Mainos

Susi – tavattaessa rauhoitettava

  • 253 803
  • 2 296

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Samana iltana kun tuo Honganpalon susihyökkäys tapahtui, oli myös Olkijoella käynyt susilauma hevostallilla kun hevoset oli olleet ulkona. Hevonen on yksittäiselle sudelle liian kova pala. Iso lauma sen sijaan voi tehdä hepasta selvää jälkeä. Ilmeisesti jonkinlaisella arviointikäynnillä olivat olleet.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Se on sentään oikeasti vaarallinen ihmiselle ja myös potentiaalinen afrikkalaisen sikaruton levittäjä.
Miten monesti olet kuullut että villisika olisi käynyt ihmisrn kimppuun?
Ainoastaan haavoitettuna se voi sen tehdä, mutta silloinkin hyvin harvoin.
Itse olen noita toistakymmentä ampunut ja kertaakaan ei ole päälle yrittänyt.
Mitä tulee sitten asf,ään niin pidän enemmän todenäköisenä sen leviämisen muuta kautta sikatilalle, kuin itse villisian toimesta.
Villisika on arvokas riistaeläin ja oikealla kannanhoidolla sikakanta voitaisiin hyvin pitää kurissa. Nyt emakkosuojan poistuminen syyskuun alkuun aiheuttaa sen että ammutaan emakko porsaiden edestä ja porsaat heti sukykypsyyden saavutaessa tulevat tiineiksi, kun karjut ne astuu. Normaalioloissa ainostaan vain karju saa astua emakon. Emakko pitää huolen että laumasta muut "kesikot" ei ole karjun saavutettavissa.
On havaintoja että vielä tähän aikaa emakolla on aivan pieniä imettettäviä viiruporsaita ja nyt kun emakkosuojaa ei ole, niin emakko kaadettaessa ko porsaat jää sitten kuolemaan.
Samoin tapahtuu keväällä kun emakko jättää imetettävät porsaat puskaan ja tulee yksin ruokinnalle, niin jos ei metsästäjä käytä harkintaa ja seuraa riittävän pitkään tunnistakseen mikä yksilö on paikalla, niin sama homma.
Siellä missä villisian metsästystä on harrastettu jo pitkään jopa yli 30vuotta (itärajan läheisyydessä) niin osataan toimia valikoidusti. Siellä missä villisika näyttäytyy ensimmäisiä kertoja suuri valkoinen metsästäjä saa melkein orgasmin ja sikalauma nuijitaan kiimapäissään kerralla matalaksi.
 
Liitteet

  • PIC0028.JPG
    PIC0028.JPG
    229 KB · kertaa luettu: 115
Eiköhän tässä perikato ole lähellä, perikato. Aivan kuten susienkin kanssa. Perikato, sivilisaatio romahtaa. Kaikki menee.

Perikato taisi alkaa jo huuhkajapoikueesta Hesan Stockmannin katolla, sen jälkeen huuhkaja oli pilaamassa Suomen jalkapallomaajoukkueen peliä. Eläimet vie ihmisiltä elintilan niin kuin Apinoiden planeetassa…me kuollaan kaikki…

Onneksi sentään Sääksmäellä on metsästäjät olleet valppaana ja ampuneet joutsenen ennen kuin se olisi syönyt jonkun lapsen:
 
teppana

Jäsen
Sudet ovat siitä hankala keskustelunaihe, että on helppo sanoa niiden olevan vaaraksi ihmiselle vain äärimmäisen harvoin. Silti, kuinka moni meistä päästää lapset ulos leikkimään jos pihapiirissä on tavattu susi? Pelko voi olla samaan aikaan irrationaalista sekä rationaalista.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Pelko voi olla samaan aikaan irrationaalista sekä rationaalista.
Niinpä....Skootit, polkupyörät tai vaikka jääkiekon voidaan taas katsoa olevan suurempi uhka lapsen terveydelle, silti kuinka moni kieltää lastaan harrastamasta. Myös syrjäseudulle sille koulukyytiä aamulla tienlaidassa odottavalle JaniPetterille sutta suurempi uhka on krapulaisen naapurin kotiinpaluu naapurikylältä. Suden pelko vaan on niin syvällä ihmisessä, että voittaa järjellisen ajattelun.
 
No, siinä hetkessä kun pedon läsnäolo on todellinen on sen pelkokin. En nyt tiedä kannattaako tästä koko kansan hepuloida, mutta kyllä minä myös ymmärrän niitä ihmisiä jotka ovat peloissaan kun susia on pihapiirissä näkynyt.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sudet ovat siitä hankala keskustelunaihe, että on helppo sanoa niiden olevan vaaraksi ihmiselle vain äärimmäisen harvoin. Silti, kuinka moni meistä päästää lapset ulos leikkimään jos pihapiirissä on tavattu susi? Pelko voi olla samaan aikaan irrationaalista sekä rationaalista.
On ne ehdottomasti pelottava asia, jos on lapsia ja susia pyörii tyyliin pihapiirissä. Tätä ei mielestäni voi kukaan kiistää. Se on vain mielestäni ongelmallinen tilanne, että jos asuu keskellä ei mitään, niin mikä ratkaisuksi? Omaan korvaan ei sekään kuulosta hyvältä ratkaisulta, että kaikki sudet pitäisi ampua jotka eksyvät keskellä ei mitään kulkemaan pihan poikki. Taajamiin sudet eivät kuulu varsinkaan, jos alkaa olemaan toistuvaa joltain tietyltä yksilöltä. Jos nyt kerran sivusta menee ja jolkottelee matkaansa takaisin "erämaahan", niin ok.

Jos ostan kämpän tai mökin keskeltä ei mitään, niin pitäähän minun ymmärtää se, että siellä on villieläimiä nurkissa. Jos ostan kämpän stadista, niin pitäähän minun ymmärtää se, että kaupungissa on eri tavalla melua ja hälinää kuin jossain taajamassa. Nämä ovat valintoja.
 
No tuo on mielestäni turhaa kärjistystä. Esimerkiksi minun kotikylällä tavataan susia ihan säännöllisesti asutuksen piirissä. Ei kyseessä mikään kaupunki ole, mutta useamman tuhannen ihmisen kylä. Kyllä susille pitää tällaisilla alueilla olla jokin muu vaihtoehto kuin "kikkelis kokkelis, mitäs läksit".

Tuskin kukaan, joka asuu oikeasti korvessa väittää että sudet pitää erämaasta hävittää. Mutta kyllä esim. maanviljeliöillä nämä ovat ongelma. Susien ongelmat asettuvat kaupungin ja syvän erämaan välimaastoon. En minäkään niitä tappamassa ole, mutta kun tiedän henkilökohtaisesti useita perheitä joissa on asuttu samalla alueelle sukupolvien ajan (ja melko moni on ruoantuottaja), naapurit ovat näköetäisyydellä ja kylän keskustaankaan ei välttämättä ole muutamia kilometrejä enempää. Kun susia ilmestyy alueelle, on väestön huoli ihan aito, asiallinen sekä sille on tehtävä jotain.
 
Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan yhtäkkiä ja itsestään nämä kantojen kasvut eivät tapahdu. Paljon tässä on ihmisellä (metsästäjällä) osuutta. Peuroja on ruokittu pitkään ja paljon. Ja ruokintapaikat tietysti on ainakin ajatuksen tasolla turvallisen matkan päässä isoista teistä, mutta sopivan matkan päässä ettei tarvitse liian kauas mennä niitä ruokintapaikalle ampumaan. Peurakannat on jatkaneet tasaisesti kasvuaan ja kaiketi nyt ekaa kertaa kääntyneet pitkään aikaan laskuun. Tässä välissä sudet ovat nauttineet seisovasta pöydästä ja saaneet oman pidettyä oman kantansa vahvana ja pennut elossa. Nyt kun peurakannat on kääntynyt laskuun, menee pitempi aika että susikanta seuraa perässä. Tällä välin saadaan nauttia susista vähän liiankin kanssa.

Sitten kun tilanne joskus normalisoituu, olisiko ehkä aika puuttua tuohon peurojen ruokintaan myös.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Miten monesti olet kuullut että villisika olisi käynyt ihmisrn kimppuun?
Ainoastaan haavoitettuna se voi sen tehdä, mutta silloinkin hyvin harvoin.
Itse olen noita toistakymmentä ampunut ja kertaakaan ei ole päälle yrittänyt.
Mitä tulee sitten asf,ään niin pidän enemmän todenäköisenä sen leviämisen muuta kautta sikatilalle, kuin itse villisian toimesta.
Tässäpä sitä sinulle esimerkkejä https://tinyurl.com/25j99vzp (linkki vie google-hakuun joka tuottaa maailmalta esimerkkejä villisikahyökkäyksistä). Mitä suuremmaksi kanta kasvaisi niin sitä todennäköisemmäksi tulisi myös törmäykset esim. autojen kanssa.

ASF:n ei tarvitse edes levitä sikatiloille, riittää kun sitä löytyy yhdestä villisikapopulaatiosta jonka jälkeen onkin melkoinen lääni liikkumiskiellossa, suuret vaikutukset paikallisille sekä melkoiset kustannukset yhteiskunnalle. Ihan riippumatta siitä miten se maahan sitten pääseekään. Pari linkkiä siitäkin:
Ruotsin Fagerstassa sikarutto osuu paikallisten elämään rajusti – rajoituksia jopa kahdeksi vuodeksi (Ylen juttu viime vuodelta sikaruttotapauksen vaikutuksista Ruotsissa).
Ruotsi laski kustannukset: afrikkalaisen sikaruton hintalappu yli kahdeksan miljoonaa euroa (Maaseudun tulevaisuuden juttu sikaruttotapauksen kustannuksista Ruotsissa).

Ehkäpä joskus ymmärrän vielä miten metsästäjien logiikka menee siinä että mikä laji on vaarallinen ja mikä vaaraton ihmiselle.

Edit. Linkki korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Nyt menee jo aika paksuksi, jos noiden perusteella villisika todetaan vaaralliseksi. Samanlaisia videoita tai kirjoituksia löydetään ihan minkä isomman luonnovaraisen eläimen suhteen. Yhtä kaverin isää puri majava reidestä ja hyvä että ei sattunut reisivaltimoon... Jokainen luonnovarainen eläin puollustautuu tavalla tai toisella jos joutuu ahdistetuksi nurkkaan, eikä villisika tee poikkeusta.. On täysin huuhaata pelotella ihmisiä villisiasta, että olisi täysi peto joka syö ihmisiä kuin leipää..
Samoin asf.n pelottelu, joka menee minun ymmärrykseni yli. Mikäli asf.ää löytyisi suomesta luonnovaraisesta villisiasta, niin tottakai se aiheuttaa rauhoituksia, villisikojen lahtaamista, jne, mutta kuten sanoin niin suurempi riski
sen saapuminen suomen sikatilalle on ihminen joka tuo sen tullessaan ulkomailta. Nyt kaadetuista villisioista otetaa näytteet ja ruokavirasto ne tutkii. Vaikka näyte olisi positiivinen, niin silloinkaan se ei ole vielä sikatilalla.
Vaikka kaikki villisiat tapettaisiin, niin asf voi tulla sikatilalle ihan muuta kautta. Löytyihän Virosta asf.ää ja siellä suoritettiin harvennus, mutta tänä päivänäkin siellä on villisikoja ja niitä edelleen metsästetään, jopa kaupallisesti. Miten se vaikutti Viron sianlihan kauppaan?
Minä en pelottele susista, karhuista, tai villisioista, vaan toivon niiden levittäyäytyvän pääkaupunkiseudulle, ihan Helsingin keskustaan asti.
Jos landella pitää hyväksyä ja sallia petojen liikkuminen pihoissa, niin miksei sitten stadissa... Ei kai stadilaiset ole sen kummoisempaa porukkaa, kun landella asuvat.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jos landella pitää hyväksyä ja sallia petojen liikkuminen pihoissa, niin miksei sitten stadissa... Ei kai stadilaiset ole sen kummoisempaa porukkaa,
Kaupungissa peto tottuu ihmiseen ihan eri tavalla, kuin syrjemmässä pihamle eksynyt susi. Ihan samoin, kuin ketun kohdalla. Metsässä niitä ei näe millään, mutta kaupungissa niihin törmää usein. Molemmissa ympäristöissä niitä kuitenkin on.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ainakin täällä Espoo-Kirkkonummi akselilla on niin paljon peuraa, että tuskin edes lupia saavat ammuttua. Itse olen sitä mieltä, että tuo peurojen ruokinta on lähinnä pakollinen paha jotta niitä saadaan ammuttua edes lähellekään riittävästi. Miten muuten järjestät peuran metsästyksen alueella jossa on asutusta ja eläimiä patsastelee talojen pihapiirissä? Ainoa järkevä vaihtoehto on ne saada syömään tiettyyn paikkaan ja siitä nakuttaa niitä pois. Itse toivotan suden ihan tervetulleeksi tänne eteläänkin. Jospa siitä pikkuhiljaa aletaan ymmärtämään miksi susi tulee sinne missä on helppo noutopöytä.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tuskinpa. Perustan väitteeni siihen, mitä olen nähnyt kuinka paljon sitä tehdään. Tuosta kannan kasvusta on tilasto.
Itse olen käynyt muutamana viime vuotena peurajahdissa lähellä Turkua ja peuroja on nuijittu tantereeseen isoja määriä, jotta peurakantaa saataisiin tiputettua.
Kyllä metsästäjät yrittävät leikata kantaa, mutta monikaan ei ymmärrä minkälainen savotta se on. Suunnittele metsästys, johda se, suolista saalis, sitten vielä saaliskin pitää saada lahtivajalle, nylje, jäähdytä, paloittele, jaa saalis tai myy, hoida nahat ja jätteet asianmukaisesti. Syksyn aikana kun saalista on jopa satoja kappaleita, niin se on erittäin kova savotta.
Helpompi on ostaa se sianpotka Prisman tiskiltä.
Sitten on heitä jotka kateissaan hinkuvat luomulihaa, mutta jos kerrot että se maksaa x euroa, niin alkaa urputus.
He eivät todellakaan tiedä minkä työn se on vaatinut, että liha olisi kuluttajan saavutettavissa. Eikä kaikilla ole varaa rakentaa lain mukaisia hyväksyttyjä lihankäsittelytiloja.
Ruokinnalta kyttäämällä ei montaa kerralla ammu ja isojen koirajahtien järjestäminen on kova ponnistus. Lisäksi kun koira pitäisi laskea peurojen perään missä liikkuu myös susilauma, niin eipä se mitään herkkua ole koiran omistajan mielestä.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuskinpa. Perustan väitteeni siihen, mitä olen nähnyt kuinka paljon sitä tehdään. Tuosta kannan kasvusta on tilasto.
Kannattaa joskus käydä vierailemassa jossain alueella missä peuroja on paljon. Tämä vierailu saattaa avata hieman sitä, että ei mikään metsästäjien ruokinta kantaa kasvata. Kuten jo aiemmin sanoin ruokinta tekee metsästyksen helpommaksi. Jos seuralla on 300 lupaa niin kuka niitä lähtee jalkapatikalla ampumaan. Peuroja on aivan liikaa ja ruokintapaikan kyttäys on tehokkain tapa vähentää kantaa.
 
Varsinais-Suomi lienee alue jossa peuroja on paljon. Tekee tietysti ruokintahoukuttelu peuran metsästyksen helpommaksi, onhan se koiralla kuitenkin ihan hirvijahtiin verrattava tapahtuma.

Mikä mielestäsi on ollut syynä peurakantojen kasvuun tähän vuoteen asti? Pelkkä liian vähäinen metsästys?
 
Tuskinpa. Perustan väitteeni siihen, mitä olen nähnyt kuinka paljon sitä tehdään. Tuosta kannan kasvusta on tilasto.
Harmi, tästä olisi kyllä mielenkiintoista nähdä tutkittua tietoa. Metsästäjien, joihin itsekin lukeudun, suustahan tuota ruokinnan vaikutusta kannan lisääntymiseen usein haastetaan ja nimenomaan siksi, että eläin on helpompi kaataa ruokintapaikalle.

Seurani maille peurat ovat ilmestyneet tässä viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana ja kanta on ilmestymisen jälkeen kasvanut huomattavasti ennen, kuin systemaattisempaa ruokintaa aloitettiin. Meillä ruokintaa on edelleen melko vähän, mutta oma selkeä näkemykseni on, että nuo ruokintapaikat auttavat huomattavasti kannan harventamisessa.

Olisi kuitenkin todella mielenkiintoista lukea tutkittua dataa aiheesta, sillä kyllä ainakin itse teen ennemmin päätöksiä tutkimusten, kuin oman hanskamutun perusteella.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onneksi sentään Sääksmäellä on metsästäjät olleet valppaana ja ampuneet joutsenen ennen kuin se olisi syönyt jonkun lapsen:

Yksi omista fillarilenkkireiteistäni menee juuri tuolta alueelta, josta tuo kuollut joutsen löytyi. Tuntui kyllä jotenkin erikoiselta tapaukselta, kun tuosta luin. Alueella näkee varsin paljon joutsenia ja hanhia, mutta metsästäjiä en siellä ole havainnut. Johtuuko tuo sitten siitä, että vaikka tuo maaseutua onkin, on siinä asutusta siihen nähden kohtuullisen tiheässä, ja myös hevostalleja on lähettyvillä? No, kun tuo uutinen tuli julki, ihmetytti tuo varsin paljon, ja mielessä kävi se vaihtoehto, että tuossa on tehty tietoinen loukkaantuneen eläimen lopetus, jossa on sitten vain jäänyt "jälkihoito" tekemättä. No, näin siinä sitten olikin käynyt.

Mitä tulee ketjun aiheeseen, niin tuolla alueella liikkui muistaakseni noin vuosi sitten susilauma. Peuroista niille mitä todennäköisimmin riitti ravintoa. Tai oikeammin kauriista, koska niitähän valkohäntäpeurat ja metsäkaurit ovat. Etenkin jälkimmäistä on täällä Etelä-Pirkanmaalla todella runsaasti. Asun itse kaupunkialueen laitamilla, reilu pari kilometriä ydinkeskustasta, ja noita näkee täällä melkein joka kerta, kun lähtee ulkoilemaan. Meidän rivitaloyhtön pihassa on parhaimmillaan ollut seitsenpäinen lauma. Jokunen vuosi sitten olin ajaa fillarilla peurakolarin, kun tuollainen juoksi omakotitalon pihasta suoraan eteen. Istutukset ovat meillä saaneet onneksi olla rauhassa, mikä johtunee ihan siitä, että omakotitaloista löytyy enemmän syötävää. Tiedustelureissun terassille asti ne olivat kuitenkin viime talvena tehneet...

Naapuri tiesi pari tapausta, joissa läheiseltä metsäalueelta oli löytynyt peuran ruhon osia. Yhdessä jalka, toisessa pää. Ilvestä noissa epäiltiin aiheuttajaksi (siis sitä eläintä). Itsekin uskoisin nähneeni ilveksen pari vuotta sitten kävellessäni aamulla bussipysäkille. Vaaleahko eläin tuli kauempana kävelytietä pitkin vastaan, ja minut havaittuaan hyppäsi kissamaisella loikalla omakotitalon pihaan.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Peuroista puheenollen suomessa elää ainostaan maailmassa ihan oma peurarotu, metsäpeura joka on huomattavasti uhanalaisempi kuin susi.

Ja se valkohäntäpeura on tuotu meren yli tänne. Se istutettiin tänne, koska aikoinaan oli sellainen ihminen omistamassa erästä kartanoa jolla oli rahaa ja valtaa joka halusi oman pienen eläintarhan. Miksi häntä ei syytetä siitä asiasta, että valkohäntä peura on Suomeen istutettu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös