Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

  • 384 446
  • 1 589
Tila
Viestiketju on suljettu.

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tolvanen - Kontiola - Peltola
Junttila - Kemppainen - Hartikainen
Enlund - Koskiranta - Osala
Pyörälä - Lajunen - Anttila

Lepistö - Hietanen
Heiskanen - Ohtamaa
Koivisto - Kivistö
Kukkonen

Koskinen
Metsola
Rämö

Osalan tilalle Savinainen ja Anttilan tilalle Manninen. Näillä lähdettänee.
 
Suosikkijoukkue
KK
Valitettavasti Tolvanen on ollut jo pitkään jäässä ja junnukisojen jälkeen aivan umpijäässä. Kuti ei lähde, ei haasta vastustajaa ja se alkukaudesta näkynyt "tappamisen meininki" on vaihtunut uneliaaseen pelin ulkopuolella surffailuun. Jokeriosiossa syyksi on arvuuteltu monia asioita kuten henkistä ja fyysistä väsymystä, himmailua ettei loukkaannu ennen Olympialaisia. Tiesipä joku Jonnen (joukkueen lempinimi Tolvaselle) vaihtaneen mailaakin alkukauden jälkeen, joka vaikuttaisi kenties laukaukseen, tosin mailanvaihto ei vaikuttaisi näin radikaalisti kokonaispelaamiseen.

Oli syy mikä tahansa niin vuoden 2018 puolella nähty Tolvanen ei ole vahvistus millekään joukkueelle. Toivottavasti Olympialaisissa ja KHL-pleijareissa nähdään kuitenkin se alkukauden kaveri viilettämässä.
Voi olla, että alkaa pojalla puntti tutisemaan mitä lähemmäs kisoja mennään, mutta voihan se olla, että Lasse Kunnonen saa pojan heräämään ja karistaa unihiekat Eelin silmistä. Loppu on historiaa. Saa ottaa talteen. Suomi olympiakultaa 2018. Ratkaisijoina Kukkonen + Tolvanen
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Voitasko lähettää JYP olympialaisiin?
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat

Nigi

Jäsen
Niin silloin se ei enää ole JYP. Tyhmä idea laittaa ei parhainta mahdollista joukkuetta kisoihin. Eihän JYPissa oleedes Lasse Kukkosta.
Rooba -> lasaretti-PilluTyson
Yonkman -> Kukkonen (C)

Nämä pienet vaihdokset ja kohti kultaista mitalia! Virtanen koutsiksi ja Marjamäki täyttämään KukkosLassen pullot ja toimisi samalla mentaalivalmentajana Kukkoselle.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kukkos-Lassesta El Capitano, kertoo Suomikiekko. Kyseessä siis Jokereiden puolustaja Lasse Kukkonen saman aviisin mukaan. Ilmeisesti tämä siirto mennyt ohitse?
 
Viimeksi muokattu:

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Suomen sentterinelikko on varmasti hitain koskaan kisoihin valituista (Kilpi-) Konnan johdolla. Ruohomaata tulee vielä kisojen edetessä ikävä.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Uskon tämän(kin) Leijona-joukkueen sijoittuvat neljän parhaan joukkoon olympiaturnauksessa. Tai sitten niukahko tippuminen puolivälierässä, mutta sekin on melko normisuoritus. Mihinkään floppaamiseen(ulkona puolivälierästä) ei kaiketi ole edes mahdollisuuksia, tosin en tunne pelijärjestelmää tarkasti.

Sentteriosasto on mitä on, mutta onpahan Suomi ennenkin selvinnyt mitaleille melkeinpä hyvällä maalivahtipelillä ja erikoistilanteilla. Se voi riittää nytkin pitkälle.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

EHT-nippu, mutta niin on vastustajillakin. Lisäksi jenkeiltä ja kanukeilta puuttuu pienen kaukalon etu. Turha näitä on aiempiin MM-miehistöihin verrata, puhumattakaan Olympialaisista. Itse lähden siitä, että kaikki muu kuin 4 sakissa oleminen on pettymys.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Loukkaantuneena oleva Antti Pihlström, lempinimeltään Pillu/Tyson.

Valmentajat vaihtoivat Antti Pihlströmin lempinimen - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi Linkki vie uutiseen pillusta.

"Energinen hyökkääjä tunnettiin aiemmin hänen sukunimestään johdetulla, alatyylisellä naisen sukupuolielintä tarkoittavalla kutsumanimellä."

Lol. Eipä noita nimiä nyt ihan noin vaan vaihdella ja olipa tuokin vaan jo surkuhupaisa yritys. Mitäköhän tuon "Tyson"-nimen takana oikein edes oli? Ei selviä uutisesta. No, pillu on pillu ja pilluna pysyy :)

Vieläkin kyllä vatuttaa kuin pientä oravaa, ettei tämä energinen, naisen alapäähän alatyylisesti viittaava hyökkääjä ole mukana turnauksessa. Olisi takuulla ollut joukkueen ilopillereitä muutenkin kuin hauskan kutsumanimensä takia.
 
Valmentaja ei halunnut huudella "Pillua" vaihtoaitiosta, joten piti keksiä jotain muuta. Sitten nimettiin Mike Tysonin mukaan. Jännä olisi kyllä kuulla, että miten tuohon päädyttiin.

Samaa mieltä, lempinimet tulevat jos tulevat, ei niitä väkisin väännetä. :)
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Ketjut ensimmäisissä harjoituksissa:

Peltola-Kontiola-Tolvanen

Manninen-Lajunen-Pyörälä

Junttila-Kemppainen-Hartikainen

Enlund-Koskiranta-Savinainen

Lepistö-Kivistö

Ohtamaa-Heiskanen

Hietanen-Koivisto

Kukkonen-Lehtonen

Osala ja Anttila kierrättivät harjoituksissa ylimääräisinä hyökkääjinä.

Ylivoimat olivat harjoituksissa seuraavat:

Hartikainen-Kontiola-Kemppainen-Tolvanen-Lepistö

Junttila-Lajunen-Savinainen-Heiskanen-Hietanen
 
Jos nuo ketjut on ns. numerojärjestyksessä niin millä näytöillä Pyörälä on kakkoskentässä? Siinä on jo Lajunen kokonaisvaltaisena pelaajana.

Pyörälä katsomoon, Enlund kakkoseen ja Anttila neloseen.
 
joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos nuo ketjut on ns. numerojärjestyksessä niin millä näytöillä Pyörälä on kakkoskentässä? Siinä on jo Lajunen kokonaisvaltaisena pelaajana.

Karjala-turnauksen näyttöjen perusteella lienee tuo Manninen-Lajunen-Pyörälä -ketju olla kasassa. Kolme ensimmäistä ketjua taitavat olla samassa muodossa, kuin Karjala-turnauksessa.
 
Itämeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Junttila voisi syödä poppareita koko turnauksen. Hyi! Ei saisi kiekkoa sisään, vaikka olisi kiekon kanssa maaliviivan takana.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Junttila voisi syödä poppareita koko turnauksen. Hyi! Ei saisi kiekkoa sisään, vaikka olisi kiekon kanssa maaliviivan takana.
Ei tarvi laittaa sisään, kunhan heittää lättyä Hartikaiselle ja Kemppaiselle jotka survoo laattaa reppuun. Eihän se Kärpissäkään niitä maaleja kauheasti ole tehnyt vaan laittanut lättyä Ranskan kukolle.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ihan ok ketjut, vaik kyl mää hiukka ihmettelen Peltolan paikkaa ykkösessä. Hänen tehtävänsä on tuossa tietysti pelata toinen jalka omassa päässä, mutta Karjalassakin oli tuossa ketjussa pääsääntöisesti aika yössä. Jalka liikkuu aivan liian hitaasti. Tilalle olisin itse istuttanut Sakari Mannisen tai miksei vaikka Osalan. Ja kun oletettavasti Peltola pelaa vahvuusaluettaan eli alivoimaa, niin eikös olisi fiksumpaa pelata 5-5-peliä saman kaverin rinnalla. Vai ollaankos tässä Peltolaa istuttamassa salaiseksi aseeksi ylivoimaan? Lol.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös