Sweden hockey games

  • 35 180
  • 231

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Viestin lähetti repe_joke

Rehellisesti sanottuna itse en usko Suomen voittavan yhtään mitään niin pitkään, kun Westerlund&Duffa kaksikko on maajoukkueen peräsimessä. Toivottavasti olen väärässä, mutta ei miesten näytöt kuitenkaan niin kummoisia ole ihan siitä valmentamis hommasta.

Täysin samaa mieltä. Mutta niin kuin sanot, toivottavasti ollaan väärässä. Dufvan tuonti valmentajaksi on kuin yrittäisi värittää puukynällä betoniseinää. Epäonnistunut yritys paikata sitä suurta aukkoa, jonka Summasen potkut jätti johtoryhmään.

Mihinkähän muuten katosivat kriittiset äänet? Kummola on saanut olla suhteellisen rauhassa, vaikka toimet ovat mitä ovat.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään keskipäivällä sain soiton nimimerkki Januarylta, että he tarvitsevat yhden ihmisen 4 hengen hyttiinsä vielä, ja että kiinnostaisiko minua lähteä mukaan. No totta hemmetissä kiinnostaa! Aluksi olin tosin hieman epävarma, koska olemme menossa katsomaan lauantain Suomi-Tsekki -ottelua, ja olemme Helsingissä vasta sunnuntaiaamuna. Eli olisin takaisin Turussa vasta joskus päivemmällä. No ei siinä mitään, mutta maanantaina alkaa kielten YO-kuuntelut, ruotsi heti ensimmäisenä. Eli pitänee sitten siellä Tukholmassa kuunnella mahdollisimman paljon ruottalaisten ölinää..

Itselleni jääkiekko-ottelu tulee olemaan ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolella. Toivottavasti Globen tosiaan täyttyy, kuten myös meidän paatti Viking line. Hauskaa sinne on tarkoitus mennä pitämään, ennen kolmen tuskaisan viikon lukulomaa.
 

January

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Niinkuin Knightrider jo mainitsikin, on meikäläinenkin suuntaamassa parin viikon päästä pelattavaan Sweden Hockey Games turnaukseen.
Mielenkiintoista on nähdä Globen ja kohdata se "outsider" tunne ulkomailla, joka iskee aina paikoitellen kun on vieras halleissa kotimaassa. Ainakin mitä minä olen kuullut, yhä useampi ruotsin laiva täyttyy suomi-faneista 11.-13.2 jolloin turnaus pidetään. Mutta mitä enemmän ihmisiä, sitä paremmat pidot ja tunnelma matsissa! Kyllä me niille hurreille näytetään..
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti VL
Minä en ymmärrä tätä Euro Hockey Tour -vastaisuutta, etenkään kannattajan näkökulmasta. Itse ainakin haluan nähdä niin paljon jääkiekkoa kuin mahdollista.
Parahin VL, jos satumme joskus samaan paikkaan, niin tarjoan illan!

Kyllä, miksi tänne ilmestyy aina näitä valittajia? Jos ei kerran kiinnosta, niin miksei voi pysyä pois kuvioista ja antaa heidän pelata, jotka haluavat ja heidän (meidän) katsoa ja keskustella jotka haluavat.

Minä olen jääkiekkonarkomaani ja katson kaiken jonka voin nähdä ja kaikki matsit jotka näytetään televisiossa.

Sweden Hockey Gamesista tulee hyvä turnaus ja yleensä se on myös kerännyt paljon yleisöä Ruotsissa, siis mitä vikaa siinä turnauksessa on?? Se jos ei kiinnosta on jokaisen jääkiekosta kiinnostuneen (?!) oma asia.
Antti-Jussi Niemi ei ole mielestäni pelkkä peruspakki, vaan parhaita puolustavia puolustajia Suomessa. Ei liian pienikokoinen, erittäin varmaotteinen ja vastustajan kannalta ilkeä. Kokemusta niin Pohjois-Amerikasta (NHL + AHL) kuin SM-Liigasta ja Elitserienistäkin. Ehdottomasti maajoukkuemateriaalia.
Muistan kun Frölunda kohtasi ensimmäisen kerran Modon tällä kaudella. Antti-Jussin tehtävä oli pitää Peter Forsberg kurissa. Näin kävikin, Frölunda voitti ja Foppa oli näkymätön mies - ja häjyllä päällä AJ:lle... Frölundan riskein puolustaja Ronnie Sundin kertoi ottelun jälkeen haastattelussa: "Foppa? Ei mitään ongelmia, me lähetettiin Jussi aina sen kimppuun."
AJ itse sanoi: "Äh.. Foppa on aina vähän ärsyyntynyt ellei pääse eteenpäin.." Tosiasiassa se oli juuri Antti-Jussi Niemi, joka piti huolen siitä että Fopan illasta tuli ankea:-)

Antti-Jussi Niemi on yksi painava syy siihen, että Frölunda johtaa tällä hetkellä selvästi Ruotsin ylintä sarjaa. Olisi ihmeellistä ellei Erkka olisi huomioinut tätä.
 

VL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves & Buffalo Sabres
finnishninja, on oikeasti piristävää, että joku on samaa mieltä! Henkilökohtaisesti pyrin seuraamaan niin paljon jääkiekkoa kuin mahdollista. Mitkähän kanavat tv:ssä näyttävät esimerkiksi Elitserieniä? Auttaaako suomalaista vain Canal+ tai TV4? Jos eksyt Tampereelle joskus, joudut vastaamaan sanoistasi!

Joka tapauksessa tuo AJ Niemi-Forsberg -tapaus oli kokonaisuudessaan suhteellisen hauska. "Foppalla" paloi ilmeisesti (ainakin suomalaisen median mielestä) täysin hermot :)
 
Viimeksi muokattu:

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Otetaan se kipru taas sitten loppupeleihin "ratkaisemaan".

Mitäs helvettiä se Marko "minulla takatukka mutta siihen se jääkin" Kiprusoff tekee tuolla? Siis ei herran Jumala!

Olisi jo vihdoin luullut, että takatukkaa ei nähtäisi joukkueessa.

Kiprusoff on siitä harvinainen puolustaja, että hän ratkoo tilanteet ennemmin järjellä mitä voimalla. Liikuttaa kiekkoa nopeasti eteenpäin ja sijoittuu oikein. Sitä paitsi Kipru on tällä hetkellä toisena sekä puolustajien pistepörssissä, että TPS:n sisäisessä plus/miinus -tilastossa. Kiprun pelityylille vastakohtana mainittakoon, että jotkut yleisön suosimat ja paljon taklaavat puolustajat ajavat itseään ulostilanteista ja ottavat tyhmiä jäähyjä joista oma joukkue kärsii. En kuuluu Marko Kiprusoff fanclubiin, enkä aio liittyä, enkä kommentoi sitä kuuluuko hän maajoukkueeseen vai ei. Mielestäni kuitenkin kipru on monien silmissä hieman aliarvostettu puolustaja hänen tyylinsä pelata jääkiekkoa takia. Ehkäpä jääkiekko on tyhmien ihmisten laji?
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti finnishninja
Minä olen jääkiekkonarkomaani ja katson kaiken jonka voin nähdä ja kaikki matsit jotka näytetään televisiossa.

Sweden Hockey Gamesista tulee hyvä turnaus ja yleensä se on myös kerännyt paljon yleisöä Ruotsissa, siis mitä vikaa siinä turnauksessa on?? Se jos ei kiinnosta on jokaisen jääkiekosta kiinnostuneen (?!) oma asia.

Vika lienee kai siinä, että näiden "turhien" pelien aikana ei pelata SM-liigaa. Minäkin olen jonkin sortin jääkiekkonarkomaani ja jopa näitäkin pelejä tulee katsottua, mutta paljon mieluummin katsoisin hieman rauhallisemmassa tahdissa pelattavaa SM-liigaa. Nyt saattaa olla neljäkin peliä viikossa ja sitten jopa kolmen viikon tauko, missä ei ole mitään järkeä.

Toinen tärkeä syy vastustukseen on pelaajien loukkaantumisriski. Oman sarjan pelissä tai harjoituksissa loukkaantuminen on pakko niellä, mutta ylimääräisellä ajalla ja toisen työnantajan palveluksessa tapahtuvana se on sietämätöntä. Ymmärrän toki pelaajia, jotka haluavat osallistua, sillä nämä turnaukset lienevät kuitenkin parempi näyteikkuna NHL-skouteille ja muille kuin SM-liigapelit.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti rossoblu
Vika lienee kai siinä, että näiden "turhien" pelien aikana ei pelata
Milloin pelit ovat turhia? Jos lähdetään tältä pohjalta, niin jääkiekko voidaan lopettaa välittömästi. Jääkiekkoa pelataan joka paikassa ja niin kauan kun pelit kiinnostavat ihmisiä, niin turhia peleja ei ole. Se jos ei ole itse kiinnostunut joistakin peleistä, tai turnauksista ei vielä tee niistä turhia.
paljon mieluummin katsoisin hieman rauhallisemmassa tahdissa pelattavaa SM-liigaa.
Vaikka matsi viikossa ja heinäkuussa tauko;-)
Nyt saattaa olla neljäkin peliä viikossa
Seuroilla on pakko kerätä rahat pois, ei sille mitään voi.
jopa kolmen viikon tauko, missä ei ole mitään järkeä.
On järkeä. Pelaajilla on pakko saada huilata, varsinkin heillä, joilla on hieman vaivoja.
Toiseksi, kun pelejä on näinkin paljon, niin harjoittelu jää vähälle. Pitkän tauon aikana voidaan harjoitella laadukkaasti, palautua ja pelaajat saavat jopa vapaata ja voivat näin tavata jopa perheitään joskus... Jääkiekkohan on nykyään aika tiivistä toimintaa, matkustelua, harjoituksia ja pelejä. Jokaisen on pakko joskus hengähtää.
Toinen tärkeä syy vastustukseen on pelaajien loukkaantumisriski.
Miten suuri tämä riski nyt sitten loppujen lopuksi on? Normaali liigakiekkoilija pelaa vähintään 50 matsia kauden aikana. Eikai nyt kolme matsia leijonapaidassa lisää loukkaantumisriskiä niin dramaattisesti?
ylimääräisellä ajalla
Kysymyksessä ei ole ylimääräinen aika. Muista että peli maajoukkueessa on yhä monelle pelaajalle bonus ja tavoite, josta ollaan haaveiltu koko elämänsä. Maajoukkuepelit ovat aina kuuluneet talveen. Mitä olisi talvi ilman maajoukkuepelejä? Lisäksi, miten hitsata yhteen hyvä maajoukkue, ellei saada pelata yhdessä ja testata pelisysteemiä ja eri pelaajia?
nämä turnaukset lienevät kuitenkin parempi näyteikkuna NHL-skouteille ja muille kuin SM-liigapelit.
Siinä suhteessa että suuri osa eliitistä kokoontuu samaan paikkaan. Käytännössä scoutit seruaavat kuitenkin pelaajia liigassa paljon enemmän. Siellä he ovat omassa ympäristössään ja oikeita matseja valkaten voi nähdä monta ehdokasta samaan aikaan. Ei pari EHT-turnausta tee vileä pelaajasta NHL-miestä, kyllä se on liigapeli joka ratkaisee, mutta kyllä, myös tämä on hyvälle liigapelaajalle bonus päästä esiintymään. Maajoukkueeseen valinta on yksi sulka lisää hattuun.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Jokerit, Roosters, Philadelphia Flyers, Dall
KIEKOTON PELAAMINEN JA TAKLAUKSET OVAT OSA PELITAITOA

Kiprusoff on siitä harvinainen puolustaja, että hän ratkoo tilanteet ennemmin järjellä mitä voimalla. Liikuttaa kiekkoa nopeasti eteenpäin ja sijoittuu oikein. Sitä paitsi Kipru on tällä hetkellä toisena sekä puolustajien pistepörssissä, että TPS:n sisäisessä plus/miinus -tilastossa. Kiprun pelityylille vastakohtana mainittakoon, että jotkut yleisön suosimat ja paljon taklaavat puolustajat ajavat itseään ulostilanteista ja ottavat tyhmiä jäähyjä joista oma joukkue kärsii.

Jääkiekko ei ole salibandya tai ringetteä. Siinä on kontaktit sallittua. Joukkueessa ei voi olla kovin monta Marko Kiprun tapaista pelaajaa, koska
vastustajat yksinkertaisesti taklaisivat p:t pihalle samankaltaisista puolustajista kuin Kipru. Hyvä esim. on Kanadan 20v. maajoukkue, joka pisti luun kurkkuun kovalla taklauspelillä kaikille vastustajille. Siinä saivat suomalaiset pikkukiprut tai pikkukirput kyytiä. Kipru on mies paikallaan silloin kun on kunnossa esim. ylivoimissa ellei parempaa "miesmäistä" pelaajaa paikalle löydy. Kontaktiurheilijan esim. jääkiekkoilijan ei tarvitse olla Einstein. Riittää että on pelillisesti riittävän älykäs, jotta pystyy hoitamaan oman hommansa tiukassa paikassa. Kuitenkin vain n. promillen osan verran kaikista kiekkoilijoista pääsee sille tasolle koskaan, että voisi edes haaveilla pääsystä A- maajoukkueeseen. Ei ole todennäköistä, että siellä älykkyys enää hirveästi painaisi vaa`assa. Kyllä kaikki idiootit on karsiutunut jo junnuvaiheessa.
 
TSHEKIN KIEKKORYHMÄ RUOTSIN EM-SARJAN
TURNAUKSEEN:

Maalivahdit
Milan Hnilicka Liberec
Adam Svoboda Nürnberg

Puolustajat
Jiri Fischer Liberec
Ladislav Smid Liberec
Frantisek Kaberle Kladno
Tomas Kaberle Kladno
Roman Hamrlik Zlin
Petr Kadlec Slavia Praha
Radek Martinek Ceske Budejovice
Marek Zidlicky HIFK

Hyökkääjät

Jan Hlavac Sparta Praha
Rostislav Olesz Sparta Praha
David Vyborny Sparta Praha
Jan Bulis Pardubice
Milan Hejduk Pardubice
Radek Dvorak Ceske Budejovice
Vaclav Prospal Ceske Budejovice
Jaroslav Bednar Avangard Omsk
Petr Cajanek Zlin
Patrik Elias Magnitogorsk
Martin Havlat Dynamo Moskova
Josef Vasicek Slavia Praha
Radim Vrbata Liberec

Melko vahvan näköinen ryhmä. Voip hakea ennakkosuosikkia tuolta suunnasta.. Ainakin Suomi ei lähde parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja Ruotsiltakin taitaa jotain puuttua.. mitenkähän Venäjä?

EDIT: Kyllähän Kipru on sm-liigassa näyttänyt, että tehoja tulee isossa kaukalossa. Kaikkien ei tule olla tällaisia kuitenkaan. Ja on totta, että joskus ison pommin hakija ajaa itsensä ulos. Kuitenkaan.. taklaus ei osu koskaan ellei yritä. Jerelle nopeutta lisää niin ehkä osuu paremmin. Viime venäjä peli alkoi todella tutusti.. ekaa hyökkääjää päähän kun kaveri olikin nopeampi. Ei tullut muuten jäähyä siitä..

EDIT EDIT: ja ei tuo ruotsin rosterikaan mikään heittopussi ole
 
Viimeksi muokattu:

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Re: KIEKOTON PELAAMINEN JA TAKLAUKSET OVAT OSA PELITAITOA

Viestin lähetti Kiekko karbaasi
Kyllä kaikki idiootit on karsiutunut jo junnuvaiheessa.

En voi vastustaa kiusausta sanoa, että tämä ei ihan pidä paikkaansa.

Kiprua en kyllä ottaisi mihinkään joukkueeseen.
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Ruotsin joukkue

Maalivahdit:
Stefan Liv
Henrik Lundqvist

Puolustajat:
Christian Bäckman
Niclas Hävelid
Magnus Johansson
Kenny Jönsson
Andreas Lilja
Thomas Rhodin
Henrik Tallinder
Daniel Tjärnqvist

Hyokkääjät
Per-Johan Axelsson
Nils Ekman
Kristian Huselius
Andreas Johansson
Jörgen Jönsson
Fredrik Modin
Marcus Nilson
Samuel Påhlsson
Daniel Sedin
Henrik Sedin
Mattias Weinhandl
Henrik Zetterberg
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Re: Ruotsin joukkue

Aikas kovalla nipulla lähtee Ruotsikin liikenteeseen. Hyökkääjistä yksi on ei-NHL-pelaaja, puolustuksessa näitä taitaa olla pari ja maalilla myös pari. Paperilla Suomi näyttää nyt selvästi heikoimmalta yhdistelmältä.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Täällä on yleistetty vähän liikaa kommenttiani. Fyysisyys, taklaukset jne. ovat tietenkin tärkeä osa peliä. Tottakai joukkueessa tarvitaan fyysisiä pakkeja, mieluiten suurin osa, mutta myös pari kiekollista pakkia tarvitaan. Kovaa peliä pitää osata pelata niin että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Fyysisyyden puute voi olla pienempi haitta kuin huonosti ajoitetut taklaukset. Jotkut tahot ovat nostaneet fyysisyyden ikäänkuin kaiken muun yläpuolelle, vaikka täytyy muistaa että fyysisyyskin on osa peliä, ei se paikkaa muita huonoja puolia loputtomiin. Ainoan kaukalon ulkopuolista älykkyyttä sivuava kommentti tarkoitti lähinnä kombinaatiota epävarmoista pakeista ja niitä vaahtosuussa ihailevista faneista.

Hyvä esim. on Kanadan 20v. maajoukkue, joka pisti luun kurkkuun kovalla taklauspelillä kaikille vastustajille. Siinä saivat suomalaiset pikkukiprut tai pikkukirput kyytiä.

Esimerkkisi ei ole hyvä, vaan helvetin huono, koska suomen joukkueen suurin
heikkous oli juuri hyvän kiekollisen pakin (=pikkukipru) puuttuminen. Tosin kanadan huippu-ikäluokka oli edellä joka osa-alueella ja kieltämättä varsinkin fyysisyydessä.

90-luvun jälkeen Suomen maajoukkue on kehittynyt muuten ehkä eniten osa-alueella pakkien fyysisyys. Jutila, Virta, Kipru, Nummelin vaihtuivat World
Cup:n nelikkoon Berg, Salo, Väänänen, Lydman. 10 vuoden takaisella pakistolla ei olisi ollut USA:aa, eikä Kanadaa vastaan mitään mahdollisuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Jevgeni Malkin ei pelaakaan huomisessa Venäjä-Suomi ottelussa ilmeisesti jonkun vamman vuoksi. Näin Malkinin debyytti miesten maajoukkueessa siirtyy edelleen.

No toivottavasti sitten kevään MM-kisoissa viimeistään...
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti The Original Jags
Jevgeni Malkin ei pelaakaan huomisessa Venäjä-Suomi ottelussa ilmeisesti jonkun vamman vuoksi. Näin Malkinin debyytti miesten maajoukkueessa siirtyy edelleen.

No toivottavasti sitten kevään MM-kisoissa viimeistään...

Missä ihmeen huomisessa pelissä? Meinasko nämä nyt sitten pelata jo tulevalla viikolla pelit ja vasta seuraavalla viikolla näyttää ne töllöstä?
Ja kovastihan tuo sm-liigakin vielä painaa päälle viikonloppuun asti.
Ehkä vaan ajatus virhe tuossa sun viestissä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Vielä Niemestä

Viestin lähetti finnishninja
Antti-Jussi Niemi on yksi painava syy siihen, että Frölunda johtaa tällä hetkellä selvästi Ruotsin ylintä sarjaa. Olisi ihmeellistä ellei Erkka olisi huomioinut tätä.


Mukava kuulla A-J:n hienoista otteista siellä länsi-naapurissa ja tokihan pelimies silloin ansaitsee näyttöpaikan. Mielestäni näin ei kuitenkaan aina ole ollut, tai siis itse en ole sitä osannut nähdä? Ja sen verran pitkään olen aikanaan lajia aktiivisesti harrastanut, että osaan arvostaa muitakin, kuin niitä näkyvimpien roolien kavereita, maalintekijöitä, hyökkääviä puolustajia jne...

Joka tapauksessa alkuperänen kommenttini ei ollut edes kritiikkiä Niemen valintaa kohtaan, vaan vilpitön ihmettely sen suhteen, että mies on ansainnut vakipaikkansa peräti kolmen eri päävalmentajan alaisuudessa. Jotain ekstraa miehestä silloin tosiaan täytyy löytyä, jota en ole itse oppinut näkemään; sen verran arvostan kaikkia kolmea päävalmentajaa joukkueen kokoajina.

Ja kuten sanoin, A-J ei ole missään tapauksessa ollut minun silmissäni koskaan 'huono' puolustaja. On kuitenkin muistettava, että juuri puolustuksen suhteen suomella on kohtuullisen hyvin pullat uunissa. 'Mitat' täyttäviä kavereita riittää melkeimpä mihin tahansa karkeloihin ja mitä joukkueita vastaan tahansa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Maksim Afinogenov ja Pavel Datsjuk jäävät pois Ruotsin turnauksesta. Aikaisemmin myös Jevgeni Malkin joutui jäämään syrjään turnauksesta. Ei taida Venäjä pystyä voittamaan Euro Hockey Touria tälläkään kertaa, sillä liikaa nimimiehiä puuttuu taas kerran joukkueesta.

Olisi ollut kiva nähdä paras mahdollinen RSL-joukkueista koottu maajoukkue edes kerran tällä kaudella. No onhan se vielä mahdollista MM-kisoissa, mutta epäilen että kieltäytymisiä tulee taas roppakaupalla, ja taas joudutaan menemään keskitason pelaajilla.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ihan mielenkiinnosta päätin koota mielestäni parhaan mahdollisen RSL-pelaajista kootun joukkueen. Katsotaanpa ketää joukkueeseen valitaan.

Maalivahdit tulevat olemaan Nikolai Habibulin ja Vadim Tarasov. Viime kevään paras NHL-maalivahti on tietysti itsestäänselvyys. Novokuznetskin Vadim Tarasov on ollut tällä kaudella erinomainen, ja oikeastaan on kuulunut viimeisen 5 vuoden ajan Venäjän kolmen parhaan maalivahdin joukkoon.

Puolustukseen valitaan seuraavat pelaajat:
Sergei Gontshar, Magnitogorsk
Aleksei Zhitnik, Kazan
Daniil Markov, Podolsk
Andrei Markov, Dynamo
Vitali Vishnevski, Himik
Dimitri Kalinin, Magnitogorsk
Oleg Tverdovski, Omsk
Fedor Tjutin, Pietari

Gontshar, Zhitnik, Tverdovski ja A.Markov ovat kaikki hyviä kiekollisia hyökkäyssuuntaan pelaajia pakkeja, ja D.Markov, Kalinin, Vishnevski ja Tjutin ovat puolustavammassa roolissa. Ei hullumpi kahdeksikko myös MM-kisoihin. Tämä pakisto olisi kovempi kuin Venäjän World Cup-joukkueella viime syksynä. Varalla voisivat olla vaikkapa Maksim Kondratjev (Togliatti), Dimitri Jushkevitsh (Tsherepovets), Aleksei Semenov(Pietari) ja Andrei Zjuzin(Tsherepovets).

Hyökkäykseen tulisivat seuraavat miehet:
Aleksei Kovalev, Kazan
Pavel Datsjuk, Dynamo
Ilja Kovaltshuk, Kazan
Aleksandr Frolov, ZSKA
Viktor Kozlov, Lada
Aleksei Zhamnov, Podolsk
Sergei Samsonov, Dynamo
Nikolai Zherdev, ZSKA
Aleksei Kaigorodov, Magnitogorsk
Jevgeni Malkin, Magnitogorsk
Maksim Afinogenov, Dynamo
Aleksandr Ovetshkin, Dynamo

Varamiehinä voisivat olla vaikkapa Himikin kaksikko Slava Kozlov ja Sergei Brylin, sekä Kazanin Aleksei Morozov ja Ladan Aleksandr Semin.

Puolustuksen tavoin tämä hyökkäys olisi parempi kuin viime kaudella World Cupissa esiintyneellä maajoukkueella. Ei paha.

Pakkiparit ja ketjut voisivat olla seuraavat:
Habibulin
Tarasov

Kalinin - Gontshar
Zhitnik - Tjutin
A.Markov - Vishnevski
D.Markov - Tverdovski

Kovaltshuk - Datsjuk - Kovalev
Zherdev - Malkin - Frolov
Kozlov - Zhamnov - Afinogenov
Ovetshkin - Kaigorodov - Samsonov

Toivotaan, että MM-kisoissa nähdeen edes jokseenkin tässä esitellyn kaltainen joukkue, vaikka mitä luultavimmin ehkä jopa puolet näistä pelaajista kieltäytyvät edustustehtävistä.
 

bunghole

Jäsen
Viestin lähetti Skorppari
Immosella huhujen mukaan Tsekkiläinen nivunen?

Taitaa olla vähän samantapainen vaiva kuin meidän Anne Niininaamalla;)

Janne pelasi tänään ihan hyvän pelin vaikka oli aiemmin jo ilmottanut jäävänsä Sweden Hockey Gamesista pois. Jortikkahan itki tänään Kärpät-Jokerit pelin lehdistötilaisuudessa siitä että hänen joukkueensa hajoaa täysin kun taas jotkut pelaajat jäävät vammojen takia pois ja silti pelaavat liigaa. Tarkoitti siis ainakin Jannea. Niinimaan kohdalla ymmärrän ratkaisun silti täysin. Nyt hän voi parannella polveaan tauon ajan ja on taas iskussa liigapeleissä ja pleijareissa.

Itse olen enemmän kuin tyytyväinen siitä ettei yksikään kärppä lähde maajoukkueen mukaan. Pleijareihin ollaan jo alettu valmistautumaan ja on tärkeää saada palautella ja harjoitella koko joukkueella yhdessä. Esim jokereilla lähtee pelaaja kolmesta ensimmäisestä kentästä mikä ei voi olla vaikuttamatta harjoitteluun. Aina on myös olemassa "turhien" loukkaantumisien riski.

Jokerit puolestaan voisi hakea sitä taistelutahtoa kylpylästä kuten Jortikka lehdistötilaisuudessa ehdotti;D
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mielestäni pelaajat jotka ilman todellista syytä (lue, ovat loukkaantumisen takia poissa myös liigapeleistä) jäävät pois maajoukkueesta niin heidät voi sitten unohtaa myös kevään MM-kisoista.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Viestin lähetti The Original Jags
Ihan mielenkiinnosta päätin koota mielestäni parhaan mahdollisen RSL-pelaajista kootun joukkueen. Katsotaanpa ketää joukkueeseen valitaan.

Kiitos tästä listauksesta. Ethän ole tehnytkään tätä nimien listausta kuin ennen jokaista EuroHockeyTourin turnausta. Varmasti tullut jo kaikille selväksi Venäjän sarjan tähtiloisto ja glamour.


PS. Missä ovat joukkueestasi Alex Perezoghin ja Mihail Grabovsky? Pojat pelanneet hyvää kautta..
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti mixu
Mielestäni pelaajat jotka ilman todellista syytä (lue, ovat loukkaantumisen takia poissa myös liigapeleistä) jäävät pois maajoukkueesta niin heidät voi sitten unohtaa myös kevään MM-kisoista.

Kyllä. Kieltäytyminen ilman kunnollista syytä kuten esimerkiksi Jäälin Säälimies tekee on selkeä merkki että ei olla maajoukkueen mukana koko sydämestä joten ihan turha silloin on ottaa näitä "miehiä" mukaan tosi koitoksiinkaan.

Ja Jortikan "itkeminen" tuosta Annen kieltäytymisestä on täysin ymmärrettävää ja aiheellista, jos Anne pystyi pelaamaan eilisessä Kärpät-Jokerit pelissä 21.22 min joka oli siis 2.eniten Kärppien puolustajista niin se Annen "polvivamma" ei missään nimessä ole todellinen. No eipä tuo "rehelliset Lapinmiehet" ole ihan tuulesta temmattu käsite.

Ja siinäkin Jortsu on oikeassa että Jokerit kärsii SM-liiga joukkueista eniten tästä maaottelutauosta kun Filppula, Jantunen, Pakaslahti ja Väänänen pukevat Suomen Leijonapaidan ja Metropolit lähtee höntsäileen Kanadan paidassa niin eipä tuossa kovin ehjillä viisikoilla tauolla treenailla. Silti olen ylpeä että meidän miehille maajoukkuepaita on kunnia-asia ja tuonne ollaan aina valmiita ilman nikottelua. Tosin pieni pelko persiissä saa olla ettei vain tule loukkaantumisia, sillä nyt kun siirtoraja on ummessa niin meillä ei ole enää mahdollisuuksia korjata mitään vaan näillä mennään loppuun asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös