Oikeastaan yksi tekijä, joka tavallaan liittyy tuohon markkinointiin, on se että Suomessa ei olla osattu luoda tunnesidettä joukkueisiin. Jos esimerkiksi miettii kuinka paljon Helsingissä on henkilöitä, jotka ovat jollain tavalla olleet elämänsä aikana tekemisissä HJK:n kanssa, luku on melko valtaisa. Kuitenkaan ei olla osattu tehdä seurasta "sitä meidän juttua", jonka pelejä mennään katsomaan fiiliksellä.
Tottakai paljon on tekemistä suomalaisella urheilukulttuurin puutteella. Surullinen fakta on se, että suomalaiset "kannattavat" sitä, joka on hyvä. Suomessa ei olla ylpeitä omista seuroista ja koko urheilu on kertakulutustuotetta, jota kulutetaan niin kauan kunnes ei ole enää kivaa (lue: ei enää menestytä). Tämä on oikeasti helvetin surullista ja lähestulkoon vituttaa aina, kun Suomesta puhutaan urheiluhulluna kansana. Oli suorastaan koomista huomata esimerkiksi viime keväänä kaikkien espoolaisten kaivautuvan koloistaan Blues-faneiksi. Jännityksellä jään odottamaan, että missä nämä tyypit ovat ensi kaudella. Eivät ainakaan katsomossa... Ellei sitten Blues taas mene finaaleihin.
Fakta on se että jos haluan viihdettä, menen elokuviin. Jos taas haluan elää tunteella mukana - oli tunne sitten riemua tai vitutusta - , menen futis/jääkiekko-otteluun.
Jalkapalloa ja jääkiekkoa nyt on todellisuudessa aivan turhaa vertailla keskenään. Jääkiekko on kuitenkin todella pieni marginaalilaji. Jotenkin jaksaa naurattaa nämä "potkupallo"-läpät henkilöiltä, jotka eivät todellisuudessa ole koskaan paikanpäällä oletkaan Veikkausliigaa katsomassa. Kuten aikaisemmin todettua, matsissa "viihde" ei ole pääasia vaan tunne. Kertoo paljon suomalaisesta kulttuurista, että ihmiset katsovat mielummin sohvalla Valioliigaa kuin menevät paikanpäälle tuntemaan itse sen "oikean" pelifiiliksen.
Tulipas helvetin sekava teksti.