eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Brent Burns
Mullekin on ihan sama. Oikeastaan mulle tärkeintä on, että kun muut paikkakunnat tulee Tampereelle vieraaksi, niin ne saa katsella kattoon, joka on molemmissa päädyissä viirejä väärällään.
Reilu vuosi sitten kävin Hakametsässä, Tapparan mestaruusviirejä oli muistaakseni 14.
 
"My name is TJ Markiewicz, I'm a real person."

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jatkoajan paras ikiliikkuja on kyllä kaikessa naurettavuudessaan omaa kastiaan.
Kummankaan joukkueen mestaruuksia ennen vuotta -76 ei pitäisi edes huomioida, ainakaan viirien muodossa. Tuohon aikaan kun riitti että ilmestyy paikalle niin sai mitalin.

Ilveksen kolme sodan jälkeen tullutta mestaruutta tulivat kahdeksan ottelun runkosarjan jälkeen ilman pudotuspelejä.
Kaikki kunnia menneille sukupolville mutta pitkän viikonlopun pituiset kaudet ei pitäisi roikkua katossa nykyisten kanssa.
Se on ollut ajankuva silloin. Ei sillä jääkiekolla silloin varmaan muutenkaan ollut kamalasti tekemistä nykykiekon kanssa. Silti se ei himmennä sen ajan saavutuksia. Sieltä se nykykiekko on jalostunut siksi mitä se nyt on. Tamperelaiset tekivät merkittävää pioneeri työtä jääkiekon tunnetuksi tekemisestä ympäri Suomen, käymällä esimerkiksi muilla paikkakunnilla pelaamassa näytösotteluita. Ei ne tamperelaisten vanhat mestaruudet sen merkityksettömämpiä ole, kun kenenkään uudemmatkaan mestaruudet. Olivat sitten millä tapaa tahansa ratkaistu.
 
Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos olen oikein ymmärtänyt niin tällä nykyisellä TBK-nimeä käyttävällä porukalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.

Eiköhän nuo axen linkkaamaat artikkelit kerro tarpeeksi. Ja Liigan viralliset tilastot.
 
"Ettiiks te sitä aromia? Mä taisin just juoda sen!"

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Jos olen oikein ymmärtänyt niin tällä nykyisellä TBK-nimeä käyttävällä porukalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.

Eiköhän nuo axen linkkaamaat artikkelit kerro tarpeeksi. Ja Liigan viralliset tilastot.
Äläs nyt. Fake news ja QAnon -ihmiset haluavat palavasti uskoa vaihtoehtoiseen todellisuuteen.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Äläs nyt. Fake news ja QAnon -ihmiset haluavat palavasti uskoa vaihtoehtoiseen todellisuuteen.
Oikeastihan kyseessä on ilvesläisten salaliitto, jolla on kaksi tarkoitusta: soluttautua TBK:hon jonka suomin valtuuksin varastaa TBK:lta eli Tapparalta TBK:n kolme ensimmistä mestaruutta ja palautta ne Tapparalle eli TBK:lle sekä kieltää holokausti. Palstalta luetun perusteella siis.
 
Kukko

Jäsen
Ilvesläisten salaliitto siis, kuinkas muuten :)
.
Kaikkihan sen tietävät. Ilvesläinen toimintapa on nimenomaan tasoa: Tappara tule siivoamaan roskasi hallilta... Tälläiseen sitten jonkun luotettavan yhteistyökumppanin pitäisi laittaa vielä rahansakin tukemiseen. Monenlaista puliveivaria löytyy taustoilta, etenkin historiassa. Nyt vain suoraselkäisyyttä, hyvä aloittaa vaikka totuuden myöntämisellä. Siitä eteenpäin se "muutos" olisi todellakin mahdollinen.
 
@McTorso :
Toivon, että pari kolme seuraa ei pysty ensi kaudella pelaamaan. Näin saisimme tästä Koronan aiheuttamasta erittäin ikävästä tilanteesta irti jotain positiivistakin.
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja Liigan viralliset tilastot.
Niin... miten näitä liigatilastoja lobattiin aikanaa..

Kun TBK luopui jääkiekosta 1955, niin 1957 jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi valittiin liittohallituksessa 1948–1957 toiminut TBK:n puheenjohtaja ja Tapparahankeen puuhamies Harry Lindblad. Mies oli tässä vakanssissa sitten vuoteen 76, eli Liigan ajalle asti.

Mies piti huolen siitä, että vaikka organisaatio vaihtuikin, puhtaasti uudelle ry:lle, että TBK saavutukset luettiin Tapparalle. Esimerkiksi Kiekkoreippaalla ei ole Viipurin reippaan mestaruutta (täsmälleen sama keissi), koska heillä ei ollut ketään voimahahmoa asioihin vaikuttaman.

Lindblad oli vuonna 1979 perustamassa Suomen Jääkiekkomuseo ry:tä ja varmisti näin, että tamperelainen tulkinta jäi voimaan.
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyy kyllä nostaa hattua, että näistä TBK:n mestaruuksista näinkin moni jaksaa sivu tolkulla vääntää. Ehkä kuitenkin olisi parempi, kun molemmat osapuolet miettisi millä niitä viirejä saataisiin lisää sinne molempiin päihin, eikä pohtia jotain ikuisuuksia vanhojen koinsyömien rättien kenellekin kuulumista. Mut ei mitään. Jatkakaa.
 
axe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, URS LaKu, Slow Motion
Esimerkiksi Kiekkoreippaalla ei ole Viipurin reippaan mestaruutta (täsmälleen sama keissi), koska heillä ei ollut ketään voimahahmoa asioihin vaikuttaman.
Lahden asioita en niin tunne, mutta Jääkiekkoliiton ja Liigan uusin yhteinen projekti Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot listaa Pelicansin historian lähteneen Viipurin Reippaasta kaikkine väliportaineen: Pelicans - Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot . Tosin sekään ei sitten kuitenkaan laske mestaruutta mukaan. Syytä en tiedä.
 
Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samat sanat LiutunLätyn kanssa. Sitten vielä ihmetellään, kun ainoastaan ilvesläiset kuulemma jaksaa vääntää tästä iki-ihanasta aiheesta. Kukas se tämänkertaisen debatin aloitti?

Muttajuu jatkakaa vaan kun intoa näyttää piisaavan, hattua päästä täältäkin.
 
Ilveksen tähtäimessä on olla merkittävä eurooppalainen huippuseura vuonna 2025 -Risto Jalo

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pidetään nyt ikiliikkuja pyörimässä...

Lobattiin? Ipalaiset olleet paikalla kuulemassa tätä lobbausta? Vai olisiko niin että Suomen jääkiekkoväki vain yksiselitteisesti piti Tapparaa TBK:n jatkumona? Hesaria myöten.

Ne axen linkkaamat artikkelit. Luitteko?
 
"Ettiiks te sitä aromia? Mä taisin just juoda sen!"

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tappara juhli vuonna 1982 50-vuotisjuhliaan (TBK perustettu 1932).

Sitten, vuosikymmeniä nimenmuutosta myöhemmin, joku TBK:n edustaja yhtäkkiä nerokkaasti huomaakin, että tämä ei olekaan ollut ok, ja vaatii, että TBK:n mestaruudet eivät kuulu Tapparalle ja Tappara ei voi pitää vuotta 1932 perustamisvuotenaan (tämän ulkopuolisen vaatimuksen vuoksi Tappara juhli 50-vuotisjuhliaan myös vuonna 2005).
Jotenkin onton kuuloinen tuo selitys, että joku vaati ja sitä sitten toteltiin. Mitä ihmettä ne olisi oikein mahtaneet, jos Tappara olisi pitänyt perinteistään kiinni? Jos kitinä olisi jatkunut, niin olisivat vain lyöneet pöytään ne tännekin linkitetyt jutut TBK:n edustajien kommenteista siltä ajalta, kun Tappara perustettiin, ja todenneet, että jatkumo on vuodesta 1932 ja sitä ei aleta peittelemään minkään ulkopuolisten vaatimusten vuoksi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin... miten näitä liigatilastoja lobattiin aikanaa..

Kun TBK luopui jääkiekosta 1955, niin 1957 jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi valittiin liittohallituksessa 1948–1957 toiminut TBK:n puheenjohtaja ja Tapparahankeen puuhamies Harry Lindblad. Mies oli tässä vakanssissa sitten vuoteen 76, eli Liigan ajalle asti.

Mies piti huolen siitä, että vaikka organisaatio vaihtuikin, puhtaasti uudelle ry:lle, että TBK saavutukset luettiin Tapparalle. Esimerkiksi Kiekkoreippaalla ei ole Viipurin reippaan mestaruutta (täsmälleen sama keissi), koska heillä ei ollut ketään voimahahmoa asioihin vaikuttaman.

Lindblad oli vuonna 1979 perustamassa Suomen Jääkiekkomuseo ry:tä ja varmisti näin, että tamperelainen tulkinta jäi voimaan.
Vaikuttaa siltä ettei sitä Lindbladia ole ollut kukaan vastustamassakaan 1955-1975. Kaikille vissiin ollut ok että TBK:n ja Tapparan jääkiekkosaavutukset lasketaan samaan sarjaan. Ja miksei olisi, Tappara voitti vasta seitsemännen mestaruutensa vuonna 1975. Ilveksellä oli silloin jo 15.

En ihan hoksaa mikä merkitys ry:n perustamisella tässä on, kun sitä pitää korostaa. Onhan tässä vuosien saatossa ollut paljon jääkiekkoseurojen yhtiöjärjestyksien muutoksia.Vieläkö se HPK vetää ry-pohjalta, muut on kaikki jotain Hockey Oy:ta. Ei kai ne vanhat mestaruudet ja muut saavutukset siitä pyyhkiydy pois kuitenkaan.

Ja Viipurin Reippaan ja lahtelaisten reippaiden sekä Pelicansin saavutusten laskeminen yhteen kuulostaa hyvältä idealta. Minä ainakin olen kansalaisaloitteeseen valmis laittamaan nimeni.
 
Kukko

Jäsen
Jotenkin onton kuuloinen tuo selitys, että joku vaati ja sitä sitten toteltiin. Mitä ihmettä ne olisi oikein mahtaneet, jos Tappara olisi pitänyt perinteistään kiinni? Jos kitinä olisi jatkunut, niin olisivat vain lyöneet pöytään ne tännekin linkitetyt jutut TBK:n edustajien kommenteista siltä ajalta, kun Tappara perustettiin, ja todenneet, että jatkumo on vuodesta 1932 ja sitä ei aleta peittelemään minkään ulkopuolisten vaatimusten vuoksi.
Ei varmasti olisi mitään mahtaneetkaan. Kyseinen asia varmasti oli Tapparan osalta virhe, niin kuin aiemminkin on jo mainittu. Omasta mielestä Tappara on tuossa hivenen sekoittanut menneisyyden tulkittavuuttaan. Ei ehkä olla täysin tajuttu, että joku voisi vielä joskus kyseenalaistaa asiaa, kun vettä on riittävästi virrannut Tammerkoskessa. Epäselvyys ei siltikään poista faktapohjaista historiaa, miten mestaruuksien määrää tulee tulkita. Tappara niin kuin Ilveskin on organisaatio, jolla on pitkä historia. Yksittäiset päätökset juhlapäivistä eivät pyyhi pois ansiokasta menneisyyttä. Se että joku viitsii kyseenalaistaa tai väärentää menneisyyttä, on aika härskiä toimintaa. Valheilla ja vääristelyllä on lyhyet jäljet, niin kuin tästäkin keskustelusta on huomattu. Toisaalta on hyvä, että kyseisiä asioita kaivellaan nyt, koska emmehän tiedä kuinka vaikeaa se olisi vaikkapa 30-vuoden kuluttua.
 
@McTorso :
Toivon, että pari kolme seuraa ei pysty ensi kaudella pelaamaan. Näin saisimme tästä Koronan aiheuttamasta erittäin ikävästä tilanteesta irti jotain positiivistakin.

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Niin... miten näitä liigatilastoja lobattiin aikanaa..

Kun TBK luopui jääkiekosta 1955, niin 1957 jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi valittiin liittohallituksessa 1948–1957 toiminut TBK:n puheenjohtaja ja Tapparahankeen puuhamies Harry Lindblad. Mies oli tässä vakanssissa sitten vuoteen 76, eli Liigan ajalle asti.

Mies piti huolen siitä, että vaikka organisaatio vaihtuikin, puhtaasti uudelle ry:lle, että TBK saavutukset luettiin Tapparalle. Esimerkiksi Kiekkoreippaalla ei ole Viipurin reippaan mestaruutta (täsmälleen sama keissi), koska heillä ei ollut ketään voimahahmoa asioihin vaikuttaman.

Lindblad oli vuonna 1979 perustamassa Suomen Jääkiekkomuseo ry:tä ja varmisti näin, että tamperelainen tulkinta jäi voimaan.
Eli historian kirjat näyttävät siis tällä hetkellä juuri siltä, kun tuossa muutoksessa mukana olleet ihmiset halusivatkin niiden näyttävän eli Tappara on tuon ajan TBK:n perinteiden jatkaja. Voitaneen siis todeta, että kaikki meni juuri niin kuin piti?
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika paljon on saanut kuulla kuittauksia vuoden 1936 Ilveksen mestaruudesta Tapparan puolelta ja myös välillä muiltakin. Usein tuo argumentti on myös taipunut siihen suuntaan, että Ilves ei uskaltanut lähteä pelaamaan, no se siitä. Tässä nyt kuitenkin tätä ikuista keskustelua seuranneena ja aika paljon oppineenakin. Onko siis niin, että Tappara on voittanut kolme kabinettimestaruutta? Eli vuosien 1953, 1954 ja 1955 mestaruudet. Vai kuuluuko asiasta olla ihan hiljaa?

Mitenkäs muuten @Hatchetman sen Johnnie Walkerin kanssa kävi?
 
Hatchetman

Pelikiellosta vapauduttuani totean, kävi juuri niinkuin ipalaisen kanssa voi käydä.

Eli teknisesti Ilveksellä oli enemmän pinnoja, ja @Hatchetman ehdotti, että odotetaan, kun on saman verran pelejä, mutta päädyttiin ns. "viiri-keskusteluun".

Ehdotin reilua kompromissia, mutta edes punainen ei käynyt...

Ratkaisematon tasapeli....
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli teknisesti Ilveksellä oli enemmän pinnoja, ja @Hatchetman ehdotti, että odotetaan, kun on saman verran pelejä, mutta päädyttiin ns. "viiri-keskusteluun".

Ehdotin reilua kompromissia, mutta edes punainen ei käynyt...

Ratkaisematon tasapeli....
No johan on kumma, miksiköhän noin kävi ja mitenköhän ei moiseen kompromissiin suostunut...

Marraskuussa löin ipalaisen kaverin kanssa vetoa, sinisestä J. Walkerista, että Ystävänpäivänä Tappara on taulukossa edellä.

Viime viikonloppuna muistututin kaverini vedosta.

"Tajuutko muuten, mitä toi sininen maksaa? Vittu, sehän on ihan saatanan kallista!"

Elämä on.

Ja tässä pähkinänkuoressa Ilveksen ja Tapparan ero:

Toinen ei pysty maksamaan, ja toisella suu kuivana koko ajan.
Sitten vielä ihmettelevät, miksi ne Tapparan jutut ja tulkinnat ovat hieman outoja...

No eipähän tuo ensimmäinen kerta, kun ei siellä naapurissa sovituista asioista pidetä kiinni.

Hauska juttu kävi tuossa viime kesänä kaverin kanssa, kun mainitsi Tapparan voittaneen Tampereen herruuden. Ihmettelin hieman tätä väitettä ja sanoi, että näin sarjataulukossa lukee. Mainitsin kyllä voitoista keskinäisissä, mutta sanoi ettei ne merkitse mitään.

Hauskoja ja vekkuleita kavereita kyllä ovat, mutta eihän heille nyt vihainen voi olla. Ovat vaan sellaisia... omalaatuisia.
 
Oo ny näitten kanssa...

Delta House:" Can't live with them -can't live without them!"

Married with children: " Can't live with them. The end."

Eronneensa miehenä totean, että ikävä tulisi, mutta kurjuutta on kiva katsella. Ennemmin kuin kärsiä siis.

Ostan kaverille halvimman viskin mitä löytyy, tunnustan tappions, koska se on moraalisesti oikein.

Sille loppahuulelle kaikki käy, kun Ilvestäkin kannattaa..
 
Hatchetman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Älä moiti, tapparalaiset ei tiedä että on parempaakin kuin huono viski ja Tappara, ja että sitä parempaa löytyy ihan läheltä Tampereelta.
550~ vuotta Mouhijärveä, Lempäälää, Vesilahtea ja Nokiaa.

50 vuotta ja 2 Ilveksen mestaruutta.

2022 voisi huhtikuussa järjestää bileet teemalla:" Ilves on voittanut 1 mestaruuden viimeiseen 50 vuoteen"

Aina yritän rakastaa, mutta aina petätte...

Mutta ilman teitä ei olisi Tapparaa.

Ex-Vaimo totesi, että jos toi Tappara on sulle tärkeempi..-

Ei se ollut kuin pelipäivinä...

Ollaan kuitenkin puheväleissä.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan tämä hienoa, että meidän paikalliset joukkueet herättävät tunteita. Itselleni on aivan yhden tekevää miten näitä mestaruuksia lasketaan. Jokainen laskee ne, miten itse parhaimmaksi näkee ja tuntee olonsa tyytyväiseksi.

Olen itse sitä ikäluokkaa, että 80-luvun lopun mestaruuksia tuli todistettua juniori ikäisenä paikanpäältä. Itselleni llves ei ole koskaan ollut "se" joukkue, jota vastaan mitataan tasollisesti missä mennään ja joka herättää ns. intohimoja. Hyviä ja jännittäviä pelejä toki vuosien varrella tullut seurattua.

Tamperelaisena toki toivon hyvää menestystä myös naapurileiriin.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun TBK luopui jääkiekosta 1955, niin 1957 jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi valittiin liittohallituksessa 1948–1957 toiminut TBK:n puheenjohtaja ja Tapparahankeen puuhamies Harry Lindblad. Mies oli tässä vakanssissa sitten vuoteen 76, eli Liigan ajalle asti.
Ja hurrien käsisssä on Tappara pysynyt sen jälkeenkin. Grönlund, Mattsson ja Zabludowicz jatkoivat kyllä Tammerforss Bollklubbin perinnettä ja siinä mielessä Tappara on TBK eikä vaan seura, joka perustettiin sen jatkoksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy