Tampere – mainettaan parempi kaupunki

  • 343 201
  • 1 858

ipaz

Jäsen
Kohta varmaan joku kehuu vielä American Dinerinkin loistopaikaksi.

Kyllähän Dinerissa on yhdet parhaista hampurilaisista koko Tampereella. Hintahaitari siinä 12-16 euroa, annokset runsaita ja valikoimaa piisaa. Ei nyt välttämättä "loistopaikka" mutta diner jossa saa vatsansa täyteen. Oma suosikkinin Chilisize, jonka Angus beef-versio on harmikseni poistunut listalta.

Myös Panchon hampurilaiset maistuvat, vaikka itse siellä mieluummin jonkun fajitaksen tai burriton syönkin. Pari kertaa olen myös käynyt uudessa Flamessa hampurilaisen syömässä, mutta ei oikein ole vakuuttanut. Paikka on kyllä hieno ja tarjoilijat ystävällisiä, mutta hampurilaiset ihan peruskuraa. Lounasbuffet Flamessa on hyvä.

Vähän hienommasta ruokailusta on viimeksi kokemusta Comossa, jossa pääruoka petti. Mediumina tilattu pihvi oli lähes kypsä ja kun niitä tuli kolme samanlaista meidän pöytään niin ei antanut kovin hyvää kuvaa kokin ammattitaidosta. Alkupalat ja secundot olivat kyllä maittavia.

Joku tässä ketjussa jo harmitteli, että usea ruokapaikka korvaa ruoan laadun sen määrällä. Varsin totta, mutta "rouhea ravintola" Roast on tässä iloinen poikkeus. Aina todella maittavaa ja tuoretta ruokaa, eikä mitään ähkykokoisia annoksia. Roastin menu vaihtuu pari-kolme kertaa vuodessa, joten siellä on tasaisin väliajoin uutta sapuskaa ihmeteltävänä. Se paikka suhtautuu ruokaan oikealla asenteella ja intohimolla.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kyllähän Dinerissa on yhdet parhaista hampurilaisista koko Tampereella. Hintahaitari siinä 12-16 euroa, annokset runsaita ja valikoimaa piisaa. Ei nyt välttämättä "loistopaikka" mutta diner jossa saa vatsansa täyteen.

Henkilohtaisesti olen sita mielta etta on suhteellisen hapeallista tarjota asiakkaille puolen sentin ohuita pakastepihveja hampurilaisen valissa kun konseptina on "American Diner". Toisaalta toki taalla Dinereissahan ne nimenomaan on sita kuraa, mutta kasittaakseni kuitenkin yrittaa olla laadukkaampi paikka. Mutta, kuten itsekin totesit ettei valttamatta loistopaikka, perusruokaa sopuisalla hinnalla, joten sinansa ei mitaan valitettavaa.

Stefan'silla taitanee talla hetkella olla Tampereen maukkain purilainen. Kannattaa kayda kokeilemassa. Toki siita taitaa olla nyt kuutisen vuotta kun Tampereelta muutin pois, joten ei valttamatta ihan up-to-date kasitys siita mita kaupunki tarkalleen tarjoaa, mutta kuitenkin tulee pari kertaa vuodessa piipahdettua hetkeksi aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Käykö täällä kukaan oikeissa ruokaravintoloissa näiden bulkkisyöttölöiden lisäksi? Meinaan että vieläkö Tiiliholvin poronsisäpaisti rulettaa? ja onko Salud vielä ykkösmestoja? vieläkö Hella ja huone on hengissä jne? Kun nykyään siä keskuskaupungissa käy harvoin syömässä (ravintolasyömiset liittyvät yleensä matkailuun, kotimaassa ja ulkomailla).

Eli mikä on ”skene” tällä hetkellä oikeiden ruokaravintoloiden suhteen

(siis en kaipaile kommenttia kuinka on kallista, pieniä annoksia tms. epäoleellista, vaan mitkä paikat on "maineessa" tällä hetkellä Tampereella)
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käykö täällä kukaan oikeissa ruokaravintoloissa näiden bulkkisyöttölöiden lisäksi? Meinaan että vieläkö Tiiliholvin poronsisäpaisti rulettaa? ja onko Salud vielä ykkösmestoja? vieläkö Hella ja huone on hengissä jne?

Tiilihovista ei ole tietoa, enkä pidä Saludia ykkösmestana, mutta tässä TOP5 omien kokemusten perusteella:

Bertha
Hella&Huone
Ravintola C
Näsinneula
Hendrik's

Tiilihovi ja Vistub Alsace pitäisi käydä seuraavaksi korkkaamassa. Muitakin ehdotuksia toki otetaan vastaan, jos nousevia tähtiä on jäänyt huomaamatta.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Käykö täällä kukaan oikeissa ruokaravintoloissa näiden bulkkisyöttölöiden lisäksi?

No itse suosin monestakin syystä Aleksin ravintoloita, lähinnä Tiiliholvia ja Henriksiä. Näissä paikoissa, kun käydään, niin aina tulee joku menu tilattua etukäteen ja aika uskomatton hyviä settejä on aina saatu aikaiseksi.

Itse olen viimeiseen asti pihvi-ihminen ja sen takia diggailen myös Saludia kunnolla. Näsinneula pitäisi kyllä joskus käydä korkkaamassa - ei ole remontin jälkeen tullu käytyä.

Kaksio - eli tarkemmin 2H+K - on kyllä vakiinnuttanut paikkansa meikäläisen suosikkipaikkana ex-tempore ruokapaikkana, tosin usein tännekin saa varata sen pöydän ajoissa - varsinkin viikonloppuisin.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ensi viikolla (keskiviikkona) olisi tarkoitus R.H.C.P:n keikan jälkeen käydä muutama olut ottamassa, mahdollisuus saada jotain purtavaa olisi plussaa. Mitäs mukavia paikkoja tuossa Ratinan ja rautatieaseman lähellä sijaitsee?

Torstaina pitäisi hypätä jo ennen puolta päivää rattiin ja suunnata Jyväskylään, mutta mukava olisi käydä jossain rauhallisessa paikassa muutama olut nauttimassa. Tuo rauhallisuus ei kyllä välttämättä onnistu, keikan jälkeen kun on porukkaa paljon liikenteessä.
 

J.Petke

Jäsen
Ensi viikolla (keskiviikkona) olisi tarkoitus R.H.C.P:n keikan jälkeen käydä muutama olut ottamassa, mahdollisuus saada jotain purtavaa olisi plussaa. Mitäs mukavia paikkoja tuossa Ratinan ja rautatieaseman lähellä sijaitsee?

En näkisi muuta vaihtoehtoa kuin Gastropub Sohon. Aito brittiläinen tunnelma, hyvät oluet, hyvä ruoka ja loistava ympäristö. Itse rakastuin paikkaan heti ensikäynnillä.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Gastropub Tuulensuu on myös hyvä valinta ruoan sekä juoman suhteen. Mikäli soittavat klo 23:een asti ja massa alkaa purkautua keskustaan, niin tilasta on äkkiä puutetta ja keittiökin sulkee puolilta öin.

Mikäli pelkkä juoma riittää ja haluaa mielellään rauhassa nauttia, niin kokeilisin Kerhoa satamakadulla. On kuitenkin lähellä, mutta eri suunnassa mihin valtaosa suuntaa. Viihtyisä pubi keskustassa, mutta silti sen verran sivussa, että todennäköisesti pöytiäkin on vapaana ja palvelu pelaa.

Käsittääkseni on rempan jäljiltä jo auki, mutta ainakaan köyhien nettisivujen perusteella varmuutta ei saa. Pitääpä tarkistaa kun ohi kulkee.
 
Viimeksi muokattu:

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Kiitoksia vinkeistä J.Petkelle, Hukkapätkälle ja Finnish Islesille!

Soho vaikuttaisi todella hyvältä paikalta olut- sekä ruokatarjonnan osalta. Sijaintikin olisi todella hyvä. Tuulensuu ja Kerho olivat myös ihan mukavan oloisia paikkoja, tosin luulisin että tuo Kerho olisi vielä suljettu kun tuorein uutinen on tosiaan remontista eikä sen jälkeen ole mitään päivityksiä tullut...

Kun Tampere on kaupunkina vähän tuntemattomampi eikä Ratinallakaan ole tullut käytyä kuin kerran joskus vuosia sitten, niin mitä kautta suurin osa ihmisistä purkautuu pois tuolta normaalisti? Eli häviääkö porukka tuonne aseman suuntaan vai pääseekö myös tuosta toiseen suuntaan jatkamaan jalkaisin? Muistelisin että kun Ratinalle viimeksi saavuin menimme sillan yli kävellen eli juuri tuolta Tampereen Valtatien kupeesta, mutta voi olla että muistelen omiani kun aikaa on kulunut sen verran...

Kyllähän tuolta noita pubeja alueelta tuntuu löytyvän aikalailla, mitään varauksia tuskin viitsii ruveta tekemään etukäteen. Pitää katsella kun keikka loppuu siinä yhdentoista pintaan jos jonnekkin mahtuisi sisään. Jos ei niin sitten napattava jostain nakkikioskilta jotain mukaan ja mentävä unten maille!

EDIT. Niin, millainenhan paikka on tuo Olutravintola Konttori? Ruokapuoltahan tuolta ei taida saada, mutta juomapuoli oli ihan mukavan näköinen.
 

Puster

Jäsen
Eli häviääkö porukka tuonne aseman suuntaan vai pääseekö myös tuosta toiseen suuntaan jatkamaan jalkaisin?
Riippuu pitkälti siitä, että mistä katsomosta lähdetään pois. Kenttäpaikoilla olin viime kesänä ac/dc-keikalla ja sinne sisäänkäynti oli maratonportista ja ulos jonotettiin satasen juoksun lähtöpaikan kohdalta ylös ja Suvantokadun suuntaan. Eli siis asemalle päin ja ensimmäisenä juuri tuo Soho ja O'Connells.

Muista porteista sitten purkaudutaan joko Tampereen valtatielle tai Laukontorin suuntaan uuden sillan kautta. Luontevin ja yleisin on kuitenkin tuo linja-autoaseman suunta ja siitä sitten joko kohti Tammelaa tai Keskustoria.
eikä Ratinallakaan ole tullut käytyä kuin kerran joskus vuosia sitten
--
Muistelisin että kun Ratinalle viimeksi saavuin
Tamperelaiset haluavat aina huomattaa Ratinan oikeasta taivutusmuodoista ja näissä tapauksissa oikeat olisivat olleet "Ratinassa" ja "Ratinaan"!
 
EDIT. Niin, millainenhan paikka on tuo Olutravintola Konttori? Ruokapuoltahan tuolta ei taida saada, mutta juomapuoli oli ihan mukavan näköinen.

Moro,

Ruokapuolta Konttorilla ei ole, mutta siellä on vuokrattava sauna johon voi tilata ruuat joko Siipiweikoilta tai vieressä olevasta Ravintola Villisiasta.
Paikka itsessään on erinomainen. Henkilökunta on loistavaa ja asiantuntevaa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensi viikolla (keskiviikkona) olisi tarkoitus R.H.C.P:n keikan jälkeen käydä muutama olut ottamassa, mahdollisuus saada jotain purtavaa olisi plussaa. Mitäs mukavia paikkoja tuossa Ratinan ja rautatieaseman lähellä sijaitsee?
Hämeensillan kupeesta löytyy irkkuhenkinen RUBY & Fellas. Ruokaa en ole maistanut, mutta sitäkin löytyy - joku muu varmaan osannee kertoa kokemuksistaan?

Paikan suurin etu on iso terassi aivan kosken rannalla. Siihen ei sijainnin takia kuitenkaan paista aurinko, mutta keikan päätyttyä tuskin muuallekaan...


Edit: Itsekin voin suositella Konttoria, jos haluaa nauttia oluensa sisätiloissa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hämeensillan kupeesta löytyy irkkuhenkinen RUBY & Fellas. Ruokaa en ole maistanut, mutta sitäkin löytyy - joku muu varmaan osannee kertoa kokemuksistaan?

Rubya olisin minäkin tähän suositellut. Olutvalikoima on hyvä ja ruoat myös kohtuullisia. Hampurilaisia ja klubileipiä olen tuolla syönyt. En ole mikään asiantuntija niiden suhteen, mutta aivan syömäkelpoisia ne ovat mielestäni olleet. Jos sattuu olemaan vielä hyvä keli, niin tuossa terassilla on kiva istuskella katsomassa kun ilta pimenee ja kosken rantaan syttyy iltavalaistus.

Gastropubit Soho ja Tuulensuu ovat myös hyviä valintoja, joskin jälkimmäinen on mielestäni selvästi parempi. Tosin se sijaitsee ehkä vähän kaukana. Jos sinne suuntaan lähtee, voi matkalla tarkistaa myös pub Kahdet Kasvot -nimisen kapakan sekä myös Artturin. Artturista saa muuten ihan kelvollisia toasteja. Yksi mahdollinen suositus voisi olla myös panimoravintola Plevna. Se on vielä suhteellisen lyhyen matkan päässä...

Panimoravintola Plevna ::
 
Jos sinne suuntaan lähtee, voi matkalla tarkistaa myös pub Kahdet Kasvot -nimisen kapakan sekä myös Artturin. Artturista saa muuten ihan kelvollisia toasteja.

Artturi on hyvä paikka älyköille. Tuossa 6-7 vuotta sitten pelasin usein pubeissa PhotoPlay-koneella Trivial Pursuittia. Muissa baareissa pääsi listaykköseksi 200 000 pisteellä, mutta Artturissa kärki oli lähempänä 300 000 pistettä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
lauantaina pitäis lähteä Tampereen suuntaan, kertoisko joku paikallinen jotain hyviä ruokapaikkoja/ravintoloita sieltä, keskustasta ja/tai mielellään särkänniemen lähettyviltä, kun en jaksais alkaa googlettamaan.. (ei mitään viiden tähden). saha ainoa paikka jossa olen käynyt.
 

Fordél

Jäsen
lauantaina pitäis lähteä Tampereen suuntaan, kertoisko joku paikallinen jotain hyviä ruokapaikkoja/ravintoloita sieltä, keskustasta ja/tai mielellään särkänniemen lähettyviltä, kun en jaksais alkaa googlettamaan.. (ei mitään viiden tähden). saha ainoa paikka jossa olen käynyt.

Jos haluat hyviä hampurilaisia tai muuten hyvää perussapuskaa niin Satakunnankadulla (lyhyen kävelymatkan päässä Särkänniemestä) on Pancho Villa. Ite oon paikasta tykännyt kun hinta ja laatu kohtaavat mukavasti.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jos haluat hyviä hampurilaisia tai muuten hyvää perussapuskaa niin Satakunnankadulla (lyhyen kävelymatkan päässä Särkänniemestä) on Pancho Villa. Ite oon paikasta tykännyt kun hinta ja laatu kohtaavat mukavasti.

Villa ketjuuntuu, kalliintuu ja safka pahenee. Ei suositeltava enää pariin vuoteen
 

Fordél

Jäsen
Villa ketjuuntuu, kalliintuu ja safka pahenee. Ei suositeltava enää pariin vuoteen

Totta. Niitä tuntuu ilmestyvän kuin S-Marketteja. Itse en ole käynyt vähään aikaan testaamassa onko taso laskenut, mutta toivottavasti näin ei ole käynyt.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mites tuo Näsinneula toimii jos olisi menossa pelkästään syömään sinne? Eli ymmärtääkseni Särkänniemeen on joku sisäänpääsymaksu alueelle (ilmeisesti 10 €) niin hyvitetäänkö tuo ruokalaskussa. Tuskin on oma arvioni.

Toisaalta Särkänniemi on auki vain kesällä, mutta tuo ravintola toiminee ympäri vuoden joten kesän ulkopuolella ei joudu tuota aluemaksua maksamaan vai?
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mites tuo Näsinneula toimii jos olisi menossa pelkästään syömään sinne? Eli ymmärtääkseni Särkänniemeen on joku sisäänpääsymaksu alueelle (ilmeisesti 10 €) niin hyvitetäänkö tuo ruokalaskussa. Tuskin on oma arvioni.

Toisaalta Särkänniemi on auki vain kesällä, mutta tuo ravintola toiminee ympäri vuoden joten kesän ulkopuolella ei joudu tuota aluemaksua maksamaan vai?

Näsinneulaan luulisi pääsevän ilman mitään maksuja. Mielestäni ei kuulu Särkän alueeseen, vaan on siinä ulkopuolella.
 

Noma

Jäsen
Näsinneulaan luulisi pääsevän ilman mitään maksuja. Mielestäni ei kuulu Särkän alueeseen, vaan on siinä ulkopuolella.

Kyllä sinne joutuu sisäänpääsyn maksamaan. Jos on pöytävaraus tehtynä, niin sitten pääsee portista läpi ilmaiseksi syömään. Pelkästään maisemia katsomaan mennessään joutuu maksamaan pääsymaksun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös