Viestin lähetti Predator
Ajattelin tännekin avautua, kun meikäläisen elämässä alkoi vaihe, jossa vitsit juuttuvat kurkun pohjalle ja aurinkokin näyttää mustalta.
Minä kun olen "siinä iässä", niin kävin kaksi viikkoa sitten lääkärin tutkimuksissa, ihaan vaan ns. vuosihuollossa. Olin jo pitempään kärsinyt sellaisesta vaivasta, että virtsatessa tuntuu omituisesti ettei "kaikki tule ulos".
Lekuri sitten teki tutkimukset... tänään sain tulokset: minulla on ilmeisesti jonkinasteinen kasvain eturauhasessa.
Ei paljon naurata. Ei todellakaan. Tuon tiedon jälkeen tuntuu ettei sitä kusta tule millään ulos, jotenkin kai nyt aivot kieltäytyvät yhteistyöstä alapään letkuosaston kanssa.
Tuli kertaheitolla uusi "sävel" ja raskaampi tunnusmusiikki kesäloman odotukseen. Lisätutkimuksiin menen maanantaina 5.5.
Ei voi mitään, pelottaa niin perkeleesti.
Onko palstalaisilla kokemuksia syöpähoidoista esim. perhepiirissä tai muuten tuttavien kohdalla?
PS: Tyypilliseen suomalaiseen umpimielisyystautiin taipuvaisena en Herr Doktorin diagnoosin jälkeen keksinyt muuta, kuin mennä hakemaan Alkosta ison pullon viskiä. Vaimo on matkoilla sukulaisissa... ainoastaan nuorempi poitsu tulee himaan seurakseni yöksi. Miten minä tämän uutisen kerron? Töihinkin pitäisi mennä heti huomenna aamulla.
Juuri vuosi sitten tuli sama tilanne eteen, kun isällä todettiin aivan vastaavasti epäily eturauhassyövästä. Muutaman viikon päästä tuli vahvistus asiaan, pahanlaatuinen kasvain eturauhasessa. Tämän jälkeen tehtiin lisää tutkimuksia ja todettiin, että kasvain on levinnyt sen verran laajalle, että leikkaus ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa ratkaisu on aloittaa sädehoito ja samanaikainen lääkitys.
Tästä alkoi sitten ensin lääkekuuri, jonka tehtävä oli hidastaa syöpäsolujen leviämistä ja noin kuukauden päästä sädehoito. Alkushokki oli tietysti isälle kova pala ja tuntui olevan sen päivän kuuli asiasta niin jotenkin sekaisin, en osaa paremmin selittää. Olin itseasiassa juuri silloin kotona kun hän saapui kotiin, vaikken vanhempieni luona enää asukkaan. Heti huomasin, että jotain oli vialla ja pian isäni "töksäytti" (tuo on ehkä paras sana kuvaaman sitä eli suoraan kiertelemättä) asian ilmoille. Täytyy sanoa, että oli suurimpia yllätyksiä minun elämässäni. Menin aivan sanattomaksi, enkä osannut juuri mitään sanoa. Vaikken kova tupakkamies olekkaan niin hetken päästä olin pihalla sauhuttelemassa ketjussa ja pohtimassa asiaa.
Parin päivän sisällä tilanne tasaantui ja asiasta keskusteltiin suhteellisen paljon ja tulevina kuukausina lisää. Ennen sädehoidon aloitusta faija kertoi että oli miettinyt kovasti vaihtoehtona tuolle suomalaiselle hoidolle amerikkalaista klinikkaa, joka käyttää tekniikkaa ainoana maailmassa ja joka on saavuttanut todella korkeat parantumistilastot. Tämä hoito olisi vaatinut asumisen amerikassa hoidon keston ajan ja maksoi todella paljon. Siihen olisi mennyt kaikki säästöt + luultavasti talokin olisi vaihtunut pienempään, jotta olisi saatu tarvittavat rahat. Suomalaiseen hoitoon piti ilmoittaa seuraavana päivänä kun faija sai täydet tiedot tuolta amerikkalaiselta klinikalta joten aikaakaan miettimiseen ei ollut paljon. Faija valitsi sitten Suomen terveydenhuollon tarjoaman vaihtoehdon ja niin alkoi sädehoidot tampereella, jonne oli ajettava joka aamu parin tunnin ajomatka ja sama hoidon (kestää vain n. 15 minuuttia) jälkeen takaisin.
Aivan kuten oli lääkärien toimesta ilmoitettu, alku sädehoidossa ei tuottanut ongelmia, vaan elämä jatkui suht normaalina. En aivan tarkkaan muista kuinka pitkä tuo sädehoitojakso oli, olisiko ollut noin 3kk-4kk. Joka tapauksessa n. puolessa välissä tai hiukan aikaisemmin alkoivat hiljalleen sädehoidon haitat näkyä. Suurin haittapuoli oli se, että yöllä on jompikumpi vessahätä vähintään tunnin välein eli pidätys vaikeutuu. Tämän takia nukkuminen muodostui kokoajan vaikeammaksi. Loppuajan faija "nukkui" sitten suosiolla vessan edessä ns. apukeittiössä, koska sänkyyn oli turha lähteä. Myöskin jonkinnäköisiä kipuja ilmeisesti oli, luonnollisesti hoitoalueella eli "alaosastossa", mutta ei mitään mainittavaa ja ehdottomasti suurin ongelma oli siis tuo vessassa juokseminen. Päivät olivat helpompia.
Missään vaiheessa isäni usko ei kuitenkaan loppunut tuohon hoitoon, ainakaan minulle ei semmosesta kerrottu/en itse huomannut merkkejä käydessäni vanhempien luona viikonloppuina. Kun hoidot vihdoin loppuivat niin noiden sivuvaikutuksien lievenimen alkoi hiljalleen. Ehkä noin kuukauden päästä oli jo suhteellisen normaali olo ja pystyi taas jotenkuten nukkumaan. En muista tarkkaa ajankohtaa kuinka pian viimeisen hoidon jälkeen oli ensimmäinen tarkistus miten hoito on tehonnut (heti hoitojen jälkeen ei voida testejä tehdä, koska siinä otetaan näyte eturauhasesta ja se on luonnollisesti aika huonossa kunnossa heti hoidon jälkeen. Samasta syystä tarkastusten väli on aika pitkä). Ensimmäisessä tarkastuksessa näytti, että hoito on tehonnut, mutta ensimmäinen tarkastus ei ole vielä kovin luotettava. Toinen tarkastus taisi olla 3 kk päästä ja siinäkin kaikki näytti hyvältä. Ilmeisesti kolmatta tarkastusta ei ole vielä ollut, en ole ihan varma olenko laskenut oikein nuo tarkistukset.
Eli tässä vaiheessa näyttää hyvältä, vaikka havaitsemisen jälkeen oli aika epävarma oli kaikilla, koska syöpä oli päässyt leviämään jo eturauhasen ulkopuolellekkin. Itselläni ainakin vahvistui tämän tapauksen jälkeen usko Suomen terveydenhuoltoon.
Kävin kerran tuolla Tampereella mukana ja itse toimenpide on nopea ja kivuton. Tussilla merkitään eturauhasen kohta ja sen jälkeen käydään laverille makaamaan ja laite suunnataan tuohon pisteeseen. Siinä ollaan sitten joitakin minuutteja ja tämän jälkeen hoito on siltä päivältä valmis. Eli hoito ei ole todellakaan suurin murheista eturauhassyövässä. Mitään ulkoisia merkkejä ei tämän taudin hoidosta ei ole. Hiukset eivät lähde tms.
Tuntuu, että en saanut mitään sanottua vaikka mittaa tekstiin tuli jo jonkun verran. Tuohon lapsille/vaimolle kertomiseen suosittelen rauhallista otetta. Eli keräät vaikka koko porukan yhteen paikkaan tai sitten erikseen esim. nuoremmalle kaverille ensin. Tärkeintä kuitenkin että kerro rauhassa, mielellään pikkuisen loiventaen pudotusta eli ei ihan suoraan esim. "Minulla on syöpä", koska tässä vaiheessahan se olisi sekä suora pommi, että turhaa tietoa, koska mitään syöpää ei ole vielä todettu vaan kyseessä voi olla aivan yhtä hyvin hyvänlaatuinen kasvain.
Koska en itse osaa kertoa tästä murto-osaakaan niin voit kysyä palstalla tai yv:lle lisää tietoja tarvittaessa tai voin myös antaa esim. isäni sähköpostiosoitteen. Hän varmasti on enemmänkin kuin valmis ja haluava kertomaan/juttelemaan lisää, mikäli niin esim. myöhemmin haluat.
Rohkeutta mukaan ja koita jaksaa. Koita murehtia mahdollisimman vähän semmoisia vaihtoehtoja mitä ei ole vielä edes todettu. Helppohan se on täältä sanoa. Jokatapauksessa positiivista uskoa asiaan niin paljon kuin irtoaa.
