Suosikkijoukkueen taustat

[Diablo]

Kyllähän se pitkälti taikuri Datsyukista kaikki lähti. Eli jos nimenomaan hakee ja nostaa yhden syyn esille, niin kyllä se on Dats. Ilmiömäinen taituri, joka hakee vertaistaan. Uskaltaa toteuttaa jäällä itseään, kaverin maalit ja maalisyötöt ovat taidetta.
Toivottavasti saa nauttia kaverin otteista vielä mahdollisimman pitkään, vaikkakin ura alkaa piakkoin kääntymään väistämättä ehtoon puolelle.

 

[olkikuukkeli]

Olen valtaosan aktiivisesta kiekonseuraamisajastani suhtautunut NHL-joukkueisiin varsin neutraalisti, sympatian kohteet ovat vaihdelleet kaudesta toiseen. Muistaakseni Tuomo Ruudun siirryttyä Carolinaan kaudella 2007-2008 tarkoitukseni oli seurata Tuomon otteita uudessa seurassa (ura Blackhawksissa oli osoittautunut pettymykseksi monestakin syystä). No, Carolinan pelien seuraaminen ei jäänytkään siihen, vaan huomasin katsovani jokaisen ottelun ja samalla jännittäväni Carolinan menestyksen edestä. Eipä siinä sen kummempia tarvittu, Carolinasta muodostui varsin pian kannattamisen kohde, ensimmäinen vakituinen suhteeni lukuisten yhden kauden juttujen jälkeen ;)

Carolinassa viehätti ennakkoluuloton pelaaminen suhteessa joukkueen budjettiin/nimilistaan. Jostain syystä symppaan lähtökohtaisesti aina altavastaaja ja Carolina tuntui olevan hyvä sellainen. Taisteleva peli-ilme, hyökkäysvoittoinen peli ja muutama hieno pelaaja... Eiköhän tällä linjalla jatketa vastaisuudessakin.

 

[Snagari]

Joskus vuosituhannen vaihteessa olin "kova" Colorado-fani, koska tiesin että Patrick Roy, Joe Sakic ja Peter Forsberg ovat helvetin kovia pelimiehiä. Colorado kuitenkin hiipui ja niinhän minun oli nuorena jannuna (edelleen alle 20v), etsittävä uusi suosikkiseura.

Muuan Alexander Ovechkin alkoi pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tekemään vaikutusta minuun, lähinnä tekemiensä highligh reel maaliensa vuoksi. Kun vastapuolelle asettui vielä Sidney Crosbyn kaltainen matelija, oli valinta selvä. Samantapainen tarina siis kuin Kummelilla, ennen se oli pelkästään Ovechkin, nykyään tärkein asia on että joukkue pärjää. Toki eniten iloitsen kun Ovie sen byyrin heittää, pakko myöntää. Se on kuitenkin kaukana itseisarvosta, olen jo päässyt siihen pisteeseen että joukkueen etu ajaa kovaa Ovechkinin edelle.

Toki suosikkijoukkueeseen vaikutti myös, että en todellakaan pidä kanadalaisista joten oli luonnollista että suosikkijoukkue tulee Yhdysvaltojen puolelta. Helppo valinta siis.

 

[penkinlämmittäjä]

Kylläpä minullakin taisi lähteä joskus NHL99:n aikoihin se kannatus.. Hawksilla oli vaan niin mukava pelata.. Siinä vaiheessa olin vielä noin kymmenkesäinen pikkuveikkonen, enkä sinänsä oikeasta lätkästä oikein ymmärtänyt kunnolla. Joka tapauksessa seuraavienkin kausien NHL-peleissä tuli pelattua Chicagolla ja siitä se vähitellen on kasvaessa kaunistunut tuo kannatus. Nyt telkussakin näkyy pelit lähinnä Hawksin takia. Tokihan ne ilmaiseksi vois katsoa netistäkin, niinkuin ne muut pelit sitten teinkin viimekin kaudella. Tilauksessa on iso mestaruusviiri ja normaali viiri tällä hetkellä.. Tervetuloa koristamaan seinää ja tuomaan vähän JYP-värien keskelle jotain muutakin.

Btw. On muuten ollut molemmilla suosikkijoukkueilla aikas samanlainen taival 2000-luvulla. Pitkä odotus on päättynyt molempien kohdalla ja tällä hetkellä molemmat menestyvät. Se tuntuu erittäin hyvältä kannattajasta, joka on vaikeinakin hetkinä pitänyt omiensa puolta.

 

[alwahla]

Joskus vuonna -97 innostuttuani ensin HIFK:sta aloin tutkailemaan rapakon takaista touhua oikein kunnolla. Varsin pian minusta tuli Habs-fani, oikeastaan täysin Sakun ansiosta. Habs-laivaa seurasin aina kauteen 2003/04 asti, jolloin huomasin toisen kanadalaisen seuran eli Flamesin. Olin band wagonissa tuon kauden, mutta jostainhan sitä on aloitettava.
Kyllähän sitä tuli myös NHL 2001 räiskittyä aikas paljon viime vuosikymmenenä, josta myös ammensin lisää "voimaa" joukkueeni fanittamiseen. Nämä kaksi ovat edelleen ne kaksi tärkeintä joukkuetta itselleni.
Mitään kortteja en ole koskaan keräillyt enkä aiokaan.

 

[M10]

Jakke Varviosta se lähti. Suosikkipelaaja siirtyi rapakon taakse, niin pitihän sitä Dallasia alkaa seuraamaan. 1990-luvun puoliväli oli aika raskasta aikaa, mutta sitten Gainey alkoi tekemään peliliikkeitä (Nieuwendyk, Carbonneau, ennen kaikkea Zubov, etc. etc.) ja hankinnat sopivat Ken Hitchcockin visioihin loistavasti. 1990-luvun loppu oli menestyksekästä aikaa - kolme kertaa konferenssin finaaleissa, kaksi peräkkäistä visiittiä SC-finaaleihin ja yksi kannu.

2000-luku on ollut enemmän tai vähemmän raskasta aikaa. Periaatteessa voittoisa joukkue, mutta ei mitään saavutuksia. Huikea kevät 2008 loi uskoa tulevaisuuteen mutta parin viime kauden perseilyt ovat virittäneet tunnelman kireämmäksi kuin koskaan. Ehkä se taas siitä..

 

[El Samuel]

Jari Kurri. Siinäpä se suurin syy, miksi NHL on aina kiinnostanut. Joukkuettakaan ei varmaan tarvi kauaa arvuutella, Edmonton Oilers!! Oli se hienoo aikaa..

 

[Kike Ice]

NHL:ään tuli herättyä joskus '93, suurimpana syynä taisi olla MTV3:n jokalauantainen(?) NHL-ohjelma, jossa Linkku toimi "dubbaajana". Tuolloin Rangers valikoitui suosikiksi, lähinnä siitä syystä että Tikkanen pelasi jengissä. Kevään -94 finaalit jäivät aika vahvasti mieleen ja olihan se riemua silloin. Tikkasen lähdettyä New Yorkista fanitus laimeni, eikä muutamaan vuoteen ollut mitään suosikkia liigasta.

Dallasin pariin ohjasi NHL 99, jota aloittaessani olin perimmäisten kysymysten äärellä; mikä joukkue? Muistin Dallasin vieneen kannun edellisenä kautena ja pelasihan siellä Lehtisen Jere, ja sen myötä tehdyn päätöksen jälkeen Dallas on ollut the Team.

 

[NiksuP]

Itselle se on valikoitunut Devilseihin. Jokunen vuosi sitten, kun aloin änäriä seuraamaan, osui silmään Martin Brodeur, hän vaikutti siihen paljon. Eikä ollut ainoa syy. Syntyi tunneside Devilsiä kohtaan, eikä siitä ole päässyt irti. Edelleen tulee katsottua jokunen 25-30 peliä kaudessa + poffit. Penguins on kakkossuosikki, lähinnä Crosbyn takia.

 

[anatsu]

Tuosta minun ensimmäisestä viestistähän se löytyi:

Alotetaan nyt, vaikka siittä, että miten sorruin fanittamaan juuri Atlantaa. No siihen on tasan yksi syy Ilya Kovalchuk. Kovalchukin tulon jälkeen on Atlanta ollut se suosikkijoukkue. Ennen se oli vain Kovalchuk, ketä seurasi, mutta sitten huomasi, että tässähän piru vie fanittaa myös joukkuetta ja tappiot alkoi tuntua samalta, kuin suomen maajoukkueen tappiot, tai no ei aivan, mutta melkein:). Nyt joukkueesta löytyy jo muitakin suosikkeja, kuten huikeassa vireessä alkukaudesta ollut Bryan Little.

Eipä tuohon 2008-vuonna kirjoitettuun tekstiin paljoa lisättävää ole. Kovalchuk häipyi, silti Thrashersilla on aina paikka meikäpojan sydämessä. Thrashers on intohimo minulle, mikä on monista varmaan melkoisen erikoista. Onhan Thrashers sentään kunnon "rupusakki" monien silmissä. Ensi kaudella sitten isketään, perskele. No ei ainakaan gloryhunteriksi voi syyttää. Oikeastaan olen aika pirun ylpeä siitä, että kannatan seuraa, jota niin kovin moni muu hyljeksii ja katsoo alentavasti.

 

[kalitsu]

Täysin sama tarina kuin anatsulla ja useilla muillakin. Kaikki lähti yhdesta tai kahdesta pelaajasta, josta fanitus siirtyi joukkueen kannattamiseen. Kovalchuk ja Heatley olivat uuden joukkueen vetovoimaisimmat tähdet, nyt kumpaakaan ei enää ole ja moni muukin hieno pelaaja on vaihtanut maisemaa. Thrashers-fanina on konkretisoitunut melko hyvin sanonta "pelaajat tulevat ja menevät, joukkue pysyy" nimittän ex-GM Waddell ei ole turhaan omista pojista pitänyt kiinni. Tosin pitää myöntää, että Kovalchukin treidaus viime kaudella oli itselleni kova kolaus, vaikka joukkueen nimeen olinkin vannonut jo muutaman kauden.

Edessä on mielenkiintoinen kausi Thrashers-fanille, joko vihdoin seura ottaa ensimmäisen playoffs-voittonsa? Vai jatketaanko tuttua ja turvallista taaperrusta idän pohjalla?

 

[Nuottipaita]

Ensin tuli Rauman Lukko, sitten blues-musiikki ja Lukon värimaailmaan sointuva NHL-joukkue eli St.Louis Blues. Ihan alkuun tuli fanitettua Losin Kuninkaita, mutta se jäi sitten, kun Blues astui kuvioihin ja sillä tiellä ollaan edelleen!

90-luvun aivan alkua silloin elettiin ja Bluesissa pelasivat Brett Hull, Adam Oates, Scott Stevens... aiai. Joskus 1992/93 (muistaakseni) alkoi mtv:llä pyörimään Linkun komentama NHL-ohjelma ja sitten piti tilata kaikki Pro Hockeyt sun muut ja aiai, kun joskus näytettiin jopa kokonainen peli telkusta :D finaalithan televisioitiin kunnioitettavasti jo 90-luvun alusta saakka... ´93 finaalit Losin ja Montrealin välillä tuli videoitua, kuten myös ´94 Rangersin ja Canucksin sarja, joka on edelleen mun mielestäni kovin sarja viimeisen 20 vuoden ajalta.

Noh, tuli vähän jo eksyttyä aiheesta... St.Louisin uutta nousua odotellessa!!

 

[Sturm]

Philadelphia Flyers

Kannatus juontaa 90-luvun puolivälistä kun sain NHL-94 (95?) pelin upouudelle Sega Megadrivelle. Philyllä pelasin aina, se oli mun jengi. Muistan pelaajat kuten Renberg, Recci, Brind'amour, Lindros, Hextall, Juhlin, LeClair, Desjardains... the list goes on.

En tarkalleen osaa sanoa miksi juuri Flyers mutta tämän pelinsarjan kautta itse aloin seuraamaan NHLää. Stanley Cup Finals -97 Detroittia vastaan tulen muistamaan katkerana! "hymiö" Fuck You Detroit!

 

[Swing King]

Äitee osti vuonna 1996 meille kolme änärilippistä joista poimin omakseni pikkulapsena punaisen Florida Panthers-lippiksen, autuaan tietämättömänä mikä kauheus oli tapahtunut keväällä. Toki muitakin joukkuita on päätynyt myös kannatuksen piiriin mm. NHL99:n ja vielä 90-luvulla näytettyjen tv-pelien ansiosta. Floridan lisäksi valitsin joukkueeksi pleikkaria pelatessa aina joko Punasiivet, Avs tai Capitals. Yksilöt tietysti nostavat joukkeita korkeammalle suosiossa aika ajoin. Sakic, Kölzig, Ovechkin, Yzerman, Datsjuk... Mutta Florida Panthers on edelleen itselleni joukkueena se special one.

 

[vilpertti]

Arvatkaapa kuinka hauskaa oli pelata NHL~96:tta Sharks-fanina!

"Miksei yksikään mun pakeista ole edes Overall 70?"

 

[M10]

"Miksei yksikään mun pakeista ole edes Overall 70?"

Kai sentäs uuzolinssilla oli? Rathje?

Starsilla oli niihin aikoihin

K.Hatcher - Cavallini
D.Hatcher - Ledyard
Ludwig - Lalor
Zmolek

Ei noillakaan kuuhun menty.

 

[vilpertti]

No Sandis juu, mutta sekin treidattiin kaudella 95-96 Avalancheen...

Miltä kuulostaa tällainen kokonaisuus:

Ragnarsson, Bodger, Sykora, Racine, More, Kroupa, Kyte... Pedersson ja Rathje. Rathjehan oli tuolloin ihan kauhean nuori, oli varmaan Overall 62 NHL96:ssa. Eikä Rags, Sykora tai Kroupakaan mitään veteraaneja olleet, EA on aina ollut varsin raaka junioreita kohtaan. Kyte puolestaan oli ja on kuuro. Jollen aivan väärin muista, Doug Bodger oli oikeasti Overall 71. Chris Terrierin torjuntaprosentti oli joukkueen paras, 88,6%.

 

[Henkka]

NHL96:n Detroit oli kyllä hirmu nippu tuohon aikaan. Alkuperäisillä rostereilla ei tietysti pelattu ikinä, vaan kaikki oli viimeisen päälle päivitetty. Kovat väännöt sai silloin Philly-kaveria vastaan aikaan. Olihan niillä se Legion of Doom, mutta muuta ei sitten ollutkaan, paitsi ehkä Rod the Bod. Hyvin simuloi 97-finaalia...

Joskus Chelios-treidin aikaan taisin vittuillakseni kasata sinne puolustuksen (joka tosin ei reaalimaailmassa koskaan ollut yhdessä)

Lidström - Murphy
Coffey - Chelios
Fetisov - Konstantinov

Fetisov taisi olla heikoin näistä.

 

[ms.qvist]

Lidström - Murphy
Coffey - Chelios
Fetisov - Konstantinov

Fetisov taisi olla heikoin näistä.

Tästä tuli mieleeni Red Wingsien puolustus kaudella 1996-97:

Lidström-Murphy
Fetisov-Konstantinov
Ward-Rouse

ja Jamie Pushor taisi pelata hajaotteluita seitsemäntenä pakkina.

Puolustuksessa oli taitoa riittämiin. Se pystyi pelaamaan erinomaisesti paineenalla ja kokonaisuus oli sikälikin tasapainoinen, että siinä oli taidon ohella riittämiin fyysisyyttä ja hyviä stay at home -pakkeja. Tietty paremmankin kokonaisuuden olisi voinut kasata mutta olisiko tuolloin käynyt siten, että pelaajien olisi ollut hankala asennoitua omaan rooliinsa? Kaikkihan eivät voi pelata yli 20 min/ottelu. Sikäli näen, että kyseinen kokoonpano oli varsin loistava paketti, jonka edessä pelasi taitava, fyysinen ja ilkeä hyökkäys. Ja kyseisellä kaudellahan joukkueeseen nousi pub -liigan kautta Joey Kocur, ja yllättäen pelasi oman tonttinsa todella hyvin. Ja jos nyt oikein muistan niin teki tärkeän maalin finaaleissa Flyersien verkkoon. Eikä tietenkään pidä unohtaa maestroa tämän joukkueen takana - Scotty Bowman oli todellinen kapellimestari.

vlad.

 

[#_6]

Joey Kocur, ja yllättäen pelasi oman tonttinsa todella hyvin. Ja jos nyt oikein muistan niin teki tärkeän maalin finaaleissa Flyersien verkkoon.

Pahoittelut OT:stä ja ketjun anastamisesta Wings-partojen muisteloon, mutta kyllä, Kjell Samuelssonin namupassista pisti rystyltä maalin kattoon Game 1:n ensimmäisessä erässä. Ikinä unohda sitä. Samaten Game 4:ssä mies teki oivan maskin Lidströmin avauserän viimeisellä minuutilla tekemään 1-0-maaliin (taisi saada syöttöpinnan).

Ja 1998 pleijareissa teki peräti 4 maalia, joista muistaakseni 2 yhdessä Coyotes-matsissa.

 

[Sidney the Kidney]

Oma kiinnostukseni rapakontakaiseen jääkiekkoon heräsi, joskus 92-93 finaalien aikaan. Tuolloin Wäinö, Kurri ja muut tutuhkot pelaajat hakkasivat päätään Montrealin hassun nimiseen maalivahtiin. Muita pelaajia en mestarijoukkueesta nimeltä tiennytkään ennen Segan NHL 93:sta. Orastavaa kiinnostusta herättivät myös Leafin lätkäkortit. Suomessa televisioitu NHL- Weekly toi joukkueita tutummaksi ja loi mahdollisuuden seurata liigaa paremmin.

Suosikkijoukkuetta ei heti ollut, mutta Pena Lindegrenin ainainen hehkutus siitä, miten Los Angelesin YV kärsii Paul Coffeyn kauppaamisesta Red Wingsiin painui nopeasti mieleen. Kaudella 93-94 muistaakseni televisioitiin (tai ainakin tuli pitkä kooste) Suomessa Sharksin ja Wingsin viimeinen pudotuspelikamppailu, jonka Sharks "sensaatiomaisesti" voitti maalilla, jota edelsi rumakypäräisen Osgoodin hölmöily.

Itse ottelussa Coffey ja silloinen maailman paras pelaaja, Fedorov, käännyttivät pikkupojan Punasiipien kannattajaksi kertaheitolla. Allekirjoittanutta on sittemmin hemmoteltu viihdyttävillä pelaajilla ja kilpailukykyisellä joukkueella joka kausi yli 15 vuoden ajan.

 

[badgeri]

Detroit Red Wings:

Vuoden '94 finaalisarja on minunkin ensimmäinen finaalisarja, jota tuli 8-vuotiaana nassikkana seurattua. Muistikuvat ovat aika hämärät. Tikkasen takia tuli oltua tuolloin Rangersin puolella. Detroit kuitenkin valikoitui myöhemmin suosikkijoukkueekseni kahden pelaajan takia. Nicklas Lidström ja Serkku Fedorov olivat pelaajat, jonka takia aloin seuraamaan punasiipien otteita.

NHL 96:ssa tuli jauhettua aina Detroitilla ja koska joukkue menestyi suht hyvin oikeastikin änärissä, niin se valikoitui tuolloin suosikkijoukkueeksi. Muistan '95 finaalit kuin eilisen päivän. Sanoin, että Devilseillä ei ole mitään mahkuja Detroitia vastaan, koska heidän rosteri oli minulle 10-vuotiaalle skidille aivan tuntemattomia pelaajia täynnä. No kuten tiedämme kävi aivan päinvastoin ja tämän takia veljeni kävi kannattamaan Devilsejä. No samana vuonna myöhemmin oli tietenkin hommattava Rew Wingsin lippis ja velimies osti Devilsien lippiksen.

Oi sitä päivää kun Red Wings ja Devils kohtaisivat finaaleissa. Olisi kiva päästä yli 15 vuoden tauon jälkeen maksamaan veljelleni potut pottuina..

 

[Henkka]

Tästä tuli mieleeni Red Wingsien puolustus kaudella 1996-97:

Lidström-Murphy
Fetisov-Konstantinov
Ward-Rouse

ja Jamie Pushor taisi pelata hajaotteluita seitsemäntenä pakkina.

Puolustuksessa oli taitoa riittämiin. Se pystyi pelaamaan erinomaisesti paineenalla ja kokonaisuus oli sikälikin tasapainoinen, että siinä oli taidon ohella riittämiin fyysisyyttä ja hyviä stay at home -pakkeja. Tietty paremmankin kokonaisuuden olisi voinut kasata mutta olisiko tuolloin käynyt siten, että pelaajien olisi ollut hankala asennoitua omaan rooliinsa? Kaikkihan eivät voi pelata yli 20 min/ottelu. Sikäli näen, että kyseinen kokoonpano oli varsin loistava paketti, jonka edessä pelasi taitava, fyysinen ja ilkeä hyökkäys. Ja kyseisellä kaudellahan joukkueeseen nousi pub -liigan kautta Joey Kocur, ja yllättäen pelasi oman tonttinsa todella hyvin. Ja jos nyt oikein muistan niin teki tärkeän maalin finaaleissa Flyersien verkkoon. Eikä tietenkään pidä unohtaa maestroa tämän joukkueen takana - Scotty Bowman oli todellinen kapellimestari.

vlad.

Melkoisen mielenkiintoisestihan tuo 1997 mestarijoukkue rakentui. Heikosti parit edellispudotuspelit pelannut Dino Ciccarelli kaupattiin Tampaan, koska mies olisi muuten menetetty laajennusdraftissa. Paul Coffey pistettiin ulos, koska oli liian hazardi omassa päässä ja Keith Primeau nimenomaan oli näitä, jotka joutui pelaamaan väärässä roolissa. Yksinkertaisesti vain paremmat Yzerman ja Fedorov miehittivät 1-2 ketjut ja Primeau ei mitenkään voinut pelata kolmosessa 20 minsan peliajalla, vaikka hänellä olisi siihen ollut resursseja. Laiturinakaan hän ei ollut parhaimmillaan ja oli aiemmat vuodet alisuorittanut pudotuspeleissä.

Coffey + Primeau + Stu Grimson lähtettiin Hartfordiin Brendan Shanahanista. Tomas Sandström hankittiin kesken kauden Pittsburghista vaihdossa Greg Johnsoniin. Hyökkäys oli tämän jälkeen täydellinen, mutta tuo puolustus jätettiin vielä aika lailla herran haltuun. Lidström, Fetisov ja Konstantinov muodostivat hyvän top3 -pakiston, mutta vielä vahvistusta haettiin.

Ja sitten pelastus löytyi Torontosta, jota päästiin hyödyntämään. "Jo liian vanha" 36-vuotias Larry Murphy vihellettiin suurinpiirtein fanien painostuksesta ulos ja hänet treidattiin "future considerationsia" vastaan trade-takarajalla -97. Loppu on historiaa. Murphy, Bowmanin luottomies jo Pittsburghin ajoilta, pääsi nostelemaan kannua kahdesti Detroitissa. Nicklas Lidström oli löytänyt pitkäaikaisimman pakkiparinsa ja Wingsin Top4-pakisto sinetöityi loistavaan muotoonsa.

Omasta mielestäni tämä muutos Coffey-->Murphy oli Cupin voittamisessa lähes yhtä merkittävä, mitä Brendan Shanahanin hankkiminen.

 

[CGLN]

Tämä onkin mielenkiintoinen aihe. Joskus pentuna 80-luvulla tykkäsin piirtää jääkiekkoaiheisia tilanteita, ja Maple Leafsin logo on aika lapsiystävällinen nykymuodossaan, mitä se on ollut käsittääkseni jostain 70-luvulta saakka. Siis piirtämisen suhteen. Leafsin väritkin ovat hyvin miellyttävät, joten näissä aihioissa piillee jonkinlainen tausta fanitukselle. Tarkemmin aloin änäriä seuraamaan vasta joskus teini-iässä, 80-luvun lopussa. Ehkä se logo oli siinä vaiheessa juurtunut päähän, tai ehkä se johtui Wendel Clarkista, mutta Toronto oli jotenkin luontainen valinta fanituksen kohteeksi. Nyttemmin se piirtäminen on jäänyt, mutta fanituksesta on tullut (melkeinpä) pakkomielle.

Ja ikuiset sympatiat Florida Panthersille ja edesmenneelle Roger Neilsonille. Syitä en erittele, Panthers-fanit ymmärtävät ja muita ei varmaankaan kiinnosta.

 

[slaikka]

Alunperin innostus varmaan lähti käyntiin siitä että innostuin Bostonin paitojen väreistä, vaikka ei kuitenkaan varsinaista lempijengiä osannut nuorempana sanoa. Sitten tuli NHL2000 ja Joe Thornton(+Sergei Samsonov), ja siitä eteenpäin nallet ovat olleet aivan selkeä lempijoukkue.

Viime kausi oli oikeastaan ensimmäinen kun seurasin tarkemmin koko NHL-pelejä, aiemmin seuraamiseen oli vaikuttanut kotoinen SM-liiga mutta se vain jäi viime kaudella kun Pelicans oli niin mauton ja tuntui polkeneen samalla pakalla 3 kautta. Nyt noin 20 nalle-peliä suorana striimillä, toiset 20-25 muiden jengien pelejä ja tietenkin nhl.comissa joka aamuisen tulosten kyttäyksen jälkeen voin sanoa että SM-liiga on jäänyt jo taakse ja NHL on valloittanut sydämen, Boston keihään kärkenä.

Tavoitteena tällä kaudella katsoa tuplasti nuo määrät, mutta voi olla ettei aamuvuorot töissä ainakaan auta tätä tavoitetta saavuttamaan.