Suoratoistopalvelu Max (ent. HBO Max ja discovery+)

  • 361 569
  • 1 702

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Perustuu kirjaan, joka perustuu tositapahtumiin. Tosin ilmeisesti jo kirjassakin tarinat ovat vähän väritettyjä ja sarjassa tietysti mennään action ja viihde edellä. Mutta historiallisessa mielessäkin pitää käsittääkseni paikkaansa esimerkiksi tehtävien, paikkojen ja merkittävimpien henkilöiden osalta. Mutta yksityiskohdat ovat varmasti käsikirjoitettuja. Jos oikeasti on kykitty puskassa 20 tuntia ja laukaistu sitten joku räjähde kaukolaukaisimella, niin saattaisi olla vähän tylsää materiaalia telkkariin, joten sen sijaan käsikirjoitettu versio saattaa olla joku suoraviivainen itsemurharynnäkkö vihollisen tukikohtaan, josta selvitään hengissä kuin ihmeen kaupalla.

Tässä juttua kyseisestä kirjasta, joka julkaistiin syksyllä suomeksi:

Eka kausi ainakin oli ihan viihdyttävä, mutta meni tosiaan vahvasti toimintaleffojen puolelle kuvitteellisella asteikolla "toimintaleffa-dokumentti". Vaikkei sitä kannattanut liian vakavasti ottaa niin kyllä tuosta silti jotain uutta opin myös historiallisesti. Ja tulee kyllä tuo toinen kausikin katsottua.
MacIntyren kirja tuo mukavasti syvyyttä sarjan seuraamiseen, Paddy Mayne on sarjassa melkoinen persoona, kirjassa on lisää miehen tempauksia ja toimintaa. Erikoisjoukoissa on erikoismiehiä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Maxilla alkoi toinen tuotantokausi Rogue Heroes -sarjasta, joka kertoo brittien SAS-joukkojen alkutaipaleesta. Ekalla kaudella seikkailtiin Pohjois-Afrikassa, joten seuraava loikka taitaa suuntautua Sisiliaan.
Tykkäsin ekasta kaudesta, joten eiköhän tämäkin katsottua tule.

Ehdin jo pelätä että Suomen esitysoikeudet ovat menneet toiselle suoratoistopalvelulle kun BBC laittoi kakkoskauden käyntiin jo heti vuodenvaihteessa. Eipähän tullut pidettyä tuota tilausta turhaan.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
MacIntyren kirja tuo mukavasti syvyyttä sarjan seuraamiseen, Paddy Mayne on sarjassa melkoinen persoona, kirjassa on lisää miehen tempauksia ja toimintaa. Erikoisjoukoissa on erikoismiehiä.

Tosin ainakin sarja(ja ehkä kirjakin) maalaavat Maynestä ihmisenä ja taustoiltaan aika vahvasti todellisuudesta poikkeavan kuvan, tosielämän Mayne kun oli korkeasti koulutettu, ei työväenluokkataustainen ja hiukan hillitympi(joskin oli hetken pidätettynä piestyään humalassa toisen upseerin joka oli ampunut Maynen koiran)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös