Palatakseni vielä ehkä suurimpaan murheenkryyniin Suomen A-maajoukkueessa Torinoon lähdettäessä eli valmennuksen auktoriteetivajeeseen mihin kuriositeettisesti jo ehkä viittasinkin pari sivua sitten omassa ennakkotunnelmakirjoituksessa.
Pakko olla analyytikko Petteri Sihvosen kanssa samaa mieltä.
Mikä on Kurrin virka nykyisellään maajoukkueessa? Toki General Managerin virka saattaa kuulostaa ammattinimikkeenä hienolta ja täsmälliseltä, mutta myös tulosta olisi saatava. Nyt sitä ei tule muuta kuin pelaajien epäluottamuslauseina, kieltäytymisenä kisoista. Missä on Kurrin sisäinen arvostus General Managerin virkaa kohtaan?
Wayne Gretzkyllä GM:n virka toimii Kanadassa kuin unelma. Ammatti, joka lepää arvostuksessaan myös pelaajien keskuudessa - puhumattakaan ulkoisesta mediasta. Gretzkyä pidetään
Jumalana, jota kaikki haluavat totella ja olla kaveria. Hän on kannuksensa pelaajana hankkinut, niinkuin on tosin Kurrikin, mutta GM:n virka ei enää luonnistukaan samantyyppisissä merkeissä kuin aktiiviuralla jäällä. Ehkä tähän vaikuttaa myös median kullanarvoinen arvostus, jota ei Suomessa Kurrille anneta...
Sitten murheenkryyniin nimeltä Erkka Westerlund. Kylmä fakta ja ehkä myös absoluuttinen totuus lienee se, että Westerlundin pelitapa käytännössä kärsii tietystä auktoriteettivajavaisuudesta, kun imago ei kannattale häntä ykköskoutsin statuksella kovinkaan pitkälle.
Toisin sanoen, hänestä ei mielestäni ole ykkösvalmentajaksi maajoukkueelle, sillä teoreetikko ei saa voittavaa siementä kylvettyä jäälle - vaikka se teoriassa kenties onnistuukin. Haluankin profilisoida hänet kakkosvalmentajan viittaan, jossa analysoidaan peli tyystin teoriapohjalta. Toteuttajana pitää olla eri mies. Vaikka Rami Summanen...
En halua olla häijy, mutta Suomen yksi kompatuskivistä tulee olemaan valmennuksen minimaalinen auktoriteetti, jonka status ei saa pelaajilta paljon arvostusta. Yhtään yliarvostelematta.
Loppuun ote sivulta 77:
Routainen Sydän kirjoitti:
.
.
.
Ei käy valmennusjohtoa kateeksi. Pelaajakato on ollut valtaisa ja silti Suomi odottaa mitalia kisoista. Erityisesti maalivahtitilanne on arveluttanut: riittääkö Westerlundilla tai vaihtoehtoisesti joukkueen GM:llä Jari Kurrilla auktoriteetti pelaajarekrytoinneissa? Kieltäytymisiä on tullut erinäisin loukkaantumisiin vedoten, mutta onko tämä päällimmäisin syy? Onko sittenkin niin, että valmennusjohdolla ei ole tarpeeksi munaa pistää hanttiin NHL:n seurapomoille? Vai onko kysymys sittenkin pelaajista itsestään?
Joka tapauksessa nyt ei hymyilytä. Paska on housussa ennenkuin kisat ovat edes alkaneet. Westerlundin otteista on huokunut epätietoisuus pelitavan määrittelemiseksi, energiavajavaisuus, auktoriteettivaje sekä hän on tietyllä tapaa profilisoitunut oman imagonsa vangiksi; todelliseksi teoriteetikoksi, joka ei osaa käyttää joukkueen vahvuuksia pelitapahtumissa. Hän lienee erinomainen kakkosvalmentaja, mutta kyky ykkösvalmentajaksi on liian arka ja joukkueesta riippuvainen.
.
.
.