Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

  • 384 459
  • 1 589
Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Satuitko kattelemaan viimevuoden MM-kisoja? Nuhis oli aivan turisti.

No jaa. En väitä hänen loistavasti pelanneen, mutta oli hän nyt parempi kuin Puljujärvi, jonka kanssa hän kisasi peliajasta ja jota jostain syystä peluutettiin enemmän kuin Juhista.

Itsekään en Aaltosesta enää hirveästi syty, mutta toisaalta Suomella on vähän sellainen ongelma Euroopassa, että kovia offensiivisia rightin laitureita on tarjolla heikosti ja muutenkin hyökkäyksestä meinaa tulla hivenen puukätinen, kun ns. varmoista kisapelaajista vain Kontiola ja Tolvanen ovat kv-tasolla taitopelaajiksi laskettavia. Nämä asiat tiedostaen on minusta irrationaalista sulkea Aaltonen tässä vaiheessa kaavailuista pois. Kyllä minusta hänelle on järkevää antaa näyttöpaikka jompaan kumpaan EHT-turnaukseen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mulle ei oikein nämä Aaltosen puolustuspuheet enää iske, koska niin monta yritystä tämä on saanut maajoukkueessa ja aina sama laulu. 2013 mömmöt oli poikkeus, koska silloin ketjun keskellä pelannut Kontiola oli juuri pelannut elämänsä kauden KHL:ssä. Ruokinta oli siis kohdillaan.
Tokihan Aaltosella on myös se hyvä puolivälierä Venäjää vastaan 2014 olympialaisista, joissa mies teki kohtalaisen ison maalin ja melko tärkeässä paikassa. Kyseessä siis oli 1-1 tasoitus vain pari minuuttia Venäjän 1-0 maalin jälkeen, ja tuo maalihan se käänsi tuon ottelun kulun sitten Suomelle kokonaisuudessaan. Halli hiljeni ja Venäjä oli lyöty, Juhiksesta kansallissankari...

Nojoo ei sillä, en minäkään välttämättä enää jaksaisi Aaltosta katsella pelkän potentiaalin takia tuolla maajoukkueessa, mutta toisaalta ei Suomella niin hirveän paljon näitä rightin puolen hyökkääviä laitureita ole. Mutta toisaalta en haluaisi että joukkueen menestyksestä mikään on kiinni Juhamatti Aaltosen piilevästä potentaalista.

Jos mukana olisi kaikki NHL-pelaajat ja Suomi voisi kasata parhaista pelaajistaan joukkueen, niin silloin Nuhiksen voisi jotenkin mieltää 13. hyökkääjäksi tuomaan sellaisen ison jokerikortin kuten juurikin Sotshissa (toki loukkaantumisia oli mutta Aaltonen oli valittu ihan jo alkuperäiseenkin joukkueeseen), mutta jotenkin vähän puistattaa ajatus jos miehestä oltaisiin jotain pelillistä ykköslaituria Suomelle leipomassa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ei tuo nyt ihan katastrofaaliselta vaikuta ja vaikka otettaisiin nuo viiden vuoden takaiset huippukisat, niin saadaan saldoksi 17. 2+6.
Eli jos sama tahti jatkuu, maalitykki Aaltoselta voi odottaa olympialaisten kuudessa matsissa yhtä maalia, jos sitäkään...
 
Knap

Jäsen
Satuitko kattelemaan viimevuoden MM-kisoja? Nuhis oli aivan turisti. Tarkistin Aaltosen pistesaldon muutamalta viimevuodelta maajoukkueen osalta:
16-17: 8ottelua 0+3
15-16: 0 ottelua
14-15 15o 2+5
13-14 7o 1+1
12-13 21o 8+8.

Edellinen hyvä kausi maajoukkueessa viiden vuoden takaa. Väittävät Nuhista maalintekijäks muttei Leijonissa sitä ainakaan ole ollut vuosiin.
Tuli kyllä katseltua kisat. Etenkin USA pelissä Aaltonen oli todella hyvin, vaikka missasikin läpiajon. Ei hän huono kisoissa ollut, vaikka tehojen puolesta jäi vaatimattomaksi. Voidaan myös miettiä otetaanko kisoihin saman tuloksen tuovan pelaajan ilman mitään mahdollista tason nostoa, vai Juhis, joka tuo saman panoksen, ja voi tuoda myös ratkaisuvoimaa. Konnan kanssa uskoisin tulosta tulevan.

Niin. Otetaanko pelaaja, joka ehkä saattaa hyvän päivän osuessa kohdalle onnistua vai otetaanko mieluummin joku, jolla on mennyt alkukausi hyvin ja itseluottamus tapissa? Mulle ei oikein nämä Aaltosen puolustuspuheet enää iske, koska niin monta yritystä tämä on saanut maajoukkueessa ja aina sama laulu. 2013 mömmöt oli poikkeus, koska silloin ketjun keskellä pelannut Kontiola oli juuri pelannut elämänsä kauden KHL:ssä. Ruokinta oli siis kohdillaan.

Laten tuntien Aaltosen nimi löytyy kuitenkin olympiarosterista, joten mitä tässä jankkaamaan.
Juu, miten ois toi Juuso Puustinen, aloittanut kauden vahvasti, ja ei koskaan ailahtele? Sä voit fantasia manageroida, ja katsoa pistepörssejä, ja sieltä valikoida kuumat pelaajat, mutta kun sillä taas ei ole mitään tekemistä kansainvälisten pelien kanssa, saatika niissä onnistumisessa. Minä otan ennemmin varman kortin, jolta voit odottaa ratkaisuja, kun jonkun juusopuustisen, jolla nyt sattuu tällä hetkellä menemään vain hyvin.

Onko se todella niin, että Aaltonen onnistui niissä kisoissa vain Kontiolan hyvyyden takia, ja Kontiola onnistui vain itsensä hyvyyden takia? Voisiko näiden välissä olla sellainen linkki, tunnetaan nimellä kemia jonka takia kummatkin onnistui? Toivottavasti jätkät löydetään helmikuussa samasta kentästä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itsekään en Aaltosesta enää hirveästi syty, mutta toisaalta Suomella on vähän sellainen ongelma Euroopassa, että kovia offensiivisia rightin laitureita on tarjolla heikosti ja muutenkin hyökkäyksestä meinaa tulla hivenen puukätinen, kun ns. varmoista kisapelaajista vain Kontiola ja Tolvanen ovat kv-tasolla taitopelaajiksi laskettavia. Nämä asiat tiedostaen on minusta irrationaalista sulkea Aaltonen tässä vaiheessa kaavailuista pois. Kyllä minusta hänelle on järkevää antaa näyttöpaikka jompaan kumpaan EHT-turnaukseen.

Näyttöpaikan voi minunkin mielestäni antaa Aaltoselle EHT:llä, mutta on ollut jo viimeisen ~vuoden ajan niin surkea muutamaa yksittäistä ottelua lukuunottamatta, etten kyllä henkeäni viitsi pidätellä kisapassin osalta. Ei siis surkea JMA:n yleiseen tasoon verrattuna vaan yksinkertaisesti surkea pelaaja. Myönnän toki, että kuluvan kauden osalta olen kahden nähdyn ottelun ja raportaasien varassa, mutta viime kaudella näin sentään jokaisen matsin, joissa Juhis pelasi.

Mielummin heittäisin vaikka Salmisen siihen oikeaan laitaan.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Juu, miten ois toi Juuso Puustinen, aloittanut kauden vahvasti, ja ei koskaan ailahtele? Sä voit fantasia manageroida, ja katsoa pistepörssejä, ja sieltä valikoida kuumat pelaajat, mutta kun sillä taas ei ole mitään tekemistä kansainvälisten pelien kanssa, saatika niissä onnistumisessa. Minä otan ennemmin varman kortin, jolta voit odottaa ratkaisuja, kun jonkun juusopuustisen, jolla nyt sattuu tällä hetkellä menemään vain hyvin.
En ehdottanut käsittääkseni mitään juusopuustisia. Mutta millä tavalla Juhamatti Aaltonen on varma kortti, jolta voi odottaa ratkaisuja? Viime kisojen näyttöjen perusteella, tai kenties viime kevään kun teki IFK:n paidassa 0 maalia? Varma kortti Aaltonen on ollut ehkä viimeksi keväällä 2014 Kärpissä.

Onko se todella niin, että Aaltonen onnistui niissä kisoissa vain Kontiolan hyvyyden takia, ja Kontiola onnistui vain itsensä hyvyyden takia? Voisiko näiden välissä olla sellainen linkki, tunnetaan nimellä kemia jonka takia kummatkin onnistui? Toivottavasti jätkät löydetään helmikuussa samasta kentästä.
Voihan se olla, että näitä kahta kokeillaan samassa ketjussa jossain EHT-höntsässä. Jos ei homma toimi, niin sitten uutta miestä tilalle. En nyt kuitenkaan liputtaisi minkään varmaan kisapaikan puolesta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Omissa papereissani mahdollinen ykköskenttä olisi muotoa Korpikoski - Kontiola - Aaltonen. Tuo voi tehdä onnistuessaan melkoista tuhoa. Kuten aiemmin on tullut ilmi toisi Juhis tuohon puukäsilaitureiden joukkoon jotain erilaista ja vaarallisuutta. Itse en tarkalleen muista, mutta oliko Korpedo silloin 2013 näiden herrojen kanssa samassa kentässä?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

En mitenkään ymmärrä miten joku voi edes ajatella tai saati ehdottaa Juha-Matti Aaltosta ykköskenttään?!?!

Juhis taisi pelata viime kauden lopulla vaatimattomat 29 ottelua putkeen tekemättä yhtä ainutta maalia. Tuloskentässä laitahyökkääjän pitäisi kuitenkin tehdä niitä maaleja. Kuten joku ehti mainita: Juhiksen juna meni jo.
 
iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nyt oikeesti järki käteen tämän Juhiksen kanssa! Ei todellakaan riitä enää olympialaisiin, ei pitäisi olla edes keskusteluissa. Mitenkäs hänen edelliset MM-kisat meni? Ei helvetti.... Varmasti löytyy parempia pelaajia Juhiksen rooliin kuin Juhis itse.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Lauri Korpikoski pelaa siis Sveitsissä tulevan kauden. Hänestä tulee kova vahvistus tuohon ryhmään ja ykkösestä hän paikkansa saanee Eelin ja Konnan rinnalla.

Itse en osaa pitää Korpikoskea minään kovana vahvistuksena. Viimeisimmät kaudet NHL:ssä eivät tuloksellisesti hirveän hyviä olleet enkä usko, että nyt Euroopassakaan yltyy mihinkään hirmuiseen pistetehtailuun. Itse uskon Korpikosken löytävän paikkansa kolmosketjusta, mutta ensin pitää toki selvitä kisajoukkueeseen.
 
Knap

Jäsen
En ehdottanut käsittääkseni mitään juusopuustisia. Mutta millä tavalla Juhamatti Aaltonen on varma kortti, jolta voi odottaa ratkaisuja? Viime kisojen näyttöjen perusteella, tai kenties viime kevään kun teki IFK:n paidassa 0 maalia? Varma kortti Aaltonen on ollut ehkä viimeksi keväällä 2014 Kärpissä.

Voihan se olla, että näitä kahta kokeillaan samassa ketjussa jossain EHT-höntsässä. Jos ei homma toimi, niin sitten uutta miestä tilalle. En nyt kuitenkaan liputtaisi minkään varmaan kisapaikan puolesta.
Puhuit kuumista pelaajista, ja Juuso Puustinen on vireessä. Aaltonen on varma kortti sen suhteen, että Late tietää mitä Juhis on huonoimillaan ja olisi valmis ottamaan joukkueeseen, mutta Late myös tietää Juhiksen olevan helvetin kova vahvistus jos peli päälle sattuu. Jos pelaa paskasti (paskasti ei tarkoita tehottomuutta), niin sitten vaan tylysti ulos kokoonpanosta. Mutta Juhis on riskinarvoinen vahvistus.

Ketä te ottaisitte, jos ette Juhista? Jesse Joensuita joka kenttään?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ketä te ottaisitte, jos ette Juhista? Jesse Joensuita joka kenttään?

Kun huomioidaan kuinka ala-arvoisen huono jääkiekkoilija, ja suoranainen rasite joukkueelleen, Aaltonen on ollut viimeisen vuoden ajan, niin aika monenkin pelaajan valitsisin joukkueeseen ennen häntä. Sakari Salminen, Kristian Kuusela, Olli Palola, Antti Erkinjuntti tai vaikka helvetti Toni Rajala. Melkosta spedeilyä olisi valmennusjohdolta valita Juhis toisen kerran putkeen mukaan vanhojen näyttöjen pohjalta sillä periaatteella, että joskohan se potentiaali sieltä kisojen aikana sattuisi realisoitumaan.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Joukkue Karjala-turnaukseen:

Maalivahdit

Eero Kilpeläinen, Örebro HK (SHL)
Mikko Koskinen, SKA Pietari (KHL)
Joni Ortio, Skellefteå AIK (SHL)

Puolustajat

Miro Heiskanen, HIFK
Jyrki Jokipakka, HK Sotshi (KHL)
Miika Koivisto, Kärpät
Lasse Kukkonen, Kärpät
Ville Lajunen, Spartak Moskova (KHL)
Mikko Lehtonen, Tappara
Sami Lepistö, Jokerit (KHL)
Niko Mikkola, Tappara
Atte Ohtamaa, Ak Bars Kazan (KHL)
Jesse Virtanen, Färjestad BK (SHL)

Hyökkääjät

Marko Anttila, Jokerit (KHL)
Antti Erkinjuntti, SCL Tigers (NLA)
Teemu Hartikainen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Julius Junttila, Kärpät
Joonas Kemppainen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Petri Kontiola, Lokomotiv Jaroslavl (KHL)
Jarno Koskiranta, SKA Pietari (KHL)
Jani Lajunen, HC Lugano (NLA)
Sakari Manninen, Örebro HK (SHL)
Mika Niemi, Jokerit (KHL)
Jukka Peltola, Tappara
Antti Pihlström, Jokerit (KHL)
Mika Pyörälä, SC Bern (NLA)
Veli-Matti Savinainen, Jugra Hanti-Mansijsk
Eeli Tolvanen, Jokerit (KHL)

E: Erkinjuntin seura korjattu oikeaksi.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kukkosen ja Pyörälän kohdalla taitaa olla koko lailla sama, miten paskasti he pelaavat seuroissaan, kiintiöpaikka maajoukkueeseen on tarjolla Laten tiimiin aina.

Pakisto on kyllä yllättävän Liigapainotteinen. Hietanen on toki ollut loukkaantuneena ja siksi sivussa, mutta esimerkiksi Kivistön puuttuminen vähän ihmetyttää. On kuitenkin pelannut todella jämäkkää peliä Jokereissa.

Hyökkäyksessä isoin yllätys on varmaankin Osalan puuttuminen.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kukkosen ja Pyörälän kohdalla taitaa olla koko lailla sama, miten paskasti he pelaavat seuroissaan, kiintiöpaikka maajoukkueeseen on tarjolla Laten tiimiin aina.

Helppo yhtyä. Kukkosen valinta on ihan käsittämätön. Taitaa jäädä maajoukkue pelien seuraaminen aika vähälle niin kauan, kun tuo Hermanni on päävalmentajana. Onneksi ei jatka.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkue Karjala-turnaukseen:

Maalivahdit

Eero Kilpeläinen, Örebro HK (SHL)
Mikko Koskinen, SKA Pietari (KHL)
Joni Ortio, Skellefteå AIK (SHL)

Puolustajat

Miro Heiskanen, HIFK
Jyrki Jokipakka, HK Sotshi (KHL)
Miika Koivisto, Kärpät
Lasse Kukkonen, Kärpät
Ville Lajunen, Spartak Moskova (KHL)
Mikko Lehtonen, Tappara
Sami Lepistö, Jokerit (KHL)
Niko Mikkola, Tappara
Atte Ohtamaa, Ak Bars Kazan (KHL)
Jesse Virtanen, Färjestad BK (SHL)

Hyökkääjät

Marko Anttila, Jokerit (KHL)
Antti Erkinjuntti, HK Sotshi (KHL)
Teemu Hartikainen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Julius Junttila, Kärpät
Joonas Kemppainen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Petri Kontiola, Lokomotiv Jaroslavl (KHL)
Jarno Koskiranta, SKA Pietari (KHL)
Jani Lajunen, HC Lugano (NLA)
Sakari Manninen, Örebro HK (SHL)
Mika Niemi, Jokerit (KHL)
Jukka Peltola, Tappara
Antti Pihlström, Jokerit (KHL)
Mika Pyörälä, SC Bern (NLA)
Veli-Matti Savinainen, Jugra Hanti-Mansijsk
Eeli Tolvanen, Jokerit (KHL)
Tässä näkyy hyvin jo aiemminkin täällä puitu epätasapaino rightin ja leftin pakkien suhteen. Turnaukseen valituista kymmenestä pakista YHDEKSÄN on leftejä. Ulkona turnauksesta on toki varman kisapaikan Hietanen joka pelaa rightin mailalla.

Tarkoittaakohan tämä miehitys sitä, että Joensuu ei kuulu Marjamäen suunnitelmiin? Onhan tuolla jo saman profiilin ja kenties vielä vähän kovemman tason kavereita, mutta Joensuu ja Tolvanen on pelannut paljon yhdessä ja heillä on mielestäni ollut aika hyvää kemiaa nähtävissä. Tosin tuossa ketjussa on roolitus ollut ihan täydellinen ja Leijonilla ei taida olla tarjota O´neillin tasoisoista pelinopeaa, nopeaa ja juonikasta sentteriä. Jos joku Kontiola/Kemppainen pelaa Tolvasen ketjun keskellä, niin toiseen laitaan voi sopia paremmin joku vähän nopeampi kaveri.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kukkosen ja Pyörälän kohdalla taitaa olla koko lailla sama, miten paskasti he pelaavat seuroissaan, kiintiöpaikka maajoukkueeseen on tarjolla Laten tiimiin aina.

Pakisto on kyllä yllättävän Liigapainotteinen. Hietanen on toki ollut loukkaantuneena ja siksi sivussa, mutta esimerkiksi Kivistön puuttuminen vähän ihmetyttää. On kuitenkin pelannut todella jämäkkää peliä Jokereissa.

Hyökkäyksessä isoin yllätys on varmaankin Osalan puuttuminen.
Oletko nähnyt Pyörälän pelejä? Vai arvioitko ihan pelkästään tilastoskouttaamisen perusteella? Pyörälä ei kuitenkaan elä pelkästään pisteistä ja onhan tuo ihan hemmetin hyvä pelaamaan tätä jääkiekko peliä, ja suoritusvarmuus on hyvää luokkaa. Vaikka Pyörälä ei ole mikään ominaisuuksillaan yksin pelejä ratkova pelaaja, niin mielestäni Pyörälä on about aina pelannut hyvin maajoukkueessa...
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Miksi tuossa listassa muuten lukee Antti Erkinjuntin perässä joukkueena Sotshi? Eikö hän kuitenkin pelaa Sveitsissä?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Oletko nähnyt Pyörälän pelejä? Vai arvioitko ihan pelkästään tilastoskouttaamisen perusteella? ..
Tilastojen ja sen tiedon perusteella, että hänellä on vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon Bernissä. Älykäs pelaajahan Pyörälä ja varmasti kelvollisesti hoitaa tonttinsa edelleen, mutta jossakin kohtaa sen rajan pitää olla, että näistä ikämiesikäisistä luovutaan. Kukkosen kohdalla on jopa käsittämätäntä, että luutii sarjakärjen takalinjoilla, mutta silti tehotilasto on pakkasen puolella, ainoana Kärppien vakiokokoonpanomiehistä.
 
dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy Kärppä-kannattajanakin todeta, että Lasse taisi saada turnauslipun vanhoilla näytöillä. Ei ole alkukaudesta varsinkaan liike ollut totuttua tasoa. Vanha mies vertynee kevääksi seurajoukkueen tarpeisiin, mutta nyt ei pitäisi olla mitään asiaa maajoukkueeseen.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Melko kärppä-, jokeri- ja tapparapainotteinen joukkue, mikä ei ole tietenkään yllätys. Maalivahteja sekä kolmea puolustajaa lukuunottamatta kaikki ovat pelanneet lähivuosina tai pelaavat paraikaa kolmessa edellä mainitussa joukkueessa. Itseni yllätti, ettei jokereita ole tuon enempää. Mielenkiintoinen poppoo.

Pyörälä kelpaa mulle, Kukkosenkin hyväksyn pitkin hampain. Eiköhän Lassesta maajoukkueessa tiedetä, mitä saadaan. Taso riittänee. Onneksi Juhis Aaltonen ei sentään ole mukana.

Tapparasta Otso Rantakari ja V-M Vittasmäki olisivat kovakuntoisimmat puolustajat ja Ode toisi right-vaihtoehdon. Ymmärrän kuitenkin, ettei Otsoa kaavailla olympialaisiin, koska puolustuspään taidot tuskin riittäisivät niissä kekkereissä. Mikkola ja Lehtonen sinne kuitenkin ovat tyrkyllä ja parantanevat otteitaan, kun kisat lähestyvät.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös