Syyskuun 11. päivän mahdollinen salaliitto

  • 10 633
  • 88

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lentokoneen mentävä aukko?

Eräs kohtuullisen laaja aihetta käsittelevä
hömppäsivusto löytyy tuolta Sveitsistä päin.

Jutut vaikuttavat kohtuullisen punnituilta, mutta saitin
nimi kertoo, että hommaa pitää silti lukea hieman
pilke silmäkulmassa. Hieman samaan tapaa kuin
voi katsella vaikka "Bourne Identity"ä.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Viestin lähetti Carlos



Sitten skeptikoihin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt skeptikoiden tapaa ajatella. Melkeinpä mitä tahansa uutta ajatusta joku yrittää tuoda esiin, skepsis tyrmää sen automaattisesti yleensä edes tietämättä tapauksen taustoja. Mitä ideaa on kuulua yhdistykseen jonka lähtökohta on vastustaa kaikkea? Eikö olisi fiksumpaa jos vaikka lafkan nimi olisi esim. "Kriittiset tutkijat" tjsp, tuntuu vain että skepsikseen pesiytyy paljon ihmisiä jotka eivät mistään mitään tiedä, haluavat vain säilyttää maailmankuvansa semmoisena kuin se on. Olisihan kovin ikävää jos tulisi ilmi jotain mikä mullistaisi meidän maailmankuvamme. Kaikista huvittavinta on että moni Skepsiksen jäsen uskoo jumalaan.

Enempää väärin asiaa ei voi ymmärtää.Sinänsä aiheen vierestä.Käypä skepsis.fi:ssä,jos asia yhtään kiinnostaa. Eikä minua haittaa tippaakaan,jos joku mullistaa maailmankuvamme.
Kaikki yrittäjät ovat tervetulleita ja onnistuneet palkitaan.Toistaiseksi ihmeet ovat jääneet tekemättä/tapahtumatta pl.mainitut uskonasiat,joista en nyt käy filosofoimaan.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti ELÄKELÄINEN
Enempää väärin asiaa ei voi ymmärtää.Sinänsä aiheen vierestä.Käypä skepsis.fi:ssä,jos asia yhtään kiinnostaa. Eikä minua haittaa tippaakaan,jos joku mullistaa maailmankuvamme.
Kaikki yrittäjät ovat tervetulleita ja onnistuneet palkitaan.Toistaiseksi ihmeet ovat jääneet tekemättä/tapahtumatta pl.mainitut uskonasiat,joista en nyt käy filosofoimaan.

Tiedän kyllä toimintanne periaatteet, mutta vaikuttaa siltä että moni jäsenistänne ei ole täysin omaksunut niitä. Ainakin sen mitä olen vierestä seurannut skepsiksen keskustelupalstaa, aika usein siellä joillain ihmisillä on tapana tyrmätä joku mahdollinen "uutinen" suoralta kädeltä, tietämättä asiasta enempää kuin sen 2 riviä mitä edellinen kirjoittaja on kirjoittanut. Mutta mikäpä siinä, meitä on niin moneksi, monilla on sitten taas tapana uskoa kaikki mahdollinen mikä vähänkään vaikuttaa erikoiselta, asiaa yhtään sen enempää tutkimatta.

Mutta tuosta uskonasiat/ihmeiden tapahtuminen vielä sen verran, että nykyaikana tapahtuu täsmälleen yhtä lailla näitä "ihmeitä", mutta voisikin kysyä että missä olivat skeptikot silloin raamatun ihmeiden aikoihin?
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Penan suojelukerho

merkillepantavaa on myös, että taululla on esiintynyt vain
n. 7 ÄT***** salaseuran todistusta. Näistä n. 65% on
ehdottomasti painanut vaihtoehtoiset [siis CIA/FBI/FEMA]
vastaiset kommentit lokaan joko puhtaan pilkan tai huumorin
voimin. 25% on esittänyt näenneäisen neutraalia kantaa, mutta
sopivasti asian vierestä.
Mainittakoon, että loppuprosentti tuskin tietää jäsenyydestään
huolimatta, missä on jäsenenä.

Onko siis tämä ÄTP******** aikamme salaseura, joka jättää
vielä illuminaatinkin varjoonsa ja Njuurdikselle pelkän savuavan
poteron.

Olisi aika kysyä Suomen Hallitukselta, mihin toimiin
valtioneuvosto on ajatellut ryhtyä tämän ilmeisen
uhkan torjumiseksi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Penan suojelukerho

Viestin lähetti nedomansky
Olisi aika kysyä Suomen Hallitukselta, mihin toimiin
valtioneuvosto on ajatellut ryhtyä tämän ilmeisen
uhkan torjumiseksi.

Tuohon on jo ryhdytty. Hallituksen päätöksellä IFK.lla pitää olla Suhosen tapainen, rauhallinen valmentaja. Lisäksi IFK ei saa hankkia ulkomailta ainuttakaan kunnon vahvistusta. ;)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vielä noista peltojen kuvioista...

Vähän aikaa sitten oli nimittäin NYT-liitteessä hyvä juttu noista kuvioista, tai oikeastaan brittiporukasta joka niitä teki. Jätkistä ei oikein ittanut selkoa, ovatko he taiteilijoita vai pilailijoita, mutta muistaakseni he tunnustivat aina netissä tekosensa. Tekotapa sensijaan pidettiin salassa toimittajalta.

Hauskinta oli se, että kovimmat "uskovaiset" eivät suostuneet uskomaan jätkiä, vaan väittivät, että nämä tekevät hommia jollekin valtion salaiselle palvelulle, joka pyrkii pitämään UFO:t salassa...


Juttu taisi olla samoihin aikoihin kun arvostelu kyseiseen ilmiöön liityvästä leffasta. Valitettavasti en löytänyt juttua lehden sivujen arkistosta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
...peltokuvioista minäkin sen verran vielä että muistelisin kuulleeni että on olemassa joku kansainvälinen kerho, johon kuuluu näitä pellontallaajia. Aiheuttavat sitten hämmennystä kaikkialla noine kuvioineen. Eräänlaisia graffittimaalareiden virkaveljiä siis, tai paremminkin näiden pihatonttujen kidnappaajien.
Sitä en tiedä mitä valoja sitten joku on siellä pelloilla öiseen aikaan nähnyt? Silminnäkijät kenties juonessa mukana kuvioidentekijöiden kanssa? Ehkä joku maajussi nauttii hetken julkisuudesta ja sepittää tarinoita? Kenties todellakin mysteeri?

Itse uskon nykyään tuohon liigaan, eli että "syypää" on siellä. Aikoinaan uskoin ufoteoriaan, mutta en enää... ainakaan kovin paljoa. Hienoja kuvioita kyllä saavat aikaan ne tyypit, siitä ei pääse yli. Eli aika ammattilaisia ovat.
 

Carlos

Jäsen
Viljapeltokuvioista

Vielä sen verran, että jos joku kertoo minulle miten viljan saa taipumaan ilman että varsi katkeaa, olisin kiitollinen.

Minulle nuo kuviot ovat aina olleet niin suuri mysteeri, että en ole edes lähtenyt spekuloimaan niiden alkuperällä. Ehkä se meille jonain päivänä selviää kokonaisuudessaan, siihen asti voisin lähinnä todeta että aivan sama.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti Carlos
Siitä Pennsylvaniaan tippuneesta koneesta, mielestäni on ihan selvä juttu että se ammuttiin alas. Jos oli tiedossa että se on kaapattu, ja se lentää kohti Washingtonia, luulen että jokainen meistä antaisi käskyn ampua ko. kone alas. Tietenkään sitä ei haluta julkisuudessa tunnustaa, mutta joskus täytyy valita kahdesta pahasta pienempi.

Kyseisen päivän CCN-uutislähetyksissä tuli kerran, yhden ainoan kerran, NSA:n ( National Security Agency ) johtajan kommentti jollekin toimittajalle kyseisestä lennosta. Lyhyt ja ytimekäs "It´s been shot down".
Kyseinen kommentti jäi ainoaksi kerraksi mitä telkkarissa esitettiin. Enkä todellakaan ole ainoa joka kyseisen jutun näki.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mutta onko suomalainen Hanoi Rocks -yhtye sotkeutunut jotenkin kuvioihin? Näin laulaa Mike Monroe uuden albumin "Twelve shots on the rocks" hienolla biisillä "In my darkest moment":

"I need a revelation to fight Illumination..."

Carlos: samaa mieltä skepsiksestä. Todennäköisesti mahdollisen vuoden 1899 skepsis ry:n jäsenet olisivat nauraneet partaansa seuraaville väitteille: tulevalla vuosisadalla maailmassa on yhtenäinen tietoverkko joka yhdistää koko pallon, jokaisella on hallussaan reaaliaikaista digitaalitietoa välittävä ja lähettävä ns. kännykkä ja kodeissa katsellaan värillistä elävää kuvaa ihmeellisistä laatikoista nimeltä televisio. Perusteluina skepsis-henkisille oli tuolloin(kin): "eihän tällaisesta ole mitään todisteita"

edit: fiilaus
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti JHag
Perusteluina skepsis-henkisille oli tuolloin(kin): "eihän tällaisesta ole mitään todisteita"

Juu, mistään ei ole todisteita kun on todellinen skepsisläinen. Viime vuosisadan alussa kun tämä ranskalainen herra (en muista nimeä) keksi semmoisen vempeleen kuin lentokoneen (ennen O. & W. Wrightia), lensi sillä pienen pätkän ja sai siitä vielä valokuvankin, hän oli ilman muuta hullu. Esinnäkin tuo valokuva oli "keskinkertaista trikkikuvausta" ja muutenkin lapsikin tietää ettei ilmaa raskaampi esine voi lentää.

Tämä herra tuumasi näille skeptikoille että mm. musketin kehitys konekivääriksi vei noin 400 vuotta, miksei sitten ihminen voisi vaikka oppia rakentamaan lentolaitteita ajan mittaan? Tähänkin oli vastauksena vain naurua ja toteamus että "onhan sinulla ainakin paljon aikaa.."

Ihmiskunnnan kehitystä jarruttaa aina näiden skeptikoiden kaltaiset ihmiset jotka haluavat säilyttää sen vanhan maailmankuvansa. En vain ymmärrä ajattelua miksi kaikkea uutta ja mullistavaa ajatteluakin pitää vastustaa. Näiltä sankareilta olisi kyllä pyörä jäänyt keksimättä, ruudista puhumattakaan.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei kait Skepsis ry:n tarkoituksena ole olla kehityksen jarru, vaan kumota erilaisia huuhaa teorioita ja tapauksia. Maailmaa kiertää eräs jenkkiläinen kaveri (nimeä en muista), joka lupaa lyödä tiskiin huomattavan summan dollareita sille, joka pystyy tekemään jonkun yliluonnollisen teon tieteellisissä olosuhteissa ja hänen valvonnassaan. Vielä ei ole kenellekkään tarvinnut maksaa.

Skeptikkojen ongelmana on kuitenkin kaiken liian suuri epäileminen, jonka seurauksena he saattavat hylätä aivan toimiviakin teorioita, joita ei voida heti todistaa toimiviksi. Vielä vaikka vain vuosikymmen sitten pidettiin tiedemiehiä jotka puhuivat todennäköisestä elämästä ja planeetoista muualla avaruudessa lähinnä ufohihhuleina. Viime vuosina avaruudesta on paremman tekniikan avulla löytynyt planeettoja ja tiedemiehet eivät enää pidä mitenkään mahdottomana elämän löytymistä myös maapallon ulkopuolelta, se on jopa todennäköistä. Juuri tämä todennäköisyyden määritelmä ei tunnu skeptikkoja kiinnostavan, vaan heidän mielestään kaiken pitää olla varmaa ennen kuin asioista kannattaa edes keskustella.
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
James Randi on varmaankin kyseessä. Miehen sivut ovat osoitteessa http://host.randi.org/

Kannattaa käydä lueskelemassa, hyvin mielenkiintoista tietoa esim. ennustajista ja muista huijareista.

En väitä etteikö yliluonnollisia asioita voisi tapahtua, ihmettelen vain miksei kukaan käy nappaamassa miljoonaa pois Randilta.

Jos ei itse halua rahaa, eiköhän nuo voisi sitten lahjoittaa vaikka hyväntekeväisyyteen?

op777
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sitä mun piti vaan kysyä ja että minne sen Pensylvanian koneen oli tarkoitus iskeä? Lähtikö se New Yorkista länteen vai miten se oli? Tuli vaan mieleen, että tämä kone jäi aikoinaan aikalailla varjoon (henkilökohtaisuuksiin piti taas mennä...). Eikös se kuitenkin ole kaikille selvä, että väärään paikkaan se tippui (jostain viestistä epäilin ettei ole).
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Re: Vielä noista peltojen kuvioista...

Viestin lähetti Everton
Hauskinta oli se, että kovimmat "uskovaiset" eivät suostuneet uskomaan jätkiä, vaan väittivät, että nämä tekevät hommia jollekin valtion salaiselle palvelulle, joka pyrkii pitämään UFO:t salassa...
Toisaalta, jokaiselle kuuluisuuden murhalle löytyy aina useita kymmeniä tunnustajia. Useimmat entuudestaan jo Lapinlahdelta tai vastaavasta.

Minä olen myöntänyt itselleni että asioita jotka ovat aivan sata-varmoja on aika helvetin vähän. Toisaalta uskon, että mahdollisuus väärässä oloon "varmoissa asioissa" on myös häviävät pieni, joten ns. riski on helppo ottaa koska vaihtoehtoa ei oikein ole ja itseasiassa mielenkiintoisinta olisi huomata olevansa "väärässä". Mistä minä tiedän onko sellaista maata kuin Australia edes olemssa? Ne kaverit joiden kanssa viimeksi kiertelin paikkoja saattoivat valehdella...

Meni filosofiaksi. sori jätkät.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Viestin lähetti dana77
Sitä mun piti vaan kysyä ja että minne sen Pensylvanian koneen oli tarkoitus iskeä? Lähtikö se New Yorkista länteen vai miten se oli? Tuli vaan mieleen, että tämä kone jäi aikoinaan aikalailla varjoon (henkilökohtaisuuksiin piti taas mennä...). Eikös se kuitenkin ole kaikille selvä, että väärään paikkaan se tippui (jostain viestistä epäilin ettei ole).

http://www.cooperativeresearch.org/completetimeline/images/flight93route.jpg
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti dana77
Sitä mun piti vaan kysyä ja että minne sen Pensylvanian koneen oli tarkoitus iskeä? Lähtikö se New Yorkista länteen vai miten se oli? Tuli vaan mieleen, että tämä kone jäi aikoinaan aikalailla varjoon (henkilökohtaisuuksiin piti taas mennä...). Eikös se kuitenkin ole kaikille selvä, että väärään paikkaan se tippui (jostain viestistä epäilin ettei ole).

Tuolla on hieman
kuvaa lentoreitistä. Tässä, kuten muissakin koneissa oli n. 20%
matkustajakuorma. Se muuten lähti n. 40 min myöhässä suurin
piirtein samaan aikaan, kun ekan kerran jotain osui WTCn
torniin. Aluksihan siihen kerrottiin osuneen pienen bisneskoneen
ála Keke-Jet.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti PeteX
Skeptikkojen ongelmana on kuitenkin kaiken liian suuri epäileminen, jonka seurauksena he saattavat hylätä aivan toimiviakin teorioita, joita ei voida heti todistaa toimiviksi. Vielä vaikka vain vuosikymmen sitten pidettiin tiedemiehiä jotka puhuivat todennäköisestä elämästä ja planeetoista muualla avaruudessa lähinnä ufohihhuleina. Viime vuosina avaruudesta on paremman tekniikan avulla löytynyt planeettoja ja tiedemiehet eivät enää pidä mitenkään mahdottomana elämän löytymistä myös maapallon ulkopuolelta, se on jopa todennäköistä. Juuri tämä todennäköisyyden määritelmä ei tunnu skeptikkoja kiinnostavan, vaan heidän mielestään kaiken pitää olla varmaa ennen kuin asioista kannattaa edes keskustella.

Juuri tätä tarkoitin. On ihan ok palauttaa hihhuleita maan pinnalle, mutta on suunnattoman ylimielistä tuomita esimerkiksi fysiikan ja avaruustutkimuksen uusimmat näköalat sillä junttimääritelmällä, että ei ole todisteita. Tieteen tehtävä on aukoa uusia uria ennakkoluulottomasti. Olen aivan varma, että valtaosa skeptikkojen piiriin ajautuneista tieteen edustajista, on sitä lahjatonta osaa joukosta. Muut etsivät jo uusia juttuja. Niinhän eräs kuuluisa säveltäjäkin sanoi; lahjattomimmat musiikin opiskelijat ryhtyvät kriitikoiksi (ja erityislahjattomat opettajiksi!).

Otetaanpa vaikka tällainen käsite kuin aikamatkailu. 20 vuotta sitten tällaisesta puhuvaa tiedemiestä pidettiin debiilinä. Nyt jopa popularistinen (=kadunmiehenkin hyväksymä) Hawking on ilmoittanut, että asia ei ole fysiikan lakienkaan mukaan mahdoton oikeissa olosuhteissa. Mitä tähän skeptikot? -Ei aikamatkustamista ole, koska muutenhan me näkisimme meidän ajassamme vieraita tulevaisuudesta! Ei yhtään tullut mieleen, että ehkä tekninen kehitys on tulevaisuudessa jo sitä tasoa, että piilossa pysyminen meidän kivikautisella ajanjaksollamme on heille ns. piece of cake? Aivan samalla tavalla kuin lentäminen on nykyään arkipäivää. Senhän tosiaan piti olla mahdotonta vain noin 100 vuotta sitten.

Toinen suosittu skeptikkojen ajatus koskien esimerkiksi mahdollista älyllistä elämää ulkoavaruudessa on sukua edelliselle aikamatkailuun liittyvälle neronleimaukselle: -Jos avaruudessa olisi elämää, niin kaipa me sen jo julkisesti tietäisimme. Kyllähän alienit olisivat marssineet maihin ihan normaalisti ja paiskanneet kättä ihmisten kanssa.
Niinpä. Oletetaan heti, että alieneilla on a) ihmisen tyyppinen muoto ja ulottuvuus ja b) he ovat kiinnostuneita kommunikoimaan kanssamme. Mitä jos he ovat niin edellä meitä, että emme ymmärrä heidän olomuotoaan? Mitä jos he mieluummin tutkivat meitä, kun kommunikoivat kanssamme? Skeptikkojen muurahaisjaos voi samalla perusteella tuomita huhut ihmisten olemassaolosta seuraavasti: -Ei jätkät kuulkaa sellaisia ole olemassakaan. Ei me olla ainakaan sellaisia nähty korsia kantamassa ja kekoa rakentamassa, joten niitä ei ole!

Kannattaa pitää mieli avoimena kaikelle. Elämäkin on silloin hauskempaa, kun ei tarvitse nyrpistellä joka suuntaan.

edit: fiilaus
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti JHag
Otetaanpa vaikka tällainen käsite kuin aikamatkailu. 20 vuotta sitten tällaisesta puhuvaa tiedemiestä pidettiin debiilinä. Nyt jopa popularistinen (=kadunmiehenkin hyväksymä) Hawking on ilmoittanut, että asia ei ole fysiikan lakienkaan mukaan mahdoton oikeissa olosuhteissa.

Ja kun otetaan huomioon että esim. Kiinalaisesta mytologiasta löytyy ainakin kaksi asiaan liittyvää tarinaa:

Ruhtinasperhe joskus vuonna X lähti avaruuteen reissaamaan jollain aluksella minkä olivat saaneet jostain, he tulivat takaisin jonkun kuukauden/vuoden päästä ja saivat kuulla että heidän niminen ruhtinasperhe oli elänyt joskus vuosisatoja sitten, mutta oli kadonnut jälkiä jättämättä.

Toinen tarina on nuoresta pojasta joka oli kiivennyt jollekin vuorella, mutta takaisin tullessaan ei löytänyt enää kotiaan. Samalla paikalla oli kuulemma ollut joku talo kauan sitten, mutta se oli jo täysin raunioitunut ja hävinnyt kasvillisuuteen. Aikaa patikointiin oli mennyt muutama tunti.

Sen lisäksi väitetään että joku Tshingis Kaanin (kirjoitusasu ei ehkä ihan oikea) sotilasjoukko olisi saanut avaruusaluksen lainaksi joltain "oliolta", he olisivat lähteneet matkalle ja heidän olisi pitänyt palata joskus vuoden 2000 paikkeilla takaisin maahan. (tarinan mukaan)

En sitten tiedä ovatko nämä kaikki keksittyä, mutta ainakin teoriassa minun maailmankuvaani sopii että aikamatkailu varsinkin ajassa eteenpäin ei välttämättä ole niin uskomaton ajatus kuin tietyissä piireissä kuvitellaan. Ajassa taaksepäin sen sijaan on minullekin vaikea hahmottaa, mutta en silti sano että se ei voi olla mahdollista koska en ymmärrä miten se voisi olla mahdollista. Helpompaa olisi tietysti sanoa että mikään edellisistä ei ole mahdollista, ja se on vain satua. Ei tarvitse ainakaan pettyä.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Viestin lähetti dana77
Sitä mun piti vaan kysyä ja että minne sen Pensylvanian koneen oli tarkoitus iskeä? Lähtikö se New Yorkista länteen vai miten se oli? Tuli vaan mieleen, että tämä kone jäi aikoinaan aikalailla varjoon (henkilökohtaisuuksiin piti taas mennä...). Eikös se kuitenkin ole kaikille selvä, että väärään paikkaan se tippui (jostain viestistä epäilin ettei ole).

Kyseinen lentokone oli matkalla Washingtoniin, jossa mahdollisia osumapaikkoja olisivat olleet Valkoinen Talo, Capitol, Pentagon uudelleen. Lisäksi on yksi teoria ydinvoimalasta. Luin juuri kirjan terrori-iskuista, saksalaisen Der Spiegel-lehden toimittajien tekemä. Pennsylvaniassa pudonneen koneen lentäjä libanonilainen lentäjä Ziad Jarrah oli kirjan mukaan terrori-iskujen lentäjistä epävarmin, joten on myös mahdollisuus että Jarrah jänisti ja pudotti koneen itse alas
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Öh vaikka Jhag on sinänsä oikeilla teillä pitää hieman täsmentää.

Mikään teoria ei ole mitään muuta kuin teoriaa ja "hömppää" kunnes se todistetaan.

MM. Hawkingin suurimmat teot(siis ne oikeat akateemiset ansiot) ovat pääasiassa tällaisia eikä hän tule ikinä saamaan esim. Nobelia vaikka hyvinkin siihen kastiin kuuluisi...tämä siis lähinnä sen takia ettei Nobeleita myönnetä kuoleman jälkeen.

Skeptikot ovat siinä määrin oikeassa että jos asia on vain ajatusleikin asteella niin hömpäksi se on luettava, vasta kun joku asian todistaa niin se lasketaan todeksi.
Sitten on tietenkin ns "yleinen totuus" eli juuri tällaiset aikamatkailut ym. joista tehdään teorioita jotka vaativat vain sen yhden puuttuvan todisteen...käytännön.
Näitä voi kutsua hömpäksi tai tieteeksi ihan sen mukaan miten niihin suhtautuu, kumpikaan ei ole väärässä. Tosin skeptikkojen eduksi(en ole jäsen tms.) on laskettava track record eli harvassa ovat ne tapaukset joissa hömppä olisi muuttunut todeksi....aikamatkailu ei ole tieteellisesti kehittynyt yhtään siitä mitä se oli 40 vuotta sitten vaikka se kenties onkin akateemisesti hyväksytympää...todisteita sillä ei vieläkään ole yhtään sen enempää kuin esim. mustilla aukoilla (niin mustia aukkojakaan ei periaatteessa ole muualla kuin metriikan laskuissa ja sitten voidaan havaita "tuntemattomien massakeskittymien" aiheuttamia efektejä jotka tulkitaan mustien aukkojen aikaansaannoksiksi...itse mustia aukkoja ei kuitenkaan oikeastaan edes voida havaita).


Ja sanoisin myös että skeptikkojen luokitteleminen pelkästään fundamentalisteiksi on sama kuin kutsuisi jokaista uskovaista hihhuliksi..tapauskovaisiakin on olemassa samoin kuten myös "tapaskeptikkoja"...
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Tässä otos toisen koneen iskeytymisestä:

"Siinä samassa hän oli nähnyt ainoastaan suuret punaiset kirjaimet, U:n ja A:n, sekä harmaan lentokoneenrungon, joka syöksyi kohti. Tai pikemminkin sen oli täytynyt syöksyä kohti, ellei Stanley Praimnathin maailma olisi toiminut hidastettuna. Turbiinin ujellus oli kauhein ääni, mitä hän koskaan oli kuullut. Hän näki vielä, kuinka koneen oikea siipi kohosi hieman ennen iskeytymistä, ennen kuin hän heittäytyi pöydän alle. Juuri ennen torniin törmäämistä Boeing 767 muuttaa suuntaa ja iskeytyy Pramnathin toimiston yläpuolelle."

Ja tämä kaveri pelastui, niin kuin mm. eräs sokea yli 80. kerroksesta opaskoiran avulla.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Elämäni on ihan helvetin hauskaa,enkä nyrpistele mihinkään suuntaan.Monen muun skeptikon tavoin olen tavattoman avoin kaikenmoiselle teorioille ja tutkin mielelläni uusia asioita ja teorioita,myöskin työni puolesta.

Tuntuu hölmöltä,että yleistys ´skeptikko´saa täydellisen perusteetonta lokaa päällensä,kun minä viralliseksi sellaiseksi ilmoittaudun.

Sellaisia skeptikoita,joita täällä kuvaillaan en ole tavannut.
Skeptikkojen piirin eivät ajaudu lahjattomat tieteen edustajat,hehheh.

edit: 50 % kirosanoista pois
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti varjo

Ja sanoisin myös että skeptikkojen luokitteleminen pelkästään fundamentalisteiksi on sama kuin kutsuisi jokaista uskovaista hihhuliksi..tapauskovaisiakin on olemassa samoin kuten myös "tapaskeptikkoja"...

Yes, mutta ongelma skeptikoilla ja uskovaisilla on sama. Laitetaan silmälaput sivuille ja odotetaan, että jotain tai oikeastaan ei mitään tapahtusi.
Aikamatkailu on teoriassa, vaikkakaan ei käytännössä, mahdollista. Tulevaisuudessa sekin voi olla mahdollista jos vain saadaan homma hoidettua mustista aukoista läpi.

Mahdotonta? Kyllä, nykytietojen mukaan. Ja taas palataan nykyiseen tietoon. Jules Verne heitti muutama vuosikymmen sitten asiaa kuuhun menosta ja matkasta maailman ympäri. Ahmin nämä kirjat ja niin ahmin myös Valtaojan pahvin "Kotona maailmankaikkeudessa". Populistisia teoksia, mutta mitä sitten? Onneksi ajatus on vapaa ja toisaalta ollaanko me edes olemassa.
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täällähän on ollut juttua syistä, jotka johtivat WTCn Twin
Towersin sortumiseen. Ydinlatausta rakenteissa ja
rakennuksen kaikkinaista terveydellistä vaaraa toimisto-
asukeille on pohdittu lähtölaukauksina.

Sortuma-alueen siivoojille on alkanut ilmaantua oudon paljon
terveysongelmia . Onkohan normaali
rakennusromun siivoaminen yhtä vaarallista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös