Lankershim
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves, Detroit Red Wings, Los Angeles Dodgers
Aamulehdessä, tai tarkemmin sanottuna Morossa hervantalainen Hildénin Reska kertoo, että ratikan kirskuntaäänet häiritsevät häntä huomattavasti n. kilometrin päästä, jossa hänen kotinsa sijaitsee suhteessa raiteisiin. Mielenkiinnosta kysyisin Tampereella asuvilta, että onko tuo kirskunta tosiaan ongelma, vai onko jutussa enemmän kyse "old man yells at cloud"-tyyppisestä touhusta. Artikkelin mukaan tästä on useampi muukin ihminen maininnut erinäisissä keskusteluissa.
Itse en ole Tampereella asunut tai edes käynyt ratikan valmistumisen jälkeen, mutta Helsingissä kyseisestä kulkuneuvosta on kokemusta. Tuolloin kauan sitten tosin asuin keskustassa, joten kaupungin muut äänet sekoittuivat sporan mökään, enkä itse huomannut minkäänlaista äänihaittaa, vaikka raiteet kulkivat alle 50 metrin päässä. Tietty Etelä-Hervannassa luontaista meteliä on huomattavasti vähemmän kuin Helsingin keskustassa, mutta vähän extremeltä tuo kuulostaa. Toki kuten sanoin, niin en tiedä sen paremmin, kun kokemusta ei Tampereen ratikasta ole. Alla vielä kyseinen juttu.

Tampereen ratikasta tuli yllättävä ympäristöhaitta Hervantaan – ”Siitä keskustellaan nyt joka paikassa”
Raitiotieyhtiö etsii koko ajan keinoja torjua kirskuntaa nykyistä tehokkaammin.
www.aamulehti.fi