Helvetinmoinen ottelu, kaikesta huolimatta, varmasti nostaa futisbuumia Suomessa ennestään.
Suomen joukkueesta nousi tänään kyllä "uusia" nimiä esiin todella mukavasti, koko kentän mielestäni paras pelaaja oli se toinen Eremenko, Roma oli tänään kentän kuningas, vaikka välillä yrittääkin liian vaikeita syöttöjä, mutta kuitenkin se varmuus, millä Roma pelaa, se "tatsi", mikä hänellä on palloon, mielestäni jopa parempi kaikkiaan kuin veljensä. On mielestäni nöyrempi, malttaa pelata suurimman osan ajasta varmaa peliä, tekemättä pelistään kuitenkaan mitään virheiden välttelyä. Baxterille isot propsit siitä, että peluuttaa toisena DM:nä pelaajaa, jolla on kyky nostaa hyökkäyksiä ja lupa nousta. Mieluummin katselen Roma - Heikkinen paria, kuin esimerkiksi paria Ägä Riihilahti (vaikka onkin suosikkipelaajiani) - Heikkinen. Väyrynen pelasi paremman pelin, kuin aikoihin maajoukkueessa, oli mukava nähdä Väykkä hieman vapaammassa roolissa, koska osallistuu myös puolustustehtäviin tarvittaessa. Tintti Johansson pelasi myös huikean ottelun, on varmasti yksi eniten töitä tekeviä pelaajia kentällä. Edes Kolkka ei ollut tänään tunnetun huono. Sjölund taisi pelata itsensä roikkumaan avauskokoonpanon paikassa.
Puolustuksessa Hyypiä oli huono (sanon tämän muuten ensimmäisen kerran). Saksan ensimmäinen maali menee käytännössä täysin Samin piikkiin, vaikka Klose huima pelimies onkin, niin ei tuo nyt niin huima liike ollut, etteikö siinä olisi perässä pysynyt. Muutenkin jotenkin hidas ja haparoiva oli Hyypiä läpi ottelun. Taitaa aika ajaa ohi "Voikkaan jätistä". Toinen epäonnistunut liike oli N. Kuqin ottaminen kentälle. En ymmärtänyt edes kaverin valitsemista joukkueeseen, saatika ottamista kentälle. Mieluummin olisin ottanut vaikka Niklas Tarvajärven, kuin tämän aina mielestäni selvästi b-tason pelurin. Ehkä se Losa olisi ollut tarpeellinen kutsua joukkueeseen tässä tilanteessa. Litti olisi voittanut ottelun meille, se on oma vakaa uskomukseni.
Jässi olisi täydellisellä ottelulla voittanut ottelun meille, mutta Klosen ensimmäinen maali menee aivan täysin Hyypiän piikkiin, toinen olisi voinut olla otettavissa, vaikka hieman liian ylös tulikin ensimmäinen pallo, kolmanessa maalissa kävi niin saksalaisille ominainen tuuri.
Noh, suht oikeutettu tulos, vaikka tänään olikin Suomella se paikka nousta hieman yllättäen taistelemaan paikasta mm-kisapaikasta, nyt se on yhtä kaukana kuin ennen tätä ottelua.
Noh, tästä on hyvä jatkaa, hyvä jätkät, kiitos hienosta pelistä!
Omat kolme tähteä Suomesta:
*** Roma Eremenko
** Tintti Johansson
* Dani Sjölund