Tähtisen tuhkimotarina
Maajoukkuemies Tähtinen teki viimeksi maalin 12.11.2002 Ässien hävitessä Ilvekselle 1-2. Sen jälkeen poika onkin tahkonnut 26 peliä ilman maalia. Eipä hän tietysti mikään maalipyssy olekaan, mutta...
Kaiken kaikkiaan on varsin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Markun pelit lähtevät kulkemaan. Niin paljon on tapahtunut kuitenkin niin pienessä ajassa, että Markun täytyy olla aika kovaluonteinen kaveri, mikäli hän loppukauden aikana pystyy saavuttamaan sen saman tason, millä hän syksyllä pelasi.
Jos mennään ajassa taaksepäin puolitoistavuotta, kauden 2001-02 alkuun, niin silloin Markku Tähtinen oli 23-vuotias rivimies, SM-liigassa silloin tällöin taitojaan väläytellyt, mutta loppujen lopuksi tulokset olivat siihen asti olleet aika kehnot. Vähän sellainen koheltaja, joita junnut usein ovat, mutta Markkupa ei ollut junnu, vaan neljännen kauden liigapelaaja. Sitä ei vain aina tahtonut katsomoon huomata.
Odotusarvoja oli ehkä sen verran, että pojan odotettiin ottavan taas yksi askel urallaan eteenpäin, mutta aika harva jos kukaan odotti Markulta mitään läpimurtoa. Lähinnähän näytti siltä, että Markku Tähtisestä kasvaa yksi kelvollinen liigajyrä lisää, ehkä vähän keskivertoa taitavampi, mutta ei kuitenkaan mikään ratkaisija tai joukkueensa johtotähti.
Lähtötilanne kauteen 2001-02 oli hyvin pitkälti sama kuin hänen ketjukaverillaan Juha Viinikaisella. Molemmat olivat näyttäneet, että periaatteessa taitoa löytyy, mutta jopa sekin askel oli ottamatta, että pojat olisivat olleet hyvän liigajoukkueen vakiokokoonpanon miehiä. Ässissäkin irtosi sentään vain kolmosketjun paikka Sami Karjalaisen johtaman vitjan laidoilta.
Eikä tuo viime kauden alkukaan mitään suurta juhlaa luvannut sen paremmin Tähtiselle kuin Viinikaisellekaan. Sitä samaa kuin ennenkin, joskus joku kikka onnistui, useimmiten ei. Edellisenä keväänä koottu Karjalaisen ketju ei kauaa yhdessä homehtunut, kun tulosta ei tullut, ei tuolle triolle, eikä Ässillekään. Timo Salosen palattua patapakkaan Markku sai siirron takaisin sentterikisi ja Ässien nelosketjuksi muodostui Wesslin-Tähtinen-Salonen. Ja pelihän alkoi pyöriä, kun tutut kaverit laitettiin yhteen, kaikilla vieläpä kärjistetysti sanottuna viimeinen tilaisuus liigatasolla. Eihän WTS tehoja ihan solkenaan takonut, mutta peli oli näyttävää ja kotiyleisö oli myyty. Niin kuin sitten lopulta valmennuskin ja yhtäkkiä yllättäen Tähtisen ketju olikin Ässien ykkösnyrkki. Ansaitusti. Saman tason Viinikainen taas katosi kuvasta, ilmeisesti lopullisesti.
Porilaiset huusivat Markkua kokeilumaajoukkueeseen jo viime keväänä, mutta Aravirta pysyi edelleen kovana Porin suuntaan. Sitten uutta helmeä oltiinkiin kovalla hyökinällä viemässä ties minne, mutta Ässät sai tiedossa olleen ison roolin ansiosta pidettyä tähtensä. Ja miehen merkitystä osoittaen Tähtisen sopimus oli ensimmäinen jatkopahvi, minkä Ässät teki ja julkaisukin oli vielä samaan aikaan uusien valmentajien kanssa. Eli uuden ja paremman patapakan rakentaminen aloitettiin Tähtisestä, jonka odotusarvo olikin kasvanut rivimiehestä korkeimpiin sfääreihin. Siitä osoituksena myös nimitys varakapteeniksi.
Tälle kaudelle lähtökohta oli se, että Tähtinen johtaisi Ässien kakkosketjua, eikä laidoilta olisi löytynyt Wessliniä tai Salosta. Osin loukkaantumisten ja osin pakon edessä kootun WTS:n dominoinnin takia Tähtinen johtikin kuitenkin ykkösketjua. Ja hienosti johtikin. Vuodessa poika oli ottanut hirveän harppauksen, hän näytti pelaavan jopa paremmin kuin hän edes parhaimmillaan osaa. Itseluottamus oli huikea, vastustajia pidettiin pilkkanaan ja jopa tehojakin löytyi. Markku oli hurmostilassa. Paras peli oli ehkä syksyn Ässät-Jokerit, jossa molemmissa joukkueissa oli yksi ylivoimainen pelaaja ylitse muiden. Markku Tähtinen ja Ville Peltonen. Vaikea sanoa kumpi oli parempi.
Siitähän se hirveä haloo nousi, kun Aravirta pysyi edelleen kovana, eikä valinnut yhtä syksyn parhaimmista pelaajista maajoukkueeseen. Porilaiset olivat yhtenä miehenä Markun takana. Tulihan se valintakin takaoven kautta ja tuhkimotarina jatkui, kun mies Ässien kolmos-nelosketjusta olikin vuodessa pompannut Leijonien ykköseen itsensä Ville Peltosen rinnalle. Eikä Tähtisen otteita tarvinnut mitenkään hävetä, päinvastoin, saattoi olla jopa pikkaisen ylpeä, kun maajoukkueessa vihdoin ja viimein pelasin patapaita ja pelasi sen verran lupaavasti, että uudet kutsut olivat itsestäänselvyys.
Ässien alamäki alkoi ja Tähtisen tehotkin katosivat. Marraskuu ei tuonut yhtään voittoa, eikä maajoukkue-Markun tehotkaan 1+2 mitenkään silmiä hivelleet. WTS oli pelillisesti edelleen Ässien näyttävin trio, mutta se jokin puuttui. Se hurmos, peli-ilo, itseluottamus, tappamisen meininki, halu tehdä maali, halu voittaa. Tilalla oli pientä väsymystä ja kasvaneita odotuksia ja paineita. Alkusyksyn lennokkuus vaihtui aavistuksen väkinäisempään punnerrukseen. Tähtisen kohdalla ei ehkä voida puhua itseluottamuksen puutteesta, sitä hänellä oli välillä jopa häiritsevän paljon. Niin paljon, ettei olisi millään halunnut luopua kiekosta. Kuvaan tulivat myös hauskat jalkakikat, joilla ei kuitenkaan varsinaisesti vastustajaa ohitettu, ei ainakaan niin, kuin VV aikoinaan ohitteli.
Kun kerran oli maajoukkueeseen päässyt, niin eihän sieltä millään putoa. No, Baltica-valinta oli odotettu, tavallaan ansaittukin, vaikka Tähtisen pelit eivät liigassa enää alkusyksyn malliin kulkeneetkaan. Mutta silloinkin oli nähtävissä, että kansainvälistä kokemusta enemmän Tähtinen olisi tarvinnut lepoa ja jälkikäteen tuo on tullut entistä selvemmäksi. Siihen astisella urallaan hän oli pelannut vain normaalit runkosarjan ottelut, eikä aina kaikkia niitäkään, ja peliaikakin oli usein jäänyt jämätasolle. Nyt lepoa ei tullutkaan oikein missään vaiheessa. Ässien alkusyksyn ohjelma oli erittäin tiukka, härkäviikko toisensa perään. Ykköshyökkääjä ahmi kovimmat minuutit ja kun ensimmäinen huilahdustauko tuli, poika vietiin maajoukkueeseen. Sen jälkeen sama rumba, seuraava huilahdustauko ja taas maajoukkueeseen. Parin päivän joululepo ja taas jatkui sama rumba.
Kaikki ovat voineet nähdä, ettei Markku ole joulun jälkeen ollut lainkaan se sama pelaaja kuin alkukaudella. Vaikea tietysti sanoa paljonko hommaa sotkivat taustalla vellonneet siirtohankkeet, kai nekin päätä pistivät pyörälle. Mutta kyllä tietty väsymyskin oli selkeästi havaittavissa, kun otteissa ei ollut enää minkäänlaista rentoutta. Kikat muuttuivat entistä väkinäisemmiksi. Fyysisesti hän ei ole tällaiseen taakkaan aiemmalla urallaan tottunut ja lisäys sillä puolella on kasvanut jopa räjähdysmaisesti. Enemmän pelejä ja selvästi enemmän peliaikaa. Ja siihen päälle psyykkisen taakan kasvu. Enää Markku ei ollutkaan se rivipelaaja, nyt hän oli johtotähti, jonka piti johdattaa Ässät voittoihin ja play offseihin. Paineet ovat nyt olleet aivan eri planeetalta kuin aiemmin.
Lopuksi tuo pommi, siirto Rauman Lukkoon. Ihmettelen jos Markku ei ole tätä siirtoa miettiessään viettänyt muutamia unettomia öitä. Ylipäätään siirto ensimmäistä kertaa kotiseurasta pois on iso askel, mutta kun se tapahtuu kesken kauden ja pahimpaan mahdolliseen paikkaan, niin se on jo pirun iso asia. Varmasti Markku on tiennyt, että melkoinen kohu asiasta nousee, mutta todennäköisesti hän ei uskonut tai ainakaan toivonut mittasuhteiden nousevan niin isoiksi, että Isomäen suosikkipoju muuttuukin yhdessä yössä kaupungin vihatuimmaksi mieheksi Antti Heikkilän rinnalle. Voisi jopa epäillä, että viime päivien paineet ja tuo koko kohu olivat omiaan sairastuttamaan Markun. Tosin luulen, että ainakin henkilökohtaisesti sairastuisin pelkästään siitä, että vetäisin moisen keltaisen kettupaidan ylleni, ilman että siitä edes syntyisi muutamaksi päiväksi maakunnan pääpuheenaihe, jossa puukkoja lentelee suuntaan jos toiseenkin. Eikä niitä tässä tapauksessa ole vähiten lentänyt juuri Markun selkään. Ansaittua kyllä sekin.
Nyt kun olisi taas mahdollisuus vetää henkeä, tutustua uuteen joukkueeseen ja saada kaiken haloon jälkeen pää jonkinlaiseen tasapainoon, niin taas Markkua viedään maajoukkueeseen. Vaikka pelillisesti hän on ollut jo pitkään kaukana maajoukkuetasosta. Jälleen kerran lepo ja rauhoittuminen auttaisivat miestä enemmän kuin kansainvälisen kokemuksen kerääminen.
Ruotsin reissun jälkeen rumba jatkuu taas, ja nyt Rauman valot kohdistetaan aika tarkasti Markkuun. Porilaisen kohuhankinnan ei taatusti kannata Äijänsuolla kovin väsyneesti pelailla, sillä tuskinpa raumalaiset paljon armoa ja ymmärrystä tuollaiselle porilaispenskalle antavat. Markku otetaan omaksi vain jos peli kulkee. Paineita siis riittää ja Lukossakin tontti löytyy ykkösketjusta eli Markun odotetaan operoivan aika isolla roolilla kettupaidat play offseihin. Jos viiva alkaakin karata ja jos Markun tehottomuus jatkuu, niin voi poika parkaa. Tai en minä häntä sääli, itsehän on tiensä valinnut. Mutta tuossa tilanteessa Tähtisen housuissa ei välttämättä ole kovin kiva olla, sympatia lienee vähissä niin vanhassa kuin uudessakin kotikaupungissa, mutta pilkkakirveet heiluvat sitäkin reippaammin molemmista suunnista. Voin kuvitella, että Raumaltakin löytyy niitä, jotka olisivat jossain määrin jopa tyytyväisiä porilaisen epäonnistumisesta, ja Porissahan niitä nyt tässä tilanteessa ainakin riittää. Onpa edessä vielä se yksi Porin vierailukin, mikä ei sekään tule ihan helppo paikka tähtöselle olemaan.
Jos Markku Tähtinen kaiken tämän jälkeen löytää tasonsa ja nostaa Lukon pudotuspeleihin, niin hän on oikeasti aika kova jätkä, ainakin henkisesti. Itse pidän todennäköisempänä vaihtoehtona sitä, että Tähtisen loppukausi on aika tahmeaa taaperrusta. Tavallaan toivonkin sitä, sillä olen antanut itselleni luvan toivoa avoimeisti Rauman Lukon jäämistä kesälomalla samaan aikaan Ässien kanssa. Ennen tätä episodia uskoin ja toivoinkin, että Lukon projekti johtaisi tänä vuonna play offseihin, tavallaanhan se antaisi uskoa Porinkin suuntaan. Mutta nyt en voi sille mitään, että toivon, ettei Tähtisen poika pääsisi pudotuspelejä pelaamaan. Lapsellista, mutta omasta mielestäni minulla on oikeus ellei peräti velvollisuus tuohon lapsellisuuteen.
Pitkällä tähtäimellä en kuitenkaan toivo Tähtisen uran hiipumista. Päinvastoin, hienoahan se on jos pojasta tulee menestynyt kiekkoilija. Ei sellaisia Porista ole mitenkään liikaa viime vuosina tullutkaan. Ja joskus tulevaisuudessa maajoukkue-Markku on minun puolestani tervetullut palaamaan patapaitaan. Kapteenistoon häntä ei kuitenkaan enää kovin helposti pitäisi hyväksyä.
Minun kostonhimoni tulee tyydytettyä jos Lukko jää Markkuineen tavoitteestaan tällä kaudella. Ensi kaudella on sitten jo uudet kuviot puolin ja toisin. Aika tarkkaan seurattu hemmo Markku on varmasti ensi kaudellakin, eivätkä ne paineetkaan taida pahemmin vähentyä. Mutta tämän kauden jälkeen hän lienee henkisesti kovempi ja fyysisestikin tottuneempi johtotähden rooliin. Mielenkiintoista on kyllä nähdä miten miehen käy, jatkuuko kehitys, jääkö polkemaan paikalleen, vai romahtaako odotusten ristitulessa.
Mölli Keinonen oli varmastikin se edellinen ja ainoakin todellinen shokkisiirto Porin ja Rauman välillä. Möllin veroista legendaa Tähtisestä ei tule, mutta aika näyttää, kuinka legendaariseksi tämä siirto vuosien saatossa muodostuu.