Mainos

Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 577 096
  • 3 496
The Mandalorianin eka kausi paketissa ja täytyy kyllä myöntää, että tykkäsin aika tavalla tästä(kin).

Hyvin rakennettu ja sopivasti tuttu maailma, pätevät hahmot ja ihan ookoo juonenkäänteet (ne stormtrooperit eivät sitten millään opi sotimaan?) nostavat tämän omassa rankingissa helposti episodien IV-VI ja Rogue Onen kintereille.

Kakkoskausi alkaa meilläkin ensi perjantaina.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
The Mandalorianin eka kausi paketissa ja täytyy kyllä myöntää, että tykkäsin aika tavalla tästä(kin).

Hyvin rakennettu ja sopivasti tuttu maailma, pätevät hahmot ja ihan ookoo juonenkäänteet (ne stormtrooperit eivät sitten millään opi sotimaan?) nostavat tämän omassa rankingissa helposti episodien IV-VI ja Rogue Onen kintereille.

Kakkoskausi alkaa meilläkin ensi perjantaina.

Todella positiivisesti kyllä ottanut Mandalorianin myös vastaan. Varsinkin tuntui, että ensimmäisen kauden kaksi viimeistä jaksoa olivat aivan loistavia, ja myös toisen kauden ensimmäinen jakso jatkoi samalla korkealla tasolla. Harvoin sitä ollut mistään tv-sarjasta näin fiiliksissä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jokohan uskaltaa puhua mandalorianista ilman spoilereita?

Kai sitä tässä ketjussa voi?

Knights of the Old Republic (KotOR) tarinahan tämä eka jakso oli hienoinen länkkäriviitteineen (Deadwood nyt etunenässä, mutta myös Leonen estetiikka). Krayt Dragon piti KotOR:ssa tapaa yhteistyössä Sandpeoplen kanssa, jotta sai luolasta tähtikartan, jolla pääsi jatkaan eteenpäin. Myös se helmi piti löytää muistaakseni (joka tässä jaksossa hienosti löydetäänkin)

Lopun huipennus, kun Temuera Morrison tuli kuviin... huhu
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mitäs veikkauksia teillä on Mandalorianin jatkon suhteen? Siis juonen kannalta.

Itselläni on vahvasti tunne, että baby yoda on oikeasti jokin Palpatinen luomus ja tarkoitus oli kouluttaa siitä pahin sith ikinä ym.
On näyttänyt pieniä viittauksia pahuuteen voiman käytössä.
Toinen veikkaus on, että baby yoda piilotettiin order 66 jäljiltä pois Palpatinen silmistä.

Edit. Toivon myös, että nyt kun Jedejä on vähän otettu esille, niin ehkä jopa itse Luke Skywalker nähdään jossain vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Edit. Toivon myös, että nyt kun Jedejä on vähän otettu esille, niin ehkä jopa itse Luke Skywalker nähdään jossain vaiheessa.

Onhan tosta Lukesta huhuttu (tosin castingiä on tehty ObiWan sarjaan ihan vahvistetusti), mutta veikkaan, että se tän kauden jedi on Ashoka..

Koska Ashoka on varmaan Sabinen (oisko trailerin Sasha Banks?) kanssa, joka taas on Mandalorian ja jolla on historiaa Dark Saberin kanssa jne.

Katee Sackhoff on kans tällä kaudella ja nainenhan oli jo CW:ssä Bo-Katanan ääni, ja Katanahan on Mandaloriana ja nimenomaan ex Death Watch jäsen (jonka armoreita oli niillä Mandalorianeilla jotka otti Din Djarin (Mando siis) lapsena huostaansa niissä ekankauden flachbackeissä)

Koska 3. kausikin tulee (ja ilmeisesti neljäs), en usko babyyodan mysteerin paljastuvan kovinkaan pian...
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Jos pikku-Yoda on vaipoissa 50 vuotias, niin myös Mandon pitäisi elää vähintään 1000 vuotiaaksi että saataisiin Luke samoihin kuviin.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itsekkin uskon Ashokan olevan nyt jokin "pääjedi" tai jotain sinnepäin, mutta voisi kuvitella, että Lukella voisi olla jokin sananen sanottavana, ettei noin voimakas voiman käyttäjä joudu väärien ihmisten käsiin. Varsinkin, kun näyttää siltä, ettei baby yoda ole välttämättä mikään normaali olento. Vaikka ilmeisesti Yodan rotu on voimakasta sorttia.

Itse en tarkalleen muista, miten nuo Luken jedi hommat lähti käyntiin imperiumin jälkeen. Onko Lukella periaatteessa tässä jo käynnissä jedien koulutusta isommin?
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Mandalorian sijoittuu originaali-trilogian ja force awakeningin väliin joten Luke on jo elossa eikä tämä vauveliini ole Yoda vaan jotain samaa lajiketta.
Niinpäs taisi ollakin. Eilen katsoin viime jakson ja siinähän näytettiin myös Death Star:n tuhoutuminen :) Mikäs se toinen Death Star oli joka jaksossa mainittiin ? Eikös se tuhottiin Force Awakening pätkässä ?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Trivia... se teksti joka pyörii siinä Death Starin räjähdyshologrammin alapuolella Aurebesh kirjaimin... joku fani jo ehti kääntää sen ja se on Jedin paluun alkuteksti
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja näin ympyrä sulkeutuu Mandalorianissa... Mandalorianin viimeinen vapaa hallitsija Bo-Katan Kryze ilmestyi nyt liveaction sarjaan. Viimeisin DarkSaberin hallinnoitsija on sen jossain välissä Moff Gideonille hävinnyt. Hieno pohjavire tuntemattomista tapahtumista. Samoin Mandon kutsuminen Whatch childksi, eli Death Watchin kasvatiksi, oli hienoa, olihan Bo-Katan jäsenenä aina Pre Vislan tappioon Maul:lle. ... mutta siis... osoitti mandolle suunnan... kohdata Ashoka Tano.

Tosin.. Vaikka kuinka hienoa on saada nämö CW legendat mukaan, nii toivotaan, että Mandon tarina tässä sarjassa kuitenkin on erillinen ja omansa. Näin toivottavasti on, jos ja kun Ashoka saa oma sarjansa osottaen tässä Mandolle vaan Luken? suuntaan. Toisaalta miten pitkittää tän löytämistä, vai luovutaanko baby Yodasta kauden päättex?... tuskin.... kuitenkin ollut "se" hahmo, jolla katsojia on vedetty.

Luotto Favreauhun ja Filloniin on kuitenkin kova, vaikka taas, epäily heräsikin...
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Rebelsin tapahtumien jälkeen uteliaana odottaa, missä kuosissa Ahsoka on Vaderia vastaan käydyn matsin jäljiltä. Jalaton vai kädetön?

Jos tarvitsee toivoa ja ennustaa sarjan jatkoa, niin Bo-Katanin avulla sarjaan saadaan jopa toinen "Mandalorian wars". Ja Mandon rooli tässä lienee aika iso esimerkiksi DarkSaberin takaisin saamiseksi. Toivottavasti tässä ei kuitenkaan vedetä jotain teennäistä juonikuviota: "Baby Yoda on vaarassa ja vain jos Mando hankkii Dark Saberin takaisin, hän pelastuu" vaan Bo-Katan kääntäisi hänet kannattajakseen.

Disney ei tuohon aiheeseen koskenut VII-IX, joten kaikki kuviot mahdollista.

Favreau voisi ottaa samalla nuo uudetkin SW-leffat itsellensä. Jälki tähän mennessä upeata.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Rebelsin tapahtumien jälkeen uteliaana odottaa, missä kuosissa Ahsoka on Vaderia vastaan käydyn matsin jäljiltä. Jalaton vai kädetön?
Ezra Bridger pelasti lady Tanon Vaderin ulottumattomiin Malacor 5:lta toiseen ulottuvuuten ja takaisin sinne jonnekin neliraajaisena.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ezra Bridger pelasti lady Tanon Vaderin ulottumattomiin Malacor 5:lta toiseen ulottuvuuten ja takaisin sinne jonnekin neliraajaisena.

Juuri näin.. ja Ashoka nähdään Rebelsin viimeisessä kohtauksessa, joka tapahtuu siis Jedin paluun jälkeen, eli Endorin taistelun jälkeen, jossa Ashoka ja Sabine lähtevät Ezraa etsimään.

Ashoka oli 14 kun tuli Anakinin Padawaniksi, joten on Mandon ajassa joku reilu 40v.

Se, että Bo-Katan näyttää ehkä vähän liian nuorelta.. mutta kun hahmo ”piirrettiin” mallinaan Katee Sackhoff ja joka oli myös naisen äänenä anmaatioissa.. eihän se kukaan muu vois olla. Katee taitaa olla 40v, mutta hahmon pitäs olla varmaan viiskymppinen jos ajattelee naisen olleen parikymppinen Death Watchin aikoihin (Maul Ja Savage Death Watchissa oli 19BBY) ja tosta on siis se kolmsenkymmentävuotta Mandon aikajanaan
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Ehkä mandalorianilaiset ikääntyvät hieman hitaammin kuin me? Sackhoff oli täysin oikea valinta tuohon rooliin. En edes tajunnut itse, että oli ääninäytellyt hahmoa, mutta tuon jälkeen ei käytännössä enää ketään muuta tuohon rooliin voi ottaa. Etenkin, kun näyttelijä sopii vielä ulkoiselta habitukseltaan mandalorialaiseksi soturinaiseksi.

Ahsokan näyttelijä on ainakin oikean ikäinen esittämään noin nelikymppistä Ahsokaa.

Mandalorian palauttaa kyllä yksistään uskoa Star Warssin tulevaisuuteen. Oikeissa käsissä tuo on edelleen niin upeaa katsottavaa muutenkin kuin visuaalisesti. Dave Filoni on tehnyt aivan järkyttävän hienon duunin Clone Warssin ja Rebelssin kanssa ja luonut tuota pohjaa näille hahmoille. Clone Wars ja Rebels olivat toki enimmäkseen lapsille suunnattua kuraa, mutta ne aikuisten oikeasti hyvät jaksot, ne ovat oikeasti todella hyvää Star Warssia ja nyt Mandalorian pääsee nauttimaan tästä pohjatyöstä.

Prequellien ja sequellien hahmoista ei kovin montaa mieleenpainuvaa tapausta jäänyt. Qui-Gon Jinn, Darth Maul ja Obi-Wan ja siihen ne sitten jäävätkin. Clone Wars ja Rebels toivat molemmat niin paljon lisää syvyyttä Anakinin, Obi-Wanin ja jopa Maulin hahmoille. Ja lisäksi, Clone Wars ja Rebels tarjosivat sen parhaan hahmon, mitä Star Warssissa on nähty sitten Jedin Paluun, Ahsokan.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juuri näin.. ja Ashoka nähdään Rebelsin viimeisessä kohtauksessa, joka tapahtuu siis Jedin paluun jälkeen, eli Endorin taistelun jälkeen, jossa Ashoka ja Sabine lähtevät Ezraa etsimään.
No hittolainen, olikin jäänyt Rebelssin 4. kausi kesken aikanaan. Äsken katselin loppuun.
Tuodaankohan Ezrakin takaisin Ahsokan kanssa?
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
No hittolainen, olikin jäänyt Rebelssin 4. kausi kesken aikanaan. Äsken katselin loppuun.
Tuodaankohan Ezrakin takaisin Ahsokan kanssa?

Voisivat tuoda koko köörin takaisin jossain muotoa näitten oikeasti aikuisille suunnattujen sarjojen myötä. Sabinekin olisi erittäin kiva nähdä.

Rebels, kuten Clone Wars kärsi siitä, että sarja oli myös lapsille tehty.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Rebels, kuten Clone Wars kärsi siitä, että sarja oli myös lapsille tehty.

Niinhän ne kärsi, jotkut CloneWarsin droidijaksot oli sietämätöntä pakkopullaa, tai vetehisprinssitaistelut jne. Toisaalta Maul, DeathWatch ja Mandalorian oli kovia, samoin Ashokan kasvua valottavat. ObiWan ja Anakin tuli tutummiksi ja Dooku, joka jäi leffoissa vähän etäiseksi, sai syvyyttä.

mutta paljon oli silppua, CW lopetetiin viidenkauden jälkeen ja en ihmettele, tas oli kyllä aika kuraa välillä, kuudes hyvin epätasanen jälkikäteen kasaan kyhätty.. joka sit finalisoitiin kevään seiskakaudella, vähän Ashokan tarinaa, uuden animaatiosarjan pohjustusta
... toki sitten ne neljä viimestä CW jaksoa onkin huikeutta.

Rebels oli kummallisen kärsivällisesti rakennettu kokonaisuus, jota koko eka kausi vaivas lastensarjafiilis.. Ezralle annettiin aikaa kasvaa. Hahmoista Hera on kuitenkin imo se käyttökelposin ja Squaronissahan Hera on ”live action”
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itse tykkäsin Rebelsistä ihan alusta asti, vaikka olikin vähän lapsellinen ajoittain. Osasi kuitenkin jotenkin rakentaa jotain uutta ja kokonaisuus oli ihan mielenkiintoinen pläjäys.
Clone Wars ehkä mielestäni ratsasti liikaa tutuilla hahmoilla, tai toihan se ihan hyvää syvyyttä joihinkin hahmoihin ym, mutta seitsemän kautta oli mielestäni liikaa. Kolmen-neljän kauden tiivispaketti olisi ehkä onnistunut paremmin?
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Itsellä jäi tuo Rebels kesken, kun en vain jaksanut katsella sitä lapsellisuutta. Juoni on melkein joka jaksossa täysin samanlainen. Päähahmoista Ezra ja Sabine ovat todella ärsyttäviä hahmoja. Mielestäni kertoo aika paljon, että show on parhaimmillaan kun nämä kaksi puuttuvat ruudusta.
 
Rebels oli pääosin ihan kauheata paskaa juuri tuon lapsellisuuden myötä ja sehän oli vielä lapsellisempi kuin Clone Wars. Mukana oli toki ihan muutama hyväkin jakso, joskin varmaan hahmot jäävät hyvin heikoiksi, jos keskittyy katsomaan vain ne ihan muutamat aidosti hyvät jaksot. Näin äkkiseltään tulee mieleen muutama jakso, jossa oli Inquisitorit mukana ja Maul&Ahsoka -tarinalanka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös