Mainos

Tamin Audi pois täältä!

  • 953 717
  • 3 295

Consta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Tampereen Ilves, Liverpool FC
Minulla on pitkä kokemus ja tunnistan nämä Sport-fanit, jotka ottelusta toiseen ovat toivoneet Sportin tappioita, jotta pääsisivät puukottamaan Tamia.
Kyllä. Itselläni tämä aamu koitti painajaismaisen tuskallisena. Päivänvalo yritti pilkottaa huoneeseeni, mutta halusin paeta sitä ja työnsin pääni tyynyn alle. En voinut sietää mitään kirkkautta, sillä mieleni oli mustaakin mustempi: Taas kannattamani seura meni voittamaan, enkä taaskaan pääse puukottamaan epäsuosiossani olevaa valmentajaa.

Siffa, mitä sä taas horiset?

Vaikka Tamia on tullut moitittua, haukuttua ja solvattua, osaan antaa arvoa tämän hetkiselle venymiskyvylle. Kahdesti on Hokkia vastaan otettu voitto äärimmäisen niukasti, joten venymiseen tämä joukkue pystyy. Lisäksi joulun jälkeen moni ottelu käännettiin voitoksi.

Mutta entäpä jos......Veikkaisin, että Siffaa ei näillä palstoilla olisi tänään kovinkaan nähty jos Hokki olisi eilisen ottelun vienyt. Kahden maalin johto suvereenilla pelillä onnistuttiin lähes tuhrimaan nolosti. Siinä olisi Tamin mestarilliset psyykkauksen taidot epäonnistuneet pahemman kerran. Jossittelu on melko turhaa, mutta eipä tällainen valitettava skenaario kovin kaukana ollut.

Kolmannen erän lopussa Hokin tultua tasoihin osa Sportin pelaajista oli kuin peurat ajovaloissa kun olisi pitänyt keskittyä pelaamiseen. Lisäksi ylivoimaa tuhrittiin niin perkeleesti taas koko ottelu läpeensä, mutta etenkin ratkaisuhetkillä kolmannessa erässä ja jatkoajalla. Näissä asioissa on mukana reilusti sitä kuuluisaa "mental erroria". Harva valmentaja nyt niin pelaajiensa pään sisään pääsee, että tuollainen herpaantuminen vältetään, mutta täällä jotkut kirjoittajat tuntuvat tietävän Tamin pystyvän tuohon. Ja vieläpä mestarillisen helposti. Ylivoima on ollut surkeaa jo pitkän aikaa, joten aikaa sen kuntoon laittamiseen valmennuksella Tamin johdolla on ollut aikaa. Sen sijaan Tami kuittasi asian päivän Pohjalaisessa sanomalla, jotta pitäisi olla palava halu laittaa kiekko häkkiin. Niinno...

Mielipiteeni Tamin suhteen pitkällätähtäimellä on sitten vieläkin kriittisempiä. Nämä pleijjarit Tami voi klaarata vielä suhteellisen hyvin, mutta voi sitä tuomion päivää kun Tamin jatko ensi kaudesta julkaistaan. Siinä ei voita kukaan.

Mutta all in all: Tällä jengillä on kaikki edellytykset mennä päätyyn asti. Ja sinnehän me mennään! Kuten täällä sanottua, Tamista huolimatta.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
En minäkään kaikista asioista Tammisessa pidä, mutta se on osa tätä joukkuetta ja tämä joukkue tulee menemään vielä pitkälle! Siihen luotan kuin vuoreen ja seison joukkueen takana. Niin pelaajien, kuin Tammisenkin!
Ei kai tästä olekaan mitään epäselvyyttä kenelläkään. Pelit ovat nyt siinä vaiheessa, että jokainen Sport-henkinen kirjoittaja näilläkin palstoilla on varmasti sataprosenttisesti joukkueen takana, ja eilinen Heikkisen maali räjäytti tunnelmat niin hallissa kuin kotonakin.
Ja itse olen sitä mieltä (useasti sen kirjoittanutkin), että nämä pudotuspelit ovat todennäköisesti Tammisen ominta alaa, ja se runkosarjassa pelaajia väistämättä turhauttava mongerrus ei tällä hetkellä vaikuta välttämättä negatiivisesti kun pelit itsessään ovat jo jännitystä täynnä.

Ainakin omalla kohdallani kirjoittelu on lähtenut siltä pohjalta, että jatkaako Tami ensi kaudella vai ei. Hulluahan se nyt olisi alkaa kampittamaan ja sekoittamaan valmennusta kun pelit ovat koko ajan edellistä tärkeämpiä ja olen kyllä varma siitä että kaikki haluavat katsoa nyt kevään loppuun Tamin kanssa, joka on yhtä suuri osa joukkuetta kuin yksittäiset pelaajatkin.

Ensi kausi on sitten eri asia.

edit. hyvin pitkälti samoilla linjoilla Constan kanssa
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pelit ovat nyt siinä vaiheessa, että jokainen Sport-henkinen kirjoittaja näilläkin palstoilla on varmasti sataprosenttisesti joukkueen takana, ja eilinen Heikkisen maali räjäytti tunnelmat niin hallissa kuin kotonakin.

Tottakai on. Muutamat kirjoittajat yrittävät nostattaa samaa myrskyä vesilasiin uudelleen ja uudelleen. Sportilla on kaikkien kannattajiensa tuki loppuun asti, niinkuin joka vuosi.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Nostetaan taas tämä ketju ylös niin siffa saa selitellä Sport-kannattamisen rakenteita.

Tami skii to fuck!!! Sport pelaa tärkeimmillä hetkillä surkeaa jääkiekkoa. Jopa halutonta. Tee jotain.

hymiö

Tämä viesti ilmestyi tänne, kun Sport hävisi ensimmäisen välieräottelunsa Hokkia vastaan. Sitä ennen olikin täällä kuukauden tauko. Mendieta teki siis tämän palveluksen tähän nettikeskusteluun. Olen sitten selitellyt Sport-kannattamisen rakenteita, niinkuin olen ne itse todennut jo syksystä alkaen. Ne ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä, jotka eivät miksikään muutu.

Ylivoimasta sen verran tämän päivän jääkiekkoilussa, että Sport ei ole ainoa jääkiekkoseura, jonka on vaikea tehdä maaleja yv:llä. Yv:n tehottomuutta tuskaillaan kaikkien SM-liiga- ja Mestis-joukkueiden sivuilla. Kannattaisikin pohtia sitä, miksi yv:llä ei maaleja saada aikaan. Siellä on aina vastassa se vastustajan hyvin organisoitu alivoimanelikko+maalivahti.

Eilenhän Sport teki tärkeän 1. maalin yv:llä. Myös kanadalaiset Aikins ja Cabana lunastivat taas heihin kohdistuneita odotuksia. Saa nähdä, antaako Tami vielä luottamusta Pruddenille, mutta Cabana ja Aikins ovat olleet hyviä pudotuspeleissä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tässä vaiheessa kautta on turha käyttää energiaansa valmentajan tai yksittäisten pelaajien kritisoimiseen. Pleijareissa yleensä paras joukkue voittaa. Nämä ovat ihmeellisiä pelejä, joissa ainakin allekirjoittaneella on tunteet pinnassa, ja tottakai siinä vaiheessa kun ylivoima näyttää olevan näennäistä ja lauotaan 100 kertaa vastustajan maalia kohti ilman tulosta niin sitä alkaa kummasti sapettaa. Kun sitten kuitenkin voitetaan on taas helppo hymyillä. That's it.

Tammisen ja pelaajien tarkemman pohdinnan aika on sitten, kun viimeinenkin tämän kauden vaihto on takana. Nyt naatitaan playoff-kiekosta.
 

Iso Punakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suuri kotka-sydän, Pyhä Patrik
Tämä viesti ilmestyi tänne, kun Sport hävisi ensimmäisen välieräottelunsa Hokkia vastaan. Sitä ennen olikin täällä kuukauden tauko. Mendieta teki siis tämän palveluksen tähän nettikeskusteluun. Olen sitten selitellyt Sport-kannattamisen rakenteita, niinkuin olen ne itse todennut jo syksystä alkaen. Ne ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä, jotka eivät miksikään muutu.

Itse pääsit kuitenkin vastaamaan ketjuun vasta seuraavan Sportin voiton jälkeen sillä siffamaisella liirum laarumilla. No ymmärrettäväähän se on jos on netin kanssa ongelmia.

Turha syyllistää muita kirjoittajia jos itse syö samaa leipää.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Pelit ovat nyt siinä vaiheessa, että jokainen Sport-henkinen kirjoittaja näilläkin palstoilla on varmasti sataprosenttisesti joukkueen takana, ja eilinen Heikkisen maali räjäytti tunnelmat niin hallissa kuin kotonakin.

Sportilla on Mestiksen selvästi paras fani-yleisö. Se näkyi ja näytettiin eilenkin tv:ssä. Siellä on meininkiä ja tunnelmaa suuren maailman tyyliin. Tämän olen todennut myös monissa otteluissa paikan päältä aistien. Sport-kannattajat ovat joukkueensa takana olleet koko kauden. Joukkueen olennainen osa on aina päävalmentaja. Tamminen on myös saanut suuren tuen Sportin runsaslukuisalta yleisöltä. Tammiseen kriittisesti suhtautuvat ovat tarpeellinen, keskustelua herättävä, marginaaliryhmä.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Juuri noin eli organisaation, valmennuksen tai joskus pelaajien kritisointi ei todellakaan viittaa joukkueen hylkäämiseen/tappion toivomiseen. Aika maso tai sitten skitso tässä olisi, jos esim. kakkosen korpivaelluksen aikana olisi vanhan hallin 15-20 asteen pakkasessa illasta toiseen kannustanut Sportia ja silti toivonut salaa tappiota. Itse arvostan todella paljon esim. jäsen Mendietan ajatusmaailmaa. Hänen kirjoituksissaan näkyy pitkän linjan kannattajan aito huoli seuran (lähi)tulevaisuudesta. Ja tuota ajatusmaailmaa ei muutama tappio ruoki tai muutama voitto sokaise.

Jos teillä on tallennettuna eilinen peli, niin katsokaa ja kuunnelkaa Sihvosen analyysia Sportin pelin mahdollisista ongelmista. Sihvonen sanoi Sportin pelaavan illasta toiseen samalla tyylillä. Tämä kaavamaisuus antaa vastustajille hyvät aseet omaan taktiseen pelaamiseensa. Olen samaa mieltä P. Sihvosen kanssa, että Tamin jääräpäisyys on meidän yksi isoista akilleen kantapäistä: pelityyli pysyy samana, ketjut pysyvät lähes kiveenhakattuina, yv -peli on illasta toiseen tervanjuontia. Eilen tehtiin yksi poikkeus kaavasta yv:n peliin eli Cabana ja Aikins pyörittivät peliä vähän uudella tavalla ja kas: heti helähti yv -pelin jälkimainingeissa! Joku voi nyt sanoa, että omaan peliin luottamisessa ja tutuissa toimintatavoissa on myös hyvät puolensa. Totta tämäkin, mutta Tamin johtamien joukkueiden kohdalla pudotuspelihistoria osoittaa, että häviäjän leima on niillä syvällä otsassa.

Eihän kaikkea edellämainittua voi toki Tamin niskaan kaataa. Esimerkiksi ylivoimapelissä uskoisin pelaajilla olevan sanansa sanottavana. Nykyisellään on turha odottaa, että yv -pelistä tulisi muuten kuin sattumien kautta meidän pelin avaintekijä. Yv -peli on kuin suoraan jostain 70 -luvulta. Kaksi miestä hinkkaa kiekkoa edestakaisin ja sitten pakki vetää viivasta. Kiekko ei myöskään liiku suorilla syötöillä, vaan aina vastaanottaja ottaa kiekon ensin haltuun. Sportin yv -peliä vastaan on todella helppo puolustaa. Tämä tuo myös vastustajalle pienen hyödyn, koska nyt ei välttämättä tarvitse niin kovasti pelätä alivoimaa ja "Sportin tuhoisaa yv -peliä".

Mutta kohtahan alkaa hallilla todella tärkeä A-nuorten ottelu. Toivottavasti jannut hanskaavat homman kotiin! Ja sitten puoli seitsemästä lähtien toivotaan hyviä uutisia Kajaanista. C´mon Sport!
 

msg

Jäsen
Petteri Sihvonen sanoi eilen tv-matsin yhteydessä, että sitä näkee pelissä mitä on harjoiteltu. Tämä komentti siis koskien Sportin luokatonta yv-peliä, jonka Sihvonen minusta aika rankoin sanoin lyttäsi maan rakoon.
Onkohan Sihvonen tässä asiassa totaalisen pihalla vai asian ytimessä?
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Sportin yv -peliä vastaan on todella helppo puolustaa.
Tämä on totta, ja kävi hyvin ilmi eilisestäkin matsista. Edes 5-3 ei sanottavasti helpota hommia. Kontrasti on valtava aiempiin kausiin, jolloin Sportin yv lähenteli taidetta ja parhaimmillaan pamahti joka kolmannella yv:llä.
Mutta kyllä se siitä. Positiivista oli se, että maanantain tyyppinen hermoilu viivalla on jäämässä pois. Ja vaikka itse kritisoin Kivimäkeä yv:llä kikkailusta, niin täytyy myöntää että olihan se eilen komea peli Samulilta. Tuollaiselta se parhaimmillaan voi näyttää kun on taitoa ja itseluottamus kunnossa.
 

Iso Punakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suuri kotka-sydän, Pyhä Patrik
Petteri Sihvonen sanoi eilen tv-matsin yhteydessä, että sitä näkee pelissä mitä on harjoiteltu. Tämä komentti siis koskien Sportin luokatonta yv-peliä, jonka Sihvonen minusta aika rankoin sanoin lyttäsi maan rakoon.
Onkohan Sihvonen tässä asiassa totaalisen pihalla vai asian ytimessä?

Eiköhän Petteri ole keskustellut veljensä kanssa Sportin harjoittelusta ja tietää varmasti missä mennään. Näistä kommenteista huomaa, että Sihvosen perheessä ainakin veljekset keskustelevat keskenään.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Itse en myöskään jaksa ymmärtää miksi samat kaverit illasta toiseen kitisevät, kuinka nyt taas oli helvetin huonoa Sportia tai kuinka nyt taas eilen tehtiin asiat itselle vaikeaksi ja kuinka Tamminen on nyt niin paska, kun ei kaiken maailman hokkeja kaadeta 5-0 joka pelissä.
Capish, piste. Pistää vituttamaan, että vaikka itsekin olen kannattanut Sportia vasta reilu 20 vuotta, niin silti täältä löytyy näitä, jotka ottaisivat takaisin sen epäkypsän Sportin, joka runkosarjapeleissä pöllytti UJK:ta, Ahmoja ja muita 10-1. Playoffeissa sitten nämä epäkypsät yksilöt jäätyivät ja koskaan ei olla sitä unelmaa saavutettu. Voi voi kuinka mä kärsinkään silloin, kun Manner oli valmentajana ja kädet taskuissa (munissa) Mikko pyöritteli peukaloitaan.

Tai jos ei suoranaisesti samaa Sportia, niin oma ylimielisyys ei uskalla antaa periksi mielipiteilleen. Itse ainakin kannatan koko sydämestäni Sportia tälläkin kaudella ja vaikka Tami ei maailman paras valmentaja olekaan niin pidän mölyt sisälläni. Perkele se työrauha joukkueelle. Tami on mentaalivalmentaja ja näissä peleissä tuo näkyy, että tiukat pelit käännetään voitoiksi. Mutta EI, pitäisi ottaa jotain 5-0 voittoja illasta toiseen. Menkääkää itseenne.

Olkaa nyt herran jestas ylpeitä tästä joukkueesta, sen pelaajista, valmentajasta ja muusta henkilöstöstä. Jälleen kerran henkinen kantti piti ja äärimmäisen tärkeä ottelu käännettiin voitoksi. Vaikka tässä on asioita jotka ei toimi (esim. yv, lievä tehottomuus maalinteossa etc.), on tämä joukkue mun mielestä henkiseltä puolelta äärimmäisen kypsä verrattuna monen aikaisemman vuoden Sporteihin, joissa tärkeällä hetkellä on usein onnistuttu ryssimään monta elintärkeää peliä.
Enemmän samaa mieltä en voisi olla. Uskon, että näillä näytöillä Sportilla on kaikki mahdollisuudet kellistää vastustajansa niin välierissä kuin finaaleissa. Mikäli nyt käy niin, että Jokipojat sekä Sport menee finaaliin, niin tehdään joka tapauksessa Mestis-historiaa.

Sport osoittanut kypsyyttä tikoissa paikoissa, jatkoajalla sekä kääntänyt tiukat pelit itselleen viime hetkillä. Täysi työ on täytynyt tehdä, mutta täällä helvetti vieköön oletetaan, että se voitto tulee kuin Manulle illallinen.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Tami on saanut hyökkäyspeliin harjoitettua niitä rakenteita, joista hän on mm. MM-kisastudioissa ansiokkaasti puhunut. Sport lähtee ajoittain hyökkäyksiin pakin lyhyillä syötöillä joko sentterille tai laiturille. Hyökkääjät etenevät rintamana omilla kaistoillaan. Sentteri menee suoraan maalia kohti ohjatakseen maalille annetun syötön maaliin. Pakit tukevat riittävän lähellä hyökkäyksiä eli viisikko pysyy ajoittain mallikkaasti tiiviinä. Eilen Hokilla oli varsinkin 1. erässä vaikeuksia saada kiekkoa pois puolustusalueeltaan, kun valmiiksi liikkeelle oleva Sportin viisikko ehti jatkuvasti kiekkoihin ennen hokkilaisia ja pakit tukkivat rohkeasti hyökkäyssiniviivan.

Tamin Sport ei käytä viivelähtöjä ollenkaan vaan "laittaa laattaa liikkeelle" silloinkin, kun esim. vaihtotilanteissa olisi viisasta odottaa kaikki pelaajat jäälle. Tähän ei kannata enää kauden tässä vaiheessa tehdäkään muutoksia vaan jäljellä olevat Mestis-pelit mentäneen nopeilla ja puolinopeilla lähdöillä. Mikäli Sport on SM-liigakarsinnoissa, on Tamin lähdettävä tarkan puolustuspelin kautta hakemaan SM-liigapaikkaa.

Ylivoima on Sportilla yhtä tehotonta kuin muillakin joukkueilla. Sen parantamiseksi tarvitaan taidokkaat leftin ja rightin pakit sekä ainakin kaksi pehmeäkätistä hyökkääjää, jotta saataisiin hyökkäysneliön sivuja pitkin annettua av-neliön liikkeelle panevia syöttöjä. Vaikka mm. Fordél täällä väittää, että näitä pelaajia olisi Mestikseen saatavissa, niin se ei ole mitenkään realistista alle 2 milj. euron pelaajabudjeteilla.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Komppaan kyllä Wingeriä ja hänen lainaamaansa cashewiä siitä, että ei saisi nyt marista kun kerrankin ollaan edes semeissä ja ollaan pystytty kääntämään tiukkoja pelejä voitoksi. Ja olihan eilen mahtava nähdä pitkän illan päätteksi kotkapaitojen riemua Heikkisen maalin jälkeen! Tätä on turhan harvoin nähty play offeissa viime vuosina...vuosikymmeninä :) Itse olen aiemmin sanonut, että pelityylistä viis, kunhan matsin jälkeen tulostaululla on enemmän maaleja kuin vastustajalla. Oma kirjoitukseni kumpusi tuosta Sihvosen analyysistä. Sinänsä kaikki (lika)pyykki voidaan sitten pestä kauden jälkeen.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Se on surullinen tilanne, kun kannattaa itselleen oikealla tavalla ja se ei miellytä muita. Menenpä itseeni, mutta muutosta mielipiteisiin tuskin tulee.

Minä kannatan Sportia koko sydämestäni ja en halua sille muuta kuin hyvää. Odotan viiriä ja munakasta esitystä karsinnoissa. Toivon sydämestäni, että näihin tavoitteisiin päästään.

Kritiikkini tulee täällä tyrmätyksi kerta toisensa jälkeen. En välitä siitä, vaan seison sen takana. Toivon pelin paranevan, jotta viiri ja karsinnat olisivat realistisempia. Kun olen pelissä kannustan oikeaksi havaitsemallani tavalla niin kuin kaikki nämä vuodet ennen tätä.

Mitä tulee työrauhaan, veikkaan, että pelaajat ei tiedä täällä olevasta "kuohunnasta" mitään. Ja jos tietävät, keskittyvät peleihin tyystin väärällä tavalla. Seurajohto toivottavasti lukee täällä olevia kriittisiä kirjoituksia, niissä kun on pelottavan paljon asiaa. Siellä se oikea tuuletus olisi tehtävä. Toimintatavoissa ja jopa henkilöissä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Pistää vituttamaan, että vaikka itsekin olen kannattanut Sportia vasta reilu 20 vuotta, niin silti täältä löytyy näitä, jotka ottaisivat takaisin sen epäkypsän Sportin, joka runkosarjapeleissä pöllytti UJK:ta, Ahmoja ja muita 10-1. Playoffeissa sitten nämä epäkypsät yksilöt jäätyivät ja koskaan ei olla sitä unelmaa saavutettu. Voi voi kuinka mä kärsinkään silloin, kun Manner oli valmentajana ja kädet taskuissa (munissa) Mikko pyöritteli peukaloitaan.

Täytyy nyt kuitenkin jo työntää lusikka tähän soppaan, vaikken ensin meinannut:

Lähes samaa olen itsekseni ajatellut jo pitemmän aikaa. Täytyy nauraa ja hirnua jos joku oikeesti luulee, että joku vaasalainen (kuten Manner) olisi jotenkin Tamia parempi vaihtoehto Sportin valmennukselle. Ainoa kyseeseen tuleva Mestis-tason vaasalaiskoutsi olisi Hudd tai Yli-Mäenpää. Hällfors saattaa vielä joskus olla sellainen. Hienoahan se olisi, jos Vaasasta löytyisi valmentajvelhoja omasta takaa, mutta kun keskitaso on lähemmäs suomisarjatasoa niin on turha puhua. Sport näyttää nyt ensimmäistä kertaa Mestis-historiansa aikana ammattimaiselta kiekko-organisaatiolta, ja kyllä, suuri osa siitä on Tammisen ansiota. Eihän Tami ole mikään huippukoutsi, tuskin hän muuten valmentaisi Mestiksessä, mutta kuitenkin Heikkilän jälkeen ainut päävalmentaja, jota voi valmentajana pitää. Todellisia jääkiekon huippuosaajia ja nousevia valmentajakykyjä on vähän, eikä Sport ole sellaista onnistunut löytyämään. Tamminen oli lopulta ihan hyvä valinta viemään monia asioita uuteen suuntaan.

Tämän vuoden Sport pelaa ensimmäistä kertaa _joukkueena_, ja se on suuri muutos oikeaan suuntaan tässä wannabe-cityssä. Oli siellä siten kuinka puukätisiä pelaajia tahansa niin hieno joukkue tuolla on nyt taistelemassa viiriä Kuparisaareen. Arvostetaan sitä ja katsotaan luottavaisina tulevaisuuteen.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Vielä pistän oman lusikkani tähän soppaan, koska magnumin esiintuoma termi ammattimainen kiekko-organisaatio herätti ajatuksia. Kyllä, monelta osin asia on näin ja tässä otettiin isoja harppauksia Tamin ensimmäisellä kaudella. Näin ainakin medianäkyvyyden, kaupungin/kuntayhtymän asenteiden sekä yhteistyökumppaneiden mielenkiinnon herättämiseksi. Toisaalta ammattimaisuuden ajatusta vastaan tuolloin(kin) soti huoleton taloudenpito, joka oli vaarantaa koko Sportin olemassaolon. Ja näitä isoja tappioita syntyi Tamin tj. kaudella.

Ok, tullaan tähän päivään. Sportin toimintaympäristö ei ole todellakaan helppo. Kannattajat vaativat menestystä ja siksi pelaajapakkaan on satsattava joka vuosi, suljettuun Mestikseen on vaikea houkutella ison rahan yhteistyökumppaneita, kaupungin/kuntayhtymän halukkuus halliolosuhteiden kehittämiseen on minimaalista jne. jne. Toisaalta meillä on nyt kovia nimiä hallituksessa, pelaajabudjetti on älyttömän iso Mestikseen "mutta täysin hanskassa", näkyvyys mediassa on Mestisjoukkueelle loistavalla tasolla, peli kulkee kivasti kaukalossa niin edarilla kuin junnuillakin. Tämähän näyttää vallan kivalle ja ammattimaiselle - ainakin ulospäin.

Muistaakseni myös vuosituhannen vaihteessa, ennen Tamin ensimmäistä visiittiä, puhuttiin ammattimaisesta ja liigakelpoisesta organisaatiosta. Ja tähän halpaan meni muistaakseni liigan johto Kummolaa myöten. Liiganousua ei tullut ja kupla puhkesi. Velat olivat hurjat ja olivat vaarantaa Sportin olemassaolon...ihan kuin olisin sanonut tuon aiemmin. Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, sanoo nyt joku. Valitettavasti vaan tämän hetkinen tilanne näyttää vähän pahemmalle, mitä julkisuudessa on annettu ymmärtää. Valitettavasti faktaa tähän me saamme vasta kauden jälkeen. Toisaalta, jos emme tälläkään kaudella saa viiriä kattoon ja/tai talous on pakkasen puolella, niin minulle on turha tulla puhumaan kovin ammattimaisesti johdetusta seurasta. Urheilullinen ja taloudellinen menestys tuosta ammattimaisuudesta viime kädessä kertovat, vai?
 

msg

Jäsen
Ylivoima on Sportilla yhtä tehotonta kuin muillakin joukkueilla. Sen parantamiseksi tarvitaan taidokkaat leftin ja rightin pakit sekä ainakin kaksi pehmeäkätistä hyökkääjää, jotta saataisiin hyökkäysneliön sivuja pitkin annettua av-neliön liikkeelle panevia syöttöjä. Vaikka mm. Fordél täällä väittää, että näitä pelaajia olisi Mestikseen saatavissa, niin se ei ole mitenkään realistista alle 2 milj. euron pelaajabudjeteilla.

Petteri Sihvonenhan on moneen kertaan sanonut, että hyvä ylivoimapeli lähtee hyvästä 5 vs 5 -pelistä.
Myös ylivoiman toimivuus riippuu kenttätasapainosta ja pelikirjasta.

Tunnut olevan kovasti tässä eri linjalla maan johtavan Mestis-analyytikon kanssa. En ole tämän analyytikon koskaan kuullut vetoavan pieneen bujdettiin ylivoimapelin tökkimisessä vaan kyse on pelikirjan ja harjoitteiden toimivuudesta.

Jossain viime kauden matsissa Petteri kärsivällisesti opetti katsojille ylivoimapelin kenttätasapainon merkitystä, mutta ilmeisen turhaan. Tammisen kaltainen mestarivalmentajakin joutuu nostamaan kädet pystyyn, kun ei ole rahaa?
 
Viimeksi muokattu:

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Petteri Sihvonenhan on moneen kertaan sanonut, että hyvä ylivoimapeli lähtee hyvästä 5 vs 5 -pelistä.

Mutta siinä Petterillä menee väärin, ainakin Sportin kohdalla.

Sportilla on kauden toimivin osa-alue ollu juuri 5 vs. 5 - peli. Ainakin omasta mielestäni. Taas Sportilta puuttuu se taitosentteri, muttei se mielestäni tekosyy ole, ylivoimaa voi pelata yksinkertaisemminkin. Taitosentterin puutteen voisi korvata maalin edessä raatavalla ja maskia tekevällä työmyyrällä. Esimerkkinä viime kaudesta Riska. Nyt ei ole menneet nallekarkit tasan ja sieltä puuttuu se huippu maskia tekevä työmyyrä.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Ylivoima on Sportilla yhtä tehotonta kuin muillakin joukkueilla.
Kerro minulle Siffa miksi Tami, maailmanluokan valmentajana, ei edes kokeile YV:llä muita vaihtoehtoja. Jääräpäisesti hakkaa samaa kokoonpanoa kentälle kerta toisensa jälkeen. Kerro myös miksi Mikki ei saa peliaaikaa.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Kerro myös miksi Mikki ei saa peliaikaa.

Niin käsittämätön tilanne kuin olla ja voi. Mestiksen yksi luotettavimpia pakkeja istuu viltissä. Tähän vielä lisätään ne tuoreet jalat, jotka Mikki peliin toisi. Tätä valmennuspierua ei voi perustella, ei millään muulla kuin ammattitaidon puutteella. Tai hitto, ei silläkään.

Miksi Cabana ei käytännössä koskaan pelaa ylivoimaa. Jopa Sihvonen eilen ihmetteli asiaa studiossa.

Voin jo kuvitella sen mailan puristuksen ja kipsin, joka Sportilla on maanantaina päällä. Voin myös kuvitella se tanssin, jota Hokki -pelaajat vetävät ottelun päätyttyä fanikatsomon edessä.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Siffa on kyllä niin ulkona kuin voi olla. Vuoden seurannut Sportia jostain seinäjoelta, ja luulee tietävänsä kaiken. Ota vaikka keksi. Sun Tami-jargonit on kyllä tullut jo kaikille selväksi.

Itse olen sanonut että Tami saisi täälä vielä ensi kaudella jatkaa. Kyllä se vaan niin on, että äijä hiuksista vittuun tämän kauden viimeisen matsin jälkeen. Tällä rahalla, mikä on muuten todella lähellä sitä mitä Kärpät käytti Divarissa kaudella 99-00, ja kun vertaa meidän rosteria Kärppien silloiseen, niin eihän se ole edes puolia siitä. Joo, palkat on nousseet ja muuta, mutta onhan tuo ihan perseestä, että keskikertaisuuksille maksetaan varmaan 10 kertaa enemmän kuin muualla. Jos raha on ainut millä pelaajia tänne saa, niin jotain on pielessä. Huipuille pitä maksaa, ja Suomalainen ja Sihvonen on kyllä jokaisen euronsa ansainnut. Mutta se, että näille täysin keskinkertaisille pelaajille maksetaan niin sairasta palkkaa, on ihan perseestä. Samaan aikaan omat juniorit pelaa isommassa ruudussa paremmalla menestyksellä lähes ilmaiseksi. Olisiko nyt jo pikku hiljaa muuttaa toimintatapoja koko vitun organisaatiossa ja katsoa sinne kahden-kolmen vuoden päähän. Se olisi hyvä aloittaa vaikka sillä että vaihdetaan vaikka toimitusjohtaja ja hommataan sellainen valmentaja joka pystyy kehittämään nuoria pelaajia. Maksetaan sille Lehkoselle vaikka 200.000€ että saadaan mies tänne. Saisi varmasti myös junioritoimintaan lisää potkua. Meiltä on tulossa nyt seuraavan kahden kauden aikana niin lupaavia nuoria edustuksen käyttöön, että näitä ei voida missata. Nykyisellä nämäkin nuoret tullaan menettämään 100% varmuudella muualle.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tällä rahalla, mikä on muuten todella lähellä sitä mitä Kärpät käytti Divarissa kaudella 99-00, ja kun vertaa meidän rosteria Kärppien silloiseen, niin eihän se ole edes puolia siitä.

Onko näin, mä en muista enää summia muuta kuin, että Sportin joukkue maksoi jotain 3 miljoonaa mummonmarkkaa, eli 500 000 euroa. Sanoisin, että Kärpät oli 5 miljoonaa, eli siinä 800.000 euroa.. no joo, mutta onhan tämän päivän Sportin materiaali anteeksi antamattomasti heikompi jos tekee vertailua 99-00 Kärppiin.

Pinnan alla kiehuu sen verran, että myönnän että tämä on se asia, joka oikein tehtyjen asioiden joukossa sapettaa. Ei tuo materiaali vaan pitäis maksaa noin paljoa...Yritän hillitä itseni maanantain yli..
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Pinnan alla kiehuu sen verran, että myönnän että tämä on se asia, joka oikein tehtyjen asioiden joukossa sapettaa. Ei tuo materiaali vaan pitäis maksaa noin paljoa...Yritän hillitä itseni maanantain yli..

Vitutus on kova tääläkin. Ja se ei johdu edes siitä, että Sport tänään hävisi. Se johtuu siitä kun tärkeimmät asiat tehdään vuodesta toiseen päin vittua. Mistään ei opita mitään, ja nämä ulkomaalaishankinnat ovat kyllä kaiken huippu. Tammisella piti olla hyvät suhteet hankkia niitä ulkomaalaisvahvistuksia, mutta tulos on tämä. Sportissa pelaa nyt kaksi ulkomaalaista, joiden tasoisia pelaajia löytyy omista B-junioreista. Lisäksi se sekoilu, mikä Tammisen ansiosta on koko kauden ollut seuran ympärillä, on ihan perseestä. Tämä jääkiekkoleijona #79 on kyllä niin ihme mies kuin olla ja voi. Muuta ei nyt pysty sanomaan.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kerro minulle Siffa miksi Tami, maailmanluokan valmentajana, ei edes kokeile YV:llä muita vaihtoehtoja. Jääräpäisesti hakkaa samaa kokoonpanoa kentälle kerta toisensa jälkeen. Kerro myös miksi Mikki ei saa peliaaikaa.

Miksi minulta kysyt? Enhän minä voi tietää Tamin ajatuksia yv:n enkä Mikin suhteen. Minä olen vain antanut Tamin päävalmentajuudelle täyden tukeni. Näin olen toiminut myös muiden kannattamieni seurojen päävalmentajien kanssa. En ole voinut kannattaa seuraa ja samalla olla oppositiossa seuran päävalmentajaa kohtaan. Minusta on skitsofreeninen tilanne odottaa seuralle menestystä ja päävalmentajalle tappioita.

Tänään sitten tuli tappio Kajaanissa. Maanantaina ei Sportille ja Tamille kelpaa muu kuin voitto. Muu tulos olisi minulle suuri pettymys. Sen tiedän, että vaasalainen ja pohjalainen jääkiekkoyleisö tulee runsaslukuisena tukemaan kannattamaansa joukkuetta, johon Tami kuuluu erittäin tärkeänä osana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös