Totuushan on, ettei nyky-Venäjä kykene voitokkaaseen sotaan Suomea vastaan ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja mitä pidempään tuolla rämpivät, niin sen kauemmin vie päästä riittävällä tasolle. Asejärjestelmät eivät vastaa laadultaan meidän kamppeita, taktiikka ei sovi Suomen maastoihin edes vähän alusta, mutta ennen kaikkea sekä osaaminen että erityisesti motivaatio on äärettömän kaukana riittävästä tasosta. Eikä se parane vuosikymmeniin. Osaavimmat karkaavat maasta, ja kunhan pakotteet purevat, niin muitakin alkaa ketuttamaan.
Toki se, että reaalisia menestymisen mahdollisuuksia ei ole, ei välttämättä estä yrittämästä. Sittenhän ryssivät.
Tätä Ukrainan sotaa ja mahdollista uusintaa 1939 ei kannata verrata keskenään. Suomalaisten sotapropandassa kerrottiin, että "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää". Johon sitten Lahtinen tokaisi: "Niin, mutta mitäs sitten kun tulee se yhdestoista".
Ukrainalla on periaatteessa ylivoima kaupunkisodassa, koska sotimiseen pystyviä on miljoonia. He tarvitsevat tietenkin aseita, mutta myös koulutusta sotaan. Suomessa tilanne ei olisi näin hyvä. Suomen armeija on toisaalta paljon modernimpi ja on selvää, ettei Suomea helposti valloitettaisi. Venäjällä on toisaalta raskasta aseistusta, jolla se voisi iskea todella kovaa suuriin kaupunkeihin. Ja sota käytäisiin kuitenkin Suomen alueella.
Tässä yksi kuvitelma sodan kulusta:
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Petteri Lalu lähti oppaaksi kuvitellun sodan melskeisiin ja vertasi niitä talvisodan 1939–1940 tapahtumiin.
www.kaleva.fi
Minusta taas kannattaa lähteä siitä, että mitään sotaa ei tarvitse käydä, koska kumpikin osapuoli tietää sen olevan liian suuri riski koko maailmalle. Enkä innostu myöskään erilaisista hyvistäkään skenaarioista, koska joka tapauksessa moni suomalainen kaatuisi sodassa.