Nyt aihetta käsittelevä ketju, jota EI OLE AVANNUT Ilves-fani:D
Kaikki ja erityisesti Ilves-fanit väittävät: "Tappara kahvaa".
Tappara-fanit vastaavat: "Niin kahvaavat kaikki muutkin, etenkin vieraspeleissä."
Jussi H. toteaa: "Niin kahvaavatkin, mutteivät läheskään yhtä paljon ja systemaattisesti kuin Tappara."
Jos sitten unohdetaan Tappara ja puhutaan hieman yleisemmällä tasolla, ongelma piilee pohjimmiltaan kahden kilpailevan kiekkofilosofian törmäämisessä (pienten miesten nopea taitokiekko vs. isojen miesten fyysinen kahvakiekko). TPS on ensinmainitun tyylin henkilöitymä, Tappara jälkimmäisen. Ei liene kenellekään yllätys, että Jussi H. Kerhon miehenä suosii ensimmäisen tyylin kiekkoa. Niinpä hieman v-tuttaa se, että liigan linja ja tuomaritoiminta on kallellaan jälkimmäisen suuntaan.
Lopuksi sitten Suomessa esiintyvät kiekkofilosofiat esittelyssä (nimitysten copywright Jussi H.):
1. Traditionaalinen lätty-lätkä (tyylin keskeisin edustaja Ilves)
Tässä tyylissä keskeinen painotus on yksilöiden taidossa ja pelin pyörittämisessä maagisten taitopelaajien henkilökohtaisten ratkaisujen ympärillä. Nopeus ja urheilullisuus ovat plussaa, mutta eivät välttämättömiä avuja. Neloskentän peliaika on kortilla kun maagisille johtajille täytyy saada tilaa toteuttaa visioitaan.
2. Old-time hockey à la Hanson Brothers (tyyli henkilöityy IFK:ssa)
Fyysisyys on kaiken a ja o, fuck the rest. Jos voitetaan, ihan kiva, jos hävitään se ei ole katastrofi kunhan voitetaan tappelut, joita toivottavasti on paljon. Laidat ovat kaukaloissa, jotta taklaukset olisivat näyttävämpiä.
3. Voitto tai kuolema -lätkä (tyyli henkilöityy Raimo Summasessa)
Voittaminen aina ja kaikissa olosuhteissa on tärkeintä. Jos voitto edellyttää jonkin pelaajan lasarettireissua tai hautajaisia, too bad. Pelataan sillä tyylillä ja niillä pelaajilla, joilla todennäköisimmin voittaa. Säännöt ovat olemassa kiertämistä varten.
4. Jääkaappi-pakastin -lätkä (tyyli henkilöityy Tukka-Jukassa ja Tapparassa, vaikka se onkin NHL tuontitavaraa, rapakon takana tunnetaan nimellä Eric Lindros -syndrooma).
Hyvän pelaajan ainoa tärkeä ominaisuus on suuri koko, joskin taitoa saa olla, ainakin vähän. Nopeus on toisarvoinen tekijä ja se voidaan tasapainottaa käyttämällä mailaa käsijarruna ja viemällä tila nopeilta vastustajilta pienentämällä kaukaloa. Vastustajan peliä pyritään rikkomaan pelaamalla niin rumasti kuin säännöt sallivat, joskaan vahingoittaminen ei ole itsetarkoituksellista. Pelifilosofia perustuu siihen, että pienempi massa siirtyy suuremman edestä.
5. Saku Koivu -kiekko (Suomessa suuntausta edustavat erityisesti TPS, HPK ja Kärpät)
Tärkeintä ovat henkilökohtainen taito ja hurja liike. Taklauksia viljellään tarkoituksenmukaisuuden mukaan, mutta ne eivät ole pelin olennaisin osa. Filosofian toteuttaminen vaatii isoa kaukaloa ja tietyntyyppisiä pelaajia. Sen tehokkuus perustuu ajatukseen, jonka mukaan jääkaappipakastimet voivat taklata ja ronkkia - jos ehtivät.
Kukin voi vapaasti sijoittaa suosikkijenginsä parhaiten sopivaan kategoriaan.
Kaikki ja erityisesti Ilves-fanit väittävät: "Tappara kahvaa".
Tappara-fanit vastaavat: "Niin kahvaavat kaikki muutkin, etenkin vieraspeleissä."
Jussi H. toteaa: "Niin kahvaavatkin, mutteivät läheskään yhtä paljon ja systemaattisesti kuin Tappara."
Jos sitten unohdetaan Tappara ja puhutaan hieman yleisemmällä tasolla, ongelma piilee pohjimmiltaan kahden kilpailevan kiekkofilosofian törmäämisessä (pienten miesten nopea taitokiekko vs. isojen miesten fyysinen kahvakiekko). TPS on ensinmainitun tyylin henkilöitymä, Tappara jälkimmäisen. Ei liene kenellekään yllätys, että Jussi H. Kerhon miehenä suosii ensimmäisen tyylin kiekkoa. Niinpä hieman v-tuttaa se, että liigan linja ja tuomaritoiminta on kallellaan jälkimmäisen suuntaan.
Lopuksi sitten Suomessa esiintyvät kiekkofilosofiat esittelyssä (nimitysten copywright Jussi H.):
1. Traditionaalinen lätty-lätkä (tyylin keskeisin edustaja Ilves)
Tässä tyylissä keskeinen painotus on yksilöiden taidossa ja pelin pyörittämisessä maagisten taitopelaajien henkilökohtaisten ratkaisujen ympärillä. Nopeus ja urheilullisuus ovat plussaa, mutta eivät välttämättömiä avuja. Neloskentän peliaika on kortilla kun maagisille johtajille täytyy saada tilaa toteuttaa visioitaan.
2. Old-time hockey à la Hanson Brothers (tyyli henkilöityy IFK:ssa)
Fyysisyys on kaiken a ja o, fuck the rest. Jos voitetaan, ihan kiva, jos hävitään se ei ole katastrofi kunhan voitetaan tappelut, joita toivottavasti on paljon. Laidat ovat kaukaloissa, jotta taklaukset olisivat näyttävämpiä.
3. Voitto tai kuolema -lätkä (tyyli henkilöityy Raimo Summasessa)
Voittaminen aina ja kaikissa olosuhteissa on tärkeintä. Jos voitto edellyttää jonkin pelaajan lasarettireissua tai hautajaisia, too bad. Pelataan sillä tyylillä ja niillä pelaajilla, joilla todennäköisimmin voittaa. Säännöt ovat olemassa kiertämistä varten.
4. Jääkaappi-pakastin -lätkä (tyyli henkilöityy Tukka-Jukassa ja Tapparassa, vaikka se onkin NHL tuontitavaraa, rapakon takana tunnetaan nimellä Eric Lindros -syndrooma).
Hyvän pelaajan ainoa tärkeä ominaisuus on suuri koko, joskin taitoa saa olla, ainakin vähän. Nopeus on toisarvoinen tekijä ja se voidaan tasapainottaa käyttämällä mailaa käsijarruna ja viemällä tila nopeilta vastustajilta pienentämällä kaukaloa. Vastustajan peliä pyritään rikkomaan pelaamalla niin rumasti kuin säännöt sallivat, joskaan vahingoittaminen ei ole itsetarkoituksellista. Pelifilosofia perustuu siihen, että pienempi massa siirtyy suuremman edestä.
5. Saku Koivu -kiekko (Suomessa suuntausta edustavat erityisesti TPS, HPK ja Kärpät)
Tärkeintä ovat henkilökohtainen taito ja hurja liike. Taklauksia viljellään tarkoituksenmukaisuuden mukaan, mutta ne eivät ole pelin olennaisin osa. Filosofian toteuttaminen vaatii isoa kaukaloa ja tietyntyyppisiä pelaajia. Sen tehokkuus perustuu ajatukseen, jonka mukaan jääkaappipakastimet voivat taklata ja ronkkia - jos ehtivät.
Kukin voi vapaasti sijoittaa suosikkijenginsä parhaiten sopivaan kategoriaan.