Mainos

Tässä ketjussa odotamme Alfa-tv:n konkurssia

  • 41 897
  • 229

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ylen mukaan kyseinen jakso on kuvattu lokakuussa, kun rajoitukset olivat lievimmillään. Ukkolan mukaan pääministerin olisi kuitenkin tuolloin pitänyt olla muualla keskittymässä uuteen varianttiin, josta kukaan ei vielä tiennyt mitään.

Alfa-TV on erinomainen sijoituspaikka tälle jollekin random Ukkolalle – vaihtoehto puolueettomalle medialle.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ukkolan saamat vastaukset kertoo paljon. Yle saanut ohjelmasta todella hyvää palautetta kaiken kaikkiaan ja nyt yksittäisestä jaksosta halutaan mankua. Moni on katsonut tuon ihan vain mollatakseen pääministeriä. Ukkola sopii tällaisen väen viestin viejäksi.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ukkolan saamat vastaukset kertoo paljon. Yle saanut ohjelmasta todella hyvää palautetta kaiken kaikkiaan ja nyt yksittäisestä jaksosta halutaan mankua. Moni on katsonut tuon ihan vain mollatakseen pääministeriä. Ukkola sopii tällaisen väen viestin viejäksi.
Ukkola olisi kyllä tehnyt ison palveluksen koko kansakunnalle jos olisi vain ottanut menolipun Thaimaaseen. Toimittajan tehtäviin kuuluu selvittää faktat ennen kuin vedetään liikkuvat taakse.

Alfa TV on sopiva skene Sannalle ettei häiritse muiden elämää.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tuohan jakso oli kuvattu lokakuussa. Kai Ukkola sen tiesi?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ukkola on jännä henkilö. Luotettavien lähteiden mukaan hän pitkälti vetää roolia, ja tälle on kyllä olemassa aihetodisteita. Ukkolan persulinja tekee hänestä arvokkaan palasen työnantajalleen, koska kolumnit ovat nykyisin medioille kullanarvoisia. AlfaTV:n arvopohja on muutenkin kristilliskonservatiivinen, eli sopii hyvin remmiin, johon kuuluu mm. Paavo Väyrynen, Arto Luukkainen ja Hjallis Harkimo.

Ukkolasta on hankala sanoa, milloin hän on tosissaan ja milloin hän esittää. Vai onko tässä käynyt niin, että Ukkola on aidosti kääntynyt? Paha sanoa. Idioottimaisia lausuntoja joka tapauksessa.
 
4

444

Ukkola ei toki millään muotoa ole tunnettu siitä, että tekisi journalistin työnsä kunnolla, vaan keskittyy vain räksyttämään kuin pahainen rakkikoira ja etsimään ongelmia sieltä, missä niitä ei ole. Pelkkä loppuun kulunut vitsi, joka ei naurattanut edes ensimmäisellä kerralla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ukkola ei toki millään muotoa ole tunnettu siitä, että tekisi journalistin työnsä kunnolla, vaan keskittyy vain räksyttämään kuin pahainen rakkikoira ja etsimään ongelmia sieltä, missä niitä ei ole
Eikös tämä kuulosta ihan kunnolla tehdyltä työltä:

"Hän työskenteli uransa alussa lehtitoimittajana Ilta-Sanomissa. Vuonna 2002 hän kirjoitti lehteen uutisen jossa kerrottiin ministeri Suvi Lindénin myöntäneen valtionavustusta golfkentälle, jossa oli itse osakkaana. Uutinen johti ministerin eroon."

Lainaus: Wikipedia

Ukkolahan oli aikoinaan hyvin erilainen toimittaja kuin noustuaan pinnalle TP-hakijakriisin aikaan.
 
Sanna Ukkola on Thaimaan matkallaan järkyttynyt pääministerin osallistumisesta televisio-ohjelmaan keskellä koronakriisiä







Ja on se järkyttynyt myös siitä että sieltä Thaimaasta saa tuoda Suomeen omikronia ilman että kukaan puuttuu asiaan.




Kerta Ukkolaa niin harmittaa Suomen testauskäytäntö, niin hänhän voisi esimerkiksi jäädä sinne Thaimaan onnelaan.
 

LaiLaiLei

Jäsen
Katselen tässä parhaillaan kanavalta "Ukraina varautuu suursotaan"- dokumenttia/raporttia hiukan hämmentynein mielin. Näyttää olevan ihan kanavan omaa tuotantoa, ja mennään rintamalinjan kyliä läpi kanavan oman toimittajan kanssa. Olen syystä x pitänyt AlfaTv:tä pienesti Pro Venäjä meininkinä, mutta kyllä tässä tuodaan hyvin selvästi esiin että ei siellä pelkät kapinalliset ole vastassa, vaan Venäjästä puhutaan suoraan sodan toisena osapuolena ja provokaattorina. Näin muuten ei nämä asiaohjelmat Ukkoloineen tällä kanavalla sytytä, mutta kertoo ehkä sitten sekä itsestä ja suomalaisesta mediakentästä yleensäkin, että tällaista ainakin rahoittajiltaan joiltain osin populistista ja konservatiivista tahoa pitää automaattisesti Venäjälle myönteisenä.

Viihdeohjelmien osalta kanava on mukavan kotikutoinen, en nyt muista nimiä, mutta joitain eräily- ja ruokaohjelmia on tullut katsottua. Nämä ainakin jatkoon.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ihan harmiton tuo kanava on. Suurin osa ohjelmista menee genreen "jätän väliin, jos parempaa tarjolla", mutta on siellä joukossa esimerkiksi kivoja dokumentteja Suomen ja maailman luonnosta sekä joitain mielenkiintoisia viihdeohjelmia. Danita Westphal on myös ilo silmälle.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katselen tässä parhaillaan kanavalta "Ukraina varautuu suursotaan"- dokumenttia/raporttia hiukan hämmentynein mielin. Näyttää olevan ihan kanavan omaa tuotantoa, ja mennään rintamalinjan kyliä läpi kanavan oman toimittajan kanssa. Olen syystä x pitänyt AlfaTv:tä pienesti Pro Venäjä meininkinä, mutta kyllä tässä tuodaan hyvin selvästi esiin että ei siellä pelkät kapinalliset ole vastassa, vaan Venäjästä puhutaan suoraan sodan toisena osapuolena ja provokaattorina.
Pitääpä itsekin vilkaista tuota, aihehan on mitä ajankohtaisin. Kyllä tuolla AlfaTV:n ohjelmistossa aiemminkin on Venäjän toimintaan kriittisesti suhtauduttu. Esimerkkinä oheinen Arto Luukkasen vetämän Dosentti-sarjan jakso, jossa vieraana on Venäjän historian ja politiikan asiantuntija filosofian tohtori Pekka Kauppala. Tuossa käydään läpi Venäjän syytöksiä suomalaisten tekemäksi väitetystä kansanmurhasta Karjalassa. Sen verran olen näitä Venäjän levittämiä juttuja nähnyt somessa jaettavan vailla minkäänlaista kritiikkiä MV-lehden lukijakunnan keskuudessa, että varsin hyvä, että tuosta on asiallista faktapohjaista keskustelua käyty ja selvennetty, että mistä oikein on kyse:





Tosin sen verran tähän AlfaTV:n "harmittomuuteen" täytyy kuitenkin tarttua, että juurikin samaisen Arto Luukkasen vetämän Dosentti-sarjan vieraana on useita kertoja nähty Floridassa asusteleva eläkeläinen Jouko Paavola "AlfaTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan" ominaisuudessa. Paavolalla on tapana kertoa mitä villeimpiä salaliittoteorioita Trumpia kannattavan republikaanin värilaisen Yhdysvaltain politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyen, Luukkasen tyytyessä vain hymistelemään vieressä. Samanlaista hymistelyä/tekeytymistä tietämättömäksi olen mieheltä nähnyt myös QAnon-salaliittoteorioihin liittyen

Ehkä tässä tietyllä tapaa näkyy vähän fiksumpienkin perussuomalaisten poliitikkojen (jollainen Luukkanen siis on) taipumus tiedostaa se, että puolueen äänestäjäkunnasta löytyy myös näitä syvemmän päädyn äänestäjiä, joita ei haluttaisi karkottaa.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kanava on kyllä mielenkiintoinen. Pyhän uskonnollisesta ohjelmasta hyppy parhaillaan näytettävään nyrkkeilyiltaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Toivottavasti saavat rahoituksen kuntoon. Todella mielenkiintoisia ohjelmia ja piristävä poikkeus hömppäkanaviin, joita on jo yllin kyllin.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kertoo vaan kuinka kallista tuo tekeminen on ja kuinka kiven alla mainosrahat ovat.
Hyvin harva suuryritys on mainostanut Alfa TV:llä. Merkittävä osa mainostuloista tulee pieniltä tai vähän suuremmilta yrityksiltä ja vieläpä ruuhka-Suomen ulkopuolelta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Just piti katsoa ensimmäisen kerran kokonainen ohjelma mutta en tainnut ehtiä. Krokotiilin kyynel. Itse asiassa olen tainnut kerran kyläillessä katsoa pisimpään jotain humppakeikkatallennetta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Vieläkö löytyy joku joka haluaa rahoittaa kanavaa, joka antaa Vladimir Väyryselle oman ohjelman?


Hieman yläkanttiin lienevät arvoineen mainosmyyntinsä, mutta eittämättä Mekka Pervolan mielestä vihervasemmiston ja Ylen syytä tämäkin ahdinko.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Kohta ketjun voi sulkea?

Sinällään allekirjoittaneelle yks lysti koko kanava, herttaisen kotikutoista toimintaa toisinaan mutta kalastusohjelmia ollut kiva katsella.

Saisiko noita kalastusohjelmia muille kanaville; uskon aidosti että katsojia olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös