Mainos

Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

  • 621 472
  • 2 264
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikähän mahtaa olla tuo Mylin NHL-leiri scouttauksen tilanne?

Jandushan tuosta pitää varmasti ulostaa, ehkä pikaisestikin, jotta homma ”pakkiuudistukselle” saadaan alkuun. Luulisi maajoukkue miehelle ottajia olevan ainakin kotimaassa.

Kun itse tuota NHL -leiritilannetta vähän realistisemmin kalkuloin, niin oletettavasti Král ei ainakaan tuosta aiemmasta listauksestani jää AHL:ään, jos paikkaa ylhäältä ei löydy. Ottajia on varmasti miehelle muualla muitakin, mutta tähän väliin pitää Mylin ja Kärppien kunnolla iskeä. Král menee selkeästi kategoriaan ”liigassa jo tasonsa osoittaneet pelaajat”, joita arpojen sijaan nyt kipeästi kaivataan.

Kokoa, näköä sekä pistepotentiaalia omaavan Häman-Aktellin perässä olisin myös vahvasti jo siitäkin syystä, että mies on ollut voittamassa länsinaapurissa ja AHL:ssä useampaan otteeseen jo jotakin. Löytyy lisäksi useamman kauden yhteisiä kokemuksia Koiviston kanssa Växjöstä, joten Miika voisi huokutella miehen Ouluun voittamaan taas yhdessä, jos paikkaa ylhäältä ei aukea. Lisäksi 26-vuoden ikäisenä ei välttämättä innostu enää AHL hommista siinä määrin, että jatkaisi siellä. Voisi ruotsalaisena toimia myös ”pakkiuudistuksen” 1. vaiheessa Berglundin tukena. Näillä spekseillä ”pakkiuudistuksen” 1. vaihe muodostuisi loppusyksyksi seuraavasti:

Koivisto - Král
Häman-Aktell - Berglund
Ohtamaa - Paaso
Kivistö

Olkkonen, Juusola

“Pakkiuudistuksen” 2. vaiheen käynnistäisin sitten vuoden vaihteessa kun Pokka kuntoutuu pelikuntoon ja innostuu hyvän Kärppäsyksyn jälkeen mestaruusjahtiin Oulussa. Junno viimeistään puhuu Pokan nyt Ouluun kevääksi. Tässä kohtaa voimme turvallisin mielin laittaa Berglundin poppareille odottamaan mahdollisia loukkaantumisia. Toki voi paikata Kivistöä seiskapakkina jos Tommilla ei keväällä kulje. Berglundia ei siis enää tässä vaiheessa kautta olisi tarvetta yrittää myydä mihinkään. Pakisto muodostuisi kevääksi ”pakkiuudistuksen” 2. vaiheessa (särkymävara on) seuraavasti:

Pokka - Kral
Häman-Aktell - Koivisto (yhteinen historia)
Ohtamaa - Paaso
Kivistö

Berglund, Olkkonen, Juusola

Mielenkiinnolla jään odottamaan Mylin edesottamuksia leirien jälkeisellä markkinalla. Toivottavasti Junnon antamat eväsrasiat asioiden hoitamiseksi ovat riittävän suuria.
 
Viimeksi muokattu:

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Pokka - Kral
Häman-Aktell - Koivisto (yhteinen historia)
Ohtamaa - Paaso
Kivistö
Melekonen fantasia. Kolme noin kovaa ukkoa pakistoon kesken kauden on täyttä utopiaa.

Ja ehkä en lähtisi edes mitään Kralia havittelemaan. Ylivoimat meillä toimii nykyisillä pakeilla, mutta parille kookkaalle ja tarvittessa ilkeälle kahden suunnan pakille olisi kyllä huutava pula.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ylivoimat meillä toimii nykyisillä pakeilla, mutta parille kookkaalle ja tarvittessa ilkeälle kahden suunnan pakille olisi kyllä huutava pula.
Jämäkkää pakkia Jandusin tilalle tarvitaan ehdottomasta, mutta itse näen myös YV:llä pienen puutteen siinä, ettei meillä ole oikeasti yhtään puolustajaa joka olisi laukaisu-uhka viivasta. Pelkkä syöttölauta viivassa, vaikka kohtuudella toimiikin, vie variaatioita YV:ltä liiaksi pois. Nykypakistosta ei oikeasti löydy yhtään pakkia, joka voisi pommittaa/toimittaa laadukkaasti viivasta. Siinä Král voisi olla mies paikallaan.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Jämäkkää pakkia Jandusin tilalle tarvitaan ehdottomasta, mutta itse näen myös YV:llä pienen puutteen siinä, ettei meillä ole oikeasti yhtään puolustajaa joka olisi laukaisu-uhka viivasta.
No juu onhan siinä ylivoimassa laukaisu-uhan puute juuri viivasta (ehkä Berglund vielä kunnostautuu tässä?), mutta en näe tuota niin suurena ongelmana kuitenkaan isossa kuvassa.

Nuo ylivoimapakit Koivisto ja Berglund ovat kuitenkin mielestäni sellaisia, että en lähtisi noita nyt sotkemaan. Joku Kral tuohon Turusen ylivoimaan, niin joo, varmasti toimisi, mutta Koivisto ei välttämättä sitten taas toimisi ollenkaan Gardinerin ylivoimassa. Koivisto tuntee Turusen ja Antti-Roikon aivoitukset kuin omat taskunsa ja samat kuviot Kovarcikinkin kanssa hänellä, kuin Koivusenkin kanssa. Ja sen lisäksi Berglund jäisi kokonaan ylivoiman ulkopuolelle, minkä en luule olevan hyödyksi joukkueelle. Ellei sitten kokonaan poppareille heitetä. Mutta mielestäni ei ole sitä alkukauden otteilla ansainnut.

Jopa yksikin laadukas yleispuolustaja, joka ei omissa pelkää painetta ja pystyy antamaan laadukkaan ykkössyötön, toisi jo mukavasti varmuutta pakiston toimintaan. Sitten kun siihen tuotaisiin vielä ”Pokka”, olisi ainut kysymysmerkki rosterista enää valmennus.

En tiedä, onko mun mielipide sitten kuinka ruusunpunaisten (tai tässä tapauksessa kärpänväristen) lasien takaa, mutta hyvähän se on että on hiukan eriäviä mielipiteitä. En mää tuota sun kolmen pakin ”pakkiuudistusta” myöskään tyrmää.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
itse näen myös YV:llä pienen puutteen siinä, ettei meillä ole oikeasti yhtään puolustajaa joka olisi laukaisu-uhka viivasta. Pelkkä syöttölauta viivassa, vaikka kohtuudella toimiikin, vie variaatioita YV:ltä liiaksi pois. Nykypakistosta ei oikeasti löydy yhtään pakkia, joka voisi pommittaa/toimittaa laadukkaasti viivasta.
En tiedä onko se vain omaa mutuilua, mutta tuntuu että nykykiekossa näitä vanhan liiton viivapommittajia on muutenkin enää melko vähän, ja ylivoimamaalit tehdään pääasiassa ihan eri keinoin kuin niillä vedoilla viivasta. Toki näitä välillä nähdään, mutta sellainen peruspommitus on vähentynyt selkeästi. Liekkö sitten syynä että ylivoimapeli on myös kehittynyt, ja kiekon toimittaminen viivasta maalille on yksinkertaisesti aika vaikeaa kun edessä on massaa ja blokkaajia useamman ukon edestä.

Enemmänkin moderni ylivoimapakki on pelinrakentajatyyppi jonka kautta kuviota rakennellaan ja kiekkoa kierrätetään, ja tässä hommassa Koivisto ja Berglund ovat ihan päteviä. Olisi toki kiva nähdä mitä lisää tuohon toisi sellainen viivapelaaja joka pystyisi myös liikkumaan kiekon kanssa vauhdikkaasti, vaikka eipä näitä makareja taida olla Liigassa kyllä muillakaan.
 

Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt kyllä huomaa myös varsinkin alivoimalla, että sieltä puuttuu herrat Hyry, Kemppainen, Junttila ja Anttila, kun verrataan viime kauteen. Toki onhan tapa miten Kärpät pelaa av:ta minunkin mielestäni aivan liian passiivinen ja pelokas.

Toinen juttu, että Turunen jää tosiaan usein melko yksin 5 vs 5 pelaamisessa.

No onneksi Mörkö palaa kohta lasaretista ja varmasti parantaa panoksellaan tota heikkoa AVta ja tuo muutenkin ryhtiä Kärppien peliin lisää.

Kyllä tuolla kokoonapanossa on mielestäni Kemppaisen mentävä aukko.
Olisi jäätävän iso vahvistus alivoimaan ja oman kahdensuunnan laadukkaaseen pelaamiseen sekä tietysti iso tuki Turuselle.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt kyllä huomaa myös varsinkin alivoimalla, että sieltä puuttuu herrat Hyry, Kemppainen, Junttila ja Anttila, kun verrataan viime kauteen. Toki onhan tapa miten Kärpät pelaa av:ta minunkin mielestäni aivan liian passiivinen ja pelokas.

.
Ei voi kuitenkaan liikaa mennä sen taakse, että pelaajat ovat vaihtuneet. Kyllä tuo menee pääasiassa valmennuksen piikkiin.

Sama koskee 5vs5 pelaamista. Mitään yhtenäistä pelikirjaa ei ole. Se näkyy oman pään puolustus- ja avauspelaamisessa. Kun ei ole yhtenäistä tapaa niin se tuottaa vaikeuksia paineen alla pelaamisessa.

On toki täysin totta, että tuo pakisto on aivan riittämätön. Fakta on kuitenkin se, että toimivalla pelitavalla tuo pakisto pelaisi paremmin.
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Berglundin 2 vuoden pahvi oli täysin järjetön hankinta. Samoin Jandus. Muutenkin näiden ulkkareiden kanssa tulisi tehdä vain 1v sopimuksia ja uskon, että se läksy on myös opittu.
 

Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei voi kuitenkaan liikaa mennä sen taakse, että pelaajat ovat vaihtuneet. Kyllä tuo menee pääasiassa valmennuksen piikkiin.

Sama koskee 5vs5 pelaamista. Mitään yhtenäistä pelikirjaa ei ole. Se näkyy oman pään puolustus- ja avauspelaamisessa. Kun ei ole yhtenäistä tapaa niin se tuottaa vaikeuksia paineen alla pelaamisessa.

On toki täysin totta, että tuo pakisto on aivan riittämätön. Fakta on kuitenkin se, että toimivalla pelitavalla tuo pakisto pelaisi paremmin.

Yleisesti omasta mielestänikin ongelmat on ensisijaisesti rakenteellisia.
 

Preeriakoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Berglundin 2 vuoden pahvi oli täysin järjetön hankinta. Samoin Jandus. Muutenkin näiden ulkkareiden kanssa tulisi tehdä vain 1v sopimuksia ja uskon, että se läksy on myös opittu.
Samaa mieltä mainituista herroista. Tosin uskon että Berglundista olis ulosmitattavissa parempia suoritteita toimivalla sapluunalla. Kiekollista osaamista kuitenki löytyy. Vuoden soppareista pakko mainita, että tolla periaatteella saattaa rajautua aika monta potentiaalista pelaajaa Kärppien ulottumattomiin. Kuitenkin agentit koittaa metästää suojateilleen pitempiä soppareita, mikä on ihan luonnollista, kun elannon hankkimisesta on kyse. Sen sijaan scouttaamisen toimivuuden viimeisen parin vuoden aikana voi kyseenalaistaa hyvin voimallisesti.

Offtopicin puolelle meni, sori siitä. Häman-Aktellista sen verran, että kelpaisi kyllä heittämällä meidän pakistoon. Eliteprospectissa kuitenki näkyy että soppari olis vielä tulevalle kaudelle, joten liekkö kyseistä sööriä mahdollista tälle kaudelle saada. Ens kautta varten kuitenki voisi olla syytä pitää silmällä, jos Hardylle AHL alkaa piisaamaan.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Täällä onkin nostettu esiin jo muutamia AHL/NHL:ssä pelanneita puolustajia viimekaudelta.

Yritin itse katsella euroopassa viime kaudella pelanneita puolustajia, jotka voisivat ehkä vahvistaa kärppien takalinjoja. Ensimmäisenä pitää sanoa, että ilman joukkuetta olevia puolustajia löytyi yllättävän vähän. Muutamia mielenkiintoisia nimiä sieltä löytyi loppujen lopuksi.

Brandon Manning - Ilmeisesti ainakin joskus ollut hyvä luisteli ja syöttelijä. Ja pystynyt fyysiseen peliinkin. Reilu 250 ottelua änärissäkin. Vieläkö 34 vuotiaana annettavaa jääkiekolle?

Bobby Nardella - Tehokkaita kausi alla AHL ja SHL. Onko jotain erityisiä heikkouksia tai loukkaantumisia olemassa, kun on vielä vapaana? Pieni koko tuo haasteensa.

Joey LaLeggia - Vähän samat sanat, kuin ylempänä olevaan pelaajaan. Edellinen kausi meni Sveitsissä.

Patrick Sieloff - Tilastojen valossa fyysinen puolustava puolustaja. Oli aikoinaan voittamassa kultaa jenkkien u18 ja u20 joukkueissa. Periaatteessa iän puolesta parhaat vuodet ovat käsillä tässä ja nyt.

Arturs Kulda - Latvian versio Atte Ohtamaasta. Vieläkö ura jatkuu?

Nyt kun listaani katson ja huomioin, että sen ulkopuolelle jäi vain eläke-iässä olevia pelaajia tai maineensa KHL:ssä tahrineita, niin uskoisin, että Myli tarkkailee nimenomaan ison meren taakse.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Häman-Aktellista sen verran, että kelpaisi kyllä heittämällä meidän pakistoon. Eliteprospectissa kuitenki näkyy että soppari olis vielä tulevalle kaudelle, joten liekkö kyseistä sööriä mahdollista tälle kaudelle saada.
Lainasopimuksestahan tässä olisi ensisijaisesti tietenkin kysymys ja miehen pelaamisen järkevyys Kärpissä (iso rooli) suhteess AHL:ään pitäisi nimen omaan perustella joukkuelle.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tosin uskon että Berglundista olis ulosmitattavissa parempia suoritteita toimivalla sapluunalla.
Ei toiminut Peltosen pelikirjalla, ei Marjamäen eikä näköjään Mäntymaankaan pelikirjalla. Väläyttelee paikoitellen, mutta jää jalkoihin eikä fyysisyys vain yksinkertaisesti riitä Liigaan.

Kahden vuoden sopimus oli katastrofi ja koska mies ei kesän markkinoilla kenellekään kelvannut, niin Kärpät joutunee ostamaan sopimuksen ulos tai tekemään jonkun muun persnettoa tarkoittavan liikun. Jandusin kanssa suunnilleen sama tilanne. Sitä en nyt tähän hätään muista, että oltiinko Jandusia kesällä kauppaamassa muualle yhtä aktiivisesti kuin Berglundia?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaivelin tuossa ajan kulukseni NHL-leireillä olevia eurooppalaisia (uusi ulkomaalaislaki huomioiden) ja NHL-AHL rajalla olevia pelaajia (Fin-Swe-Cze), jotka ovat ns. pelanneet jo AHL: läpi (ei ensimmäisen kauden yrittäjiä) eli pelaajia, jotka kytänneet paikkaa ylhäältä jo useamman vuoden. Moni näistä ovat myös voittaneet jotain junnu tai kansallisella tasolla. Jaoin mahdolliset pelaajat kahteen kategoriaan (koska Kärpät kaipaa vähintään kahta pakkia) eli vähän pelaavampaan rooliin ja sitten uskottavuutta tuovaan (kokoa ja näköä) “peruspakkiin”, jos sellaista nimitystä NHL rajalla olevasta pakista voi käyttää.

Ensimmäiseen kategoriaan (pelaavammat pakit) listasin seuraavat pakit:

Topi Niemelä (R)
Anttoni Honka (R)
Filip Král (L)
Lucas Carlsson (L)
Albert Johansson (L)
Simon Lundmark (R)
Stanislav Svozil (L) (CZE)

Jälkimmäisestä kategoriasta (uskottavat pakit) löytyisi pakkeja seuraavasti:

Ville Ottavainen (R)
Leo Lööf (L)
Hardy Häman Aktell (L)
William Wallinder (L)
Jacob Moverare (L)
Adam Ginning (L)
Gustav Olofsson (L)
Patrik Koch (L) (SLO)

Löytyisikö näistä se kuuluisa Mylin tarkkailun kohde tässä kohtaa? Itse kohdistaisin mainospuheeni suomalaisiin molemmissa kategorioissa ja tietinkin liigassa jo tasonsa osoittaneesiin Filip Králiin ja Leo Lööfiin, vaikka vähän isommalla taloudellisellakin panostuksella. Honka lisäksi Carolinan mies mihin kontaktit pitäisi lainan näkökulmasta olla kunnossa.
Honka ainakin näistä ehdokkaista lainalle Sveitsiin. Minkälaisen lainan Myli saa meille Atlantin takaa hommattua? Sopimuspelaajakin käy.
 
Viimeksi muokattu:

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts


Näkyvä ilmeisesti sittenkin saatavilla kun Sveitsin kuviot kaatuivat. Jos on oikeasti parin viikon päästä täysin pelikykyinen kuten Onnela twiittailee, olisi kyllä juuri sitä mitä Kärpät tarvitsee. Olettaisin myös Mylin olevan sormi pulssilla Näkyvän suhteen.

Liian riskihankinta. Pelikykyinen ei vielä tarkoita että olisi täydessä pelikunnossa. Varmaan siellä Sveitsissä Näkyvän kunto on testattu ja jos he ovat päätyneet johtopäätökseen hylätystä tryoutista niin miksi Kärpätkään lähtisi "toivotaan toivotaan" tyyppiseen kokeiluratkaisuun. Näkyvän parhaat vuodet ovat jo takanapäin. Kuntoutus vielä pahasti kesken ja epävarmaa tulisiko polvi enää muutoinkaan entisen kaltaiseksi.
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes


Näkyvä ilmeisesti sittenkin saatavilla kun Sveitsin kuviot kaatuivat. Jos on oikeasti parin viikon päästä täysin pelikykyinen kuten Onnela twiittailee, olisi kyllä juuri sitä mitä Kärpät tarvitsee. Olettaisin myös Mylin olevan sormi pulssilla Näkyvän suhteen.

Riippuu kyllä ihan siitä ketä Myli on tässä korvaamassa. Jotenkin tuntuu, että Kärpät olisi nimenomaan rightin pakin tarpeessa, eikä Näkyvä silloin ole sitä mitä Kärpät tarvitsee. On mielestäni aika selkeää, että laadukkaita leftin pakkeja Kärpillä on tähän hetkeen riittävästi. Muutenkin meillä pelaa jo Paaso valmiiksi väärällä puolella kenttää, ja nykykiekossa nämä kätisyydet ovat erittäin tärkeitä monessakin mielessä.

Jos huhut pitävät paikkansa niin Kärpät olisi ollut kesällä korvaamassa nimenomaan Berglund/Olkkonen akselia. Nyt esityksien perusteella on kuitenkin selvää, että Jandus on näistä jopa se heikoin lenkki... Tuo tarkoittaa ettei Kärppien rightin pakeista yksikään ole vahvoilla kantimilla. Sen sijaan Ohtamaa, Koivisto, Paaso, Kivistö, ja Juusola tuskin ovat vaihtumassa mihinkään.

Summarum summarum: hyvä pelaaja, mutta väärä mies tähän tilanteeseen.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Liian riskihankinta. Pelikykyinen ei vielä tarkoita että olisi täydessä pelikunnossa. Varmaan siellä Sveitsissä Näkyvän kunto on testattu ja jos he ovat päätyneet johtopäätökseen hylätystä tryoutista niin miksi Kärpätkään lähtisi "toivotaan toivotaan" tyyppiseen kokeiluratkaisuun. Näkyvän parhaat vuodet ovat jo takanapäin. Kuntoutus vielä pahasti kesken ja epävarmaa tulisiko polvi enää muutoinkaan entisen kaltaiseksi.
Jep, siksi sanoinkin että JOS on kunnossa ja oikeasti toipunut vammastaan, kuten Onnela tuossa muotoilee. Mitään puolikuntoisia ja liikkeen kanssa kamppailevia pakkeja ei tietenkään tarvita lisää, onkai näitä jo omasta takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös