Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 531 698
  • 3 313

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ei kieltämättä jättänyt moitteille sijaa, mutta onhan tuohon oldrepublic-aikaan naurettavan helppo myös tarttua. Lähdemateriaalia tai lähinnä tuohon aikaan sopivaa tarinapohjaa sekä yksityiskohtia piisaa. Ja parasta on se etteivät alkuunkaan kaikki ole kartalla tuosta aikakaudesta. Vähänkään pätevä tyyppi ei epäonnistu jos tuota maailmaa alkaa pläräämään.

Hä? Mandalorian ei kyllä sijoitu mihinkään Old Republic aikaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eilen tuli katsottua viimeinen osa, ja varovasti uskaltaisin sanoa, että tämä oli kuitenkin melkein paras näistä uuden trilogian leffoista. Ykkösosassa juoni oli toki ehjempi, mutta tässä saatiin mielestäni ihan hyvin yhdisteltyä lankoja ja tarina järkevään päätökseen. Tämä toki näkyi sitten siinä, että koko leffa painettiin kaasu pohjassa ja tiettyjä asioita ei kehitelty oikein lainkaan. Samalla myös Last Jedi jäi täysin irralliseksi teokseksi, käytännössä kokonaiskuvan kannalta siinä ei tapahtunut mitään millä olisi mitään merkitystä.

Laitetaan loppu spoilereihin:
Kokonaisuutena uusi trilogia olisi ollut ihan toimiva, jos vain rytmitys toisen ja kolmannen elokuvan kesken olisi ollut toinen. Esim Keisari tuotiin nyt aivan liian myöhään kuvioihin, ja todella hätäisesti ensimmäisen viiden minuutin aikana. Keisari olisi siis mielestäni pitänyt tuoda kuvioihin jo kakkososassa, koska Snoke nyt oli lähtökohtaisesti aivan turhake koko ajan. Samalla oltaisiin voitu rakentaa jotenkin järkevästi tuota kaarta ja sukulaisuussuhteita jo aiemmin, nyt ne tuntuivat hiukan päälleliimatulta. Sinänsä harmittaa, koska juonellisesti tässä oli mielestäni ainekset oikeinkin hyvään trilogiaan, mutta kokonaiskuva ja -näkemys tässä jäi nyt ihan puolitiehen ja Johnson näköjään teki täysin turhan väliosan.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Olihan Palpatinen paluu kökösti hoidettu. Todellinen reboot juonelle. Aihe joka järisyttävyydessään olisi ollut kokonaisen leffan arvoinen hoidettiin alkuteksteissä. Sama kuin olisi aikanaan ilmoitettu, että niin btw Vader on muuten sitten Luken isä. Ok?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Hä? Mandalorian ei kyllä sijoitu mihinkään Old Republic aikaan.

Olisin voinut muotoilla tekstini paremmin, mutta mistä luulet Favreun keksineen Mandalorian-kuvion ja vaikkapa darksaberin? Old Republicista ja tuosta kyseisestä aikakaudesta on hyvä ammentaa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Olisin voinut muotoilla tekstini paremmin, mutta mistä luulet Favreun keksineen Mandalorian-kuvion ja vaikkapa darksaberin? Old Republicista ja tuosta kyseisestä aikakaudesta on hyvä ammentaa.
Darksaber on kyllä enimmäkseen Clone Wars -aikakautta, vaikka reliikkinä ajoittuukin aina Old Republicin aikoihin. Clone Wars -sarja ja Rebels tuon toi minun käsittääkseni ylipäänsä pinnalle/esille. Aikakautena nuo lasketaan joko Clone Warssien ajalle / Rise of the Empire aikakauteen ja Empiren ajalle (Rebellion era) taas Rebels -sarjan kohdalla.

En tiedä mitä tarkoitat "Mandalorian-kuviolla".
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mandalorian sijoittuu aikaan, joka on noin viisi vuotta Jedin paluun jälkeen ja 25 vuotta ennen New Orderin nousua. Minusta sarjassa on tavoitettu hienosti alkuperäisen trilogian henki. Samaan ei ole elokuvissa oikein päästy kuin Roque Onessa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Darksaber on kyllä enimmäkseen Clone Wars -aikakautta, vaikka reliikkinä ajoittuukin aina Old Republicin aikoihin. Clone Wars -sarja ja Rebels tuon toi minun käsittääkseni ylipäänsä pinnalle/esille. Aikakautena nuo lasketaan joko Clone Warssien ajalle / Rise of the Empire aikakauteen ja Empiren ajalle (Rebellion era) taas Rebels -sarjan kohdalla.

En tiedä mitä tarkoitat "Mandalorian-kuviolla".

Darksaber oli muistaakseni jo Kotorissa 2002 ja on juurikin vanhan tasavallan aikaan esille noussut väline. Mandalorian-kuviolla viittaan sarjan nimeen ja erityisesti päähenkilön persoonaan ja taustatarinaan. Tuokin on melko suoraan kopioitu siitä mitä mandalorianilaiset ovat taustoistaan kertoneet vanhan tasavallan aikaan.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ei tämä trilogia aikakauteen kaatunut, kyllä se kaatui ihan pelkästään paskaan ja laiskaan kirjoittamiseen. Kyllä "nykyaikaankin" olisi saanut kyhättyä herkullisia tarinoita, ja itselle se on myös mielenkiintoisempi aikakausi kuin old rebublicin aika.

Oltaisiin vaikka nöyrrytty ottamaan EU:sta hieman vaikutteita ja päräytetty Thrawnin pohjalta tarinaa, niin kyllä olisi maistunut. Mutta nämä on näitä moneen kertaan käytyjä keskusteluita. Ehkä sitten ensi kerralla.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Darksaber oli muistaakseni jo Kotorissa 2002 ja on juurikin vanhan tasavallan aikaan esille noussut väline. Mandalorian-kuviolla viittaan sarjan nimeen ja erityisesti päähenkilön persoonaan ja taustatarinaan. Tuokin on melko suoraan kopioitu siitä mitä mandalorianilaiset ovat taustoistaan kertoneet vanhan tasavallan aikaan.

SW wikit on sun kanssa eri mieltä tuosta Kotorista. Modilla sen ainakin saa jälkimmäiseen kotoreista.
"The Darksaber first appeared in the twelfth episode of the Star Wars: The Clone Wars television series' second season. Entitled "The Mandalore Plot," the episode premiered January 29, 2010, and featured the Darksaber being wielded by the newly introduced character of Pre Vizsla, who provided a brief backstory for the blade "

Meillä on vissii eri käsitys vanhasta tasavallasta. Itselle se on tuo tasavalta ennen Sith sotia (Darth Bane ja kumppanit), ei niinkään tuo Galactic Republic minkä Palpatine hajoitti, vaikka tästäkin on käytetty termiä Old Republic. Tuo toinen Old Republic on vaan niin paljon vanhempi ja sen takia se on minulle/osalle Old ja tuo läheisempi taas ihan vaan Galactic Republic, vaikka käytännössä taitavat olla samaa tasavaltaa eri aikakausina vain.
 
Voin nostaa käden virheen merkiksi darksaber-asiassa(olen tuon vanhan tasavallan jutuksi mieltänyt), mutta Mandalorian-kuvio on selkeästi haettu juurikin old republicista ihan nimeä myöten. En pidä sattumana että päähenkilön persoona ja taustatarina mukailevat sitä mitä mandalorianilaisille old republicin aikaan tapahtui.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Laitetaan vielä muistutuksena miten Lucas antoi "tarinoiden aarrearkkunsa" Disneylle ja KK valehtelee silmät päästänsä, että Lucasilta voi kysyä miten hahmot kirjoitetaan. Vastahan KK myös sanoi ettei Star Warsilla ole mitään lähdemateriaalia.

No onhan se hieman eri asia tehdä elokuva/tv-sarja kirjasarjan pohjalta (LotR, GoT, Potterit, Witcher) kuin alkaa käymään läpi niitä kymmeniä sarjakuvia, kirjoja, videopelejä ja muita, jotka ovat kaikki olleet kaanonia jossain kohtaa. Ja nämä ovat kaikki lähteneet liikkeelle kolmesta elokuvasta. Eli pitää valikoida tarkkaan nämä tarinat mitä lähtee työstämään jne.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Paitsi, että Lucasilla oli Episodien 7-9 storylinet valmiina ja oli halukas auttamaan elokuvien tekemisessä / ideoimisessa, mutta Disney sanoi me halutaan edustusta ja retroilua. Paras osa Igerin kirjaa on, ettei George ymmärtänyt kuinka hankalaa Star Warsin teko on.

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Episodit 1-2 oli ainakin niin karmeaa skeidaa, että ehkä ihan hyvä, ettei itse Lucas tehnyt jatko-osia. Darth Jar-Jar olisi varmaan ollut Palpatinen tilalla ja trilogia olisi ollut enemmän pannukakku kuin nyt oli Disneyn tekemänä. Minusta täysin oikea päätös, ettei Lucas koske enää Star Warsiin ja hänen suunnitelmansa on lentänyt roskakoriin.
 
Mieluummin katson nekin (Episodi 1 ja 2) 100 kertaa putkeen kuin paskat remix-uusioversiot elokuvista ja tarinasta, jotka olen jo nähnyt 25 vuotta sitten. Ainakin ne on originaaleja teoksia eikä köyhiä copy pasteja paremmista leffoista.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mieluummin katson nekin (Episodi 1 ja 2) 100 kertaa putkeen kuin paskat remix-uusioversiot elokuvista ja tarinasta, jotka olen jo nähnyt 25 vuotta sitten. Ainakin ne on originaaleja teoksia eikä köyhiä copy pasteja paremmista leffoista.

Varmasti nämä ovat makuasioita, mutta jos Lucas onnistuu oikeasti kusemaan jopa originaalit esiosat, niin mikäköhän olisi ollut jatko-osien taso.

Itse ainakin uskalsin menemään leffateatteriin katsomaan näitä uusia. Jos nämä olisi ollut Lucasin teoksia, olisin jäänyt odottamaan suoratoistoon tulemista.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
No onhan se hieman eri asia tehdä elokuva/tv-sarja kirjasarjan pohjalta (LotR, GoT, Potterit, Witcher) kuin alkaa käymään läpi niitä kymmeniä sarjakuvia, kirjoja, videopelejä ja muita, jotka ovat kaikki olleet kaanonia jossain kohtaa. Ja nämä ovat kaikki lähteneet liikkeelle kolmesta elokuvasta. Eli pitää valikoida tarkkaan nämä tarinat mitä lähtee työstämään jne.

Joo, jos Kennedy olisi tehnyt tuon. Tämä heitti kaiken menemään ja sitten itkee, kun ei ole Marvelin tyyliin lähdemateriaalia mistä tehdä elokuvia/sarjoja. Nainen on yksinkertaisesti täysin epäpätevä johtamaan noin isoa IP:tä. Kuka tahansa muu henkilö olisi jättänyt nuo sarjikset, kirjat ja pelit taustalle ja elämään omaa elämäänsä ja luonut tv/elokuva -puolen maailman samalla tapaa kuin Marvel. Poiminut sitten niistä kirjoista, peleistä ja sarjiksista ne parhaat ideat, hahmot ja juonilangat. Mutta ei... kaikki roskiin ja alusta ja trilogian kanssa niin kauhea hätä ja hoppu, että kukaan ei suunnittele trilogiaa trilogiana, vaan 3-4 eri ihmistä suunnittelee kukin oman elokuvansa osaksi trilogiaa. Kennedyä ei pitäis päästää lähellekkään Star Warsia tai mitään vastaavaa IP:tä.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Mutta siis tekemään mitä? Episodit on jo tehty ja disneyllä on sarjat jo tulilla.

Mandalorian oli ja on menestys, niin mitä ihmettä Lucas tulisi korjaamaan?

Emmä tiedä, ehkä esim. lukemalla tuo juttu voi selvitä jotain.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitäs muuten, ku moni täällä puhuu, että tää viimeisin elokuva pelasti, mitä pelastettavissa oli, niin eikös edellisen elokuvan kaksi isointa parranpärinää aiheuttavaa juttua ollu Leian selviytyminen avaruudessa ja se Holdon itsemurha lento. Meinaa ainakin jälkimmäisestä, niin eikö ne kapinalliset puhu Holdo manööveristä, kun suunnittelevat final orderin kimppuun hyökkäämistä ja toisaalta näytetäänkö elokuvassa yhden "Holdo manööverin" lopputulema? Meinaa siinä lopussa kun jengi kuullema alkaa nousemaan imperiumia vastaan muillakin planeetoilla, niin Endorin kohdalla (kun katselevat taivaalle) näyttäisi ihan siltä, kuin sellainen imperiumin kolmion muotoinen taistelualus olisi haljennut keskeltä kahtia. Eikai sellaista ole tässä elokuva sarjassa käynyt, kuin tuolla valonnopeudella päin ajamisen seurauksena?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös