Mainos

Super Bowl XLVIII 2.2.2014

  • 29 076
  • 119

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
lähes puolueettoman katsojan kannalta oli kyllä vaisuin Super Bowl muutamaan vuoteen.

No joo, mutta vedonlyönnillä tämäkin matsi jaksoi loppuun saakka kiinnostaa, vaikka en mitään livenä pelannutkaan ja Seahawksin voitto ja sitä myöten voittolapun omistaminen näytti aika selvältä jo hyvissä ajoin. Mutta olihan tuota tavallaan hauska katsoa, kun ennakkoasetelmat heittivät häränpyllyä heti alkumetreiltä ja Broncos oli pesukoneessa lähes koko pelin. Myös Peyton Manningin osoittautuminen tavalliseksi kuolevaiseksi (lähinnä siis verrattuna tämän kauden huippuotteisiin) oli hienoa nähdä, vaikka huonoutensa olikin ihan Seahawksin puolustuksen ansiota. Tai no, suurimmaksi osaksi oli.

Eipä siinä, kiitos vaan Seahawks ja toki vielä englanniksi sama, eli thanks you much Seahawks", niin ymmärtävät sitten kun tulevat (tietenkin) Jatkoajasta heti lukemaan, että mitä pelistä on kommentoitu.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Oli kyllä kaikkiaan todella erikoislaatuinen matsi, en muista vastaavaa nähneeni ihan hetkeen. Toki näissä Super Bowleissa tuppaa tapahtumaan kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Tietenkin etukäteen tiedettiin, että Seahawks-puolustus on ihan huikea mutta eiköhän tämän päivän jälkeen jo tunnusteta mikä ero sillä on normaaliin puolustukseen, kuten Broncosiin.

Denverin pelätyt tykit aivan pimennossa, syvät kuviot tukossa, Welkerin keskelle tulevia taisi osua yksi ja etenkin tuo yards after catch oli kovaa tasoa. Broncos kyllä puoliksi tuhosi itse itsensä, mm. D. Thomasin dropilla ja vastaavilla mutta kyllä parempi joukkue oli tänään Seahawks ja ihan ilman mitään selittelyjä.

Broncosin puolustus pelasi ihan ok ja piti joukkueen vielä jotenkin pelissä mukana mutta hyökkäyksestä ei ollut mihinkään. Turnovereita olisi voinut tulla helposti vielä lisääkin ja muutamat pelikutsut myös hyvin arveluttavia. Wilson taas johti hyökkäystään kliinisesti ja tehokkaasti, ja mm. Percy Harvin oli pikantti lisä. Broncos ei tajunnut tuota kahta kertaa käytettyä kuviota yhtään.

Ainoastaan se, että Seahawksin red zone-tehokkuus oli alussa niin huono piti Denverin mukana edes teoreettisesti vielä aika pitkään.

Olihan tämä täystyrmäys, KO. Ja voitto ansaitusti kauden parhaalle joukkueelle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Unohtui tuossa aiemmassa kysyä, että huomasiko joku kenelle se MVP:n arvo myönnettiin? Veikkauksena Wilson, vaikka ite oisin laittanu Harvinille.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Unohtui tuossa aiemmassa kysyä, että huomasiko joku kenelle se MVP:n arvo myönnettiin? Veikkauksena Wilson, vaikka ite oisin laittanu Harvinille.

Smithille näytti arpa osuvan, kun puolustusta palkittiin.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Sanattomaksi ja vittuuntuneeksi lopputulos on olon vetänyt. Peli meni Broncos'ilta juuri niin persiilleen kuin vain voi jefussa mennä. Äärimmäisen suuri pettymys on parhainta, mitä pystyn ottelusta sanomaan. No sen verran kuitenkin, että Seahawksin puolustus oli juuri niin hyvä ellei peräti jopa parempi kuin oli odotettavissa. Pelin jännittävyys kyllä kärsi täysin yksipuolisesta esityksestä. Itsekin olin valmis heittämään pyyhkeen kehään ennen viimeistä neljännestä, mutta loppuun asti sitten kuitenkin kärvistelin.

Kuten huomaatte, en tässä tilassa oikein ole innostunut kommentoimaan kovinkaan analyyttisesti, tuskin myöhemminkään. Niin paha tuo täystyrmäys oli.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Manning murtui jälleen paineiden alla, mikä lopulta estää häntä nousemasta ihan sinne terävimpään kärkeen historian parhaiden pelinrakentajien joukkoon.

No joo ei ollu Peytonilta paras peli, mutta aika lahjakkaasti o-line meni rikki. Mutta täytyy tulla hieman ihmettelemään tuota, että estää nousemasta ihan terävimpään kärkeen. Peyton on jo siellä. Dan Marino on yksi kovimmista vaikka ei voittanut mestaruutta kertaakaan. Peyton on sentään sen yhden kerran voittanut. Siihen päälle 5 x MVP niin yksi kovimmista jo nyt.
 

Opatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, BVB, NHL, Snooker
Satunnaiskatsojan silmin ei kyllä paljon huonompaa Super Bowlia voida pelata. Mielenkiinto meni jo ekan puoliajan sekoiluun ja sen jälkeen sitten vain jännättiin, että tuleeko SB:n historian ensimmäinen shutout. No, ei tullut ja nukkumaan menin kymmenen minuuttia ennen matsin loppua, kun piti sentään vähän nukkuakin ennen töihin lähtöä.
No joo ei ollu Peytonilta paras peli, mutta aika lahjakkaasti o-line meni rikki. Mutta täytyy tulla hieman ihmettelemään tuota, että estää nousemasta ihan terävimpään kärkeen. Peyton on jo siellä. Dan Marino on yksi kovimmista vaikka ei voittanut mestaruutta kertaakaan. Peyton on sentään sen yhden kerran voittanut. Siihen päälle 5 x MVP niin yksi kovimmista jo nyt.
Tuohon Peytonin lynkkaamiseen täytyy myös sen verran sanoa, että olihan siellä koko joukkue ihan sekaisin ja vielä kun oli tuollaista puolustamista vastassa, niin ei siellä oikein voi näyttää hyvältä.

Melko käsittämätön tilasto, että Manning teki yhden ottelun SB-ennätyksen pass completioneissa. Siellä oli kuitenkin vastaanottajat heti sellaisessa mankelissa, että jaardeja ei päässyt heittopelillä paljoa kertymään. Ja sitten kun päästään vähänkään syvemmälle juoksemaan sinne tulee joku intteri/fumble tai hyökkääjän virhe ja taas jouduttiin puolustamaan/punttaamaan. Olihan se ihan käsittämätöntä kuinka tiukassa pocketissa Manning joutui pelaamaan ja kuinka tiukassa pidossa nuo vastaanottajat olivat koko pelin ajan. Tuntui, että Manning myös melkoisesti pelkäsi inttereiden heittämistä ja paiskoi noita pidempiä heittoja järjestäen pari metriä ylipitkinä, että ei vaan puolustus pääsisi väliin.

Siellä ei kyllä ollut yhtään ylimääräistä harkinta-aikaa tai mahdollisuuksia pieneenkään virheeseen heitossa. Tuota kun vertasi Seattlen heittopeliin, jossa Wilson pääsi heittelemään yksinkertaisia puolipitkiä Broncosin puolustuksen karmeisiin aukkoihin, niin olihan siinä huima ero.

Seattlen puolustus oli vaan viritetty aivan tappiinsa SB:tä ja Broncosin hyökkäystä vastaan, että siinä ei kauden aikaisemmat ennätysmurskajaiset paljoa painaneet. Mutta olihan tuota puolustamistyöskentelyä kyllä aika huikea katsoa.

Että joo, täältä tähän. Onhan tuo taktisuudessaan aivan ylivertainen laji, kun nyt säännöt ja perusteet osaa siinä määrin hallussa, että pystyy peliä hyvin seuraamaan. Ehkä sitä pitäisi joskus ottaa ihan Season Pass, että pääsisi katsomaan vähän muutakin, kun highlightit ja Super Bowlin.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Mulla on ollut yksi perussääntö Super Bowleissa: puoliajalla ei kannata mennä nukkumaan, vaikka peli näyttäisi jo ratkenneelta. Nyt oli sitten sen säännön vahvistavan poikkeuksen vuoro, jolloin peli tosiaan oli juuri niin selvä kuin saattoi luulla.

Vaikka liiga on mennyt hyökkäystä ja heittohyökkäystä suosivaan suuntaan, niin ainakin SB:ssä pätee vielä vanha mantra, jonka mukaan "hyökkäys voittaa pelejä, puolustus mestaruuksia".

Seattle on urheilukaupunkin kokenut sen verran kovia (Sonics vietiin käsistä, Mariners pettää aina jne), että sen vuoksikin heillä mestaruuden suo.

Tosi asia kuitenkin on, että myös Seattlelle tämä kausi oli paras mahdollisuus voittaa mestaruus. Seahawks on kova tulevaisuudessakin, mutta niin moni avainpelaaja pelaa tasoonsa nähden edullisilla tulokassopimuksilla, ettei joukkueen kasassa pitäminen ole mahdollista. Jotain kai kertoo sekin, että Manning tienaa yhdestä pelistä runkosarjassa huomattavasti enemmän kuin Wilson koko kaudesta.

Kaipa se paras keino menestyä liigassa on löytää kova pelinrakentaja draftin ykköskierroksen ulkopuolelta, jolloin QB ei syö niin järkyttävän suurta palaa palkkakatosta niin kauan kuin rookie-sopimus on voimassa. Tässähän sekä Seahawks ja 49ers ovat onnistuneet. Tosin helpommin sanottu kuin tehty.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Sanattomaksi ja vittuuntuneeksi lopputulos on olon vetänyt. Peli meni Broncos'ilta juuri niin persiilleen kuin vain voi jefussa mennä.

Vahva sama täältä. Ei nyt mitään huikeaa puolustusta, saati sitten odotettua titaanien taistoa vaan nimenomaan Broncosin paha lässähdys koko karkeloihin. Vittu että vituttaa, että tuli katsottua. Harvoin on tämmöistä fiilistä, Giantsin nitistyst Patseista korpesi mutta tuohan oli sentään huima matsi; samoin oman suosikin kaatuminen viime vuonna Kaepernickin sulamisen myötä harmitti, mutta peli oli ihan hyvä. Nyt oli, no törkypuolustuksen voitto omiin virheisiin kaatuvasta hyökkäyksestä. Kunnon antikliimaksi.

Ensi vuonna uudestaan, sitä odotellessa pitää kostaa Seahawksille useaan kertaan Madden 25:ssä. Siitäs saavat, kärsikää.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
No joo ei ollu Peytonilta paras peli, mutta aika lahjakkaasti o-line meni rikki. Mutta täytyy tulla hieman ihmettelemään tuota, että estää nousemasta ihan terävimpään kärkeen. Peyton on jo siellä. Dan Marino on yksi kovimmista vaikka ei voittanut mestaruutta kertaakaan. Peyton on sentään sen yhden kerran voittanut. Siihen päälle 5 x MVP niin yksi kovimmista jo nyt.

Manning suli jälleen kerran kovassa paikassa totaalisesti. On se kumma, kun velipoika on sitten taas nimenomaan kovien pelien mies. Siinä ainoassa Super Bowl voitossakaan Peyton ei esittänyt mitään ihmeellistä. En voi ymmärtää hypettä Manningin ympärillä. Miten, joku voi edes leikillä sanoa, että Manning olisi parempi kuin Brady. On ihan eri tason näytöt miehillä kovista paikoista.

Kyllä Brady ja Montana on ylivoimaisesti historian parhaat QB:t, ja heidän jälkeensä tulee sitten Manning ja Marino.
 

Weikkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, RoPS, Devils, 49ers, LFC
No joo ei ollu Peytonilta paras peli, mutta aika lahjakkaasti o-line meni rikki. Mutta täytyy tulla hieman ihmettelemään tuota, että estää nousemasta ihan terävimpään kärkeen. Peyton on jo siellä. Dan Marino on yksi kovimmista vaikka ei voittanut mestaruutta kertaakaan. Peyton on sentään sen yhden kerran voittanut. Siihen päälle 5 x MVP niin yksi kovimmista jo nyt.
Se vaan, kun varsinkin tuolla rapakon takana sormusten määrä merkitsee niin paljon lajissa kuin lajissa. Kun Montanalla noita on neljä ja Bradylla kolme, niin Manning jää helposti jalkoihin "vain" yhdellä sormuksellansa. Manning kuuluu muuten kyllä kärkeen otteillansa ehdottomasti, mutta jää vielä askeleen tai kaksi edellämainitusta kaksikosta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Manning suli jälleen kerran kovassa paikassa totaalisesti. On se kumma, kun velipoika on sitten taas nimenomaan kovien pelien mies. Siinä ainoassa Super Bowl voitossakaan Peyton ei esittänyt mitään ihmeellistä. En voi ymmärtää hypettä Manningin ympärillä. Miten, joku voi edes leikillä sanoa, että Manning olisi parempi kuin Brady. On ihan eri tason näytöt miehillä kovista paikoista.

Kyllä Brady ja Montana on ylivoimaisesti historian parhaat QB:t, ja heidän jälkeensä tulee sitten Manning ja Marino.
Mielestäni on turhaa uhoamista sanoa, että Manning suli totaalisesti. Ei hän missään nimessä pelannut hyvin, mutta ei Denver olisi eilen voittanut vaikka QB:na olisi ollut mainitsemasi Brady tai Montana. Sen verran musertava tuo ero joukkueiden välillä eilen oli. Huonosti Manning pelasi, sitä ei voi kiistää. Eikä eilisen kaltaisia pohjakosketuksia yleensä tapahdu niille "Greatest of All Time" kategorian pelaajille. Manningin "legacya" himmentää pahasti se fakta, että hän pelaa postseasonilla huonommin kuin runkosarjassa. Mutta eilinen oli täydellinen pannukakku koko Broncos joukkueelta, eikä sitä voi yksinään Manningin piikkiin laittaa.

Mitä tulee Manningin asemaan vertailussa muihin legendoihin, niin kunnon näkökulmaa keskusteluun saadaan vasta sitten kun hänen uransa on päättynyt. Tällä hetkellä häntä on vaikea kaikkien aikojen ykköseksi nostaa, mutta top 3-4 sijoille mahtuu helposti.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ei tämä varmasti ainakaan vähennä noita Peytonin sulamiskeskusteluja. Harmi sikäli, että eihän hän ollut kuin osasyyllinen. Seattle pelasi fiksusti pass rushia, ei yrittänytkään säkittää vaan nimenomaan saada Manning liikkeelle ja jokainen varmasti huomasi miten hän liikkuu avoimella kentällä (siis ei liiku).

Enemmän minä katselisin sinne rissujen suuntaan, vittu mitä pumpulia koko porukka. Erik Deckerillä oli yksi koppi, Julius Thomas oli kolmas huippu-TE mikä saatiin näyttämään lähinnä tyhmältä ja sarjan parhaana rissuna pidetty Demaryius Thomas joutui tyytymään lyhyihin heittoihin. Wes Welkeriä ei näkynyt yhtään missään, vaikka normaalisti on loistava slant-kuvioissa.

Moreno ehti saamaan 5 juoksua ja 17 jaardia maassa ennen kuin hänet taklattiin ulos pelistä.

Se Jet fly-kuvio oli aika hyvää myrkkyä vaikka Seahawks ehti käyttää sitä vain kahdesti. Kolmannella kerralla sitä sitten näytettiin, Broncos juoksi päätä pahkaa miinaan ja Lynchille aukesi keskusta.

Uskomatonta ylivoimaa kun ajattelee miten kokenut Broncos on verrattuna Seahawksiin, silti sitä vietiin taktisella puolellakin koko ajan.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Kyllähän nuo molemmat Manningin syötönkatkot olivat heittoja, joita ei aloittavan pelinrakentajan NFL:ssä tulisi heittää. Toinen oli takajalalta heitetty, joka oli ilmassa ikuisuuden ja toinen oli reilusti yliheitetty. Tähän lisäksi fumble omassa päässä, jossa Manningilla, ilmeisesti sovitusti, ei ollut hajuakaan vasemmalta tulevasta endistä. Denverissä on vissiin sovittu että linja pitää ja Manning lueskelee rauhassa kuvioita, ilman back up plania.

Kovia pass rusheja vastaan Manning sortuu ilmeisen helposti noihin virheisiin, kuten esim. Baltimorea, Saintsia (Porter pick six) ja Patriotsia vastaan aikaisempina vuosina on nähty. Seattle oli tämän scoutannut, tuo Manningin rullailu oli ennennäkemätöntä ainakin tällä kaudella. Viime kauden divisional kieroksen Ray Lewisin intteri oli ratkaisuna hyvin samantyyppinen ja ihmettelen todella paljon, ettei näitä juttuja Manningin pelissä ole saatu pois tähänkään mennessä.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pahoittelut offtopicista, mutta tähän on pakko tarttua, sillä ensin tulee Calvin Johnson ja sitten ei hetkeen tulekaan ketään. Seuraavaksi ruvetaan puhumaan A.J. Greenistä ja Dez Bryantista. Thomas kuuluu haastajaryhmään yhdessä mim. Josh Gordonin, Chicagon twin towerien, vanhan kunnon Larry Fitzgeraldin ja miksei myös vaikka Jordy Nelsonin kanssa.

Demaryius Thomas on huippulahjakas pelaaja, mutta (ainakin vielä) ihan liian pehmeä tullakseen kyseeseen absoluuttisista eliitti-WR:eistä puhuttaessa.

Joo, se oli vähän hätäisesti kirjoitettu. Pyöri vain tämä mielessä kirjoitushetkellä: Defense-adjusted Yards Above Replacement .

Mutta tosiaan, yksilötasolla varmasti Johnson jyrää, ja itse tietysti tykkään pitää DeSean Jacksonin lippua korkealla vaikka hän ei olekaan niin all-around-rissu. Ja Anquan Boldin on ollut minusta hyvä jo Cardinals-ajoista lähtien. Fitzgeraldin kausi ei tainnut ihan putkeen mennä tällä kertaa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tässä lynkkausmielialassa kannattaa muistaa että pari ratkaisee virhettä tokalla Q:lla osuivat aika optimikohtiin Seahawksien kannalta. Ekaksi oli se Beadlesin täysin älyvapaa kamppi, joka tuhosi hyvän Broncos-driven 15-0 tilanteessa. Siitä seurasi tukala kenttätilanne, joka sitten johti tuohon inttiin ja siitä seuranneeseen touchdowniin. Noihin naksahti selkäranka, ilman Beadlesin kamppia peli olisi saattanut olla 15-7 ja henkisesti ihan eri peli.

Kolmea Broncos valmennuksen yksittäistä ratkaisua ihmettelin. Eka oli se typerä tuomion haasto ekalla, se oli niin selvä tilanne että kyseessä oli low probablity, low gain ja hukkaahan se yksi aikalisä meni. Toinen oli päätös yrittää 22-0 tilanteessa 4th down conversionia, kun itse olisin ottanut potkumaalin pois, pistetilin auki ja pois nolottavan nollille jäämisen ekalla halfilla. Samalla ero olisi ollut alle kolme TD:ta. Kolmas outo ratkaisu oli puntti 29-0 tilanteessa 4th downilla. Siinä oli jo kiire päällä ja paras outcome puntista olisi samasta asemasta jatkaminen mutta muutama minuutti kellosta pois.

Noin yleensä ottaen ihmettelin Broncosin haluttamattomuutta haastaa Sherman ja ennenkaikkea Maxwell. Toki kovat CB:t ja tukenaan vielä huippusafetyt, mutta nyt peli oli samaan kaavaa koko ajan ja Seattlen pussiin. Tosin TV:n kuvasta on paha nähdä kuinka paljon syvään juoksuja lopulta tuli ja kuinka monta kertaa Manning pakotettiin valitsemaan nopea heitto vaikka haku oli syvään.
 

Sinom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylimieliset oululaiset
Satunnaiskatsojana olin Seattlen bandwagonissa, koska jengille tämä oli ensimmäinen mestaruus ja Denverin oksettavat oranssit paidat eivät vain minua lämmittäneet. Vaikka Seattlen puolella olinkin, niin kyllähän sitä olisi toivonut tasaväkisempää Bowlia, ihan vaan lajin markkinoinnin vuoksi.

Täytyy kyllä antaa propsit Pron Tiilikaiselle ja tälle asiantuntijalle hyvistä kommentoinneistaan, vaikka ärsyttikin mainoskatkoilla se äänen pamahtaminen selostajien keskustelun päälle. Voin myöntää, että olen taas hieman enemmän perillä jefun säännöistä näiden selostajien ansiosta.

Loppuun vielä, että Bowlin jälkeen tuli samanlainen fiilis niin kuin jokaisen Super Bowlin jälkeen, miksi en ole katsonut tätä hienoa lajia enempää?
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pelissä oli aivan mahtavaa minusta katsoa Seattlen puolustuksen toimintaa. Aina kun Denverin hyökkääjä sai pallon tuli jumalaton niitti jos ei kaksi ja välittömästi. Tällaisena pulliasseuraajana tuota oli mahtava katsoa, kuinka helvetissä ne lukivat niin hyvin Denverin peliä?
 

Rocco

Jäsen
Pelissä oli aivan mahtavaa minusta katsoa Seattlen puolustuksen toimintaa. Aina kun Denverin hyökkääjä sai pallon tuli jumalaton niitti jos ei kaksi ja välittömästi. Tällaisena pulliasseuraajana tuota oli mahtava katsoa, kuinka helvetissä ne lukivat niin hyvin Denverin peliä?
Manning heittää totutusti pallon todella nopeasti. Keskiarvo taisi olla noin 2.5 sekuntia aloitussyötöstä runkosarjan matseissa. Lisäksi Manning ei itse juurikaan juokse itse, joten Seattle pystyi keskittymään täysin noihin ensimmäiseen 2.5 sekuntiin. Vastaavasti Seattlen monet isot pelit syntyivät vasta sen jälkeen, kun Wilson oli itse joutunut liikkumaan. Tosin monet TD:t syntyi Denverin umpisurkeasta taklauspelistä... Seattle vei sen taiston puhtaasti 100-0.

Linjassa annetaan jo kovaa kontaktia, ja pyritään saamaan laitahyökkääjien ajoitukset pieleen. Siten pelaaja ei olekaan oletettuun aikana oletetussa paikassa, eikä ainakaan syvällä. Sitten kun heitto lähtee, laitahyökkääjä on edelleen ns. lyhyellä alueella, ja takapuolustajat saavat iskeä vastapalloon helpommin. Normaalisti laitahyökkääjät ovat ehtineet tuossa 2.5 sekunnissa noin 20 jaardia linjasta, ja sen jälkeen on avoimena pitkät heitot helpommin, vastaantulot, sekä syvät poikittaisjuoksut. Seattle antoi vain matalia kuvioita vapaaksi. Lisäksi mm. Thomasilta oli luettu pois screen-heitot todella tehokkaasti. Hän oli runkosarjassa eniten jaardeja kiinnioton jälkeen edennyt pelaaja. Tämäkin saatiin helposti pois, kun puolustus oli heti linjassa iholla.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
No joo ei ollu Peytonilta paras peli, mutta aika lahjakkaasti o-line meni rikki.
Manninghan oli täysin hampaaton Seahawksin puolustuksen kanssa. Asian voisi nähdä jopa niin päin, että Manning sai puolustamisen näyttämään helpolta. Olipa yllättävää, ettei mitään variaatioita, eikä kykyä muuntautua pelin sisällä näyttänyt olevan. Käsittämättömän varovaisen näköisiä yliheittoja ja sitten kruununa vielä tuo leija, josta yksi syötönkatkoista täysin ansaitusti tulikin. Pakko sanoa, että kaikkeen siihen hypetykseen nähden ehkä SB:n kovin pettymys. Wilson sen sijaan toi vielä Seahawksin hyökkäykseen juoksuillaan yhden ylimääräisen vaaramomentin ja vei kyllä joukkueensa voittoon veteraanin nenän edestä.

Kaikki kunnia tietysti Seahawksin puolustukselle. Harvoin on tullut nautittua noin paljon idioottivarman puolustuksen seuraamisesta missään lajissa. Kyllä kai siellä silti muutamia paikkoja varmasti oli, missä Manningin olisi pitänyt pystyä pelin kulkua kääntämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös