Mainos

Talonrakennus- ja remonttiketju

  • 935 661
  • 4 391

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vastaus ei välttämättä ole ihan yksiselitteinen. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi se, onko kaapelissa maajohdinta ja tuleeko pistorasiaksi maadoitettu vai maadoittamaton.

Sen verran voin tiivistää, että nollaus ei ole sallittua pistorasialla, jos siltä ketjutetaan asennusta eteenpäin.

Mitä se työmaan sähköasentaja asiasta oli mieltä? ;)

Sähköäasentaja ei ole ajankohtainen vielä muutamaan viikkoon. Em. tilanne on päässyt syntymään kun sähkäri on aikanaan viereisen rempatun huoneen sähköt uusinut ja liittänyt samalla uuden johdon väliaikaisesti tämän nyt rempattavan huoneen vanhaan posliiniseen jakorasiaan, mutta ei vaan ole jättänyt löysää riittävästi.
Maajohdin on ja maadoitettuja on kaikki uudet pistorasiat. Toki on myös mahdollista vetää kokonaan uusi kaapeli yläpohjassa kauemmasta jakorasiasta, eli oikeastaan eihän tässä mitään ongelmaa olekaan. Hienoa kuitenkin että asia/kysymys ei ilmeisesti aivan totaalisen yksiselitteinen/dorka ollutkaan.
 
Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Terassin rakennusta

Vanhasta painekyllästetystä laudasta tehdystä terassista tulee tikkuja ja on muutenkin jo entinen. Muuten mielestäni tuntuu tukevalta ja kestävältä.

Vanhat laudat on kiinnitetty pitkittäin ja tulevat ajattelin kiinnittää poikittaisessa suunnassa.

Ajattelin että onko mahdollista kiinnittää uudet laudat vanhojen päälle purkamatta mitään vai kerjäänkö tällä ajattelulla vain ikävyyksiä?

Niin syynähän tälle on pitkälti laiskuus, eli purkaminen, kaatopaikkakeikka ja uusien koolauksien teko...

edit. Pieni korkeuden nousu ei haittaa. Mutta tarttuuko tarpeeksi hyvin vanhaan lautaan tai onko jotain muuta mitä en osaa ajatella?
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche

Eipä siinä mitään ongelmaa ole, jos korkeuden nousu ei ole pahaksi, minä rimoittaisin tuon uuden ja vanhan pinnan välin, jos ei terassi ole katettu.
Painekyllästetty toki kestää kosteutta, mutta pitäisin silti hyvänä ratkaisuna, uusi laudoitus on kuitenkin melko leveää ja pienin raoin, tällöin se ei juuri hengitä muualta kuin alakautta ja sateisena vuonna tuo alempi kerros on käytännössä märkä kokoajan.

Toinen vaihtoehto on esimerkiksi poistaa joka viides tjsp lauta vanhasta pinnasta, ja jättää vain senverran pohalle kuin tuo uusi lauta vaatii kantavuuden takia. Esimerkiksi 5" leveää 28mm terassilaudalle on tehty runkoa noin 50cm välein.

Tuohon tarttuvuuteen, kannattaa tietysti pitkillä ruuveilla porata aina vanhan pinnan läpi runkoon asti aina kun mahdollista, mutta kyllä se siihen vanhaankin tarttuu, jos vanha pinnan puu on siis hyvässä kunnossa, jossa yleensäkin ruuvi pitää.

Mutta jos siis et mitään halua tehdä, etkä mitään purkaa, vaan laittaa vaan päälle uutta, ei tuokaan nyt mikään täysin mahdoton ole, siihen vaan. Enemmänkin makuasioita, hiekka ym shaisee ei teitysti mene läpi niin helpolla jos kaksi tiivistä kerrosta päälekkäin, harjaushommia enemmän tiedossa.

Taisi tulla tästäkin sepustuksesta aika sekava, olkoon.
 
Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
minä rimoittaisin tuon uuden ja vanhan pinnan välin, jos ei terassi ole katettu.
Terassi ei ole katettu. Miten ja millä rimottaisit? Sorry, olen aika yksinkertainen.

hiekka ym shaisee ei teitysti mene läpi niin helpolla jos kaksi tiivistä kerrosta päälekkäin, harjaushommia enemmän tiedossa.
Kiitos, ei käynyt tämä mielessäkään.

Onko kenelläkään kokemuksia puukomposiitista? Huonot puolet on ainakin hinta ja tiheä koolaus tarve. Mitäs muuta?
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Terassi ei ole katettu. Miten ja millä rimottaisit? Sorry, olen aika yksinkertainen.

Kiitos, ei käynyt tämä mielessäkään.

Onko kenelläkään kokemuksia puukomposiitista? Huonot puolet on ainakin hinta ja tiheä koolaus tarve. Mitäs muuta?

Eipä tuon väliä mitä sinne väliin laittaa, jos siis haluaa että vanhan ja uuden väliin jää rako, joku kapea lauta tai kolmekakkonen. Eli siis vanhan päälle samansuuntaisesti esim 50cm välein. Mutta helpommalla voisi päästä kun otat vain niistä vanhoista osan pois ja laitat siihen päälle sen uuden pinnan, niin ei keräänny hiekkaa ym sinne väliin.

Jos ei se sinun terassi mikään ihan älyttömän suuri ole, ei tuossa purkamisessa mene kun hetki, jos ei joku ole hullutavalla ruuvaillut niitä kiinni, naulatut lähtee oikeinkin helpolla. Jos et jaksa viedä niitä poistamiasi kaatopaikalle, anna jollekkin kaverille jolla on takka, jos et itse omista.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo takassa polttaminen painekyllästetyn ollessa kyseessä on aika taukki ehdotus. Mietitääs mitä siitä laudasta löytyy:

Vanhemmille laudoille käytettiin suolakyllästeitä, eli kromia, arseenia ja kuparia sisältäviä kyllästysaineita sekä kreosoottiöljyä.
Ja kaikki nämä ovat syöpävaarallisiksi luokiteltuja aineita.

Ei taida olla ihan parhaita poltettavia takassa.
 
Hyvä että huomasit, ihan unohdin että se oli painekyllästettyä. Juu toivottavasti et ehtinyt jo polttamaan. Kaatopaikalle nuo töytyisi viedä, tuskin kukaan niitä uusiokäyttöönkään huolii.
 
SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Hyvä että huomasit, ihan unohdin että se oli painekyllästettyä. Juu toivottavasti et ehtinyt jo polttamaan. Kaatopaikalle nuo töytyisi viedä, tuskin kukaan niitä uusiokäyttöönkään huolii.

Eikä edes kaatopaikalle, vaan lähimmän puutavaraliikkeen kestopuunkierrätykseen tarkoitetulle lavalle. He hoitavat kyllästetyn puujätelavan toimittamisen oikeaan osoitteeseen.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Eikä edes kaatopaikalle, vaan lähimmän puutavaraliikkeen kestopuunkierrätykseen tarkoitetulle lavalle. He hoitavat kyllästetyn puujätelavan toimittamisen oikeaan osoitteeseen.

Juu, pienemmät määrät niinkuin tässäkin tapauksessa.
 
JonKorn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,NUFC, Alan Shearer, John Rambo
Eikä edes kaatopaikalle, vaan lähimmän puutavaraliikkeen kestopuunkierrätykseen tarkoitetulle lavalle. He hoitavat kyllästetyn puujätelavan toimittamisen oikeaan osoitteeseen.

Itseasiassa kaatopaikalle saa viedä veloituksetta tietyn määrän (jota en nyt muista) kestopuuta ihan niille varattuun paikaan. Toinen vaihtoehto toki on myös mainitsemasi puutavaraliike.

Toki tietysti voi olla olemassa paikkakunta kohtaisia eroja mutta täällä missä minä vaikutan kaatopaikalle niitä saa kotitaloudet toimittaa veloituksetta tiettyyn rajaan saakka
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Melkein olisi tontti omistuksessa... Tarkoitus olisi ottaa joltain talovalmistajalta paketti. Kokemusksia erillaisista paketeista olisi kiva saada. Kuinka sovituista asioista on pidetty kiinni? Aikataulut? Virheet? positiivisia asioita?

kaikeinlainen info on tervetullutta! Varmasti ketjussa on ollut näistä puhetta mutta lisää haluan kuullu ja tuoretta tietoakin olisi kiva saada.
 
Larbatchov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko kenelläkään kokemuksia puukomposiitista? Huonot puolet on ainakin hinta ja tiheä koolaus tarve. Mitäs muuta?

Hyvät puolet on tietääkseni huoltovapaus ja se, ettei elä, halkeile ja vetele. Suurin negatiivinen puoli hinnan lisäksi on omasta mielestäni sellainen keinotekoisen teollinen fiilis. Sama fiilis tulee niistä julkisivujen vinyyliverhouksista mitä nykyään asennellaan, kyllä puu on puuta. Makuasioita nämä toki pitkälti ovat ja ihan hyvältä se kalja siinä komposiittiterassillakin maistuu.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Melkein olisi tontti omistuksessa... Tarkoitus olisi ottaa joltain talovalmistajalta paketti. Kokemusksia erillaisista paketeista olisi kiva saada. Kuinka sovituista asioista on pidetty kiinni? Aikataulut? Virheet? positiivisia asioita?

kaikeinlainen info on tervetullutta! Varmasti ketjussa on ollut näistä puhetta mutta lisää haluan kuullu ja tuoretta tietoakin olisi kiva saada.

Eli sinulle tulee talovalmistajalta paketti jollain valmiusasteella. Onko tarkoitus avaimet käteen vai esim. elementit pystyyn ja katto valmiiksi, siitä sitten omin avuin eteenpäin?

Oli miten oli, hommaa vastaava mestari jo hyvissä ajoin. Olisi meinaan hyvä olla mukana jo kaupantekovaiheessa, varsinkin urakkarajoja sovittaessa (varsinkin jos teette sisäpuolet itse). Helpottaa tulevia hommia kun kaikki on selvää alusta asti.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Melkein olisi tontti omistuksessa... Tarkoitus olisi ottaa joltain talovalmistajalta paketti. Kokemusksia erillaisista paketeista olisi kiva saada. Kuinka sovituista asioista on pidetty kiinni? Aikataulut? Virheet? positiivisia asioita?

kaikeinlainen info on tervetullutta! Varmasti ketjussa on ollut näistä puhetta mutta lisää haluan kuullu ja tuoretta tietoakin olisi kiva saada.

Hae lehtipisteeestä Meidän talo 4/2013 julkaisu. Siinä numerossa oli perkeleesti taloja, eri malleja ja tyylejä. Budjettiasi en teidä, mutta tuossa oli aika pitkälti sellasta perustalon hintaluokkaa. Eihän tuollaisen lehden avulla mitään ostopäätöksiä tehdä, mutta kyllä tuo todellakin sen muuteman euron arvoinen on. Taisi siinä melkein 30 mallia olla.
 
SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Hyvät puolet on tietääkseni huoltovapaus ja se, ettei elä, halkeile ja vetele. Suurin negatiivinen puoli hinnan lisäksi on omasta mielestäni sellainen keinotekoisen teollinen fiilis.

Korjauksena sen verran, että pituussuunnassa lämpöelämistä noissa komposiittilaudoissa tapahtuu. Asennusvaiheessa tulee jättää n. puolen sentin rako jatkosten kohdalle ja mahdollisiin jiirikulmiin. Hyviä puolia on tosiaan tuo huoltovapaus, onhan se ihan näyttävän näköistä ja värejäkin on tarjolla lukuisia, eikä ne haalistu. Riittää, kun kerran syksyyn vaikka painepesurilla pesee laudat puhtaaksi eikä muuta tarvitse tehdä. Tein itselle viime kesänä parvekkeelle laudoituksen ProfiDeckistä ja tuli erittäin komea kokonaisuus.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kylppäriremontista ja taloyhtiön osuudesta kysymys:

Mulla on 63-rakennetussa kerrostalokämpässä se tilanne, että laatat alkaa irtoamaan lattiasta. Nyt jo parista kohtaa on laatat kohollaan ja kosteus menee alle. Kylppärissä on siis laattalattia ja puoleen väliin asti laatoitetut seinät, joiden yläpuolella maalattu betoni. Kylppärissä on kylpyamme. Tuo kosteusongelma on edennyt nyt puolessa vuodessa aika paljon, joten asiaan olisi varmaankin ihan hyvä tässä kohtaa puuttua.

No, taloyhtiöön on tulossa putkiremontti "jossain vaiheessa", ja itse toivoisin että se tulee alle viiden vuoden sisällä (varmaan jossain niillä nurkilla tuleekin). En viitsisi tässä kohtaa maksaa siis turhaan kylppärirempasta, joten mitkä osuudet taloyhtiö maksaa itse tuosta remontista? Kylpyhuoneessa ei ole mitään kosteuseristystä tällä hetkellä, joten se pitää lainkin mukaan sinne laittaa (samalla on pakko myös luonnollisesti poistaa tuo kylpyamme ja kaakeloida myös seinät kokonaan).
 
adston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
En viitsisi tässä kohtaa maksaa siis turhaan kylppärirempasta, joten mitkä osuudet taloyhtiö maksaa itse tuosta remontista?

Yleensä lähtökohtaisesti yhtiö maksaa vain tuon vesieristyksen ellei yhtiöjärjestyksessä toisin mainita. Ja näissä kylppäriremonteissa kannattaa huomioida se seikka, että mikäli vaihdetaan esim. perustasosta poikkeavat vesihanat tms. siirtyy niiden kunnossapitovastuu yhtiöltä osakkaalle. Mutta helpoimmin varmaan saat vastauksen kun soitat isännöitsijälle, hän tietää parhaiten mikäli taloyhtiössänne on jotain poikkeavuuksia näissä asioissa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Yhtiö maksaa vesieristyksen MUTTA velvollisuus on palauttaa samaan tasoon, eli käytännössä pitää tehdä se asuttavaan kuntoon (jos vesieriste korjataan yhtiön lukuun ja osakas ei halua omaa rahaansa laittaa, yhtiön on tehtävä kuitenkin asuttavantasoinen kylppäristä). Ovela yhtiö laittaa tällöine siihen muovimaton seiniin ja lattiaan, jolloin se on sekä vesieristys että pinnoite, mutta jos yhtiö päättää että se ei ole mahdollinen, vaan laatta, se ei ole osakas, joka sen peruslaatan silloin maksaa. Paremmat toki sitten maksaa kyllä. Tämän takia yleensä tehdään osakkaan kanssa diili kustannustenjaosta.
 
Juuri tätä ajoin takaa, tarvinnee siis alkaa selvittämään tuota kustannusten jakoa. Mitenkäs muuten rakentajat? Yhtiö voinee ainakin vaatia, että vesieristys ja muutenkin heidän maksamansa osat teetetään tietyllä tekijällä, mutta voiko putkimiesystäväni tulla vetämään pilkkahinnalla uusia putkia (suihku ja lavuaarin hana pitäisi eritellä, lisäksi pesukoneelle pitäisi tehdä paikka)? Luvat siis on kaverilla kunnossa ja tekee kuitilla homman.
 
Juurikin näin, mutta itse käsitin tuon siltä kantilta että jos itse alkaa vaihtamaan laattoja yms. niin silloin yhtiön maksaa vain sen vedenerityksen. Itse teetätin aikanaan vastaavan remontin ja tässä vaiheessa sitten katsoin viisaammaksi vaihtaa samalla laatat jotka toki meni sitten omaan piikkiin. Kun tässä on vähän se tulkintakysymys että jos talo on 60-luvulla tehty niin sen ajan perustasoon ei voida palauttaa. Sitten mietitään mikä on se taso mihin palautetaan ja se ei välttämättä miellytä läheskään kaikkien silmää.

Juuri tätä ajoin takaa, tarvinnee siis alkaa selvittämään tuota kustannusten jakoa. Mitenkäs muuten rakentajat? Yhtiö voinee ainakin vaatia, että vesieristys ja muutenkin heidän maksamansa osat teetetään tietyllä tekijällä, mutta voiko putkimiesystäväni tulla vetämään pilkkahinnalla uusia putkia (suihku ja lavuaarin hana pitäisi eritellä, lisäksi pesukoneelle pitäisi tehdä paikka)? Luvat siis on kaverilla kunnossa ja tekee kuitilla homman.

Nykyisessä asunto-osakeyhtiölaissa taitaa olla jotain kriteerejä näille tekijöille ja nykyäänhän kaikista muutostöistä pitää tehdä hallitukselle kirjallinen selvitys. Mutta mikäli luvat ja muut asiat on kunnossa, en näe mitään estettä miksei kaverisi saisi töitä tehdä. Taloyhtiötä tuskin mikään muu kiinnostaa kuin juurikin nuo luvat.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mulla on 63-rakennetussa kerrostalokämpässä se tilanne, että laatat alkaa irtoamaan lattiasta. Nyt jo parista kohtaa on laatat kohollaan ja kosteus menee alle. Kylppärissä on siis laattalattia ja puoleen väliin asti laatoitetut seinät, joiden yläpuolella maalattu betoni. Kylppärissä on kylpyamme. Tuo kosteusongelma on edennyt nyt puolessa vuodessa aika paljon, joten asiaan olisi varmaankin ihan hyvä tässä kohtaa puuttua.
Sen tahdon tähän asiaan sanoa, että älä JZZ sitten mene sanomaan isännöitsijälle, että "on tää puolessa vuodessa edennyt aika paljon tää kosteusvaurio", koska (nyt luen lakia) osakkeenomistajan on ilmoitettava yhtiölle sellaisesta osakehuoneiston viasta tai puutteellisuudesta, jonka korjaaminen kuuluu yhtiölle. Ilmoitus on tehtävä viivytyksettä. (AOYL 4:8). Jos vaurio on tämän laiminlyömisen takia pahentunut, voidaan alkaa keskustella osakkaan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Jos siis homma menee hankalaksi. Toki jos olet tuosta vauriosta jo aiemmin taloyhtiölle raportoinut, kaikki on osaltasi ok.

Nykyäänhän on mahdollista sekin että omatoimisesti kylppäriremontin hiljan ennen putkiremonttia tehneet otetaan huomioon putkiremontin kustannuksia jaettaessa, edellyttäen että tästä itse tehdystä remontista on todellista kustannussäästöä itse putkiremontissa. Nyt kun siihen putkiremonttiin on se viisi vuotta aikaa, niin tuskin yhtiöllä on antaa ohjeita siitä, miten kylppäri ja putket olisi uusittava, että tällainen hyvitettävä tilanne syntyy (ja joka tapauksessa hyvitettävyydestä päättää yhtiö(kokous)). Tämä tuli mieleeni vain siksi, että olisi voinut olla kannattavaa tehdä tämä kylppäriremppa nyt ainakin osin omaan piikkiin (kaverihinnoittelulla), niin olisi voinut päästä sluibaamaan putkiremonttikustannuksista. Mutta tosiaan, koska putkiremonttiin on niin pitkä aika, ei taida onnistua.
Enkä pitäisi ollenkaan mahdottomana sitä DAFin väläyttämää skenaariotakaan, että yhtiö ehdottaa muovimattoa, suihkukaappia tai muuta kahden markan ratkaisua, kun "putkiremontti on kuitenkin tulossa". Ehkä joskus.
 
Tive

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ostin tuossa Ikeasta Bestå Boås TV-hyllykön, halvalla kun sain poistomyynnistä. (Linkki Ikean sivuille tuotteeseen) Mutta ongelmana on, että saatavilla ei enää ollut kuin tummanruskeaa sävyä, vaikka olisin halunnut alunperin valkoisena kyseisen hyllykön. Noh, päädyin siis silti ostamaan tämän tummanruskean, mutta mieleeni tuli, että olisiko tuollaista mahdollista itse maalata valkoiseksi niin että lopputulos olisi tyydyttävä. Materiaaliahan kyseisessä tuotteessa on jotain lastulevyä pinnoitteella?
 
J.Petke

Jäsen
olisiko tuollaista mahdollista itse maalata valkoiseksi niin että lopputulos olisi tyydyttävä. Materiaaliahan kyseisessä tuotteessa on jotain lastulevyä pinnoitteella?

Aika kinkkinen onkyllä itse maalata. Tuo vaatii käytännössä tartuntapohjamaalin ja kaksi kerrosta pintamaalia. Maalin tulisi olla jotain hyytelömäistä, jotta on edes pieni mahdollisuus saada pinnasta tasainen. Itse en välttämättä lähtisi maalaamaan vaan kysyisin jostain ammattikoulusta tms. , jos kollit maalaisivat tuon ruiskulla. Kyllä tuohon saa uppoamaan sen 100€ vaikka sen maalaisi itsekin. Tödennäköisempi arvio olisi 150€. Pitää olla helvetin hyvät telat+pensselit, jos tuohon projektiin itse lähtee.

edit: tietysti riippuu siitä millaiseen jälkeen itse on tyytyväinen
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
No niin. Terassin valokatteessa on reikä. Sellainen pillun muotoinen, noin 5 cm pitkä. Eli ihan kunnollinen pala on siitä lohjennut. Hirveästi vettä siitä ei valu, koska ei ole siinä vaakasuorassa olevassa osassa, vaan taitoksessa pystysuorassa kohdassa.

Hieno selitys, mutta pystyykö tuota mitenkään järkevästi paikkaamaan.

En viitsisi yhtä levyä siitä välistä vaihtaa. En edes tiedä löytyykö mistään enää samanlaista. Mutta paikan ulkonäöllä ei ole väliä, koska on juuri koolauksen päällä. Mutta jokin vedenpitävä vaihtoehto olisi hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös