Mainos

Syrjäytyminen – syyt ja sen ehkäisy

  • 11 936
  • 85

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ainakaan haun kautta löytänyt syrjäytymistä käsittelevää ketjua palstalta. Aihe nousee kuitenkin tasaisesti esille eri keskusteluketjuissa ja ajattelin, että sille on hyvä olla ihan oma ketjunsa.

Imatran kolmoissurman jälkimainingeissa näyttää siltä, että tällaisen karmean hirmuteon taustalla on jälleen kerran syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat. Kuten tiedämme, aiemminkin samankaltaisten tekojen taustalla on nähty samoja syitä. Syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä, mutta tässä ketjussa on tarkoitus pohtia ensisijaisesti syrjäytymisen syitä Suomessa sekä sen ennaltaehkäisemistä.

Asian pohdiskelemisen taustatueksi muutamia linkkejä:

- Suomessa on vähintään 70 000 syrjäytynyttä, joista kaksi kolmasosaa on nuoria

- Nuorten syrjäytymisen taustalla on useita tekijöitä

- Syrjäytyminen näyttää olevan erityisesti miehiin kohdistuva ongelma

- Yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä on työn ja koulutuksen ulkopuolella

Minkä takia jatkuvasti kasvava joukko suomalaisia nuoria ja vanhempiakin ihmisiä syrjäytyy ja mitä voitaisiin tehdä, jotta syrjäytymistä todella saataisiin ehkäistyä? Onko kyse yksilön henkilökohtaisesta surkeudesta ja yksilöiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni vai onko asiassa nähtävissä laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, minkä johdosta yhä kasvava joukko ihmisiä (etenkin nuoria miehiä) syrjäytyy?

Sana on vapaa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
A) Viimeisen 15 vuoden aikana keskiluokan elintaso ei ole kehittynyt tarpeeksi, tästä voidaan syyttää puliveijareita.
B) Nuorten miesten asema yhteiskunnassa on heikompi kuin koskaan, koska globalisaatio vie duunit ja parisuhdemarkkinoilla on vallalla täydelliset naisten markkinat.
C) Mielenterveystyöhön ei ole panostettu tarpeeksi.
D) Syrjäytyminen on helpompaa kuin koskaan. Ennen syrjäytymisvaarassa olleet nuoret eivät pystyneet piilotella samalla tavalla kuin nyt. Lisäksi muut ihmiset eivät enää puutu syrjäytymiseen samalla tavalla kuin ennen.
E) Koulu on epätasarvoinen ympäristö kasvaa.
F) Nuorten miesten ongelmat kyllä tiedostetaan, mutta niihin ei kiinnitetä huomiota. Sen sijaan joka toinen viikko, on päällä joku kampanja naisten sortoa vastaan.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Miehillä, varsinkin suomalaisilla on edelleen vallalla vahvasti tämä "Kestä kuin mies!" tai "Pojat eivät itke!" kulttuuri. Omista ongelmista ei missään nimessä voi puhua, tai niitä ei voi välttämättä myöntää edes itselleen, saatika muille. Nämä ongelmat ja ahdistukset vain padotaan sinne pään sisään ja välillä nollataan pääkoppa päihteillä , niin soppa on valmis.

Näissä ongelmien ja oman haavoittuvaisuuden myöntämisessä me miehet olemme naisia niin julmetusti takamatkalla. Toki tämä lähtee suomalaisissa kodeissa jo sieltä pihaleikeistä asti. Mikään ei ole nolompaa pojalle kuin itkeä. Vaikka sattuisi kuinka niin huulta purren on esitettävä että ei satu. Ei tunnu missään. Tämä mentaliteetti sitten elämän myöhemmissä vaiheissa on erittäin haitallista monille meistä.

Naiset taas ovat erittäin herkästi erilaisissa feministisissä yhteisöissä ulisemassa milloin mistäkin asiasta, minkä kokevat huonoksi. Ehkä miesten tulisi hiukan ottaa oppia. Vaikka toki tämä "pojat eivät itke" -kulttuuri sille melkoisen aidan asettaakin.

Miehet tekevät moninkertaisesti itsemurhia, ovat moninkertaisesti edustettuina vankiloissa pahoinvointinsa takia, syrjäytyvät moninkertaisesti, käyttävät moninkertaisesti päihteitä ja ties mitä muuta. Silti ainoa asia mistä lööpeissä höpistään on joku naisen euro, joka on tosin sekin monissa maissa oikea ongelma. Saa nähdä, koska näihin oikeisiin ongelmiin joku uskaltaa puuttua. Valitettavasti miesten ongelmista puhuminen julkisesti on vaiettu tabu ja toki myöskin vain säälittävää itkua. Pojat eivät itke.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Toivottavasti tasavallan presidentiltä uskalletaan huomenna kysyä tästä. Syrjäytymisen ehkäiseminen oli yksi Niinistön vaaliteemoista, jota käsiteltiin muutaman kuukauden ajan valintansa jälkeen, ja ratkaisuna oli tolkun ihmisten saavuttama nollaratkaisu.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Teema, jota on erittäin hankala järkevästi käsitellä. Syystä, että ihminen joko ei ole syrjäytynyt, ei ymmärrä olevansa syrjäytynyt tai on niin syrjäytynyt ettei keskusteluun panostaan tuo.

Sitten on sellaista osa-alueittaista syrjäytymistä. Minä olen todella osallinen työelämään ja vapaa-aikani on aktiivista. Ihmiskontakteja on paljon, riskikäyttäytymistä kohtalaisen vähän. Mutta... Digitalisaatiossa olen tippumasta rattailta. Koko teema saa ahdistumaan. Tiedättehän; hoida asiasi nettipankissa itse. Kätevästi verkkosivuillamme. E-reseptit. Ei, ei, ei.
En osaa enkä halua. Haluan asioida ihmisen kanssa ja saada asioita paperilla käteeni, lähettää postia.

En valita osaani. Yritän päästä ymmärtämään, miten syrjäytyminen alkaa. Minun osaltani se alkaisi näin.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Toki tämä lähtee suomalaisissa kodeissa jo sieltä pihaleikeistä asti. Mikään ei ole nolompaa pojalle kuin itkeä. Vaikka sattuisi kuinka niin huulta purren on esitettävä että ei satu. Ei tunnu missään...

Pojat eivät itke.
Paljon täyttä asiaa, mutta tuota itkujuttua mietin hetkisen. Kerran vaan oon tavannut tyyppiin, jolle oli kotona opetettu noin, ja sekin perhe oli sellainen vähän ööö leijonariipushenkinen. Tai oon varmasti enemmänkin, mutta lapsenkasvatusjutuista ei paljoa puhuta eikä se ehkä näy ulospäin. Mutta onko se itku sitten miehillä luonnollista jos sattuu tai surettaa vai pelkästään jokin keino esimerkiksi saada huomiota tai totain. Lapsena yksi varhaisimpia muistikuvia on kun kaveri kaatui pyörällä ja alkoi itkemään, mitä mä en ymmärtänyt. Huomasin kyllä että sitä sattui, mutta mä muistan ihmetelleeni että miksi sen piti yllättäen heittäytyä tuollaiseksi, nyt myöhemmin voi sanoa että lähestulkoon BB-Nikon tasolle. Meillä kyllä ei ole koskaan tarvinnut salata tai peitellä tunteita, mutta tosi vaikea kuvitella että esimerkiksi ketään sukulaismiestä itkettäisi. Siis ei että itkisi. Monia kyllä varmaan vituttaa usein ja vaikka mitä, kuten muakin välillä hemmetisti. Nyt on vähän paremmat ajat.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Asiaa monimutkaistetaan liikaa. Väittäisin, että pohjimmiltaan syyt ovat mielekkään elämäntehtävän puuttumisesta. Tällaiseen syrjäytymiseen vaikuttavat etupäässä työttömyys ja naisettomuus, jotka vieläpä usein tulevat samassa paketissa. Sitten kun media vielä nostaa esiin ne pärjäävät ja useamman tontun kuussa tienaavat, vilkasta sosiaalista elämää viettävät urokset, niin vuosien saatossa katkeruus senkun kasvaa. Tavallinen perusjantteri ei ole tällä vuosituhannella oikein kiinnostanut ketään, ja satoa aletaan niittää valitettavasti.

Yhteiskunta on lyhyessä ajassa muuttunut niin paljon, että sellaisia perusduuneja, joihin nuoren miehen on helppo päästä sisään, ei enää juuri ole tarjolla. Lähes kaikki miesten työt ovat tänä päivänä hyvinpalkattuja asiantuntijatehtäviä, jotka ovat tietyn erityiskoulutetun ja kokeneen, verkostot hallitsevan miessegmentin hallussa. Myös erinomaiset sosiaaliset taidot omaavista kaupparatsuista on yhä jonkin verran kysyntää. On kuitenkin iso osa miehiä, jotka eivät tälle kapealle sektorille mahdu. Naisethan sitten jo luonnostaankin hallitsevat palvelu- ja sosiaalisektorin.

Karrikoidusti voidaan sanoa, että globalisaation ja tasa-arvokehityksen huumassa muutos on revitty osittain tavallisen heteromiehen sisäisen maailman kustannuksella. Tämä ihmisjoukon asioita ei ole ajanut juuri kukaan sitten vuosituhannen vaihteen, ja nyt sitten möröt kurkkivat mattojen alta. On syntynyt otollinen maaperä ääriajattelulle ja väkivaltarikoksille. Itkemisen sijaan ahdistutaan ja aletaan vihaamaan, pidetään asiat sisällä kunnes kuohahtaa.

Väkivaltarikoksia tuskin voidaan täysin välttää niinkauan kuin väkivalta sisältyy ihmisen perimään. Mutta yhteiskuntarakenteen valaminen aidosti sosiaalisesti tasa-arvoiseksi on kuitenkin se paras ennaltaehkäisevä keino. Elämässä on oltava merkitystä, missä mies pääsee toteuttamaan miehekkyyttään. Tämän päivän meno, missä vain yksi voi olla voittaja, ei sellaista tue vaan päinvastoin lietsoo eriarvoistumista ja vihaa.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti tasavallan presidentiltä uskalletaan huomenna kysyä tästä. Syrjäytymisen ehkäiseminen oli yksi Niinistön vaaliteemoista, jota käsiteltiin muutaman kuukauden ajan valintansa jälkeen, ja ratkaisuna oli tolkun ihmisten saavuttama nollaratkaisu.

Tämä on kyllä hyvä nosto tästä aiheesta. Vaaliteemat tuppaavat unohtumaan kovin herkästi. Minulle ei nyt auennut tuo "tolkun ihmisten saavuttama nollaratkaisu". Haluatko avata tätä vähän, että mikä juttu tässä on kyseessä? En saa nyt ajatuksesta oikein ollenkaan kiinni, että mitä hait tällä takaa.

Syrjäytyminen on todella monitahoinen ongelma ja jos siihen olisi selkeitä ratkaisumalleja, kai niillä olisi jo jotain selkeitä tuloksiakin aikaansaatu. En kuitenkaan voi välttyä ajattelemasta asiasta vähän samansuuntaisesti kuin mitä erityisesti @Petri1981 toi esille, että koska tämä on miessidonnainen ongelma pääasiallisesti, niin sille ei oikein olla valmiita tekemään mitään vaan ajatellaan alitajuisesti, että "kyllä miehen on pärjättävä". Myös esille nostettu epäsuosio naisten keskuudessa on arkipäivää isolle osalle nuorista miehistä. Naisten kiinnostus kohdistuu pieneen joukkoon miehiä ja lähtökohtaisesti naiset naivat jollain lailla ylöspäin melkein aina. Tällä en halua väittää, että ongelma olisi naisten vika, vaan kyse on pitkälti puhtaasta biologiasta.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Myös esille nostettu epäsuosio naisten keskuudessa on arkipäivää isolle osalle nuorista miehistä. Naisten kiinnostus kohdistuu pieneen joukkoon miehiä ja lähtökohtaisesti naiset naivat jollain lailla ylöspäin melkein aina. Tällä en halua väittää, että ongelma olisi naisten vika, vaan kyse on pitkälti puhtaasta biologiasta.

Näinhän se paljon menee, mutta ei kaikilla naisillakaan ole biologisia tm. edellytyksiä "naida ylöspäin", ja kyllä yhteiskunnan huono-osaisillakin miehillä on naisia. Kyse on enemmänkin niistä sosiaalisista taidoista. Ellei niitä laisinkaan ole, niin vaikea on saada mitään huomiota naisilta, että mitään voisi tapahtua. Minusta tuntuu, että sosiaalisten taitojen puute on yksi asia, missä monet nuoret miehet tarvitsisivat opastusta. Pelkällä örinällä ei kyllä naista saa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Minulle ei nyt auennut tuo "tolkun ihmisten saavuttama nollaratkaisu". Haluatko avata tätä vähän, että mikä juttu tässä on kyseessä? En saa nyt ajatuksesta oikein ollenkaan kiinni, että mitä hait tällä takaa.

Kirjoitukseni oli muotoiltu huonosti. Niinistön muodostaman työryhmän tuloshan oli jotakuinkin sellainen, että naapureiden pitää alkaa tervehtiä toisiaan, jotta nuoret eivät syrjäydy. Tämä on ymmärrettävissä niin, että järjestelmässä ei ole vikaa, vaan kulttuurissa ja tavoissa – tolkun ihmisissä.

Syrjäytyminen on muuten aihe, joka on minulle aivan liian vaikea. Olen tiedostanut olevani siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ystäviä ja sosiaalista elämää, mutta en pidä näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Johtuu ehkä siitä, että yksi läheinen syrjäytyi pahasti, kun kaveripiirissä muut jatkoivat lukion jälkeen opintojaan paitsi tämä yksi. Kyllä me muut sen tajusimme ja pyrimme pitää kaverin sosiaalista elämää yllä, mutta muiden ihmisten apu on rajallista, kun järjestelmä pettää.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse olen jotakin syrjäytymisestä kokenut vuosien varrella ja jotain siitä kaiketi voisin omalta kohdaltani sanoa. Jälkeenpäin on toki kohtalaisen vaikeaa sanoa, miten syrjäytyminen oikeasti alkaa tai loppuu, koska asioiden tapahtumajärjestys ei yleensä pysy kasassa omassa päässä. Itse ainakin olen jälkikäteen omalle syrjäytymisajalleni löytänyt syitä enemmän lapsuudesta ja varhaisaikaisuudesta. Oikeastaan kaikista parhaiten muistan edelleen sen ajan elämästäni, kun asiat lähtivät vyörymään väärään suuntaan.

Jos kerrankin yrittäisi olla kirjoituksessaan jämäkkä ja kertoa asiat lyhyesti, mutta en lupaa. Sen verran voin kertoa nuoruudestani ja kouluvuosistani, että jälkeenpäin olen pistänyt monta ongelmaa huonon itsetunnon kehityksen piikkiin. Itsetuntoni ei kehittynyt ollenkaan normaalilla tavalla ja se, miksi niin ei käynyt, siihen en osaa vieläkään vastata. Itsetunto oli aina alaluokilta asti koulussa todella huono, joka johtui pitkälti ulkoisista seikoista. Olin aikamoisen pyöreähkö lapsi, joten luonnollisesti se oli myös monelle syy puuttua ulkonäköön jo silloin. Kotona muistelisin, että erittäin vahva ja lämmin suhde äitiin, mutta samalla erittäin vaikea suhde omaan isään ja isovanhempiin, vaikuttivat negatiivisesti itsetuntoni kehitykseen. Sain yksipuolista palautetta lapsena ja meillä oli aika paljon tiukkoja sääntöjä perheessä, mutta sääntöjen ylläpitäjä, isä, ei oikein osannut lapselle sääntöjen rajoja kertoa. Sitten, kun tiukkoja sääntöjä rikottiin niin sai aina isältä ja isovanhemmilta paljon negatiivista palautetta, johon herkkä lapsi reagoi yleensä sulkeutumalla. Kukaan heistä ei osannut sulattaa sellaista epämiellyttävyyden olotilaa, joka lapsen valtasi. Ei isä, eivät isovanhemmat. Silloin jäi pysyvästi sellainen tunne päälle, että ei voi tai ei saa olla sellainen kuin on ja siinä on aina jotain väärää, jos tekee niin kuin haluaa tehdä.

Tämä heijastui koulun alussa oppimisvaikeuksiksi ja se lihavuus aiheutti sen, että ympäristö ainoastaan vahvisti sitä viestiä. Ymmärsin jotenkin jo lapsena olevani surkea ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni oli sitä todistelua, ennen kaikkea itselleni, että en minä ole oikeasti surkea. Koulussa selvisin jotenkin aina sillee, että oli jatkuvasti vaihtuvat ystävät ja ystäväpiirit, mutta kaikissa hetkissä pystyin sillä tavalla pysymään hieman taustalla. Koulussa opin katoamaan osaksi seinää, olemaan tekemättä itsestäni numeroa. Itsetuntoni heikkoon kehitykseen vaikuttivat kaikki nämä koti- ja kouluolot yhteensä - ei se ollut yhden asian summa. Kuitenkin huono itsetunto teki sosiaalisesti olemisesta vaikeaa. Ihminen tarvitsee hyväksyntää ja sain sitä oikeastaan ainoastaan äidiltä ja isoveljeltäni, mutta keltään muulta en sitä koskaan muualla saanut. Kehittymätön itsetunto oireili aina lukioon asti, mutta lukiossa sentään alkoi olla ystäviä, jotka kestivät aikaa. Jälkeenpäin katson, että se lukiosta löytynyt "ihmiskilpi" ympärille, joista muodostui koko aikuisiäksi tärkeitä ystäviä, oli se ensimmäinen asia, joka teki itsetunnolle hyvää. Silloin oli ekaa kertaa elämässä sellaisia ystäviä, joille sai olla, mitä on. Ei tarttenut näytellä olevansa muuta.

Lukion lopussa väsyinkin ihmiskontakteihin melkoisesti ja juuri, kun se oma ystäväpiiri oli muodostunut oikeanlaiseksi, jouduin lähtemään armeijaan. Armeijassa luonnollisesti oli aivan sama laulu kuin aina ennenkin: se kehittymätön tsetunto ei sovi siihen ympäristöön. Hammasta purren pärjäsin intin lävitse, mutta se kaikki sosiaalinen, mitä monet armeijalta saivat, jäi saavuttamatta. Armeijassa sekin vähäinen itsetunto, joka oli kerääntynyt hyvin sujuneesta lukiosta meni aivan palasiksi, koska enhän minä päässyt lainkaan oikeuksiini "epäsosiaalisena" ihmisenä tuollaisessa ympäristössä. Yritin ja yritin, mutta en vaan pystynyt rikkomaan jäätä. Jäin tuntemattomaksi monelle, sielläkin, ehkä eniten itselleni.

Kun pääsin armeijasta pois kaikki nuo nuoruusiän kokemukset alkoivat viimein "suodattua" lävitse. Alkoi viimein tietoisesti ymmärtämään, että se itsetunto on oikeasti tosi huonossa kunnossa, mutta ei sille silloin mitään osannut tehdä. Ajattelin vaan nopeasti jatkaa yliopistoon lukemaan jotain ja jotain lukemaan todellakin päädyin. Jälleen kerran, tuhatta ja sataa eteenpäin putkessa, mutta kaikki ongelmat olivat edelleen tallella. Jonkin verran tuossa elämänvaiheessa auttoi opiskelun ohelle löytynyt työpaikka, mutta sellainen päämäärätiedottomuus oli se valloillaan oleva tunne. Ei ollut halua mennä mihinkään eikä palata mihinkään. En ollut kotonani missään, kaikkialla vieras. Jo armeijassa olin ymmärtänyt, että minulla oli ongelmia, jotka vaatisivat käsittelyä, mutta en vain osannut hakea apua. Onneksi oli ystäviä, he pitivät päätä edes sen verran pinnalla kuin pystyivät.

Lopullinen "syrjäytyminen" ja romahdus tapahtui sitten toisena yliopistovuotena. Olin päättänyt jäädä pois töistä, koska halusin oikeasti opiskella, mutta en ollut 1,5 vuoden aikana yliopistolla onnistunut hommaamaan mitään sosiaalista kosketuspintaa opinahjoon. Olin todella yksin. Yhtäkkiä huomasin, että jäätyäni pois töistä en enää pystynyt menemään yliopistolle. Vaikka halusin, en vaan pystynyt liikuttamaan itseäni kämpältäni yliopistolle, vaikka ne vierekkäin olivat. Oli liian kovaa kohdata opettajat, opiskelijatoverit ...katsoa heitä silmiin ja selittää, miksi en pystynyt opiskelemaan. En osannut hakea apua, joten romahdin vain kämppäni puoleksi vuodeksi. Ehkä elämäni huonoin puoli vuotta: päivät menivät nukkuen, internetissä ihmisten kanssa jutellen, mutta ei oikein kukaan osannut auttaa. Tuntui, että ketään ei oikein missään valtion instanssissa, KELAssa tai sossussa, kiinnostanut se, mihin minä olin matkalla. Kaikki vain antoivat minun olla, vaikka jokainen varmaan ongelmat näki. Jossain vaiheessa sitten ymmärsin ihan itse, että minun täytyisi tehdä jotain, jotta pääsisin itse takaisin yhteiskuntaan ja sen osaksi.

Tuolloin aloin seuraamaan aktiivisesti jääkiekkoa ja voin sanoa ehkä nimellisesti, että olen todennäköisesti maailman ainoa ihminen, jonka jääkiekon seuraaminen hallissa on pelastanut syrjäytymiseltä. En ollut koskaan ennen ollut mitenkään kiinnostunut jääkiekosta, mutta eräs ystäväni suositteli minulle tilani nähtyä jääkiekon seuraamista. Aloitin käymällä silloin tällöin hallissa; siellä sain rentoutua. Oli hienoa vain katsella peliä ja puhua puolituntemattomien kanssa pelistä, meillähän oli jotain yhteistä: siis se peli. Jääkiekossa ymmärsin jotain, mitä en ollut ikinä ymmärtänyt missään muualla. Elämä on tiimipeli, jossa tarvitaan montaa palasta. Yksin ei vaan pärjää vaan kaikkien täytyy antaa kaikkensa joukkueen puolesta. Se oli jotenkin hienoa - siis naiivia - mutta itse ymmärsin sen silloin näin. Tuolta alkoi paranemiseni. Uskalsin tuolloin tehdä sen päätöksen, että minä palaan osaksi yhteiskuntaa ja lopetan itsesäälissä makaamisen kotona ja lopetan ulkopuolisten asioiden syyttelyn omasta tilanteestani: itsehän olin itseni omaan tilanteeseeni päästänyt. Paraneminen oli hidasta ja ensimmäinen steppi oli oikeasti hankkia työpaikka: se ei ollut helppoa niillä sosiaalisilla taidoilla, jotka minulla oli. Kuitenkin olin onnistunut kesätöissä tekemään edes hyvän tekijän vaikutelman yhteen entisistä pomoistani ja hän ymmärsi tilanteeni ja antoi minulle mahdollisuuden.

Työyhteisössä hitaasti, mutta varmasti itsetunto alkoi viimein parantua. Oli hienoa tienata rahansa itse ja pärjätä omilla tuloillaan. Kun olin oppinut työssäni pari vuotta, mitä onnistuminen työelämässä vaatii, ymmärsin myös viimein, mitä minulla ei koskaan yliopistolla ollut ollut. Minulla ei ollut yliopistolla sosiaalista verkostoa, johon minä voisin tarttua kiinni. Ei ollut ketään tai mitään, mistä peterra saisi kiinni siellä. Päätin pari vuotta töitä tehneenä, että nyt voisi olla aika uskaltaa ja palata ja tehdä asiat toisella tavalla. Ja toisella tavalla minä yliopistolle myös palasin; tällä kertaa täynnä itsetuntoa, uskallusta olla oma itseni ja etsiä oikeasti sosiaalista porukkaa, jonka kanssa opiskelu olisi kivaa. Yliopistolta alkoi löytyä viimein ystäviä ja viimein aloin ymmärtää, mitä minulta oli aina puuttunut. Silloin jätin mielestäni pysyvästi hyvästit syrjäytymiselle, mutta en voi olla omien kokemuksieni perusteella sanomatta, että tärkeintä on:

1) sosiaalinen harrastus, joka pakottaa arjessa sosiaaliseen kanssakäymiseen
2) työ - työ antaa merkitystä elämälle, tavoitteita ja päämääriä. Työ on ihmiselle todella tärkeää.
3) ystävät - sosiaaliset verkot. Minne ikinä menet, älä ikinä kuvittele pärjääväsi yksin. Kukaan ei pärjää pitkäaikaisesti yksin vaan kaikki tarvitsevat yhteisönsä tukea.

JOO se siitä lyhyestä tekstistä sit. Kiitos ja anteeksi sille, joka jaksoi lukea. :)
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asiaa monimutkaistetaan liikaa. Väittäisin, että pohjimmiltaan syyt ovat mielekkään elämäntehtävän puuttumisesta. Tällaiseen syrjäytymiseen vaikuttavat etupäässä työttömyys ja naisettomuus, jotka vieläpä usein tulevat samassa paketissa. Sitten kun media vielä nostaa esiin ne pärjäävät ja useamman tontun kuussa tienaavat, vilkasta sosiaalista elämää viettävät urokset, niin vuosien saatossa katkeruus senkun kasvaa. Tavallinen perusjantteri ei ole tällä vuosituhannella oikein kiinnostanut ketään, ja satoa aletaan niittää valitettavasti.

Yhteiskunta on lyhyessä ajassa muuttunut niin paljon, että sellaisia perusduuneja, joihin nuoren miehen on helppo päästä sisään, ei enää juuri ole tarjolla. Lähes kaikki miesten työt ovat tänä päivänä hyvinpalkattuja asiantuntijatehtäviä, jotka ovat tietyn erityiskoulutetun ja kokeneen, verkostot hallitsevan miessegmentin hallussa. Myös erinomaiset sosiaaliset taidot omaavista kaupparatsuista on yhä jonkin verran kysyntää. On kuitenkin iso osa miehiä, jotka eivät tälle kapealle sektorille mahdu. Naisethan sitten jo luonnostaankin hallitsevat palvelu- ja sosiaalisektorin.

Karrikoidusti voidaan sanoa, että globalisaation ja tasa-arvokehityksen huumassa muutos on revitty osittain tavallisen heteromiehen sisäisen maailman kustannuksella. Tämä ihmisjoukon asioita ei ole ajanut juuri kukaan sitten vuosituhannen vaihteen, ja nyt sitten möröt kurkkivat mattojen alta. On syntynyt otollinen maaperä ääriajattelulle ja väkivaltarikoksille. Itkemisen sijaan ahdistutaan ja aletaan vihaamaan, pidetään asiat sisällä kunnes kuohahtaa.

Väkivaltarikoksia tuskin voidaan täysin välttää niinkauan kuin väkivalta sisältyy ihmisen perimään. Mutta yhteiskuntarakenteen valaminen aidosti sosiaalisesti tasa-arvoiseksi on kuitenkin se paras ennaltaehkäisevä keino. Elämässä on oltava merkitystä, missä mies pääsee toteuttamaan miehekkyyttään. Tämän päivän meno, missä vain yksi voi olla voittaja, ei sellaista tue vaan päinvastoin lietsoo eriarvoistumista ja vihaa.

Kävi ilmi että ratkaisu pillutta jääneiden reppanamiesten sosiaaliseen tuskaan onkin ilmiselvästi modernien feministien jo pitkään ajama sukupuoliroolien murtaminen. Viimeistä kappaletta lueskellessani ajattelin, että siellä on tehty samat johtopäätökset. Seuraavan lauseen kohdalla sitten totesin, että mitä vittua.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tuolloin aloin seuraamaan aktiivisesti jääkiekkoa ja voin sanoa ehkä nimellisesti, että olen todennäköisesti maailman ainoa ihminen, jonka jääkiekon seuraaminen hallissa on pelastanut syrjäytymiseltä.

Jaksoin lukea, kiitos hyvästä tekstistä. Toivottavasti et masennu, kun annan palautetta vain siitä kohdasta, jossa uskon olevasi pahasti väärässä. Minä en ole sellainen aktiivinen seuraaja, joka kiertää vierasotteluita faniporukan mukana lauluja laulaen, mutta ulkopuolisena tarkkailijana olen havainnut niin jääkiekko- kuin jalkapallokatsomoissa olevan – anteeksi kielenkäyttöni – reppanoita, jotka huutavat pelaajille tsemppaushuutoja. Kerran kun takanani oli tällainen katsoja, koin ne huutelut erittäin ärsyttäväksi. Niin ärsyttäväksi, että mietin sitä vielä kotimatkalla. Onneksi mietin asiaa niin kauan, että tajusin kysymyksessä olevan ehkä henkilö, jolle pelin seuraaminen yksinkin on sosiaalinen tapaus ja keino ehkäistä syrjäytymisvaaraa.

Olen muistaakseni joskus ottanutkin kantaa SM-liigan puolen kannatusketjussa siihen, että antakaa ihmisten kannustaa laulaen ja hyppien, jos joku niin haluaa. Sillä voi olla paljon suurempia vaikutuksia kuin se, millainen tunnelma hallissa on tai miten jäällä olevat joukkueet pärjäävät. Minua ei sellaiseen touhuun mukaan kovin helposti saa, mutta annan paljon arvoa niille ihmisille, jotka organisoivat muita ihmisiä mukaan. Siinä on moni ihminen ehkä tietämättään ehkäissyt syrjäytymistä.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivottavasti et masennu, kun annan palautetta vain siitä kohdasta, jossa uskon olevasi pahasti väärässä.

Olen mielelläni vaikka koko tekstin otannalla väärässä. Kyseessä kun on ainoastaan minun omakohtainen yhden ihmisen kokemus, jota ei välttämättä voi yleistää ollenkaan. Olen erittäin tyytyväinen, jos jääkiekko- ja jalkapallopeleillä on laajempaa sosiaalista merkitystä myös muille. Itselleni merkitystä on ollut vietävän paljon, mutta sitä on vaikea sanoin kuvailla, mitä ne pienet asiat sit tarkalleen on. Joka tapauksessa jääkiekossa kollektiivisuus on jo pelin sisällä ja se on myös katsomossa itsessään. Tää on yhteinen juttu.

Ja tosiaan nykyään se itsetuntokin voi jo sen verran paljon paremmin, että ihan herkästi ei enää myöskään masennu. Kirjoittelijakin on varmasti vielä saapumassa kyseenalaistamaan useita kohtia tekstistäni, sekin on kestettävä ja siihen olen varautunut myös :D
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Syrjäytymisen ehkäisy on epätoivoista "tulipalon sammuttamista". Yhteiskunta ja maailma on kipeä, yksilöt heijastelee vain ympäristöä. Ongelma ei ole syrjäytyneissä, ja sen vuoksi oiketeitä ei ole. Toki hienoa korjaavaa työtä tekee esim. etsivä nuorisotyö.
Nykyään kilpalu on kovaa kaikessa ja media vääristää maailmankuvaa. Tuloksena on: vihaa, surua ja katkeruutta.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kävi ilmi että ratkaisu pillutta jääneiden reppanamiesten sosiaaliseen tuskaan onkin ilmiselvästi modernien feministien jo pitkään ajama sukupuoliroolien murtaminen. Viimeistä kappaletta lueskellessani ajattelin, että siellä on tehty samat johtopäätökset. Seuraavan lauseen kohdalla sitten totesin, että mitä vittua.

No en tiedä mikä sinut motivoi minua siteeraamaan, mutta minä en ole feministi enkä maailman halaaja. Kunhan totesin feminismin aiheuttamat vahingot, jotka ovat varsin ilmeiset suomalaisessakin yhteiskunnassa. Sukupuolirooleja voi kyseenalaistaa, muttei niitä pidä väkisin murtaakaan. Esim. hoiva-alalla on kysyntää vahvoista miehistä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että monillakaan miehillä ei ole kiinostusta eikä riittäviä ominaisuuksia siihen.

Ps. Hyvin opettavainen elämänstoori @peterra
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nörttiys ja pinnallisuus on lisääntynyt ja noi jutut myös periytyy helposti. Sitä herkästi vertaillaan muihin ja sitten syntyy se joku kilpailuhenkisyys ja näyttämisen tarve. Penskana enimmäkseen vain niillä luokan ööö tietynlaisilla tyypeillä oli tapana vertailla silleen. Ehkä ne koki asemansa ryhmässä jonkinlaiseksi tai jotain, en tiedä. Myöhemmin sitten ne usein jatkavat samoilla aatteilla ja alkavat pönkittää itseään kun penskana ovat siihen oppineet ja näin syntyy kuilu ihmisten väliin, hieman kärjistetysti sanottuna. Tuntuu että niille on normaalia ja oletus jopa että ihminen ahnehtii ja se käy jotain kilpailua muita vastaan. Siinä sitten on vaikea olla muilla kun siitä on tullut joku mittari. Jotkut hikarit puhuvat jopa yleisesti ottaen elämässä menestymisestä tarkoittaen vaan jossain omalla työpaikalla tapahtuvaa juttua, mikä aina särähtää korvaan. Jotkut ajattelee niin ja käyttäytyy niin eli ovat hieman sellaisia mulkkuja muita kohtaan. Ei koulukiusaamista vaan elämäkiusaamista kun ne jotenkin pitää omia tarpeitaan oletuksena. Nykyään ei ole helppoa olla oma itsensä kun pitäisi olla just tietynlainen. Ei riitä että teet mitä haluat (eli olet parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa) ja hoidat tarvittavat hommat niin siltikin sua vähätellään. Sulla pitäisi olla liian iso auto ja liian iso telkkari ja liian iso kämppä jne. Mitä hemmettiä. Ja jos sulla ei ole lapsia tai kultaista noutajaa niin sä oot epäonnistunut, vaikka et haluisikaan niitä.

Aina tietty on ollut gloryhunttereita, mutta onkohan niitä nyt enemmän kuin ennen. Ehkä mäkin elin jossain kuplassa, mutta silloin joskus ala-asteella esimerkiksi musiikissa kaikki halusi löytää oman suosikkibändinsä eikä kuunnella sitä joidenkin muiden mielestä hyvää, ja kaikilla oli kivaa. Nyt jos joku on erilainen niin se helposti syrjäytyy kun paine on erilainen. Sun oletetaan olevan ahne ja pinnallinen. Somejutuissa ja joka asiassa. Suosittu, vaikka sitten klikkejä tai tykkäyksiä kerjäämällä.

Maailma on muuttunut ja kaikki ei halua lähteä siihen mukaan kun kokevat sen huonona ja epäluonnollisena asiana. Niillä ei ole tarvetta siihen, mutta siltikin monet olettaa ja odottaa ja sitten arvostelee sen takia. Jotkut nyt ei pystyisikään, mutta musta se on vähän eri juttu. Tietty niitäkin on paljon.
 
Viimeksi muokattu:

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No en tiedä mikä sinut motivoi minua siteeraamaan, mutta minä en ole feministi enkä maailman halaaja. Kunhan totesin feminismin aiheuttamat vahingot, jotka ovat varsin ilmeiset suomalaisessakin yhteiskunnassa. Sukupuolirooleja voi kyseenalaistaa, muttei niitä pidä väkisin murtaakaan. Esim. hoiva-alalla on kysyntää vahvoista miehistä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että monillakaan miehillä ei ole kiinostusta eikä riittäviä ominaisuuksia siihen.@peterra

No eiköhän se ole aika selvää että lainasin sua koska sieltä tuli naisettomuutta, pärjääviä uroksia, sosiaali- ja palvelusektoria mihin mies ei voi mennä, lisääntynyttä tasa-arvoa (joka toki jostain syystä nähtiin ilmeisen huonona asiana) ja lopulta vielä toivomus todellisesta sosiaalisesta tasa-arvosta eli vittuilevammin ilmaistuna Social Justicesta, siis tilanteessa jossa esim. työelämässä miehet tienaavat keskimäärin edelleen naisia paljon paremmin.

Jos ne yhteiskunnan tai itsensä asettamat paineet machoilla jatkuvasti ja koko ajan ovat ylivoimaisen raskaita kantaa, niin ehkä kannattaisi koittaa luopua yleisesti luopua perinteisestä käsityksestä sen suhteen millainen jatkuvasti onnistuva järeäleukainen tunteitaan näyttämätön johtavassa asemassa toimiva yksinäinen ratsastaja miehen kuuluu olla. Toinen vaihtoehto sitten tietysti on vaan jäädä kotiin kirjoittamaan jotain naisvihamielistä blogia. Jos reppana voi olla lääkäri, muttei hoitsu, niin siinä ei ole kyse biologiasta vaan opituista asenteista.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
No eiköhän se ole aika selvää että lainasin sua koska sieltä tuli naisettomuutta, pärjääviä uroksia, sosiaali- ja palvelusektoria mihin mies ei voi mennä, lisääntynyttä tasa-arvoa (joka toki jostain syystä nähtiin ilmeisen huonona asiana) ja lopulta vielä toivomus todellisesta sosiaalisesta tasa-arvosta eli vittuilevammin ilmaistuna Social Justicesta, siis tilanteessa jossa esim. työelämässä miehet tienaavat keskimäärin edelleen naisia paljon paremmin.

Miehet tienaavat enemmän kuin naiset, joo - mutta kumpaakos sukupuolta se työttömyys erityisesti länsimaissa on viime vuosina koskenut? Eli osa miehistä tienaa paljon, ja monet muut ovat työttöminä. Tätä kehitystä kutsutaan muun muassa globalisaatioksi...näin vittuilevammin ilmaistuna.

Feministien tarjoama tasa-arvo ei ole mitään aitoa tasa-arvoa, koska se pyrkii alistamaan heteromiehiä ja heikentämään heidän perinteitä ja vaikutusvaltaa. Tässä on vissi ero. Kokonaan eri asia on sitten, miten täysin ihmiset voivat olla tasa-arvoisia, koska siihen liittyy myös geneettisiä sekä biologisia tekijöitä. Mutta jotain tasapainoa ihmiskunnan pitää yrittää hakea ettei ihan anarkiaksi mene.

Mutta turha meidän on tästä kahdestaan vääntää. Sinulla kun on selvästi halu lokeroida minut johonkin sinun omassa päässäsi muovaamaan lokeroon, johon mielestäsi kuulun. Mä en lähde tällaisiin kahdenkeskisiin vittuiluihin mukaan. Mulla on arvokkaampaakin tekemistä.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miehet tienaavat enemmän kuin naiset, joo - mutta kumpaakos sukupuolta se työttömyys erityisesti länsimaissa on viime vuosina koskenut? Eli osa miehistä tienaa paljon, ja monet muut ovat työttöminä. Tätä kehitystä kutsutaan muun muassa globalisaatioksi...näin vittuilevammin ilmaistuna.

Feministien tarjoama tasa-arvo ei ole mitään aitoa tasa-arvoa, koska se pyrkii alistamaan heteromiehiä ja heikentämään heidän perinteitä ja vaikutusvaltaa. Tässä on vissi ero. Kokonaan eri asia on sitten, miten täysin ihmiset voivat olla tasa-arvoisia, koska siihen liittyy myös geneettisiä sekä biologisia tekijöitä. Mutta jotain tasapainoa ihmiskunnan pitää yrittää hakea ettei ihan anarkiaksi mene.

Mutta turha meidän on tästä kahdestaan vääntää. Sinulla kun on selvästi halu lokeroida minut johonkin sinun omassa päässäsi muovaamaan lokeroon, johon mielestäsi kuulun. Mä en lähde tällaisiin kahdenkeskisiin vittuiluihin mukaan. Mulla on arvokkaampaakin tekemistä.

Tilastokeskuksen sivujen mukaan lokakuussa Miesten työttömyysaste oli 8,0 ja naisten 8,2. Toivotan voimaa ja jaksamista sinulle sen paremman tekemisen parissa, vaikka oletkin alistettu ja vaikutusvaltasi menettänyt oletettavasta biologisesta paremmuudestasi huolimatta..
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kirjoitukseni oli muotoiltu huonosti. Niinistön muodostaman työryhmän tuloshan oli jotakuinkin sellainen, että naapureiden pitää alkaa tervehtiä toisiaan, jotta nuoret eivät syrjäydy. Tämä on ymmärrettävissä niin, että järjestelmässä ei ole vikaa, vaan kulttuurissa ja tavoissa – tolkun ihmisissä.

Syrjäytyminen on muuten aihe, joka on minulle aivan liian vaikea. Olen tiedostanut olevani siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ystäviä ja sosiaalista elämää, mutta en pidä näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Johtuu ehkä siitä, että yksi läheinen syrjäytyi pahasti, kun kaveripiirissä muut jatkoivat lukion jälkeen opintojaan paitsi tämä yksi. Kyllä me muut sen tajusimme ja pyrimme pitää kaverin sosiaalista elämää yllä, mutta muiden ihmisten apu on rajallista, kun järjestelmä pettää.

Aivan, tästähän siinä olikin kyse ja muistan kyllä tämän. Olen tykännyt Niinistöstä presidenttinä monestakin syystä, mutta minustakin tässä asiassa mentiin metsään. Ikäänkuin ulkoistettiin vastuuta syrjäytymisen ehkäisystä yhteiskunnalta yksilölle. Tämä ajattelutapa on toki hyvä yksilön näkökulmasta. Yksilön lähtökohdista katsottuna omaehtoinen vastuunotto on varmasti aina paras ratkaisu, mutta yhteiskunnan näkökulmasta tämä ajattelutapa on vaarallinen tie, ainakin jos edelleen haluaa uskoa jonkinlaiseen hyvinvointivaltioon.

Surullisesti nämä vaalilupaukset aina unohtuvat (eikä tämä nyt koske Niinistöä pelkästään vaan käytännössä ihan kaikkia poliittisia toimijoita).

@peterra hienoa, kuin kerroit tarinasi.

Itse olen tunnistanut syrjäytymisen riskit omassa elämässäni paikka paikoin. Aina en ole varmasti kuitenkaan osannut toimia parhaalla tavalla näissä tilanteissa. Uskon kuitenkin, että jo se, jos tunnistaa itsessään sen riskin, voi auttaa edes jollain lailla parempaan tilanteeseen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä mä luulen että yksi juttu ainakin josta olisi pitkäkantoiset hyvät seuraukset monessakin mielessä on se että lasten kiusaamiseen puututaan ihan jo sieltä tarhaikäisistä lähtien jatkuen sitten peruskoulussa.

Tässä ketjussa on ollut muuten monia tosi hyviä pointteja. Harvinaista, mutta jänkkääjät ja oikeassa olijat ovat toistaiseksi ainakin vielä tämän kiertäneet. Ainakin Petri1981 tuolla ihan alussa kirjoitti hyvin ja nyökyttelin vain mielessäni että noinhan se juuri on. Kyllähän sen pahan olon siemenet monelle varmasti kylvetään sisimpään jo siellä pihapeleissä ja jos niitä ei ole keinoa käsitellä vaan ne jäävät sinne sisimpään, niin tästä se kierre lähtee etenemään.

Vaikka toisaalta olenkin sitä mieltä että entäs jos joku ihminen onkin onnellinen semmoisessa elämässä, missä elää hyvin yksinkertaista ja niukkaa elämää, esimerkiksi selvästi yhteiskunnan määrittelemän köyhyysrajan alapuolella? Niin tämäkin pitää ymmärtää että ei taas ruveta laittamaan kaikkia ihmisiä samaan lokeroon.
 
Viimeksi muokattu:

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Professori Katariina Salmela-Aro ehdottaa syrjäytymisen ratkaisuksi oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen.

Yksinkertaisen kuuloinen ratkaisu, jota hän ei varmastikaan ole tarkoittanut koko ongelmaa ratkaisevaksi tekijäksi. Kyllähän hänen ajattelussaan ihan jonkinlaista järkeäkin saattaa olla. Suora lainaus artikkelista: "Ehdotuksen takana on vuosien tutkimustyö. Salmela-Aro on tutkinut erityisesti nuorten elämän nivelkohtia, koulunvaihtoja, opiskelemaan hakemisen ja työelämään siirtymisen vaiheita. Jokaisessa nivelkohdassa osa löytää reittinsä ja siirtyy sujuvasti eteenpäin, mutta osa putoaa muiden kelkasta.

Kriittisin nivelkohta on peruskoulun jälkeen, kun murrosikä on vielä täydessä myrskyvaiheessa ja monien nuorten tulevaisuudensuunnitelmat ylettyvät hädin tuskin seuraavaan perjantai-iltaan. Silloin on liian helppo jättää koulunkäynti sikseen."
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kriittisin nivelkohta on peruskoulun jälkeen, kun murrosikä on vielä täydessä myrskyvaiheessa ja monien nuorten tulevaisuudensuunnitelmat ylettyvät hädin tuskin seuraavaan perjantai-iltaan. Silloin on liian helppo jättää koulunkäynti sikseen."

Kuulostaa kieltämättä järkevältä ja tässä kohtaa voisi ajatella ratkaisun olevan liian yksinkertainen. Kuitenkin kuten hyvin tiedetään, niin usein se yksinkertaisimmalta kuulostava ratkaisu voikin olla se paras.

Minulle oli aina selvää, että menen lukioon ja sitä kautta johonkin opiskelemaan minkä ehtii miettiä myöhemminkin. Toisaalta myöskään pakottaminen ei toimi, mutta tälläisen ehdotuksen päälle varmasti voitaisiin rakentaa jotain. Kaipa tulevaisuudessakin vielä tarvitaan porukkaa mitkä voivat siirtyä kunnon hommiin joskus 16-vuotiaana.

Eli toisin sanoen, jos edellenkään ei pakotettaisi juuri koulun penkillä välttämättä istumaan, mutta olisi pakko tehdä "jotain" ja onhan tuossa sentään edes oppisopimus mainittu.

Ratkaisuhan on erittäin hyvä, mutta miksi kuitenkin vielä vuosien päästä oppivelvollisuuden ikää ei ole nostettu? Mitkä olisivat tässä siis ne huonot puolet? Yksilön vapaus ja 16-vuotiaan oikeus potkia mummoja ja räkiä kadulla?
 

Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Professori Katariina Salmela-Aro ehdottaa syrjäytymisen ratkaisuksi oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen.

Kriittisin nivelkohta on peruskoulun jälkeen, kun murrosikä on vielä täydessä myrskyvaiheessa ja monien nuorten tulevaisuudensuunnitelmat ylettyvät hädin tuskin seuraavaan perjantai-iltaan. Silloin on liian helppo jättää koulunkäynti sikseen."

Aluksi ajattelin, että nyt on niin paskaa karkkipaperissa oleva ehdotus, mutta tarkemmalla miettimisellä tuo voisi todella olla hyvä ratkaisu. Vaikka nykyään ei enää virallisesti olekaan ala- ja yläastetta, toimivat ne usein eri rakennuksissa ja vaikkeivät toimisikaan, moni kokee kasvavansa vähintään viisi vuotta kun mennään seiskalle.

Ihminen juuri 12-15-vuotiaana on edelleen aivan täysi lapsi, mutta alkaa ymmärtää olevansa yksilö. En tiedä onko tämä biologiaa, vai johtuuko se siitä, että kutosella saatetaan hyvinkin leikkiä hippaa ja koulutehtävät ovat tasoa piirrä talo, mutta seiskalle mentäessä meininki saattaa olla täysin eri. Hormonit ja kaikki hyrräävät ja samaan aikaan myös koulussa aletaan painostaa ja hokea, että nyt pitää tehdä hommia. Ratkaisisiko pidempi kouluaika tämän ongelman? Joka tapauksessa jossain on vikaa, koska tuo nivelvaihe on helvetin tärkeä tulevaisuuden kannalta, mutta se tulee usein väärään aikaan. Moni olisi vasta lähemmäs täysi-ikäisenä valmis päättämään haluaako lukioon vai amikseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös