Mainos

Tappara päästi koronaan sairastuneet juniorit harjoittelemaan

  • 201 361
  • 1 661

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Omituisinta tässä casessa on se, että Rautakorpi on myöntänyt tehneensä virheen. Taisi olla ensimmäinen kerta hänen uransa aikana. Ei voinut vissiin siirtää vastuuta hallin henkilökunnalle.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan pakko kysyä, että etkö ole huomannut vastaavaa intentiota vastapuolella?
Olen huomannut. Keskustelin kuitenkin tapparalaisen kanssa, joka veti viestini tulkinnan tahallaan pelleilyksi. Siksi aiempi nostoni tapparalaisista. Olen huomannut samaa yleisellä tasolla tässä keskustelussa muiltakin tapparalaisilta. Vitsailulla on ilmeisesti helpompi käsitellä ikävää asiaa. Enkä tarkoita nyt sinua, sillä sinä otat asian turhankin vakavasti ja henkilökohtaisesti.
Kyllä tää valitettavan monta kommenttia on samoilta nimimerkeiltä, jossa tehdään aika kovia syytöksiä & oletuksia ilman evidenssiä.
En tiedä, tarkoitatko tuohon joukkoon minut. Minä esitin mielipiteen. Ihan perustellun sellaisen. Saa olla erimieltä, muttei kannata loukkaantua.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tiedä, tarkoitatko tuohon joukkoon minut. Minä esitin mielipiteen. Ihan perustellun sellaisen. Saa olla erimieltä, muttei kannata loukkaantua.

En tarkoita sinua. Osallisuutesi tähän keskusteluun on aika marginaalinen ja toisaalta ei sinun kommenteistasi tarvitse perusteluita ilman jäädä. En vastusta kenenkään näkemystä muutenkaan aiheesta, mutta kyllä tämän keskustelun jokaiselta sivulta varmasti saat samanlaisen kuvan kuin minä. Kyllä tätä keskustelua pitää hengissä varsin pieni porukka ja tosiaan pommittavat henkilökohtaisilla, jos olet eri mieltä. He kyllä tietävät, etteivät heidän omat argumenttinsa ole kovin vahvan maaperän päällä ja kun argumentit loppuvat niin siirrytään nimimerkin kimppuun. Toiminta on aika järjestelmällistä niin näet varmasti ilman nimiäkin, ketä koskee.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihmetteleekö joku tosissaan, että Tapparan johdon vilpittömyyteen ei ole 100-prosenttinen luotto? Siellä on käytännössä jouduttu myöntämään, että on rikottu tietoisesti lakia ja vaarannettu ihmisten terveys. Tämä toki vasta sen jälkeen, kun median painostus pakotti reagoimaan.

Eiköhän se ole ihan yleinen ajatusmalli, että jos joku on jäänyt tietoisesta rikoksesta/väärinkäytöstä kiinni, niin tämän tahon muukin toiminta asettuu kyseenalaiseen valoon. Esimerkkinä vaikka dopingista kärynneet urheilijat. Vaikka rangaistukset tulevat siitä nimenomaisesta kiinnijäämisestä, niin totta kai herää varteenotettava epäilys kaikesta muustakin saman aihepiirin toiminnasta.

Ainakin omalta osaltani Rautakorven uskottavuus on mennyt. Kovaa vauhtia menee myös Tapparan uskottavuus organisaationa. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, joka ei vaadi käräjäoikeuden tuomiota tai sormenjälkitodisteita Hakametsän pukukopista.

Edelleen palaan vielä siihen, että uskottavuus olisi ollut säilytettävissä potkimalla Rautakorpi tai hyllyttämällä hänet määräajaksi. Lisäpisteitä olisi saanut, jos johto olisi ottanut asian vakavasti, ja jos tämä vakavuus olisi välittynyt organisaation kaikkiin portaisiin.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Walrus21 kiitos asiallisesta kommentista. Uskottavuus tulee ensisijaisesti säilyttää omiin sidosryhmiin - ei ulkopuolisiin. Tapparassa ei ole potkittu ihmisiä pois ihan kevyin perustuin melkein kymmeneen vuoteen. Ymmärrän, että ulkopuolella haluttiin verta ja Rautakorpi olisi tähän pitänyt uhrata. Tapparan harkinta on kuitenkin sellainen, että Rautakorven osuus Tapparan menestykseen ja organisaatioon on niin suuri, ettei tällaiseen päätöksen kevyesti lähdetä. Olen erittäin ylpeä siitä, että Tappara ei hyllyttänyt tai erottanut toimihenkilöitä tämän vuoksi. Se on todella tärkeää nimenomaan meidän omille sidosryhmille. Asiat voi tehdä kuten muualla eli aina kun on vaikeaa niin heittää henkilön ulos. Se ei vaan ole minun arvoni ja viime aikoina olen kokenut, että tämän saman arvomaailman jakaa moni muu tapparalainen. Ketään ei jätetä yksin.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Walrus21 kiitos asiallisesta kommentista. Uskottavuus tulee ensisijaisesti säilyttää omiin sidosryhmiin - ei ulkopuolisiin. Tapparassa ei ole potkittu ihmisiä pois ihan kevyin perustuin melkein kymmeneen vuoteen.
Eivät ne sidosryhmät elä missään omassa universumissaan. Pääsääntöisesti yritykset haluavat toimia yhteiskuntavastuullisesti sekä yleisesti hyväksytyn arvopohjan mukaisesti.

Ymmärrän, että ulkopuolella haluttiin verta ja Rautakorpi olisi tähän pitänyt uhrata.
Itse asiassa tämä on aika huolestuttava näkökanta, jos sitä ilmenee laajemmin Tapparassa. Eihän kyse ole mistään uhraamisesta. Mikäli Rautakorpi on itse ollut vastuussa em. toiminnasta, niin silloin pitäisi olla aika helppo valinta priorisoida organisaation arvopohja seuralegendan edelle. Jos taas toiminnalla on ollut jonkinlainen seurajohdon hiljainen hyväksyntä, kriisi on vakavampi ja kaikki edellä esitetty kritiikki täysin aiheellista.

Tapparan harkinta on kuitenkin sellainen, että Rautakorven osuus Tapparan menestykseen ja organisaatioon on niin suuri, ettei tällaiseen päätöksen kevyesti lähdetä. Olen erittäin ylpeä siitä, että Tappara ei hyllyttänyt tai erottanut toimihenkilöitä tämän vuoksi. Se on todella tärkeää nimenomaan meidän omille sidosryhmille. Asiat voi tehdä kuten muualla eli aina kun on vaikeaa niin heittää henkilön ulos. Se ei vaan ole minun arvoni ja viime aikoina olen kokenut, että tämän saman arvomaailman jakaa moni muu tapparalainen. Ketään ei jätetä yksin.
Aikamoista vähättelyä. Ei tässä ole kyse mistään "vaikeuksista", vaan viranomaisten määräysten tietoisesta uhmaamisesta.

Jutuistasi saa sen kuvan, että seura voi tehdä melkein mitä tahansa, kunhan "sidosryhmät" eivät vaarannu. Jos tällainen ajattelu olisi yleistä Liiga-seuroissa, se olisi erittäin negatiivinen asia koko suomalaiselle jääkiekkoilulle.

Yhteiskunta on myöntänyt aika paljon erioikeuksia Liigalle ja ammattimaiselle jääkiekkoilulle, mutta kyllä siinä on oletuksena ollut, että seurat toimivat vastuullisesti.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Omituisinta tässä casessa on se, että Rautakorpi on myöntänyt tehneensä virheen. Taisi olla ensimmäinen kerta hänen uransa aikana. Ei voinut vissiin siirtää vastuuta hallin henkilökunnalle.
Huomionarvoista on, että Rautakorpi kun myönsi tehneensä virheen oli oletus se, että pelaajat on päässeet ikäänkuin lipsahtamaan jäille Rautakorven mahdollistamana. Sitten kun selvisikin, että Rautakorpi on ohjannut pelaajat harjoituksiin, on ollut hiljaisempaa.

Tappara-sydämille tämä on mennyt läpi 100-0. Rautakorpi on tunnustanut virheensä ja se on itsessään poikkeuksellista. Rautakorpi on hieno mies. Hieno mies myöntää virheensä ja pitää kättä pystyssä. Se riittää. Jukkaa on myös toimistolla nuhdeltu ja annettu varoitus. Kaikki tietää miten pienet piirit jossain jääkiekko-organisaatiossa on. Työntekijät on kavereita keskenään. Mun on vaikea nähdä Aroa pitämässä tiukkasävyistä puhuttelua Jukkikselle. Jukkis on Tapparan sielu. Fanien mussukka.

Ketään ei jätetä yksin.

Kyllä tämä tietysti ihan hieno periaate ja arvo on. Yllä jo kirjoittelinkin tuosta, mitä Jukka Rautakorpi ja Tappara on tarkalleen ottaen myöntänyt. Jos olen vanhassa tiedossa ja Tappara on tullut ulos viimeisimpien tietojen valossa, niin korjatkaa ihmeessä.

Minusta tuntuu, että meillä ulkopuolisilla on yhä tunne, että pöytää ei ole siivottu. Ei ole pyydetty anteeksi tekemisiä, eikä oikeastaan myönnetty sitä varsinaista virhettä. On nostettu kättä, mutta oikeastaan valheellisesta faktasta. Fakta on ulkopuolisen silmin muuttunut.

Tappara olisi voinut myöntää asiat, pistää Rautakorven vaikka hetkeksi hyllylle. Esimerkiksi joku puolen vuoden penaltti ja sitten takaisin hommiin pölyn laskeuduttua. Ei olisi oikeastaan menettänyt mitään olettaen, että ensi kauden joukkue on jo aika pitkälle rakennettu. Tietysti areenahommissa on varmasti työsarkaa.

Valinta oli kuitenkin toinen, Tapparan kannalta ehkä helpommaksi nähty tie. En tiedä. Nyt on niin pitkään ollut jo hiljaista, että epäilen Tapparan pyrkimään vaikenemaan asia kuoliaaksi. Ja miksi ei, jos Tappara-sydämille homma kerran on ok ja se ilmeisesti Tapparalle riittää.

Olettaisin kuitenkin, että myös Liiga-yhteisöllä ja sen mielipiteellä olisi painoarvoa.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huomionarvoista on, että Rautakorpi kun myönsi tehneensä virheen...

Rautakorpi on tunnustanut virheensä ja se on itsessään poikkeuksellista...

Ei ole pyydetty anteeksi tekemisiä, eikä oikeastaan myönnetty sitä varsinaista virhettä.

On nostettu kättä, mutta oikeastaan valheellisesta faktasta

Tappara olisi voinut myöntää asiat...

Eli on myönnetty, mutta väärät asiat. Nyt pitäisi siten myöntää vaan ne todelliset asiat. Mutta koska nyt ollaan oltu jo niin monta päivää myöntämättä mitään, on se merkki siitä, että yritetään kiistää tai ainakin olla enää myöntämättä. Pääasia lienee että voi olla itsensä kanssa samaa mieltä siitä onko myönnetty vai eikö ole.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
@Walrus21 kiitos asiallisesta kommentista. Uskottavuus tulee ensisijaisesti säilyttää omiin sidosryhmiin - ei ulkopuolisiin. Tapparassa ei ole potkittu ihmisiä pois ihan kevyin perustuin melkein kymmeneen vuoteen. Ymmärrän, että ulkopuolella haluttiin verta ja Rautakorpi olisi tähän pitänyt uhrata. Tapparan harkinta on kuitenkin sellainen, että Rautakorven osuus Tapparan menestykseen ja organisaatioon on niin suuri, ettei tällaiseen päätöksen kevyesti lähdetä. Olen erittäin ylpeä siitä, että Tappara ei hyllyttänyt tai erottanut toimihenkilöitä tämän vuoksi. Se on todella tärkeää nimenomaan meidän omille sidosryhmille. Asiat voi tehdä kuten muualla eli aina kun on vaikeaa niin heittää henkilön ulos. Se ei vaan ole minun arvoni ja viime aikoina olen kokenut, että tämän saman arvomaailman jakaa moni muu tapparalainen. Ketään ei jätetä yksin.
Aikamoista shittiä! Miten voi olla ylpeä organisaatiosta joka hyväksyy lain rikkomisen erittäin vakavassa asiassa joka koskee ihan jokaista suomalaista ja globaalisti monia ihmisiä sekä vaarantaa kahden nuoren terveyden? Samoin niillä yrityksillä jotka tukevat rahallisesti tällaista toimintaa harjoittavaa organisaatiota ei voi olla oman toiminnan arvot kunnossa! Terveystalo on käsittänyt mistä tässä on kyse. Ja kun vertaa esimerkiksi HiFK:n toimintaa niin he eivät missään olosuhteissa vaaranna omien työntekijöiden terveyttä ja se on kunnioitettavaa toimintaa! Tapparan toimissa ei ole kuin hävettävää.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni viimeiseksi kommentiksi tähän aiheeseen omalta osaltani sopii hienosti tämä:

Osmo A. Wiion viestinnän "lait":
1. laki
Viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta.
Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu.
Jos viestintä ei voi epäonnistua, niis se kuitenkin tavallisimmin epäonnistuu.
Jos viestintä näyttää onnistuvan toivotulla tavalla, niin kyseessä on väärinkäsitys.
Jos olet itse sanomaasi tyytyväinen, niin viesti varmasti epäonnistuu.
2. laki
Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
3. laki
On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.
4. laki
Mitä enemmän viestitään sitä huonommin viestintä onnistuu.
Mitä enemmän viestitään sitä nopeammin väärinkäsitykset lisääntyvät.
5. laki
Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.
6. laki
Uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.
Lähde: Osmo A. Wiio, Viestinnän perusteet, Weilin+Göös, Espoo


Tässä keskustelussa on itselleni käynyt varsin selväksi, että tämä laki on 100 % totta. On ihan sama, miten asiani ilmaisen niin joku tietää minua paremmin, mitä sillä tarkoitin.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Eli on myönnetty, mutta väärät asiat. Nyt pitäisi siten myöntää vaan ne todelliset asiat. Mutta koska nyt ollaan oltu jo niin monta päivää myöntämättä mitään, on se merkki siitä, että yritetään kiistää tai ainakin olla enää myöntämättä. Pääasia lienee että voi olla itsensä kanssa samaa mieltä siitä onko myönnetty vai eikö ole.
Niin en nyt tunnista onko tässä kirjoituksessa piikkiä, sarkasmia tai vittuilua, mutta joka tapauksessa juuri näin asian näen.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Tähän varmaan sopisi joku iskevä vitsi Jeesuksesta, pääsiäisestä ja marttyyreistä, mutta just nyt ei oikein lähde.

Meinasin tästä mainita jo aiemmin. Talking about uhriutuminen.

Minä olen varmasti sen kaiken ansainnut, mitä minä saan, kun asiasta suuni avasin, mutta vedän rajan siihen, ettei sen nimissä kannata/saa ketään muuta leimata Tappara-yhteisöstä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Suurin osa varsin wiisaan miehen viestinnän laeista on kopioitu suoraan Murphyn laeista. Mutta mitä sitä turhaan omaa keksimään.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Täällä niin kovin kehutaan että Rautakorpi ja Tappara ovat myöntäneet virheensä. Itse tässä mietin että mitähän muuta tässä tilanteessa olisi muka edes voinut tehdä? Kiinni on jääty, niin mitä muuta voisi tehdä kuin myöntää virhe? Keksiä selitys huulirasvasta tai talonmiehestä?
 
Viimeksi muokattu:

Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täällä niin kovin kehutaan että Rautakorpi ja Tappara ovat myöntäneet virheensä. Itse tässä mietin että mitään muuta tässä tilanteessa olisi muka edes voinut tehdä? Kiinni on jääty, niin mitä muuta voisi tehdä kuin myöntää virhe? Keksiä selitys huulirasvasta tai talonmiehestä?

Juu ja älä unohda, että Jukka sanoi vielä ottavansa täyden vastuun toimistaan. Suoraselkäinen, arvostettava ja rehellinen mies. Hattu päästä.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Tulipa tämänkin ketju pikaisesti selailtua läpi. Yhteenvetona muodostui itselleni kuva, että Tapparassa on saatanan tyhmiä ihmisiä töissä, Tapparan faneissa on saatanan tyhmiä ihmisiä.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
On kyllä todella mielenkiintoista keskustelua tärkeästä aiheesta. Ainoa mikä harmittaa on, että monet puheenvuorot ovat niin lyhyitä. Jatkakaa.
Ulkona näyttää muuten paistavan aurinko. Osuiskohan se tähän keskusteluun?
 

Hexa

Jäsen
"Otan täyden vastuun tekemisistäni" ja sanktion tulevat kärsimään nuo kaksi U20 pelaajat.
Noinhan se menee käytännössä. Rautakorvessa on selvästi ainesta poliitikoksi. Tuohan on normaali toimintatapa suomalaisessa politiikassa. Vastuun kantaa aina joku alempi ja sen voi aina vierittää jollakin syyllä alemman kannettavaksi. Nyt se voisi olla vaikka jäähallin ovivahti eli vahtimestari joka laski juniorit sisään. Näin niin kuin hassutteluna.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Hexa varsin mielenkiintoista, että näet lainsäädännön puutteet myös Rautakorven syyksi. Ketjussa on tuotu jo esille, että lainsäätäjä (=tartuntalaki) ja sitä säätäneet ihmiset ovat ajatelleet, ettei näistä rikkomuksista anneta ketjutettuja rangaistuksia vaan rangaistaan sitä, joka rikkoo ko. lakia. Rautakorvesta voi olla montaa mieltä, mutta se menee jo överiksi, että lainsäätäjän ja lain puutteet ovat jotenkin Rautakorven vika.

Tapparaa toki voidaan organisaationa varmasti rangaista, mutta se puoli taitaa tulla toisesta laista taas. Tartuntatautiviranomainen toki on itse sanonut, ettei näistä haeta mitään rangaistuksia kenellekään, joten eiköhän pojatkin vältä rikostuomionsa.
 

KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sinulla on @peterra pieni ajatusvirhe tai viestisi muuten perin sekava. Suomessa lainsäädäntävalta on eduskunnalla, eli ei tartuntatautilaki ole mikään lainsäätäjä. Tartuntatautilaki on nimensä mukaisesti laki. Lakien noudattamista valvoo oma tahonsa, ja tulkintaa hoitaa tarvittaessa omansa.

Eiköhän nykyisten lakien puitteissa saada idioottimaisesti ja ylimielisesti puuhastelleelle Rautakorvelle (ja Tapparan organisaatiolle) jonkinlaiset rangaistukset. Jos paljastuu, että toiminta on ollut laajempaa ja systemaattista (huhut altistuneiden harjoituksista) ollaan varmaan samaa mieltä, että Rautakorpi + muuta johtoa on pakko laittaa pihalle? Nyt voi Tappara vielä mennä annetulla lumerangaistuksella ja Liigan sanktioilla, mutta toistan aiemmin kirjoittamaani, tehdyillä kesyillä toimilla kohu jää elämään ja siitä on ihan turha parkua.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja kun vertaa esimerkiksi HiFK:n toimintaa niin he eivät missään olosuhteissa vaaranna omien työntekijöiden terveyttä ja se on kunnioitettavaa toimintaa!
Tämä on kyllä niin tekopyhää paskapuhetta että oksat pois. Urheilupiireissä yleisesti on pitkin urheilun historian kirjon peluutettu loukkaantuneita ja kipeitä ukkoja, myös HIFK:ssä. Joku Jordanin flu game on maailmankuulu ilmiö jota idolisoidaan ja yleisesti playoffeissa esim peluutetaan joka ukkoa kenellä pysyy luistimet jalassa. Tässä menee jeesustelu kyllä niin keittiön puolelle ettei mitään järkeä.

Aivan käsittämätöntä paskaa edelleen, varsinkin nimimerkki Peterralta.
Tässä oli mahtava kontribuutio ketjuun 03:49 aamuyöstä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tämä on kyllä niin tekopyhää paskapuhetta että oksat pois. Urheilupiireissä yleisesti on pitkin urheilun historian kirjon peluutettu loukkaantuneita ja kipeitä ukkoja, myös HIFK:ssä. Joku Jordanin flu game on maailmankuulu ilmiö jota idolisoidaan ja yleisesti playoffeissa esim peluutetaan joka ukkoa kenellä pysyy luistimet jalassa. Tässä menee jeesustelu kyllä niin keittiön puolelle ettei mitään järkeä.


Tässä oli mahtava kontribuutio ketjuun 03:49 aamuyöstä.
Hiukan eri joku tavallinen flunssa tai pelaajan henk koht loukkaantuminen kuin maailmanlaajuinen pandemia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös