Ennen sodan käynnistymistä lähes kellään ei ollut käsitystä, että Venäjällä pelaaminen olisi moraalitonta ja kertoisi venäjämielisyydestä. Se oli paras paikka pelata jääkiekkoa ja ansaita paljon rahaa, jos et pystynyt siihen NHL:ssä. Se oli korkeintaan työhön kuuluva varjopuoli, kuten ympäristötietoisen huippujohtajan jatkuvat lentomatkat. Perusteltu uhraus itselle tärkeän asian tekemisestä korkeimmalla mahdollisella tasolla.
Perinteisesti urheilussa on korostettu vain voittamisen merkitystä. Kuinka pudotuspelien aikana kaikki kopin ulkopuolinen suljetaan pois ja vain mestaruudella on väliä. Esim. Chicagon 2010 playoff-kevään tapahtumat ovat herättäneet tervetullutta keskustelua siitä, onko ajatusmalli terve. Mutta mielestäni on kiistatonta, että sellainen kulttuuri on olemassa. Ukrainan sodan kaltaista tragediaa ei ole nähty Euroopassa aikoihin, eikä miljoonalla Gagarin cupilla ole mitään arvoa siihen nähden. Mutta eivät Traktorin pelaajat, joiden kanssa olet työskennellyt tiiviisti yhdessä pitkään ja mahdollisesti ystävystynytkin, ole hyökänneet Ukrainaan. He asuvat samassa maassa, monet ovat maan kansalaisia, joka aloitti sodan. Osa voi kannattaa, osa vastustaa sitä. Mutta ei Pulkkisen, kuten ei mielestäni kenenkään muunkaan järkevän ihmisen asenne heihin ja heidän yhteiseen tehtäväänsä voi muuttua yhdessä yössä.
Kun tilanne on monimutkainen ja siihen voi liittyä sekä positiivisia (lojaalisuus joukkuekavereita kohtaan, halu voittaa ja pelata jääkiekkoa) että negatiivisia (mahdollinen painostus, epätietoisuus miten päästä Suomeen, tuntuvat taloudelliset uhraukset) syitä jäädä, olen valmis ymmärtämään hänen ratkaisunsa. Monien kirjoittajien reaktio asiaan on ollut mielestäni liian voimakas. On helppoa huudella, kun itsellä ei ole euroakaan (tai ruplaakaan) kiinni tilanteessa, eikä ole sidoksissa tilanteeseen ja paikalliseen yhteisöön. On tärkeää puhua vapauden ja rauhan puolesta. On mielestäni lähes yhtä tärkeää suunnata se puhe oikein.
Ehkä vähän OT kirjoitus. Pointti on vain se, että arvostan yhä Teemu Pulkkista pelaajana ja ihmisenä. Erityisesti, jos hän ei palaa ensi vuonna pelaamaan KHL:ää. Vaikka kirjoitukseni sisältää hyvin paljon spekulaatiota, yhtä hatarien tietojen valossa monet muut ovat valmiita tuomitsemaan hänet ja muut KHL:n jääneet ulkomaalaiset edes yrittämättä ymmärtää heidän tilannettaan. Toivon, että Pulu nähdään vielä Jokereissa, tai menestyy siinä seurassa, missä hänen uransa jatkuukaan.