Mainos

Tappara kaudella 2018–2019

  • 247 526
  • 701

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Itse en usko Mikko Lehtosen lähtevän yhtään mihinkään Änäriin. Eihän se nyt niin hyvä ollut. Olisi pitänyt loistaa liigan kärkipakkina pudotuspeleissä, mutta jostain syystä kaikki meni vihkoon olympia-reissun jälkeen.

Odotukset olivat toki selvästi kovemmat kuin mitä saatiin nähdä. Hyökkäyspäässä ei tehoja niin paljon tullut. Yleispuolustajana (puolustaminen, pelin avaaminen jne.) mielestäni pelasi ihan ok tasolla. Ei nyt ihan kaikki sentään vihkoon mennyt. Pettymys toki silti.

NHL:ään tuskin on asiaa ihan hetkeen, mutta voisiko tuo lähteä koluamaan AHL:ää? Onko noin sopimusteknisesti mahdollista?

Ei varmasti yksi tykkikausi vielä Liigassa tekisi pahaa, kummallekaan osapuolelle. Lunastamatonta potentiaalia on vielä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Missäs moista?

Sen ekan linkin takana oli:

Pienelle vastuulle jäänyt Teemu Nurmi harkitsee uransa jatkoa. Kokenut laitahyökkääjä teki uransa ennätyspisteet (19+23=42) viime kaudella, mutta tällä kaudella rooli ja tehot kutistuivat. Ainakin Lahden Pelicans ja lahtelaisseuran tuore päävalmentaja Ville Nieminen ovat osoittaneet kiinnostusta rightilta ampuvaa hyökkääjää kohtaan.
 
Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Olenko nyt ihan oikeassa käsityksessä? Metsolaa huhuttiin vahvasti Tapparaan, mutta teki KHL-sopimuksen ja Hrachovinaa viedään myös itään. Lähtisikö Tappara kauteen Heljangolla?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Olenko nyt ihan oikeassa käsityksessä? Metsolaa huhuttiin vahvasti Tapparaan, mutta teki KHL-sopimuksen ja Hrachovinaa viedään myös itään. Lähtisikö Tappara kauteen Heljangolla?
Eipä ole muita huhuja hirveästi kantautunut. Itse tykkäisin rohkeasti lähteä Heljangolla syyskaudelle kattelemaan riittääkö taso ja joku kokenut mentori kakkoseks sparraamaan.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tuukka Mäntylä palaa siis Tampereelle. Lisäksi Juho Rautaselle kolmen vuoden soppari ja Matias Lehtoselle tryout.

Tietäjät Jokerit- ja TuTo -leireistä - ja miksei muualtakin - voisivat avata näiden herrojen pelillistä antia, vahvuuksia, heikkouksia...?
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tietäjät Jokerit- ja TuTo -leireistä - ja miksei muualtakin - voisivat avata näiden herrojen pelillistä antia, vahvuuksia, heikkouksia...?

Itse luonnehdisin Rautasta ehkä allrouderiksi. Pelaamissaan otteluissa ei erottunut pahassa, mutta ei nyt varsinaisesti hyvässäkään. Tasainen suorittaja siis ilman suuria heikkouksia tai vahvuuksia. Toki kun ikää on noinkin vähän ja rooli oli melko pieni, niin niiltä osin on vaikea sanoa tarkemmin mihin asti riittää eväitä. Kokemukseen nähden pelasi ennakkoluulottomasti ja tuossa iässä voi tulla pakeille suuriakin edistysaskelia.

Eli, potentiaalia on olemassa ja voi nousta kovaksikin tekijäksi jo kaudelle 2018-19. Se vaatii kuitenkin vielä askelta eteenpäin, nykyisellään voisi mennä 6. tai 7. pakin roolissa mestaruudesta pelaavassa joukkueessa.
 
Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Itse en usko Mikko Lehtosen lähtevän yhtään mihinkään Änäriin. Eihän se nyt niin hyvä ollut. Olisi pitänyt loistaa liigan kärkipakkina pudotuspeleissä, mutta jostain syystä kaikki meni vihkoon olympia-reissun jälkeen. Lehtosen ikäinen samanlainen myöhäisherääjä Libor Sulak lähti Liigan toisiksi parhaana pakkina (Heiskasen jälkeen) Detroitin varmiin, eikä ole siellä pahemmin maailmaa räjäyttänyt.

Mikki ainakin Aamulehdessä epäili Lehtosen lähtevän. Eihän sun mielestä Haapalallakaan pitänyt olla mitään mahdollisuutta saada nhl sopimusta.....
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Jaaha, Tapparan sopimustilanne juuri nyt (koostumukset vain sinne päin hahmottamisen helpottamiseksi):

Christian Heljanko

Mikko Lehtonen - Niko Mikkola
Tuukka Mäntylä - Veli-Matti Vittasmäki
Valtteri Kemiläinen - Aleksi Elorinne
Otso Rantakari - Toni Utunen
Juho Rautanen

Tomas Zaborsky - Matti Järvinen - Kristian Kuusela
Jere Karjalainen - Jarkko Malinen - Jan-Mikael Järvinen
Niko Ojamäki - Otto Rauhala - Joona Luoto
Otto Mäkinen - Juhani Jasu - Sami Moilanen
Matias Lehtonen (try-out)

Hyökkäykseen varmaan laituri tai pari vielä tulossa kakkos-kolmosketjun paikoista kilpailemaan? Puolustuksen tilanne toki riippuu siitä, montako miestä lähtee kirkkaampiin valoihin. Ja toinen maalivahti vielä puuttuu. Kuinka suuri luotto on Heljankoon, hankitaanko ykkösmaalivahti vai Heljangolle kirittäjä?
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Nyt enää peräpäähän tarpeen tullen vahvistukset. Isoa roolia kauden alusta Luodolle, Rauhalalle ja Ojamäelle. Lekit ja neloskenttä ei näitä enää kehitä. Tai no Rauhalalla ei Lekipeikkoa ole, mutta seuraavaa steppiä kuitenkin eteenpäin vaan.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista nähdä, että luotetaanko keskikaistalla sisäiseen kasvuun, vai koittaako Mikki saada jonkun "the sentterin" ulkopuolelta. M. Järvisellä esim olisi paukkuja parantaa paljonkin, että ihan välttämätöntä ei sentterin haku ole. Eiköhän tuonne kuitenkin joku vielä tule. Laituria voisi olettaa noiden sopimusten pohjalta, mutta ei Rautakorvelle "liiat" sentterit ikinä ongelma ole ollut. Päin vastoin jopa, kun tuo on tuntunut vahvasta keskikaistasta pitävän.

Maliselta voinee odottaa kohtuu vahvaa kautta. Kakkos-/kolmossena. Rautakorven luottomies jo kaukaa. Ottanee ison vastuun alivoimalla. Samalla tuo kokemusta koppiin. Ei korvaa Peltolaa edes vähää alusta, mutta samoja asioita tuo (kahden suunnan raataminen, kokemus, av). Saanee yv-vastuutakin ainakin jonkin verran. Tuommoinen 30 pistettä lienee "varma".

Eteenpäin meno odottaisin Luodolta, Rauhalalta ja Ojamäeltä ainakin. M. Järviseltäkin. Zabon, Elorinteen ja Kemiläisen paluu aiemmilla kausille nähdyille tasoille, tai edes lähemmäs niitä vähän vaisumman kauden jälkeen olisi suotavaa.

Mielenkiintoinen ja vahva joukkue rakentuu taas ensi kaudellekin. Mäntylä kiva nähdä "kotona" taas vaihteeksi. Tällä kertaa saattaa jopa pysyä jo. Malisen kolmivuotinen soppari tuo jatkuvuutta jne.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jaaha, Tapparan sopimustilanne juuri nyt (koostumukset vain sinne päin hahmottamisen helpottamiseksi):

Christian Heljanko

Hyökkäykseen varmaan laituri tai pari vielä tulossa kakkos-kolmosketjun paikoista kilpailemaan? Puolustuksen tilanne toki riippuu siitä, montako miestä lähtee kirkkaampiin valoihin. Ja toinen maalivahti vielä puuttuu. Kuinka suuri luotto on Heljankoon, hankitaanko ykkösmaalivahti vai Heljangolle kirittäjä?

Mikäs tää Kaapo Kähkönen -huhu oli?
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Eiköhän hyökkäykseen vielä yksi palanen (todennäköisesti laituri) tule ennen kauden alkua. Sen verta pahasti petti Tapparan hyökkäyspelaaminen viime kauden runkosarjassa odotukset, etten usko Tapparan lähtevän kauteen paperilla melko selvästi heikommalla kalustolla. Sisäiseen kasvuun voi luottaa, mutta ei liikaa. Malinen ja Moilanen ovat molemmat tervetulleita hankintoja, mutta keihään kärki uupuu. Hieman jo tässä vaiheessa huolettaa, kun parin kauden aikana hyökkäyksestä on poistunut miltei kaikki vastustajan kannalta vittumaiset (Lajunen, Savinainen, Repo, Peltola...) pelurit ja tilalle on tullut "kilttejä poikia." Kovaa tekijää vielä tarvitaan, mieluiten fyysistä ja nopeaa rightin maalinsylkijää. Odotukset saattavat kieltämättä olla turhan kovat, mutta joka tapauksessa toisen foorumin puolella huhutuista/haaveilluista Erkinjuntti tai Laganiere olisi itselleni valtaisa pettymys.

Mikäs tää Kaapo Kähkönen -huhu oli?

Iltalehti tosiaan huhuili Kaapoa Tapparaan, mutta Kähkösen kannalta tuo olisi aika erikoinen ratkaisu. NHL-varaus vanhenee tänä kesänä enkä keksi syitä miksei Kähkönen kuuluisi Wildin suunnitelmiin. AHL-joukkue Iowa Wildin molemmilta maalivahdeilta loppuu sopimukset, joten luulisi Kähkösen tavoittelevan paikkaa valtameren takaa. Kähkösellä olisi mielestäni henkilökohtaisella tasolla enemmän hävittävää kuin voitettavaa Tapparassa.

Tänään on muuten luvassa CHL-lohkoarvonta. Tarkoituksena olisi lähteä katsomaan Tapparaa Keski-Eurooppaan, joten toivottavasti arvontatulos on mieluinen.
 
mrkrw

Jäsen
Tuukka Mäntylä palaa siis Tampereelle. Lisäksi Juho Rautaselle kolmen vuoden soppari ja Matias Lehtoselle tryout.

Tietäjät Jokerit- ja TuTo -leireistä - ja miksei muualtakin - voisivat avata näiden herrojen pelillistä antia, vahvuuksia, heikkouksia...?

Tutolla ja Tapparalla sellainen diili Masi Lehtosen kanssa, että on nyt alkusyksyyn asti Tapparan mukana. Jos ei saa sopimusta niin palaa Turkuun, mutta Tapparalla on oikeus saada Masi lainalle, tosin vain sellaisina päivinä jolloin Tutolla ei ole peliä.

Teki lähes pts/peli viime kaudella. Fyysisyyttä ja puolustuspeliä vielä lisää niin pelaa kyllä Liigassa ihan täysipäiväisenä vielä.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tutolla ja Tapparalla sellainen diili Masi Lehtosen kanssa, että on nyt alkusyksyyn asti Tapparan mukana. Jos ei saa sopimusta niin palaa Turkuun, mutta Tapparalla on oikeus saada Masi lainalle, tosin vain sellaisina päivinä jolloin Tutolla ei ole peliä.

Teki lähes pts/peli viime kaudella. Fyysisyyttä ja puolustuspeliä vielä lisää niin pelaa kyllä Liigassa ihan täysipäiväisenä vielä.

Ok, hyvä tietää. Mielenkiintoinen kuvio. Win-win ainakin Tapparan ja pelaajan kannalta.
 
lego

Jäsen
Niklas Bäckström Tapparaan. Tämä tuli kyllä täysin puskista, mutta olen alustavasti positiivisella mielellä. Varmasti hyvä mentori Heljangolle ja pystyy pelaamaan helposti sen 15-25 matsia runkosarjassa.

Tämä tarkoittaa myös että Heljanko on ensi kaudella ykkösmaalivahti, joka on ehdottomasti hyvä asia.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Boldaus oma. Tämä ei pidä paikkansa, tai no, voihan Nikkeä väkisin peluuttaa, mutta ei kannata. Ei pääse kunnolla jäistä ylös, sivuttaisliike on kaameaa. En todellakaan luottaisi Nikelle yli kymmentä peliä, ellei taso dramaattisesti nouse kahden viime kauden aikaisesta. Nuo tilastot jopa mairittelevat.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niklas Bäckström Tapparaan. Tämä tuli kyllä täysin puskista, mutta olen alustavasti positiivisella mielellä. Varmasti hyvä mentori Heljangolle ja pystyy pelaamaan helposti sen 15-25 matsia runkosarjassa.

Tämä tarkoittaa myös että Heljanko on ensi kaudella ykkösmaalivahti, joka on ehdottomasti hyvä asia.

Todella kova riski olisi peluuttaa noin paljon. Bäcsktröm on 6 vuotta sitten pelannut kaudessa yli 20 peliä. Nyt kahteen viime kauteen yhteensä 24 peliä ja oli melkoisen heikkoja nuo menneen kauden pelit.

Poikittaisliikettä ei käytännössä ole ja liikkuminen muutenkin tahmeaa. Sijoittuminen ja perus pelinluku toki ihan hyvällä tasolla.

Nykykuntoinen Bäckström on heikko kakkosveskari liigaan, mutta pakon edessä pystyy laittamaan maaliin ja parhaina iltoinaan ei ole este voittamiselle.
 
lego

Jäsen
Todella kova riski olisi peluuttaa noin paljon. Bäcsktröm on 6 vuotta sitten pelannut kaudessa yli 20 peliä. Nyt kahteen viime kauteen yhteensä 24 peliä ja oli melkoisen heikkoja nuo menneen kauden pelit.

Njoo. Tosiasiassa tästä ei liene pelkoa sillä Rautakorven tuntien kakkosveskarille on luvassa maksimissaan se 10-15 peliä.

Ei kuitenkaan pitäisi maailman suurimpana ihmeenä, että Bäckström saisi Tapparan osaavassa maalivahti- ja fysiikkavalmennuksessa tatsinsa vielä takaisin ja yllättäisi epäilijät ensi kauden aikana. Tapparassa on ollut viime vuosina tosi vähän loukkaantumisia, joten jos Nikke saa vaan paikat kuntoon, niin uskon että hänellä on mahdollisuus nousta vielä ihan kelpo liigatason maalivahdiksi.
 
Kukko

Jäsen
Nyt kyllä iski Tappara kirveensä kiveen Bäckstömin kanssa. Osaavia lahjakkaita maalivahteja on saatavilla puoli-ilman (verrattaessa esimerkiksi keskushyökkääjän hintaan), en ymmärrä miksi hukata kehitysympäristöä johonkin rampaan nelikymppiseen. Jotain täytyy olla Rautakorvella tekemistä asian kanssa. Ihme fetissi miehellä näihin has been maalivahteihin. Olis nyt kiva, että kakkos maalivahtina olisi joku sellainen, jolla on potentiaalia kyetä tiukassa paikassa muuttamaan esimerkiksi pelisarjan suuntaa. Nikke ei urallaan enää eteenpäin mene, tai tuo kait oon väärin, koska Tappara teki juuri sopimuksen HIFK:n kolmos maalivahdin kanssa. En ymmärrä vaikka palkka olisikin kasa vessapaperia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös