Tappara 08-09

  • 221 718
  • 524
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA

Puhutaan vielä kuitenkin tryout-miehestä, joten mitään ei ole kirkossa kuulutettu. Eikä Popovic ja hänen "blogi-tulonsa" ole aiheuttanut vielä sen suurempia keulimisia tapparalaisten keskuudessa, etteikö verkkoja kannattaisi pitää vesillä.
Näkyy olevan Tyson Teplizky Savianon vanhoja pelikavereita, mielenkiintoista nähdä miehen otteita tulevassa TampereCupissa. Eiköhän siinä käy perinteisesti niin, että Tyson vakuuttaa Saarisen ja Leinosen parin harkkamatsin perusteella ja miehelle tehdään tryout-jatko joulukuulle asti.
 
Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kylläpä tuli karkea pudotus Popovich-fantasioista todellisuuteen. Odotettiin ykköspakkia ja saatiin Walesin tiikeri. Ainoa ominaisuus jota odottaisin ja hyväksyisin hevosnaamojen saarelta tulevalta pakilta on arpiset rystyset ja nälkävuoden mittainen faitkard. Mitään kiekollista huippuosaamista SM-liigatasolla on ihan turha kenenkään odottaa, ihan oikeasti. Tällä jannulla on vyöllään yksi hanskaton matsi aikuisena ja siinäkin sai turpaansa niin että.

Tälle hankinnalle voi olla tasan kaksi syytä: Mies pelaa ruisleipäpalkkiolla ja kaikki muut nuotat ovat tulleet Mikin kouraan tyhjinä takaisin.

Ei näe joulua Tampereella.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Perusnormaalilla negatiivisella suhtautumisellahan se kannattaa aina lähteä jokaista hankintaa analysoimaan näkemättä kaverilta edes yhtään luistimen piirtoa jäällä. Voi helevetti että tuollainen asenne voikin olla rasittava.

Ei muuta kuin tervetuloa "Mike" Tysonille Tapparaan ja toivottavasti kaveri saa täältä kunnon ponnahduslaudan uralleen.
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Ei sitä Savianostakaan mitään odotettu ja kelpo kauden mies pelasi.

Tysonkin on ilmeisesti aika liikkuva puolustaja joten toivotaan parasta kaverille. Ja hyvät pisteet englannissa tullut, joka ei tietenkään ole mitenkään verrannollinen sm-liigaan, mutta kuitenkin mies ilmeisesti osaa pelatakin. Ei sielläkään kuitenkaan ihan puukätenä pakki miltei piste per peli tahtia tee.

Tervetuloa ja toivotaan parasta!!
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei sitä Savianostakaan mitään odotettu ja kelpo kauden mies pelasi.

Teplizkyn pitää onnistua paremmin kuin Saviano, jotta häntä kannattaa pitää täällä koko kautta. Viimeistä kiintiöpaikkaa ei voi käyttää muuhun kuin huippupakkiin. Teplizkylla on harjoituspelit aikaa näyttää olevansa sellainen. Tausta ei herätä riemunkiljahduksia, mutta eihän näistä ennakkoon varmaksi tiedä.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Perusnormaalilla negatiivisella suhtautumisellahan se kannattaa aina lähteä jokaista hankintaa analysoimaan näkemättä kaverilta edes yhtään luistimen piirtoa jäällä. Voi helevetti että tuollainen asenne voikin olla rasittava.

Positiivisella asenteella voisi miettiä, kuinka monta vastaavan taustan omaavaa ECHL-jannua on onnistunut liigassa tai Tapparassa. Iso-Britannian liigasta ei kannata edes puhua.

Tietenkin on todella toivottavaa, että kaveri onnistuu kiekollisen johtajan roolissaan puolustuksessa todella pienellä palkalla. Tämän ukon pitäisi olla meidän ykköspakki tulevalla kaudella....
 
Pikherz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Teplizky on kyllä varmaan todella kovan luokan pelimies, kun oikein Britanniasta saapuu. Tosin onhan sielläkin kovan luokan jääkiekkosarja.
 
axe

Jäsen
Teplizky on kyllä varmaan todella kovan luokan pelimies, kun oikein Britanniasta saapuu. Tosin onhan sielläkin kovan luokan jääkiekkosarja.

Voisin lyödä vaikka vetoa, että on niin kovan luokan pelimies, että tekee SM-liigassa enemmän tehopisteitä 10 ottelussa kuin 400+ AHL-ottelun ja kahden NHL-ottelun p-amerikkalaispakki Brian White teki 60 liigaottelussaan. (Tämä sillä edellytyksellä että Teplitsky selvittää tryoutinsa ja ylipäätään pelaa liigassa.)

Aleksander Barkov tuli Tapparaan umpipaskasta Italian sarjasta. Olisipa Teplitskykin yhtä naurettavan huono.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Teplizkyn pitää onnistua paremmin kuin Saviano, jotta häntä kannattaa pitää täällä koko kautta.

Kovat vaatimukset teillä kyllä on. Eikös Saviano ollut seuran paras pistemies pudotuspeleissä?

Tyson kuitenkin pelaili Englannissa opiskelujen ohella nakuttaen pakille kovat tehot. Nyt on sitten tarkoitus keskittyä päätoimisesti kiekkoon. Lisäksi uskon, että Savianolla on ollut kykyä arvioida, voisiko Tysonista olla liigapeluriksi.

Voisin lyödä vaikka vetoa, että on niin kovan luokan pelimies, että tekee SM-liigassa enemmän tehopisteitä 10 ottelussa kuin 400+ AHL-ottelun ja kahden NHL-ottelun p-amerikkalaispakki Brian White teki 60 liigaottelussaan. (Tämä sillä edellytyksellä että Teplitsky selvittää tryoutinsa ja ylipäätään pelaa liigassa.)

Aleksander Barkov tuli Tapparaan umpipaskasta Italian sarjasta. Olisipa Teplitskykin yhtä naurettavan huono.

Aivan samaa mieltä. Kyllä tuolta Englannista voi tehdä löytöjäkin - niin pelaajia kuin valmentajia.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kovat vaatimukset teillä kyllä on. Eikös Saviano ollut seuran paras pistemies pudotuspeleissä?

Tarkoitin runkosarjan esityksiä. Jos Teplitsky on Tapparan parhaimmistoa (Saviano playoffeissa), on hän totta kai sopimuksen arvoinen. Mutta Tapparan nykyisessä tilanteessa savianomainen runkosarjaesitys ei riitä. Puolustus vaatii käsiä ja tehoja viivapeliin. Jos Teplitsky ei tuo näihin apua, ei hänelle ole käyttöä.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tietenkin on todella toivottavaa, että kaveri onnistuu kiekollisen johtajan roolissaan puolustuksessa todella pienellä palkalla. Tämän ukon pitäisi olla meidän ykköspakki tulevalla kaudella....

Mistäs tälläisen päätelmän olet saanut aikaan? Senkö vuoksi että hän on toistaiseksi viimeinen joukkueeseen tullut pelaaja? Eiköhän tässä nyt vain haeta lisää leveyttä puolustukseen ja kun kerran testijakso on alussa, niin kyseessä on vain pelaaja jonka kokeilu ei maksa muuta kuin ilmeisesti sen opiskelupaikan.

Ei Tapparassa sentään niin tyhmiä olla että hänen taustoillaan otetaan mies suoraan ykköspakin rooliin. En minäkään tästä "hankinnasta" kovin innoissani ole, mutta toisaalta kun odotuksetkaan eivät ole suuret niin kaikki hyvät asiat ovat plussaa.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Jos joukkueessa ei ole vielä johtavaa ykköspakkia ja käyttämättä on yksi ulkomaalaispaikka, niin luulisi sellaista edes haettavan toivotaan toivotaan äijien sijaan?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos joukkueessa ei ole vielä johtavaa ykköspakkia ja käyttämättä on yksi ulkomaalaispaikka, niin luulisi sellaista edes haettavan toivotaan toivotaan äijien sijaan?

No jos kaveri ei vakuuta, niin annetaan mennä try-outin jälkeen. Sitten on paikka vapaana puolen vuoden veropakolaista varten.

Mikä tästä asiasta tekee ongelman?
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Jos joukkueessa ei ole vielä johtavaa ykköspakkia ja käyttämättä on yksi ulkomaalaispaikka, niin luulisi sellaista edes haettavan toivotaan toivotaan äijien sijaan?

Tai sitten Charlie Cook on se ykköspakki ja tämä Tyson tulee ihan vaan muualle pelaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Niin, Teplitskyhän oli Tapparan toinen ulkomaalaishankinta, Cook otti kolmannen paikan. Julkaisujärjestys vain oli toinen.

Eikä unohdeta sitä huhuissa pyörinyttä Cookin sopimuspykälää jotta voisi lähteä kesken kauden jos tulee hyvä tarjous rajan takaa. Toivottavasti on vain näitä palstahöpinöitä, mutta kun katsoo Tapparan pakkirosteria niin yllättävän paljon siellä on etukäteen näitä ns. "peruspakkeja". Väkisin tulee mieleen, että näillä edullisimmilla ukoilla pidetään rinki laajana kun on se uhka päällä, että joku voi lähteä kesken kauden.
 
Mää uskon enemmän siihen, että se Venäjä-optio koskee sitä sopimuksen toista kautta. Cookilla ei ole minkään valtakunnan näyttöjä, jotta joku seura Venäjällä olisi tällä hetkellä miehestä kiinnostunut.

Mutta sitä en epäile yhtään etteikö mies onnistuisi Tapparassa ja häipyisi kauden jälkeen muualle.
 
susi

Jäsen
Ok, eli Popovic-uutinen oli siis ankka, kovasti tuo ei tosiaan yllätä koska kyse olisi ollut jo aivan tähtiluokan pelaajasta. Mutta tämä tarkoittaa nyt sitä, että pakisto jolla kauteen lähdetään on tiedossa. Tyson Teplitsky on kaikinpuolin mielenkiintoinen nimi, jolle ainakin näytönpaikka annettakoon.

Puolustusta voisi analysoida hieman vaikka seuraavien pakkiparien kautta:

Teplitsky-Cook

Cook tulee olemaan ykköspuolustajamme, luultavasti sekä peliajassa että tehopisteissä mitattuna. Cook tullee pelaamaan hyvin sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Mistään Cory Murphystä taikka Andre Benoitista ei tietystikään ole kyse. Omassa päässä lienee kuitenkin edellä mainittuja pelaajia varmempi. Venäjän optio vain hieman arveluttaa, entä jos pelaa "liian" hyvin? Tämän optio lienee myös siinä, että sopimukset on yhteensä 10 pakin kanssa.

Teplistskyn pitää pystyä pelamaan omilla vahvuuksillaan (hyvä luistelu, taito) myös sm-liigassa joten roolin ja näytönpaikka pitää olla myös sen suuntainen. Ei olisi mitään järkeä peluuttaa tällaista kaveria vain 7. pakkina ja alivoimilla. Epäilyttää riittääkö pelinopeus sm-liigaan (onnistuuko nopeat avaukset) ja fyysisyys kulma- ja maalinedusväännöissä. Pelipaikka Cookin rinnalla 5-5 ja ylivoimilla voisi helpottaa sopeutumista sm-liigaan. Odotusarvoisesti kaverin tulisi pystyä pelaamaan paremmin kuin Halme, Korhonen tai Ilvonen jotta olisi järkevää ottaa joukkueeseen mukaan try-outin jälkeen.

Grönvall-Korhonen

Rete on Rete. Vauhti hiipuu mutta pelaa kuitenkin edelleen tasaisen kohtalaisesti. Pystyy hoitamaan myös ylivoimaroolia jos sitä parempia vaihtoehtoja ei löydy. Ei petä mutta ei myöskään loista enää.

Korhoselta odotetaan sitä, että pystyy pelamaan väh. puolustuksen TOP-6 ja ylivoimalla. Kaverista tulee vähän mieleen viime kauden Arsi Piispanen joka ei pystynyt sitä kakkossentterin paikkaa ottamaan vaan tippui nelosketjuun. Toivottavasti Korhoselle ei käy samoin.

Kangasniemi-Halme

Kaksi ihan ok puolustajaa, siinä tapauksessa jos rooli on kolmosparissa puolustavassa roolissa. Kangasniemi tuo kokemusta ja fyysisyyttä muuten nuoreen pakistoon. Jos Halme pelaa ensi kaudella vakituisesti ylivoimassa niin jotain on Tapparan pakistossa mennyt pieleen (Teplitsky ja Korhonen flopanneet ja nuoret eivät ole nousseet uudelle tasolle). Halme kuitenkin käyttökelpoinen peruspakki, joka tarvittaessa pystyy hetkellisesti paikkamaan TOP-4 pakkeja, mutta ei sen enempää.

Malkamäki-Ilvonen

Kaksi nuorta kaveria joilta potentiaalia paljon löytyy. Ilvoselta enemmän tehopisteiden muodossa, Malkamäeltä taas ehkä kahteen suuntaan pelattessa. Näillä kavereilla rooli voi olla oikeastaan mitä tahansa A-juniori-Leki-1.pakkiparin välillä. Aika näyttänee.

Turkulainen-Pentikäinen

Turkulainen pelannee vielä ensi kauden pääosin junnuissa/mestiksessä. Todella potentiaalinen kehitysprojekti kuitenkin josta varmaan vielä kuullaan paljon, mutta ei ehkä vielä ensi kaudella.

Atte voidaan vuokrata taas Jokereihin. Varmaan ihan hyvä tyyppi ihmisenä yms, mutta pelitaidot rajalliset. Uskon että molemmat, sekä Malkamäki että Ilvonen ovat Attea edellä pelipaikkoja jaettaessa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Voin olla väärässäkin, mutta teidän pakistonne näyttää tässä vaiheessa aika paskalta. Toki tätä kopensoi kova hyökkäyskalusto, mutta tästä epäsuhdasta minulla (ja monella muulla Ilvesläisellä) on ikäviä kokemuksia. Lähinnähän alakerrastanne puuttuu tuota kiakollista pelaamista. Fyysinen puoli ja oma pää on kunnossa.

Tuosta Teplitskysta sen verran, että itse aprikoin miehen fysiikan ja yleisen pelikunnon riittävyyttä liigaan. Hän on pelannut pari kautta Englanissa kiakkoa samalla opiskellen. Kaiken järjen mukaan tuolla ei muutenkaan mennä kovin kovaa ja jos pelien sekä reenien ohella on täytynyt istua koulun penkillä, niin kuinka kovassa tikissä mahtaa Tyson olla?
Suomessa kun tunnetusti puukätisinkin liigapeluri on varustettu kohtuu hyvällä fysikalla.
 
Voin olla väärässäkin, mutta teidän pakistonne näyttää tässä vaiheessa aika paskalta. ... Lähinnähän alakerrastanne puuttuu tuota kiakollista pelaamista. ...
No jos nyt ei ihan paskalta, niin isojen kysymysmerkkien varjossa on tuo kiekollinen puoli. Siihen ei sellaista takuusuorittajaa ole, ehkä Cook jossain määrin - mutta enemmänkin semmoinen all-around -pakki. Sitten toivotaan ja tehdään varmasti töitä, että Teplitsky, Ilvonen ja Korhonen - tai edes 2/3 - pystyisivät kiekolliseen haasteeseen vastaamaan.
Loputhan sitten koittavat saada sen parin metrin syötön lapaan tai edes purkaa pleksien kautta keskialueelle. Välillä aina katsomoonkin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nimimerkki susi teki sen taas ja hänen kirjoituksiinsa ei ole paljoa lisättävää.

Tuosta Teplitskysta sen verran, että itse aprikoin miehen fysiikan ja yleisen pelikunnon riittävyyttä liigaan. Hän on pelannut pari kautta Englanissa kiakkoa samalla opiskellen. Kaiken järjen mukaan tuolla ei muutenkaan mennä kovin kovaa ja jos pelien sekä reenien ohella on täytynyt istua koulun penkillä, niin kuinka kovassa tikissä mahtaa Tyson olla?
Suomessa kun tunnetusti puukätisinkin liigapeluri on varustettu kohtuu hyvällä fysikalla.

Niin no, Tapparassahan perinteisesti laitetaan se fysiikka kuntoon. Tärkeintä että kaverilla on taidot ja pelikäsitys tallella.
 
axe

Jäsen
Tuosta Teplitskysta sen verran, että itse aprikoin miehen fysiikan ja yleisen pelikunnon riittävyyttä liigaan. Hän on pelannut pari kautta Englanissa kiakkoa samalla opiskellen. Kaiken järjen mukaan tuolla ei muutenkaan mennä kovin kovaa ja jos pelien sekä reenien ohella on täytynyt istua koulun penkillä, niin kuinka kovassa tikissä mahtaa Tyson olla?
Suomessa kun tunnetusti puukätisinkin liigapeluri on varustettu kohtuu hyvällä fysikalla.

Kahden seikan takia mää jaksan toivoa että ainakin fyysinen puoli olisi kunnossa.

1. TT on jo varhain keväällä tiennyt tulevansa Tapparaan. Hän ei ole löhönnyt biitsillä ja odotellut tarjouksia, vaan on ollut periaatteessa treeniryhmäläinen, luultavasti on saanut jotain treeniohjeita koutsiltakin. Yhdessä kesässä ei tietenkään ihmeitä rakenneta jos pohja on ihan olematon, mutta kyllä tuollainen yli 60 peliä kaudessa neljällä, max. viidellä, pakilla pelaten on pitänyt jotain pohjaakin yllä.

2. Saviano on TT:n hyvä kaveri ja on varmasti kertonut ja painottanut, että fysiikkapuoli Suomessa on huippukunnossa, kuinka täällä ylipäätään harjoitellaan kovaa ja paljon, ja että täällä pelataan nopeatempoista vauhdikasta kiekkoa. Kaveri ei siis tule öönönä, että "Eurooppa nyt on Eurooppa, Englanti tai Suomi, ihan sama, kyllä sitä vauhdissa pysyy".

Mut saa ny nährä. Se pohjoisamerikkalaisten scouting reporttien mukaan hyvä luistelijakin kun tuppaa monesti puujalkaistumaan Atlantin ylitettyään, niin ei näistä koskaan tiedä. 10 päivän päästä ollaan jo helkkarin paljon viisaampia Teplitskyn suhteen.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tuosta Teplitskysta sen verran, että itse aprikoin miehen fysiikan ja yleisen pelikunnon riittävyyttä liigaan. Hän on pelannut pari kautta Englanissa kiakkoa samalla opiskellen. Kaiken järjen mukaan tuolla ei muutenkaan mennä kovin kovaa ja jos pelien sekä reenien ohella on täytynyt istua koulun penkillä, niin kuinka kovassa tikissä mahtaa Tyson olla?
Suomessa kun tunnetusti puukätisinkin liigapeluri on varustettu kohtuu hyvällä fysikalla.

Niinpä. Ja varsinkin kun näyttöaika on loppujen lopuksi aika lyhyt, Suomen taso on kuitenkin hurjasti Englantia edellä. Häntä selvästi kokeillaan kiekolliseen rooliin ja sekään ei ole helppoa pelitavan opettelun ja muun hässäkän päälle. Joku on varmaan kaverin nähnyt, jos kerran Tappara on opiskelupaikkaa tarjoutunut maksamaan. Eli jotain odotuksia mahdollisesti on miestä kohtaan olemassa.
 
forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Joku on varmaan kaverin nähnyt, jos kerran Tappara on opiskelupaikkaa tarjoutunut maksamaan.

Kun Tapparan uutisen lukee ihan ajatuksen kanssa, niin selviää nopeasti että Tapparalla ei ole eikä ole ollutkaan mitään tekemistä miehen opiskelujen tai niitten maksamisen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös