Mainos

Tänään TV:ssä

  • 840 407
  • 3 647

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Pakko kyllä sanoa, että vähän pepusta tuo, että Masked Singer ja Elämäni biisi tulee hetken päällekäin. Elämäni biisin visailu ihan mukavaa, mutta niin on Masked Singerinkin.
 

Käppyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Myrskyn ratsastajat (1991) menossa parhaillaan Subilla. Kulttimaiseen noussut surffari-rikos-toimntaleffa. Nuori Keanu Reeves, Gary Busey ja Patrick Swayze sekä näpsäkkä Lori Petty tähdittävät.

Hyvää ja tunnelmallista ysäritoimintaa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tänään klo 19 YLE TV1 Gaialand
Gaialand - elämäntapaintiaanien mysteeri paljastaa kulttimaineen saaneen yhteisön koko tarinan. Vuonna 1991 intiaaniheimona esiintynyt ryhmä päätyi Suomeen ja leiriytyi lopulta Kittilään. Mukaan liittyi myös suomalaisia, mm oululainen Ilpo Okkonen perheineen. Yhteisöä johti shamaani, Norman William. Hän unelmoi Gaialandista, paikasta jossa eläisimme sopusoinnussa luonnon kanssa. Williamin taustalta paljastui huijauksia ja manipulaatiota ja ryhmän sisällä alkoi tapahtua asioita, joita Ilpon oli lopulta mahdoton hyväksyä.

Kaikki jaksot jo Areenassa...
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
@Roger Moore
Subilta tulee juuri nyt laatuleffa.
Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
No nyt on luvassa vissiin kovaa kamaa pualiltaöin Avalla:

Imetän miestäni

Dokumentissa tutustutaan tabuna pidettyyn aikuisimetykseen sekä yhä kasvavaan vaihtoehtokulttuuriin, jossa osa naisista imettää miehiään ja osa taas haluaa saada siivun tuottoisasta maitopornobisneksestä.

Mites, löytyykö Jatkiksesta veljiä jotka tykkäävät einehtiä vaimon nisällä? Entä onko joku sijoittanut "tuottoisaan maitopornobisnekseen?"
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Mites, löytyykö Jatkiksesta veljiä jotka tykkäävät einehtiä vaimon nisällä? Entä onko joku sijoittanut "tuottoisaan maitopornobisnekseen?"
Molempiin lyhyesti: EI!

Ex-lankomies-vainaa joskus kehui maistaneensa lastensa evästä suoraan alkuperäisestä lähteestä ja oli tykännytkin - missä mielessä ja tykkäsikö vaimokin ja tarjoutuiko hänellekin imettävää, jäi (onneksi) epäselväksi... kuten myös sekin, onko ex-lankoni juuri siksi jo vainaa?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
No nyt on luvassa vissiin kovaa kamaa pualiltaöin Avalla:

Imetän miestäni

Dokumentissa tutustutaan tabuna pidettyyn aikuisimetykseen sekä yhä kasvavaan vaihtoehtokulttuuriin, jossa osa naisista imettää miehiään ja osa taas haluaa saada siivun tuottoisasta maitopornobisneksestä.

Mites, löytyykö Jatkiksesta veljiä jotka tykkäävät einehtiä vaimon nisällä? Entä onko joku sijoittanut "tuottoisaan maitopornobisnekseen?"
Tähän tyyliin?



 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Onhan noissa 4D dokumenteissa, ja mitä muita näitä sossupornopaskeita onkaan, se hyvä puali että niitä jos kattoo niin voi ehkä tuntee olonsa edes inasen normaalimmaks kun aiemmin.
Mitä isot pojat ovat kertoneet, niin kyllähän me, arvon veli @Johnny B. Goode, ollaan kuitenkin aika kuoropoikia suuremmassa seksin/pornon eri toteutusmuotojen mittakaavassa - uskoisin...

No toki, ajatusten tasolla...
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Mitä isot pojat ovat kertoneet, niin kyllähän me, arvon veli @Johnny B. Goode, ollaan kuitenkin aika kuoropoikia suuremmassa seksin/pornon eri toteutusmuotojen mittakaavassa - uskoisin...
Eihän meirän lisenssillä päästä edes ihan perus tokiolaisen Mokomakin harjotusleirille!
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Oli toki jo eilen, mutta areenasta löytyy.

 
K

Kiekkokatsoja

Telkussa frii kanavalla klo 21-22.
Jakso jossa sairaanloisen mustasukkainen nainen tekee pahojaan.
Yhden tuollaisen sekopään tiedän.
Voi tietty olla nainen tai mies.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tänään Subleffana James Cameronin ohjaama Abyss. Jos et ole tätä vielä nähnyt, niin vahva suositus. On vieläpä directors cut- versio. Pituutta leffalla 3t 25min.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään Subleffana James Cameronin ohjaama Abyss. Jos et ole tätä vielä nähnyt, niin vahva suositus. On vieläpä directors cut- versio. Pituutta leffalla 3t 25min.
Kyllä, tämä on hurja pätkä, tunnin päästä alkaa, katsokaa ihmiset! Oikein pupillit laajenivat kun aamulla näin sen tänään tulevan..

Veikkaan, että palstalla on yllättävän paljon porukkaa, jotka eivät ole nähneet tätä koskaan, että se on vain yksinkertaisesti mennyt ohi. Itselläkin varmaan 10 vuotta siitä kun olen katsonut tämän viimeksi (enkä tätä versiota tietysti ikinä), ei varmaan riitäkään, jostain syystä tätä ei vain Suomen televisiossa määräänsä enempää ole koskaan näytetty. Kyseessä on tosiaan Cameronin tuotannon unohdettu klassikko, jäi jo omana aikanaan Terminatorien, Alieneiden sun muiden varjoon, saati sitten jonkin Titanicin tai Avatarin varjoon..
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tällä hetkellä Subilla Air Force one. Mennee heittämällä kaikkien aikojen paskinpien oksennusten joukkoon. Aivan "huikeet shittii".

Voiskohan tää olla paskin leffa mitä oon ikinään nähny? Tässä on kuitenkin Harrison Ford, niin tuskin kuitenkaan täysin "kännissä ja läpällä" tehty.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tällä hetkellä Subilla Air Force one. Mennee heittämällä kaikkien aikojen paskinpien oksennusten joukkoon. Aivan "huikeet shittii".

Voiskohan tää olla paskin leffa mitä oon ikinään nähny? Tässä on kuitenkin Harrison Ford, niin tuskin kuitenkaan täysin "kännissä ja läpällä" tehty.
Kirjoitinkin tuohon toiseen ketjuun, mutjoo on kyllä kieltämättä melkoinen leffa. Jokseenkin ihan viihdyttävä kun on kuitenkin niin yli vedetty. Herra presidentti roikkui äsken lentokoneesta käsiensä varassa, mutta sieltä se vielä punnersi ylös.

Mutjoo, ei ole ehkä sen enempää Harrison Fordin kuin Gary Oldmaninkaan huippuhetki tämä elokuva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös