Tampere – mainettaan parempi kaupunki

  • 345 218
  • 1 873

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi ei?

Valikoima on sen verran kattava, etten jättäisi paikkaa kokonaan pois laskuista esimerkiksi vain perinteiden puuttumisen vuoksi. Palvelukin on nopeutunut jo huomattavasti sitten viime vuoden. Sticky Wingers on hyvä vaihtoehto legendaarisimpien paikkojen rinnalla.

Kirjoittelijan tavoin suosittelen illanviettopaikaksi Dorkaa. Tai Klubia. Jack the Roosterissa ei taida olla keikkoja tiistaisin.

Vastavirtaklubi? :D
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen reippaat pojat
No jos kaverit on tulossa RHCP:n keikalle, niin ehkä ihan ensimmäisenä en lähtisi suosittelemaan Senssiä. Se olisi ennemminkin paikallaan, jos olisivat tulossa vaikkapa Robinia tai Justin Bieberiä (jos nyt tällaiseen tuppukylään moinen megastara vaivautuisi) katsomaan.

Totta. Chili Peppersin kuuntelijoille voinee suositella ennemmin ravintola Mixeistä Itsenäisyydenkadulta.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Täältä ääni Speakeasylle. Hook on ehkä paras, mutta myös ruuhkaisin. Siipiweikkojen siivet ovat pieniä ja kuivia, kastike aika etikkaista. Illanvietosta en osaa enää muutaman vuoden poissaolon jälkeen sanoa juuta enkä jaata. Vieläkö Mixei on elossa?
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
No jos kaverit on tulossa RHCP:n keikalle, niin ehkä ihan ensimmäisenä en lähtisi suosittelemaan Senssiä. Se olisi ennemminkin paikallaan, jos olisivat tulossa vaikkapa Robinia tai Justin Bieberiä (jos nyt tällaiseen tuppukylään moinen megastara vaivautuisi) katsomaan.

Tiedän, mutta ainoa mikä ruuhkaisessa bussissa tuli mieleen.

Jack the rooster varmasti parhaita paikkoja viettää iltaa. Mukava terassi, ok tason siivet baariravintolan siiviksi ja hyvää musiikkia.

Speakeasy Finlaysonilla on yleensä myös tossa kisassa mukana.

Spiikkareissa porukka käy, mutta vissiin edelleen tuolla kalliit hinnat ja heikko palvelu.

Stickywingersiä kahden käyntikerran jälkeen suosittelen. Loistava kastikevalikoima.
 
Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Spiikkareissa porukka käy, mutta vissiin edelleen tuolla kalliit hinnat ja heikko palvelu.

Speak Easyn sivuilta kortti vitosella tilaukseen ja hyödyntää kymppitiistain. Eli imee kitusiin kympillä niin paljon siipiä kun jaksaa. Sillä saa suolistonkin kuunteleen omaa Red Hot Chili Pepperssiä keikan ajaks.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Minun mielestäni Spiikkareita ei voi suositella kenellekään. Hinta-laatusuhde on surkea niin ruoassa kuin palvelussakin. Toki ne siivet ihan syötäviä ovat mutta itse en sinne enää koskaan rahojani kanna, enkä suosittele sitä paikkaa kenellekään. Eikä siellä minun tuttavapiiristänikään taida juuri kukaan enää muutenkaan käydä jos siipiä mielivät.

Stickystä en myöskään ole kuullut kovin ylistäviä arvioita, lähinnä safka on kuulemma aika tavanomaista perusmättöä, vaikka kastikkeet kuulemma hyviä ovatkin.

Joten, siipien puolesta suosisin vanhoja laatumestoja Hook tai Siipiweikot. Itse kävin aikoinaan aina Hookissa, mielestäni Tampereen paras siipipaikka. Toki täytyy myöntää, että en ole siivillä käynyt viime vuosien aikana kuin ehkä kaksi kertaa, joten onhan taso saattanut vaihtua merkittävästi.

Baareista kannattaa tsekata se Ilona jos vain on auki, äkkiä voisin kuvitella, että RHCP:n keikalla käyvä porukka voisi käydä siellä jatkoilla. Toinen on tietysti Hullu Poro. Jos ikää ei riitä vielä 24-vuotta niin sitten vaikka Miamiin rellestämään.
 
Palvelu ei tosiaan ehkä ole maailman nopein, mutta minusta se voittaa ulkona jonottamisen aika lailla 6-0. Eli pöydän saa todennäköisesti varmemmin kuin Hookista.
Stickystä en myöskään ole kuullut kovin ylistäviä arvioita, lähinnä safka on kuulemma aika tavanomaista perusmättöä, vaikka kastikkeet kuulemma hyviä ovatkin.
En ole vielä Stickyssä käynyt, mutta eikös nuo siivet ole aika samoja joka paikassa (DISCLAIMER: weikoissa ne ovat pienempiä ja kuivempia kuin Hookissa ja SE:ssä)? Eli ero tehdään kastikkeissa ja oheistarjonnassa? Jos mennään syömään siipiä, tiedetään tasan tarkkaan, mitä ollaan tilaamassa? Miten ruoka voi silloin olla perusmättöä, vaikka kastikkeet (koko homman clou) ovat maistuvia?
Joten, siipien puolesta suosisin vanhoja laatumestoja Hook tai Siipiweikot. Itse kävin aikoinaan aina Hookissa, mielestäni Tampereen paras siipipaikka. Toki täytyy myöntää, että en ole siivillä käynyt viime vuosien aikana kuin ehkä kaksi kertaa, joten onhan taso saattanut vaihtua merkittävästi.
Et ole käynyt siivillä käytännössä aikoihin, mutta arvostelet kokemuksen syvällä rintaäänellä neljä mestaa paremmuusjärjestykseen. Hookin kohdalla olet tosin oikeassa.
 
Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Kirjoittelijan tavoin suosittelen illanviettopaikaksi Dorkaa. Tai Klubia. Jack the Roosterissa ei taida olla keikkoja tiistaisin.

Tähän sama. Tosin sekä Doriksen että Klubin kohdalla tunnelmaan saattaa vaikuttaa vähän se, että opiskelijaporukka painaa kesätöissä eikä ehdi viikolla välttämättä ryypiskellä. Klubi taitaa olla näistä kahdesta se enemmän väkeä vetävä nykyisin. Molemmissa tiistaina halvat hinnat kuitenkin.

Henry's Pub sitten siinä tapauksessa, että kiinnostaa kuunnella livemusiikkia.
 
Ei nyt ihan keskusteluun liittyvää, mutta ajattelin kysellä, kun ollaan parin viikon päästä rantautumassa mökille Tampereelle ja olis tarkoitus lauantaina lähteä vähän kattelemaan yöelämää, että minne siellä kannattas mennä? Joku rokkibaari, joka ei olis ihan täyteen tumpattu, mutta kuitenkin silleen suht meno paikka. Naiset lähtee matkaan ja ne haluaa kuitenki mennä heiluttamaan persettä ja me miehet ei jakseta mihinkään "trendimestaan" lähteä niin joku sopuratkaisu olis jees.
 
Baareista kannattaa tsekata se Ilona jos vain on auki, äkkiä voisin kuvitella, että RHCP:n keikalla käyvä porukka voisi käydä siellä jatkoilla. Toinen on tietysti Hullu Poro. Jos ikää ei riitä vielä 24-vuotta niin sitten vaikka Miamiin rellestämään.

Eikös nämä ole sellaisia Sedula-tyyppisiä mestoja? Ei minulla toki mitään tutkimustietoa Peppersin kuuntelijoista ole, mutta uskoisin silti etteivät Anthony Kiedisin fanit ole keskimäärin kovin suuria Sedu Koskisen faneja. Missään noista baareista en tosin ole käynyt, mutta esim. Ilonassa näyttäisi Tammerfesteillä esiintyvän Pandora. Kai se jotain paikasta kertoo.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missään noista baareista en tosin ole käynyt, mutta esim. Ilonassa näyttäisi Tammerfesteillä esiintyvän Pandora. Kai se jotain paikasta kertoo.

Olen käynyt Ilonassa kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tämä tapahtui vuosi sitten. Paikalla oli esiintymässä debyyttilevynsä julkaissut ja listoillakin komeillut suomalainen alternative rock -yhtye The Blanko. Baarin omistajat päättivätkin suuressa viisaudessaan pyllistää keikkaa katsomaan tulleita ihmisiä kohtaan. He kun päättivätkin, että haluavat kuulla covereita. Yhtyettä yritettiin tähän painostaa, mutta luonnollisestikaan se ei tähän suostunut Keikka kesti ehkä vartin, jonka jälkeen yhtyeelle sanottiin, että yksi biisi enää, sitten menevät sähköt kiinni. Viimeisen biisin jälkeen bändi kyseli yleisöltä, haluaako se vielä lisää. Halusi. Ei auttanut. Sähköt katkaistiin lavalta.

Ravintolan oman selityksen mukaan bändiä vastaan ei ollut mitään, mutta kun se ei vain sopinut ravintolan teemaan. Saatanan urpot. Oma virhehän oikeutti kohtelemaan maksaneita asiakkaita noin. Valitukseen onneksi reagoitiin lahjakorteilla, jotka kävivät muihinkin ketjun ravintoloihin. Ilonaan emme niitä käyttäneet, vaan kävimme Bella Romassa syömässä.

Paikkana baari oli muutenkin aivan perseestä. Meidän pukeutumisestakin huomautettiin, vaikka missään muualla ei ole vastaavaa ongelmaa ollut. Portsarin sanoin: "Kun täällä käy kaikenlaista Nokian insinööriä...". No niin ilmeisesti kävi... muutama firman (ei tosin Nokian) pikeepaita päällä ollut, suorat housut kainaloihinsa asti nostanut, tuhannen jurvelossa pyörinyt tyyppi siellä tuntui notkuvan.... meinasin kertoa portsarille, että olen minäkin insinööri, mutten viitsi sitä vapaa-aikanani pukeutumisellani korostaa...

Tuossa avautumiseni tapauksesta toisesta ketjusta: Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Laadukasta asiakaspalvelua...

Ja tuossa aiheesta ollut uutinen:
Suomalaisrokkareiden biisivalinnat eivät miellyttäneet: Ravintola katkaisi sähköt - The Voice

Jokainen saa tehdä omat valintansa, mutta solidaarisuussyistä en aio tukea pätkääkään ravintolaa, joka kohtelee kanssamuusikoita tuolla tapaa. Ja samaa voin suositella kaikille muille.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen reippaat pojat
kävimme Bella Romassa syömässä.
Minä en voi suositellla Bella Romaakaan. Olen käynyt siellä kolmesti (ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kerran) syömässä 4 hengen porukalla. Saapuessamme ravintolaan tiedustelimme mikä on keittiön jonon tilanne ja ehtiikö ruokailla tunnissa. Meillä oli 75min aikaa syödä pitsat ennen siirtymistä Plevnan elokuvateatteriin. Ravintola näytti suht tyhjältä ja tarjoilija vakuutti, ettei keittiössä ole ruuhkaa. Tästä huolimatta lättyjen saapumista pöytään jouduimme odottamaan tunnin. Kävin vielä 45min odotuksen kohdalla kysymässä kohteliaasti tarjoilijalta, että mikähän on tilatun sapuskan tilanne, kun puolen tunnin päästä pitäisi olla jo leffassa. Kun pitsat vihdoin ja viimein tulivat pöytään, pyysin samalla laskun ja ilmoitin tyytymättömyyteni ravintolan palveluun. Tarjoiluapina "pahoitteli" tilannetta ja kysyi haluammeko mahdollisesti nauttia jälkiruuaksi jäätelöä talon piikkiin. Otin sen vittuiluna.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minä en voi suositellla Bella Romaakaan.

Joo, enpä itsekään erityisemmin. Tilasimme pääruoat, ja kuinka ollakaan, emäntä sai jotain aivan muuta kuin oli tilannut. Tarjoilija huomasi asian kyllä itsekin. Ei siinä mitään, hänelle luvattiin oikea annos varsin pian. No, tämä tulikin sitten muistaakseni 45 minuutin kuluttua. Eli emme ruokailleet samaan aikaan. Saimme toki jonkinlaisen alennuksen tästä hyvityksenä. Siinäkin piti vielä säätää, koska ensimmäinen tarjoilija oli ottanut lahjakorttimme, eikä meitä laskuttanut ollut näistä tietoinen...

Eikä se ruoka ollut minusta mitenkään kovin erikoista, ihan syötävää, mutta siihen se jäi... mutta näiden säätöjen jälkeen kahden hengen pääruoka ja viinilasilliset tulivat maksamaan meille vain noin 15€, joten ehkä se oli sen arvoista...
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Palvelu ei tosiaan ehkä ole maailman nopein, mutta minusta se voittaa ulkona jonottamisen aika lailla 6-0. Eli pöydän saa todennäköisesti varmemmin kuin Hookista.

Hookissa ei tarvitse jonottaa, kun menee sinne oikeaan aikaan. Jos menee samaan aikaan kuin kaikki muut, niin silloin jonotetaan. Yllättävää.

Toinen maailmanlaajuinen totuus on se, että siellä missä on hyvää ruokaa ON AINA JONOA. Jos haluaa syödä perusmättöä niin sitten voi mennä sinne missä ei ole jonoa. Vai montako kertaa olet jonotellut Amarilloon tai Pancho Villaan?

En ole vielä Stickyssä käynyt, mutta eikös nuo siivet ole aika samoja joka paikassa (DISCLAIMER: weikoissa ne ovat pienempiä ja kuivempia kuin Hookissa ja SE:ssä)? Eli ero tehdään kastikkeissa ja oheistarjonnassa? Jos mennään syömään siipiä, tiedetään tasan tarkkaan, mitä ollaan tilaamassa? Miten ruoka voi silloin olla perusmättöä, vaikka kastikkeet (koko homman clou) ovat maistuvia?

Siivet ovat varmaan samaa kamaa kokolailla. En tiedä, en ole tutkinut asiaa. Ero tehdään varmaan juuri siinä kastikkeessa, jota jokainen osaa sitäpaitsi jo tehdä itsekin nykyään. Sticky mainostaa itseään valtavalla kastiketarjonnalla, joka ei kuitenkaan KUULEMMA ole mikään maatamullistava maultaan. Yleisin kommentti mitä minulle on paikasta kerrottu on: "Ei mitään erikoista" tai "Ei oo kaksista".

Mutta voihan siitä joku myös tykätä, jostain syystä vain kovin moni pitää sitä tavanomaisena bulkkisafkana. Ja kyllä, Tampereella ollaan tarkkoja niistä vinkuloista ja niiden mausta yms.

Et ole käynyt siivillä käytännössä aikoihin, mutta arvostelet kokemuksen syvällä rintaäänellä neljä mestaa paremmuusjärjestykseen. Hookin kohdalla olet tosin oikeassa.

Joo näin tein, ja sekös sinua tuntuu harmittavan. Tiedätkös, sen vuoksi en ole noissa käynyt, koska yhtään kehuja ei ole kuulunut. Jos minä haluan mennä syömään siipiä, niin menen suoraan Hookiin mutta en ole halunnut tehdä niin enää aikoihin. Se mitä en halua on maksaa "kolmen tähden" palvelusta ja ruoasta 20-30 €. Mutta jos joku kaveri suosittelee hyvää uutta raflaa niin kyllä minä siellä käyn. Jos ei suosittele, niin turhaa minä sinne lähden itseäni kiusaamaan.

Siivillä olen kyllä käynyt lukemattomia kertoja joten tuskin ne paikat nyt NIIN paljoa ovat muuttuneet muutaman viime vuoden aikana. Toiset kun panostavat ruoan määrään, niin riittää se huonompikin laatu, minä taas haluan myös parempaa makua ja hyvää palvelua.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Eikös nämä ole sellaisia Sedula-tyyppisiä mestoja? Ei minulla toki mitään tutkimustietoa Peppersin kuuntelijoista ole, mutta uskoisin silti etteivät Anthony Kiedisin fanit ole keskimäärin kovin suuria Sedu Koskisen faneja. Missään noista baareista en tosin ole käynyt, mutta esim. Ilonassa näyttäisi Tammerfesteillä esiintyvän Pandora. Kai se jotain paikasta kertoo.

No siis ne ovat yökerhoja joihin mennään juomaan viinaa ja katselemaan kauniita ihmisiä. Vähän vain aikuisemmalle väelle suunnattuja, eli ne teinit ovat poissa tieltä.

Sitten taas tuohon toiseen asiaan, niin kun RHCP:n kokoinen bändi tulee Suomeen niin siellä on kyllä ihan samaa jengiä, kuin viikonloppuisin baareissa. Joo, on faneja tietenkin mutta suurin osa taitaa kuitenkin olla ihan tavallisia kuluttajia, jotka lähtevät sinne kun joku pyytää yms.

Eli, alkuillasta keikalle koska "on kiva nähdä tsilipippurit livenä edes kerran elämässä" ja siitä jatkoille yökerhoon katselemaan mimmejä tai miehiä. Suurin osa on varmasti tätä 25-40-vuotiasta väkeä joka ei tasan pyöri missään Doriksessa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suurin osa on varmasti tätä 25-40-vuotiasta väkeä joka ei tasan pyöri missään Doriksessa.

Tähän pienoinen eriävä mielipide. Kyllä Doriksessa käy myös tuota ikäluokkaa. Ehkä 35-40-vuotiaat alkavat olla vähemmistö, mutta opiskelijabileiden ulkopuolella siellä on hyvinkin paljon 30+ -ikäryhmittymää. Jos yökerhoon on jostain syystä pakko mennä, Doris on minulla Tampereen paikoista aivan kärkipäässä, johtuen paikan musiikkitarjonnan ylivertaisuudesta näihin perinteisiin pintaliitoyökerhoihin nähden. RHCP:n keikalla käyvästä porukasta osa saattaa hyvinkin löytää tiensä "Dorkaan" juurikin edellä mainituista musiikillisista lähtökohdista.

Toki suuri osa varmasti löytää tiensä massojen mukana näihin Ilonoihin ja Hulluihin poroihin, mutta omapa on vikansa. Dorikseen ei toki edes mahdu hirveästi jengiä.
 
Heh, eivät ne ole mitään pintaliitoyökerhoja, vaikka niin aina kovasti väitetään. Kyllä siellä käy ihan tavallisia ihmisiä jotka haluavat juoda viinaa ja tanssia. Pintaliitopaikkoja ovat nimenomaan Telakan, Klubin, Yo-talon ja vaikka Doriksen kaltaiset paikat. Jos et kuulu joukkoon, niin katsellaan nenänvartta pitkin. Tiedäthän, sellaista sisäänlämpiävää touhua.

Mutta ei Doriksessa mitään pahaa ole, ihan ok paikka jossa pyörii paljon opiskelijoita ja vähän "rock-henkisempää" tai yleensäkin musiikkiporukkaa. Seduloissa ja muissa vastaavissa käyvät sitten ne jotka eivät niin välitä musiikista ja niitä ihmisiä on paljon.

Eli musiikkijengi varmasti menee haistelemaan omia pierujaan omiin paikkoihinsa, mutta paljon löytyy myös niitä joita ne paikat eivät kiinnosta juuri samasta syystä. Jos sinulla on ironialasit ja siisti indiekampaus, niin suosittelen, mutta jos vaikka vain junttimainen tavallinen kampaus ja joku ei-niin-hassun-ironinen-kauluspaita, niin Ilona ja Poro ovat ihan hyviä illanviettopaikkoja.
 
Jeah, pintaliitoyökerho on ehkä vähän inflaation kokenut termi, joka toimii nykyään (virheellisesti) yleisnimenä muoviselle yökerholle, johon tavalliset ihmiset menevät siksi, koska "kaikki muutkin menevät sinne". Siinä olet oikeassa, että tuolla ei ole mitään tekemistä oikean pintaliidon kanssa.

Minua ei ole ikinä katsottu nenänvartta pitkin noissa mainitsemissasi paikoissa, vaikka olenkin ihan tavallinen ihminen. Ehkä lievästi rokahtava habitukseni saattaa auttaa. Ja siinä, että ihmiset eivät ole tienneet sitä, että olen oikeasti insinööri. Tai no, Klubista ja YO-talosta en osaa sanoa mitään, koska en käy niissä kuin keikoilla. Telakallakaan en oikeastaan ole käynyt keikkojen lisäksi kuin oluella/teellä.

Mutta ei Doriksessa mitään pahaa ole, ihan ok paikka jossa pyörii paljon opiskelijoita ja vähän "rock-henkisempää" tai yleensäkin musiikkiporukkaa. Seduloissa ja muissa vastaavissa käyvät sitten ne jotka eivät niin välitä musiikista ja niitä ihmisiä on paljon.

Kyllä Doriksessa käy tietojeni ja havaintojeni mukaan myös noita taviksia, ja etenkin niitä, ketkä eivät jaksa näiden "pintaliitoyökerhojen" (nyt lainausmerkit) musiikkia ja meininkiä. Useimmissa pintaliitoyökerhoissa on muuten käsittämättömän huonot olutvalikoimat. "No meillä on hanassa Lapparia ja pullossa Karhua, Coronaa ja Solia"... Doriksessakaan se ei mikään hyvä ole, mutta Urquellia sieltä onneksi saa. Gloria on yökerhorintamalla tässä poikkeus. Siellä etenkin pubin puolella valikoima on loistava. Jos olen pakotettu menemään "pintaliitoyökerhoon", Gloria menee silloin parhaiten.

Eli musiikkijengi varmasti menee haistelemaan omia pierujaan omiin paikkoihinsa, mutta paljon löytyy myös niitä joita ne paikat eivät kiinnosta juuri samasta syystä. Jos sinulla on ironialasit ja siisti indiekampaus, niin suosittelen, mutta jos vaikka vain junttimainen tavallinen kampaus ja joku ei-niin-hassun-ironinen-kauluspaita, niin Ilona ja Poro ovat ihan hyviä illanviettopaikkoja.

Entäs jos on junttimainen rokkitukka? Sanotaan nyt kuitenkin näin, että havaintojeni mukaan Doriksen ja Poron/Glorian asiakaskuntien pukeutumisessa ei ole ollut mitään merkittävää eroa. Telakan asiakaskunta voi olla astetta vaihtoehtoisempaa.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hookissa ei tarvitse jonottaa, kun menee sinne oikeaan aikaan. Jos menee samaan aikaan kuin kaikki muut, niin silloin jonotetaan. Yllättävää.

Toinen maailmanlaajuinen totuus on se, että siellä missä on hyvää ruokaa ON AINA JONOA. Jos haluaa syödä perusmättöä niin sitten voi mennä sinne missä ei ole jonoa. Vai montako kertaa olet jonotellut Amarilloon tai Pancho Villaan?
Olet kyllä ihme nillittäjä. Tulet latelemaan latteuksia ja nollatutkimuksia suurina uutisina ja ihmettelet, mikä meni pieleen, kun joku ei jaa mielipiteitäsi.

Otetaan nyt kuitenkin ihan rauhallisesti ja alusta. Jos joku haluaa syödä siipiä Tampereella, se on syytä tehdä asianmukaisessa paikassa, eikä missään perus-amarillossa, jossa varmaan myös saa niitä alkupaloiksi, mutta annoksella ei enää välttämättä ole mitään yhteistä oikeiden siipipaikkojen kanssa.

Maailmanlaajuinen totuus on, että Hookiin joutuu jonottamaan, ellei ole liikkeellä sellaiseen aikaan, johon kukaan ei halua ruokailuaan ajoittaa, kun on kaveriporukan illanvietosta kyse. Se on ihan yhtä kylmä fakta kuin se, että maanantaina klo 16.05 Hookistakin saa luultavasti pöydän jonottamatta. Mutta se ei lohduta sellaista, joka menee kavereidensa kanssa syömään esim. tiistaina klo 20.00. Siksi kannattaa ottaa varman päälle ja mennä lähes yhtä hyvään paikkaan kokeilemaan onneaan. Minun suositukseni on Speakeasy. Perusteluni ovat: siivet ovat oikein maukkaita ja kastikkeet hyviä. Kumpikin osa-alue hakkaa Siipiweikot aika kevyesti. Weikoissa saa taas tilattua mozzarellatikut kappaleittain ja tarjoilutapa on paikkakunnan ykkönen (auradipin päälle on lorautettu extra-hottia). Muualla tikut tulevat vakioannoksena surkean salsan kanssa (SF:in tarjontaa en ole siis tarkistanut). Weikkojen etuna on vielä luokkansa paras palvelu. Mutta plussista huolimatta en suosittele sitä varauksetta, koska itse pääasia on luokkansa heikointa.

Muuten olen sitä mieltä, että jos haulaa syödä hyvää ruokaa tiettynä ajankohtana, tehdään pöytävaraus hyvään ravintolaan ja marssitaan sisälle, kun aika koittaa. Siivet eivät ole ruokaa. Siipien syönti on sosiaalinen tapahtuma.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Entäs jos on junttimainen rokkitukka? Sanotaan nyt kuitenkin näin, että havaintojeni mukaan Doriksen ja Poron/Glorian asiakaskuntien pukeutumisessa ei ole ollut mitään merkittävää eroa. Telakan asiakaskunta voi olla astetta vaihtoehtoisempaa.

Eihän niissä kauheaa eroa olekaan, paitsi, että se porukka nyt vain on hieman erilaista eri paikoissa. Eri henkiset ihmiset kun tykkäävät käydä erilaisissa paikoissa. Mutta yleensäkin yökerhoon kai mennään lähinnä vain juomaan viinaa yms, joten en minä niille kauheita vaatimuksia valikoimien suhteen laitakaan. Mielummin käy sitten jossain rauhallisemmassa paikassa istumassa ja sitten ördäämään sinne yökerhoo jos intoa riittää.

Bronco kirjoitti:
Sulla on nyt tainnut mennä ohi, että nimimerkki Valioyksilö kyseli paikkaa nimenomaan tiistaiehtoolle (päivää ennen RHCP:n keikkaa).

Jep, näin kävi, luin sen huonosti. Olen pahoillani.

Bronco kirjoitti:
Sticky Wingersiin liittyen, mun mielestä jokin ravintola / klubi / kahvila / mikätahansa pitää käydä itse testaamassa ennen kuin alkaa pätemään pelkkien kuulopuheiden perusteella. Muuten tulee juuri tällaisia ristiinpuhumisia.

:)

Niin minähän nimenomaan kerroin mitä olen kuullut kyseisestä paikasta. Mitään pätemistä en kyllä tunnusta harrastaneeni, enkä tainnut edes väittää käyneeni siellä, joten hankala silloin on päteäkään.

Kastikkeet ovat olleet kuulemma hyviä mutta ei kuitenkaan mitään erikoisen hyvää. Mutta "hyväähän" nyt osaa tehdä jokainen itsekin. Kun kysymyksessä oli nimenomaan paras paikka, niin katsoin, että tämän voi mainita.

Leon kirjoitti:
Olet kyllä ihme nillittäjä. Tulet latelemaan latteuksia ja nollatutkimuksia suurina uutisina ja ihmettelet, mikä meni pieleen, kun joku ei jaa mielipiteitäsi.

Heh, mitä ihmeen nollatutkimuksia, täh? Ja mistä helvetistä nyt keksit tuon jälkimmäisen?

Sinä olet meistä kahdesta nyt ainoa joka on suuttunut toisen mielipiteistä ja sinä olit se joka tässä aloitti kuittailemaan, kun en ole käynyt siellä tai täällä, joten minulla ei ole oikeutta mielipiteeseeni. Hyvä on, Leon, sinä tiedät siivistä ja niiden syömisestä valtavasti minua enemmän. Menkää Stickyyn tai Spiikkareihin jos kiinnostaa, ei se minulta ole pois. Kohta varmaan joku kehuu vielä American Dinerinkin loistopaikaksi.
 
Kyllä Doriksessa käy tietojeni ja havaintojeni mukaan myös noita taviksia, ja etenkin niitä, ketkä eivät jaksa näiden "pintaliitoyökerhojen" (nyt lainausmerkit) musiikkia ja meininkiä.

Täytyy muuten todeta, että edesmenneen Onnelan alakerran musiikki ei minusta ihan hirveästi poikennut Doriksen vastaavasta. Esim. SOAD:ia ja QOTSA:a siellä muistaakseni kuulin. Sitä en tiedä, onko näissä nykyisessä Sedu-henkisissä kiiltokuvamestoissa vastaavanlaista turvapaikkaa ihmisille, jotka eivät sitä ko. paikkojen perinteistä piripolkkaa jaksa kuunnella. Myös Rumassa (joka toki taitaa olla vahvemmin nuorisolle suunnattu) kuulin Doris-osastoa aika paljon (QOTSA, Smiths, jne.).

Doriksesta taas täytyy todeta sellainen jännä homma, että vaikka se on Tampereen eniten yliopistoporukkaan painottuva baari, ei kaverini muija päässyt sinne ainakaan pari vuotta sitten haalareissa sisälle.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Siivet ovat varmaan samaa kamaa kokolailla. En tiedä, en ole tutkinut asiaa. Ero tehdään varmaan juuri siinä kastikkeessa, jota jokainen osaa sitäpaitsi jo tehdä itsekin nykyään. Sticky mainostaa itseään valtavalla kastiketarjonnalla, joka ei kuitenkaan KUULEMMA ole mikään maatamullistava maultaan. Yleisin kommentti mitä minulle on paikasta kerrottu on: "Ei mitään erikoista" tai "Ei oo kaksista".

Siivet ovat ainakin omaan silmään ja mahaan olleet Tampereen isoimmat. Hookissa menee yleensä helposti alas 20 siipeä, mutta Stickystä haettu 18 siiven annos ei mennyt viimeksi alas. Stickyn siipien syöminen meni ihan ruokailusta normaalin maiskuttelun sijaan. Kastikkeista en osaa mitään sanoa sillä olen tylsä ja otan aina aurajuustodipin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Doriksesta taas täytyy todeta sellainen jännä homma, että vaikka se on Tampereen eniten yliopistoporukkaan painottuva baari, ei kaverini muija päässyt sinne ainakaan pari vuotta sitten haalareissa sisälle.

Dorikseen ei käsittääkseni pääse haalarit päällä. Itse en ole koskaan kokeillut. Silloin vuosia sitten kun käytin haalareita, en ollut vielä löytänyt tuota kyseistä paikkaa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ei nyt ihan keskusteluun liittyvää, mutta ajattelin kysellä, kun ollaan parin viikon päästä rantautumassa mökille Tampereelle ja olis tarkoitus lauantaina lähteä vähän kattelemaan yöelämää, että minne siellä kannattas mennä? Joku rokkibaari, joka ei olis ihan täyteen tumpattu, mutta kuitenkin silleen suht meno paikka. Naiset lähtee matkaan ja ne haluaa kuitenki mennä heiluttamaan persettä ja me miehet ei jakseta mihinkään "trendimestaan" lähteä niin joku sopuratkaisu olis jees.

Noilla spekseillä Old Bricks, löytyy "pubipuoli" ja tanssipuoli. Löytyy Hämeenkadulta. Jonottamaan voi joutua hetken
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mikäs mesta se on/oli siinä Keskustorin Laukontorin puoleisella reunustalla? Rokkimesta, muistaakseni neljännessä kerroksessa. Siellä tuli joskus todella usein käytyä alkuiltaa viettämässä. Vieläkö se on olemassa? Tykkäsin paikasta.

Edit. Muistin itse, kun jaksoin muistella. Sputnik oli tuo paikka.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös