J.Grönvall
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Erittäin paha lohko Suomelle kyllä tuli. Maajoukkue on melkoisessa muutoksessa juuri nyt ja paitsi, että tuli tuo viiden joukkueen lohko niin vielä sen päälle todella kovia vastustajia. Espanja on tietysti oma lukunsa maailmanmestarina mutta se olisi muutenkin Suomelle todellinen painajainen sillä sen pelityyli on kaikista pahin Suomelle. Suomi ei osaa pelata näitä ns. dynaamisia joukkueita vastaan ja se lähtee ihan pelaajatyypeistä. Suomi on vahvempi sellaisessa start-stop-tyyppisessä futiksessa mutta pelaajien liike ei riitä esimerkiksi espanjalaiseen jatkuvaan pelin virtaukseen.
Ranska on pelannut vahvasti meneillään olevissa karsinnoissa ja tekee uutta nousua Domenechin sekoilujen jälkeen. Myös Ranskan pelaajamateriaali ja pelityyli ovat myrkkyä Suomelle ja pidän kyllä yhtä tasuriakin jo aika uskomattomana suorituksena. Jos jo Ruotsi sai puolustuspaketin ihan palasiksi niin Ranska pystyy siihen taatusti ja sillä on vielä aivan eri tason henkilökohtaista taitoa kun Ruotsilla.
Valko-Venäjä on ehkä vähän tuntemattomampi tapaus mutta se on tällä hetkellä Ranskan perässä kakkosena omassa lohkossaan. Se on hävinnyt seitsemästä ottelusta yhden ja päästänyt vain kaksi maalia. Eikä sen lohko ole mitenkään huono kun siellä ovat Ranskan lisäksi Bosnia ja Romania sekä ehkä kovin näistä pikkumaista eli Albania.
Georgia on sitten jengi joka meidän pitäisi hoitaa mutta sekin on pelannut hyvät karsinnat. Seitsemästä ottelusta vain kaksi tappiota ja ennen kaikkea vain viisi päästettyä maalia ovat kovia lukuja. Georgia on senkin vuoksi hankala vastustaja, että todennäköisesti Suomi joutuu hallitsemaan peliä ja se ei todellakaan kuulu joukkueen vahvuuksiin tällä hetkellä.
Kaiken kaikkiaan Huuhkajien omaa peliä ajatellen lohko on myös ristiriitainen. Kun nyt täytyy aina ajatella ensin sitä omaa projektia ja pyrkiä kehittämään sitä omaa pelillistä identiteettiä, niin vaikeuksiahan se tietää. Suomi nimittäin voisi onnistua jotenkuten pelaamalla tiukkaa puolustuspeliä mutta miten se sopii Mixun filosofiaan pelirohkeasta Suomesta. Espanjaa tai Ranskaa vastaan pallonhallinnan yrittäminenkin todennäköisesti on tuhoon tuomittua alusta asti. Ne maat yksinkertaisesti osaavat sen pelin niin paljon paremmin.
Hyvin lähellä siis on, että Suomi sijoittuu lohkon viimeiseksi ja se pitää pystyä myöntämään. Tälläkin hetkellä taistelemme Moldovan kanssa samoista sijoista ja pelkästään siksi, että San Marino on voitettu kahdesti. Eikä pelaajamateriaali ole todellakaan kovin hyvä, eikä edes lupaava tai kehittyvä. Tällä hetkellä on tasan kaksi pelaajaa jotka ovat menossa eteenpäin ihan hyviin sarjoihin, eli Roman Eremenko ja Perparim Hetemaj. Nuo Allsvenskanin pelaajat eivät todellakaan ole mitään ihmeellisiä Euroopan tasolla ja siksihän he Ruotsissa pelaavatkin. Monesti täällä vähätellään noita Itä-Euroopan vähemmän tunnettua sarjoja ja niissä pelaavia pelaajia, samalla taas ajatellen, että lännessä ovat ne kovat sarjat.
Maajoukkueen tilanne on se, että voittoja pitää alkaa tulemaan, vaikka kuinka muistaisimme, että tässä vasta kehitytään. Nimittäin yleisö häipyy muille maille jos vielä ensi karsinnatkin ovat samanlaista ryömimistä. Taas tullaan siihen suuren yleisön ymmärrykseen ja siihen kiinnostaako sitä edes kuunnella, että tässä nyt vasta rakennetaan tulevaisuutta. Välikarsinnatkin varmasti hyväksytään mikäli Suomi alkaa oikeasti näyttää merkkejä kehityksestä. Mutta se vaatii niitä hyviä lupauksia jotka saavat oikeanlaista valmennusta ja uran ohjausta. HJK on hyvä askel kohti sitä suuntaa, juuri sitä kaivataan, että yksi joukkue alkaa viedä hommaa ihan eri tasolle ja kerää ensin ne kotimaiset huiput samaan joukkueeseen ja sitä kautta pyrkii avaamaan portit Eurooppaan.
Kun onnistuttaisiin välttämään nuo Dinamo-pelin kaltaiset sähellykset ja oikeasti kerran ylittämään itsensä niin se varmasti avaisi silmiä ympäri Euroopan. Mutta sekin on osa sitä samaa kehitysprosessia jossa meidän nuoret futarimme on kertakaikkiaan pakotettava voittajiksi ja koviksi kilpailuluonteiksi. Kilpailua, kilpailua, kilpailua, paineiden sietokyvyn harjoittelua ja paineen alla pelaamista. Pelaajille pitää pystyä opettamaan tekniikan lisäksi ennen kaikkea sitä miten sitä tekniikkaa hyödynnetään pelikentällä. Sillä pallonpompottelulla ei tee oikeasti hevon helvettiä vaan tärkeämpää on osata ottaa pallo ykkösellä haltuun joka tilanteessa ja edelleen sitten osata se ensimmäinen kosketus peliä edistävänä. Ei futaaja tarvitse sitä pompottelutaitoa oikeastaan yhtään mihinkään, kosketuksen ja pallosilmän saa kyllä muutenkin. Minä lähtisin siitä, että sitä ei edes harjoituksissa tehtäisi vaan se on sitten pelkästään omalla ajalla tapahtuvaa vapaaehtoista leikkimistä.
Tekniikkakisoissakaan en ymmärrä sitä riplailua, siellä pitäisi olla pääosassa vain potkaiseminen, syöttäminen, kuljettaminen ja yleensäkin liikkeessä tapahtuvat asiat, ei mikään neppailu.
Syksy on tärkeä Suomen futikselle ja toivon, että Mixu saa edes jotain järkeä näkymään joukkueen peliin. Muuten tämä projekti menee kankkulan kaivoon jo alkuvaiheessa.
Ranska on pelannut vahvasti meneillään olevissa karsinnoissa ja tekee uutta nousua Domenechin sekoilujen jälkeen. Myös Ranskan pelaajamateriaali ja pelityyli ovat myrkkyä Suomelle ja pidän kyllä yhtä tasuriakin jo aika uskomattomana suorituksena. Jos jo Ruotsi sai puolustuspaketin ihan palasiksi niin Ranska pystyy siihen taatusti ja sillä on vielä aivan eri tason henkilökohtaista taitoa kun Ruotsilla.
Valko-Venäjä on ehkä vähän tuntemattomampi tapaus mutta se on tällä hetkellä Ranskan perässä kakkosena omassa lohkossaan. Se on hävinnyt seitsemästä ottelusta yhden ja päästänyt vain kaksi maalia. Eikä sen lohko ole mitenkään huono kun siellä ovat Ranskan lisäksi Bosnia ja Romania sekä ehkä kovin näistä pikkumaista eli Albania.
Georgia on sitten jengi joka meidän pitäisi hoitaa mutta sekin on pelannut hyvät karsinnat. Seitsemästä ottelusta vain kaksi tappiota ja ennen kaikkea vain viisi päästettyä maalia ovat kovia lukuja. Georgia on senkin vuoksi hankala vastustaja, että todennäköisesti Suomi joutuu hallitsemaan peliä ja se ei todellakaan kuulu joukkueen vahvuuksiin tällä hetkellä.
Kaiken kaikkiaan Huuhkajien omaa peliä ajatellen lohko on myös ristiriitainen. Kun nyt täytyy aina ajatella ensin sitä omaa projektia ja pyrkiä kehittämään sitä omaa pelillistä identiteettiä, niin vaikeuksiahan se tietää. Suomi nimittäin voisi onnistua jotenkuten pelaamalla tiukkaa puolustuspeliä mutta miten se sopii Mixun filosofiaan pelirohkeasta Suomesta. Espanjaa tai Ranskaa vastaan pallonhallinnan yrittäminenkin todennäköisesti on tuhoon tuomittua alusta asti. Ne maat yksinkertaisesti osaavat sen pelin niin paljon paremmin.
Hyvin lähellä siis on, että Suomi sijoittuu lohkon viimeiseksi ja se pitää pystyä myöntämään. Tälläkin hetkellä taistelemme Moldovan kanssa samoista sijoista ja pelkästään siksi, että San Marino on voitettu kahdesti. Eikä pelaajamateriaali ole todellakaan kovin hyvä, eikä edes lupaava tai kehittyvä. Tällä hetkellä on tasan kaksi pelaajaa jotka ovat menossa eteenpäin ihan hyviin sarjoihin, eli Roman Eremenko ja Perparim Hetemaj. Nuo Allsvenskanin pelaajat eivät todellakaan ole mitään ihmeellisiä Euroopan tasolla ja siksihän he Ruotsissa pelaavatkin. Monesti täällä vähätellään noita Itä-Euroopan vähemmän tunnettua sarjoja ja niissä pelaavia pelaajia, samalla taas ajatellen, että lännessä ovat ne kovat sarjat.
Maajoukkueen tilanne on se, että voittoja pitää alkaa tulemaan, vaikka kuinka muistaisimme, että tässä vasta kehitytään. Nimittäin yleisö häipyy muille maille jos vielä ensi karsinnatkin ovat samanlaista ryömimistä. Taas tullaan siihen suuren yleisön ymmärrykseen ja siihen kiinnostaako sitä edes kuunnella, että tässä nyt vasta rakennetaan tulevaisuutta. Välikarsinnatkin varmasti hyväksytään mikäli Suomi alkaa oikeasti näyttää merkkejä kehityksestä. Mutta se vaatii niitä hyviä lupauksia jotka saavat oikeanlaista valmennusta ja uran ohjausta. HJK on hyvä askel kohti sitä suuntaa, juuri sitä kaivataan, että yksi joukkue alkaa viedä hommaa ihan eri tasolle ja kerää ensin ne kotimaiset huiput samaan joukkueeseen ja sitä kautta pyrkii avaamaan portit Eurooppaan.
Kun onnistuttaisiin välttämään nuo Dinamo-pelin kaltaiset sähellykset ja oikeasti kerran ylittämään itsensä niin se varmasti avaisi silmiä ympäri Euroopan. Mutta sekin on osa sitä samaa kehitysprosessia jossa meidän nuoret futarimme on kertakaikkiaan pakotettava voittajiksi ja koviksi kilpailuluonteiksi. Kilpailua, kilpailua, kilpailua, paineiden sietokyvyn harjoittelua ja paineen alla pelaamista. Pelaajille pitää pystyä opettamaan tekniikan lisäksi ennen kaikkea sitä miten sitä tekniikkaa hyödynnetään pelikentällä. Sillä pallonpompottelulla ei tee oikeasti hevon helvettiä vaan tärkeämpää on osata ottaa pallo ykkösellä haltuun joka tilanteessa ja edelleen sitten osata se ensimmäinen kosketus peliä edistävänä. Ei futaaja tarvitse sitä pompottelutaitoa oikeastaan yhtään mihinkään, kosketuksen ja pallosilmän saa kyllä muutenkin. Minä lähtisin siitä, että sitä ei edes harjoituksissa tehtäisi vaan se on sitten pelkästään omalla ajalla tapahtuvaa vapaaehtoista leikkimistä.
Tekniikkakisoissakaan en ymmärrä sitä riplailua, siellä pitäisi olla pääosassa vain potkaiseminen, syöttäminen, kuljettaminen ja yleensäkin liikkeessä tapahtuvat asiat, ei mikään neppailu.
Syksy on tärkeä Suomen futikselle ja toivon, että Mixu saa edes jotain järkeä näkymään joukkueen peliin. Muuten tämä projekti menee kankkulan kaivoon jo alkuvaiheessa.