 4 sekuntia ennen loppua. Kolmanneksi NHL-tuomareiden raikea Venajan sorsiminen Kanadaa ja USA:ta vastaan. Kanadahan voitti Venajan 5-2 tms. sadan ylivoiman avulla ja jenkeillehan ei vihelletty mistaan jaahyja, ei Suomea eika puolivalierassa Venajaa vastaan. Venajan oli viela ensin lyonyt USA:n alkulohkossa 3-1. Toki saivat sitten viela mm. pakollisen ylivoiman Suomea vastaan minuutti ennen loppua. Loppuottelu vitutti myos.

Joni Lehdon loukkaantuminen 1995.

Rangersin putoaminen Buffalolle 2007 ja Philadelphialle 1997

jne jne.

 

[Major Julli]

Itseäni hiukan ihmetyttää että kestomenestyjä scholl muistelee tappioita ja vielä enemmän se, että vieläkin kannattaa kyseisiä luuserijengejä. Kunnon voittaja lopettaa tuollaisten koomailujen jälkeen välittömästi ko. luusereiden kannattamisen ja pyyhkii mielestään kokoa asian.

Katkerin tappio: JoKP-Ässät karsintasarja 1989. piste.

Jazzin hautajaisottelu MIFK:iä vastaan oli myös ikävä tilaisuus, mutta silloin kyseessä oli eutanasia parantumattomasti sairaalle. MM 1982 Italia-Brasilia 3-2 harmitti pikkupoikaa kovasti, mutta samalla alkoi siirtyminen selecaosta kohti sinisten kannattamista. MM 1990 Italia-Argentiina korpesikin jo sitten todella kovaa ja Diegolle pystyi antamaan anteeksi vasta reilut 15 vuotta myöhemmin. Ikuisena anti-kalinistina ne Englannin muutamat harvat arvokisavoitot ovat korvenneet, lähinnä MM 1990, nyt jälkikäteen ne voitot psykolle, Gazzalle ja Sir Bobbylle pystyy suomaan, olihan kyseessä ainoa myös futista pelaamaan pyrkinyt sumujen saarten yhdistelmä meikäläisen futishorisontissa.