Mainos

Suomen talous – absoluuttista totuutta etsimässä

  • 371 877
  • 3 477

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kyllähän koko eläkejärjestelmä pitäisi purkaa. Voisiko toimia niin, että rahat palautettaisiin samassa suhteessa ihmisille kuin he ovat niitä maksaneet. Sitten vaan kaikki kansaneläkkeen piiriin.

Tää kyl ois varsin hyvä idea, mutta liekkö eläkerahastoista pystyttäisiin palauttamaan kaikille tällainen summa? Yski vaihtoehto voisi ehkä myös olla että järjestelmää purettaisiin vanhimmasta päästä alkaen osittain tasaamaan vuosien varrella kertyneitä eläkemaksueroja. En kyl osaa sanoa onko tämäkään realistisesti mahdollista.

Eläkeläiset on suuri joukko ja äänivoima saavutetuista eduista kiinnipitämiseen on aivan liian vahva.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllä niistä leikata voi oikein hyvin halutessaan mutta poliitikot ovat jostain syystä tällaisen omaisuuden suojan eläkkeille keksineet. Oikeastihan kyseessä on yhdenlainen ansiosidonnainen sosiaalietuus.
Jossa toki nykytyöläiset saa samoilla ansioilla heikomman eläkkeen.

Eläkeläiset kehuvat myös säästäneensä nuo reilun 200 mrd eläkevarat. Tosin noiden arvo oli 90-luvulla vain muutama kymmenen miljardia, ja ne ovat valtaosin kasvatettu sen jälkeen, eli moni nykytyöläinen on ollut noita ihan yhtä lailla säästämässä, enemmänkin. Sijoitustuottoa tietysti myös.
 
Jeffrey

Jäsen
Eläkkeistä leikkaamisen suurin ongelma lienee se, että jo nyt suurin osa varsinkin enemmän eläkettä saavista ovat maksaneet enemmän rahaa järjestelmään kuin mitä sieltä tulevat saamaan.

Valitettavasti ne suurimmat virheet ovat jo tehty. Esimerkiksi eläkeputken arvioitiin maksaneen vuositasolla satoja miljoonia euroja ja se oli käytössä 1989-2023. Jos taas eläkeputkesta hyötyneiltä leikattaisiin, leikattaisiin lähinnä sieltä eläkkeensaajien alimmista tuloluokista. Suomessa taas on huomattavan vähän niitä jotka saavat korkeaa tai edes korkeahkoa eläkettä.

Eli jos eläkkeistä leikattaisiin, leikattaisiin käytännössä sieltä aivan alimmista tulolukista. Tämä ei tietenkään poista sitä, että suuri eläkeuudistus pitäisi tehdä - tai oikeastaan se olisi pitänyt tehdä jo aikapäiviä sitten. Eläkeputki itsessään on hyvä esimerkki siitä, että hyvää ajatteleva heikoimman auttaminen haastavassa tilanteessa saattaa johtaa tulevaisuudessa suuriin ongelmiin. Eli me ikäänkuin syödään velaksi lapsiemme piikkiin.

Jännä nähdä kuka lopulta ottaa piikin lihaan ja oman henkilökohtaisen uran riskin tämän muutoksen tehdäkseen. Selvää lienee se, että kolme suurinta puoluetta täytyisi saada samaan aikaan hallitukseen jotta tämä muutos voitaisi viedä läpi monen muun tarvittavan muutoksen tavoin. Valitettavasti en usko tämän toteutumiseen, vaan me jatkamme ihmeen odottelua ja saamme tulevaisuuden vastaan sellaisena kuin olemme sen luoneet - tai sitten se ihme jostain ilmaantuu.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olikos se niin, että noita maksussa olevia eläkkeitä oli vaikeaa suoraan leikata senkin takia, että omaisuuden suoja tulee vastaan aika äkkiä. Eli vaihtoehdoksi jää indeksijäädytykset ja veronkorotukset? Joku minua viisaampi voi varmasti asiaa kommentoida.

Maksussa olevia eläkkeitä voidaan leikata. Puolueet katsovat, että maksussa olevillä eläkkeillä on perustuslain suoja. Ottamatta kantaa onko, tämä voidaan tarvittaessa muuttaa riittävällä enemmistöpäätöksellä.

Aihe on vaikea, koska eläkeläiset ovat aktiivisia äänestäjiä ja myös iso ryhmä. Siirtyminen mm. Ruotsin tapaan alaspäinkin joustaviin eläkkeisiin on Suomessa ollut ainakin valtiovarainministeriössä keskusteluissa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mikä muuten on syynä siihen, että eläkerahojen sijoituksista saadaan jatkuvasti huonompaa tuottoa kuin esimerkiksi globaalin osakemarkkinan indeksistä? Miksi eläkerahoja ei sijoiteta indekseihin?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikä muuten on syynä siihen, että eläkerahojen sijoituksista saadaan jatkuvasti huonompaa tuottoa kuin esimerkiksi globaalin osakemarkkinan indeksistä? Miksi eläkerahoja ei sijoiteta indekseihin?
Tätä olen itsekin miettinyt. Ihan perus S&P 500:n tuotto on läpi vuosikymmenten ollut todella hyvää. Lieneekö taustalla se, että eläkkeitä pitää tasaisesti kuitenkin maksaa, vaikka markkinoilla olisi pidempi matalalento, siinä missä yksityinen sijoittaja voi usein rauhassa odottaa, että kurssit lähtevät taas nousuun.
 
Mutta eihän nykyinen sijoitusmallikaan takaa joka vuosi hyviä tuottoja, päinvastoin, historiallisesti se on huonona vuonna yhtä huono kuin globaali indeksi ja hyvänä vuonna selvästi alle globaalin indeksin. Jos miettii, että eläkejärjestelmän varat ovat n. 255mrd€, niin tuossa esim maltillinen kolmen prosentin tuotto-ero on jo vuositasolla 7,7mrd€, ja kun miettii vielä, että esim viime vuonna eläkevarat olivat 2,4mrd€ alijäämäisiä, niin jo tuolla maltillisella tuottoerolla oltaisiin kuitattu ne n. 5,3mrd€ ylijäämäisiksi.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mikä muuten on syynä siihen, että eläkerahojen sijoituksista saadaan jatkuvasti huonompaa tuottoa kuin esimerkiksi globaalin osakemarkkinan indeksistä? Miksi eläkerahoja ei sijoiteta indekseihin?

Koska niitä kaikkia ei sijoiteta osakkeisiin. Mukana on esim. korkorahastoja ja muuta mukavaa.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta eihän nykyinen sijoitusmallikaan takaa joka vuosi hyviä tuottoja, päinvastoin, historiallisesti se on huonona vuonna yhtä huono kuin globaali indeksi ja hyvänä vuonna selvästi alle globaalin indeksin. Jos miettii, että eläkejärjestelmän varat ovat n. 255mrd€, niin tuossa esim maltillinen kolmen prosentin tuotto-ero on jo vuositasolla 7,7mrd€, ja kun miettii vielä, että esim viime vuonna eläkevarat olivat 2,4mrd€ alijäämäisiä, niin jo tuolla maltillisella tuottoerolla oltaisiin kuitattu ne n. 5,3mrd€ ylijäämäisiksi.
Niinpä niin. Sille että eläkejärjestelmämme on sukupolvien välinen pyramidihuijaus emme kaiketi juuri mahda, mutta kansalaisen kuluttajansuoja on todellakin heikko, miten eläkevarat sijoitetaan. Itsekin joka palkasta rahoitan jo eläköityneiden elintasoa, mutta myös omaa eläkettäni ja todellakin haluaisin, että vähintään se osuus kyettäisiin sijoittamaan tuottavasti. Luulisi että rahakirstujen päällä istuvat olisivat Warren Buffettin viisaita sanoja sijoittamisesta kuulleet.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Koska niitä kaikkia ei sijoiteta osakkeisiin. Mukana on esim. korkorahastoja ja muuta mukavaa.

Mutta siis miksi tätä ei nyt lähdetä aggressiivisesti muuttamaan? Jos tavoitteena on pyrkiä saamaan kaikki mahdolliset kivet käännettyä, jotta eläkepommia saataisiin ratkaistua, niin miksi rahojen kanssa istutaan käsiensä päällä joidenkin korkorahastojen kanssa, kun jo ihan pelkästään historiaa katsomalla siitä ei ole mitään hyötyä? Globaaliin indeksiin sijoittaminen ei voi mitenkään perustellusti olla yhtään sen riskialttiimpaa, kuin nykyiset suorat sijoitukset osakkeisiin. Korkorahastot taas sitten ovat ihan vaan löysän rahan makuuttamista tyhjäkäytöllä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä niistä jo vaikkapa yli 3000€ eläkkeistä voisi leikata jo merkittävän summan jos halua olisi.
Tai vaikka yli 2000 euron eläkkeistä. Jos saa yli eläkkeiden keskiarvon eläkettä, on tienannut työelämässä yli keskiarvon. Silloin pitäisi olla pätäkkää ja omaisuutta myös säästössä. Jos ei ole, on se oma häpeänsä.

Matalista eläkkeistä ei tarvitsisi säästää.
 
Tämä on hyvä ehdotus. Kaikille 1 400 euron eläke ja samalla työeläkkeen maksuprosentti merkittävästi alaspäin. Suomen hintakilpailukyky kasvaisi merkittävästi ja samalla loisimme suomalaisille mahdollisuuden vaurastua. Oma häpeä sitten jos tässä onnistu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on hyvä ehdotus. Kaikille 1 400 euron eläke ja samalla työeläkkeen maksuprosentti merkittävästi alaspäin. Suomen hintakilpailukyky kasvaisi merkittävästi ja samalla loisimme suomalaisille mahdollisuuden vaurastua. Oma häpeä sitten jos tässä onnistu.
Huomioiden että suomalaisten enemmistöllä ei ole euroakaan osakkeissa tai sijoitusrahastoissa kasvamassa korkoa koron päälle, vaan säästöt ovat usein huonosti tuottavissa omistusasunnoissa ja käyttötilillä lepäämässä, olisi tässä mallissa ongelmia.

Itselle kyllä kelpaisi, mikäli omia eläkemaksuja voisi halutessaan alentaa. Paremminhan ihan se S&P 500 tuottaa, kuin eläkerahastot.
 
Jeffrey

Jäsen
Huomioiden että suomalaisten enemmistöllä ei ole euroakaan osakkeissa tai sijoitusrahastoissa kasvamassa korkoa koron päälle, vaan säästöt ovat usein huonosti tuottavissa omistusasunnoissa ja käyttötilillä lepäämässä, olisi tässä mallissa ongelmia.

Tottakai siinä olisi, ja samalla valtavat mahdollisuudet. Tällä tavoin eläkeläisistä voisi olla mahdollista luoda jopa nettoveronmaksajia pääomaverotuksen kautta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on hyvä ehdotus. Kaikille 1 400 euron eläke ja samalla työeläkkeen maksuprosentti merkittävästi alaspäin. Suomen hintakilpailukyky kasvaisi merkittävästi ja samalla loisimme suomalaisille mahdollisuuden vaurastua. Oma häpeä sitten jos tässä onnistu.
Tämä nyt on ihan eri asia mistä kirjoitin. Nyt jo eläkkeitäkin verotetaan progressiivisesti. Eläkkeen kertymäkin voisi olla progressiivinen.

Toki kelpaa tuo ehdotuksesi myös minulle jos se koskee jo maksussa olevia eläkkeitä.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Yksi asia mistä ei juurikaan puhuta on eläkevakuutusyhtiöiden määrä. On ihan absurdia että meillä on useita eläkeyhtiöitä päällekkäisine toimintoineen ja organisaatioineen. Kilpailulla sitä on turha perustella, se kun on ihan näennäistä. Ulkomuistista, työeläkeyhtiöiden kulut ovat vuosittain 300 MEUR paikkeilla. Huomattavan summan pystyisi vuosittain säästämään yhdistämällä yhtiöitä.

Tässä olisi jollekin tutkivalle journalistille työmaata. Minulla on omat epäilykseni miksi nykyistä järjestelmää ei haluta lähteä yksinkertaistamaan. Tähän liittynee sekin että nämä eläkeyhtiöt ovat kauppiksesta valmistuneiden suosikkityöpaikkoja vuodesta toiseen.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
No mikä nyt on kun ei edes Rosson raastepöytä enää vedä ?

Onneksi päälliköt ja johtajat jäivät muutosneuvotteluiden ulkopuolelle, joten raastepöydän kehittämiseksi voidaan perustaa komitea.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No mikä nyt on kun ei edes Rosson raastepöytä enää vedä ?

Just juttelin erään kokin kanssa S-ketjun ravintoloista. Kuulemma siellä kokitkin naureskelevat kuinka työssä haastavinta on avata säilykepurkkeja. Kumma ettei tuolla konseptilla menesty.
 
hk65

Jäsen
Mutta eihän nykyinen sijoitusmallikaan takaa joka vuosi hyviä tuottoja, päinvastoin, historiallisesti se on huonona vuonna yhtä huono kuin globaali indeksi ja hyvänä vuonna selvästi alle globaalin indeksin.
FInanssivalvontahan ja hyväksyttävän riskin rajahan tässä taitaa se ongelma olla. Muistan lukeneeni, että esimerkiksi koronadipin aikaan ei saanut laittaa ostohousuja kunnolla jalkaan, koska liian riskialtista ja FIVA olisi ollut haukkana palleissa kiinni.

Toki eläkeyhtiöthän ovat myös yhteisvastuullisia, eli jos yksi kaatuu, niin loput ottaa senkin yhtiön eläkevastuut kannettavakseen. Sinänsä paikkansa on siis sille, ettei myöskään laitella kaikkia eläkevaroja punaiselle ja toivota parasta.
 
Alejandro

Jäsen

Hahahaha. Yllätys!

Eläkeneuvottelut kyseessä, ja tullaan lopulta leikkaamaan niiltä, jotka eivät ole eläkkeellä.
Jos/kun tällainen leikkaus menee läpi, niin ehdotan uutta Itsekkyyden muistomerkkiä suurten ikäluokkien kunniaksi. He ovat sen totisesti ansainneet.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
FInanssivalvontahan ja hyväksyttävän riskin rajahan tässä taitaa se ongelma olla. Muistan lukeneeni, että esimerkiksi koronadipin aikaan ei saanut laittaa ostohousuja kunnolla jalkaan, koska liian riskialtista ja FIVA olisi ollut haukkana palleissa kiinni.

Toki eläkeyhtiöthän ovat myös yhteisvastuullisia, eli jos yksi kaatuu, niin loput ottaa senkin yhtiön eläkevastuut kannettavakseen. Sinänsä paikkansa on siis sille, ettei myöskään laitella kaikkia eläkevaroja punaiselle ja toivota parasta.
Eläkerahoista jo nyt 57% on sijoitettuna osakkeisiin. Miksi näiden rahojen YTD tuotto on 8%, kun globaaliin indeksiin sijoitettuna tuotto olisi n. 20%. Onko huonolla menestyksellä kasinopelaaminen siis parempaa kuin suhteessa erittäin vakaaseen globaaliin indeksiin sijoittaminen?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos jo eläkkeellä olevien ikäihmisten käteen jääviin tuloihin hallituksen toimesta vielä kajotaan, eiköhän Antti Lindtman löydä sisältään pienen pienen Rinteen Antin ja laita vappuna 2026 sellaisen populismivaihteen silmään ja saa suuret ikäluokat vielä kerran barrikadeille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös