Mainos

Suomen talous – absoluuttista totuutta etsimässä

  • 372 090
  • 3 477

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen ties kuinka monta kertaa tällä palstalla jankannut eläkerahastoilta lainaamisesta, mutta ei kelpaa niin ei.
Tämä tapahtuu kun suuret ikäluokat ovat kuolleet ja oma 80-luvulla syntynyt ikäluokkani on jäämässä eläkkeelle. Sanokaa minun sanoneen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Hallitus ei tuolle kauheasti voi, mutta jotain toki: Työnteko selvästi kannattavammaksi kuin työttömänä oleminen, niin tänne saadaan pätevämpiä työperäisiä maahanmuuttajia tuomaan osaamista mitä meillä ei ole. Yritystuet kokonaan tulevaisuuden aloille, eikä mitään kaljaristeilyjen tai turve-energian tukemista yms yms.
Tästä on helppo olla täysin samaa mieltä - ja niin outoa miten vaikeata näitä olosuhteita on ollut järjestää hallituskaudesta toiseen. Ja sitten tähän päälle nämä sinänsä niin kipeästi kaivatut sote-"ratkaisut": ei hyvää päivää miten tuhoisia ja järjenvastaisia. Eikä niihin meitä ole pakottanut mikään ulkoinen voima vaan ihan vain sisäinen kyvyttömyytemme. Siis niin täysin epäsuomalaista jos mitenkään ajattelee, missä myrskytuulissa tämä tasavalta on pärjännyt ja kasvanut.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Paljonkos se rahamäärä olikaan mitä suomalaisilla on homehtumassa käyttötileillään? Taisi olla keskimäärin yli 20 000 euroa per asukas. Mullakin on kavereita joilla makaa viisinumeroinen summa tilillä. Eivät sijoita. Eivät juurikaan shoppaile, eivät remppaa kämppiään tai osta uutta jääkaappia ennen kun vanha kosahtaa kokonaan. Eivätkä omista edes autoa. Rahaa on, mutta sitä ei käytetä. Se on vähän huono asia valtion talouden, mutta hyvä tietysti luonnon ja turhan kulutuksen kannalta.
Tunsin pienen piston kun tuon luin. Muistuttaa omaa pelikirjaa monilta osin. Auto tosin löytyy ja sijoitan kyllä vähän huvin vuoksi, mutta hermot ei kestä isomman skaalan riskisijoituksia. Kai tässä vaan alitajuisesti odottelee seuraavaa kriisiä johon pitää olla varautunut.
 
molari

Jäsen
Mä uskon, että meillä ei vaan yritysmaailmassa ole tarpeeksi osaamista. Tottakai on poikkeuksia kuten peliala, laivojen rakentaminen, paperin valmistaminen jne., mutta ei vaan tarpeeksi. Eikä pääomiakaan ole tarpeeksi. Tuo on pitkän aikavälin kehityksen tulosta, jossa juuret löytynevät sieltä NL:n kaupasta.

Hallitus ei tuolle kauheasti voi, mutta jotain toki: Työnteko selvästi kannattavammaksi kuin työttömänä oleminen, niin tänne saadaan pätevämpiä työperäisiä maahanmuuttajia tuomaan osaamista mitä meillä ei ole. Yritystuet kokonaan tulevaisuuden aloille, eikä mitään kaljaristeilyjen tai turve-energian tukemista yms yms.

Onhan "osaamisen" skaala - onneksi - sentään laajempi, esim. kemian-, metalli-, lääke-, sähkö- ja elintarviketeollisuus, kaikilla noillakin aloilla on useita huippuyhtiöitä, toki enemmänkin saisi olla. Isompi ongelma on, että niitä on ostettu ulkomailta/ulkomaiseen omistukseen, usein vielä myyty liian halvalla. Toinen ongelma on se, että liian moni koulutettu henkilö hakeutuu töihin julkiselle sektorille, sen sijaan, että alkaisi yrittäjäksi tai hakeutuisi innovatiivisemmille aloille.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mutta paljon pitäisi vielä tehdä. Niihin keinoihin voisi kuulua esimerkiksi tuottavan ja osaavan työperäisen maahanmuuton houkutteleminen
Montakohan henkeä tämä kattaisi - siis mitä tarvitsemme niin paljon olennaisemmin jo toissapäivänä on laajaa nuorta halpatyövoimaa liiallisesta säännöstelystä liberalisoiduille palvelualoille. Korkean tuottavuuden työvoiman tänne hoitaa lopulta ihan vaan kysyntä, mitä nyt sattumalta ei vain kauheasti ole (toki prosessia tulee helpottaa) eikä sen volyymi ikinä tule olemaan kovin merkittävä tekijä tässä todella kriittisessä ja alati pahentuvassa demografisessa kriisissämme.
 
ipaz

Jäsen
Tunsin pienen piston kun tuon luin. Muistuttaa omaa pelikirjaa monilta osin. Auto tosin löytyy ja sijoitan kyllä vähän huvin vuoksi, mutta hermot ei kestä isomman skaalan riskisijoituksia. Kai tässä vaan alitajuisesti odottelee seuraavaa kriisiä johon pitää olla varautunut.
”Yleensä tilillä kannattaa pitää varalla vähintään 2–3 kuukauden puskuri, viiden kuukauden nettopalkkaa vastaava puskuri on jo melko suuri."

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
”Yleensä tilillä kannattaa pitää varalla vähintään 2–3 kuukauden puskuri, viiden kuukauden nettopalkkaa vastaava puskuri on jo melko suuri."

Tästä tulikin mieleen USA:n, tuon meitä paljon rikkaamman valtion väestön tilanne palkkatulojen ja säästöjen riittävyyden suhteen. Todella hämmentävän suuri osa elää palkkashekistä toiseen.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Montakohan henkeä tämä kattaisi - siis mitä tarvitsemme niin paljon olennaisemmin jo toissapäivänä on laajaa nuorta halpatyövoimaa liiallisesta säännöstelystä liberalisoiduille palvelualoille. Korkean tuottavuuden työvoiman tänne hoitaa lopulta ihan vaan kysyntä, mitä nyt sattumalta ei vain kauheasti ole, eikä sen volyymi ikinä tule olemaan kovin merkittävä tekijä tässä todella kriittisessä ja alati pahentuvassa demografisessa kriisissämme.

Niin, jos tulijan profiili on sellainen, että hänellä on hyvät edellytykset työllistyä ja toimia työelämässä, niin tervetuloa vain.
Mutta yksi huippuosaaja voi parhaassa tapauksessa tuottaa yksin miljoonia, kymmeniä miljoonia euroja tai enemmänkin euroja Suomen taloudelle. Tälläisistä henkilöistä se tuottavuuden kasvu ja vaurastuminen tulee.
 
ipaz

Jäsen
Tästä tulikin mieleen USA:n, tuon meitä paljon rikkaamman valtion väestön tilanne palkkatulojen ja säästöjen riittävyyden suhteen. Todella hämmentävän suuri osa elää palkkashekistä toiseen.
Jenkeissä eletään lähes täysin luotolla. Palkka kuluu sitten jo etukäteen tehtyjen hankintojen kuittaamiseen. Siellä kansantalous pyörii isommin ja nopeammin, mutta usein yksilö kävelee nuoralla ja jos siltä putoaa, niin isku on raju.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, jos tulijan profiili on sellainen, että hänellä on hyvät edellytykset työllistyä ja toimia työelämässä, niin tervetuloa vain.
Tästä emme ole mitenkään eri mieltä. Vastustin kyllä aikoinaan henkeen ja vereen sitä ilmeistä EK:n visiota, että maassa tulee olla tietty palkkatyöläisten luokka, jonka ansiotuloja subventoidaan tulonsiirroilla. Eikä se mikään ideaalinen tilanne olekaan - mutta tässä demografisessa kriisissä se on toimiva vaihtoehto: liberalisoidaan halpatyön sääntelyä, helpotetaan maahanmuuttoa ja subventoidaan tänne tulevaa demografiaa elvyttävää nuorta väestöä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

Merkittävä kauppa Ouralta. Olisi hienoa, jos sormus löytyisi monen muunkin NATO-maan sotilaan sormesta tulevaisuudessa.
Kolme ranskalaisille, ylimielisille herkkusuille.
Seitsemän briteille, suurta menneisyyttään vaaliville tiukkapipoille.
Yhdeksän amerikkalaisille, joiden nautinnon- ja mukavuudenhimo on kaikista kansoista suurin.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Yksi Virnuilevalle Ruhtinaalle Mäntyniemessään, maassa Suomen joka venäläisten saartama on. Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät räntään syöksee ja kaamokseen kahlitsee. Maassa Suomen, joka venäläisten saartama on.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Hienoja uutisia.
Mä uskon, että meillä ei vaan yritysmaailmassa ole tarpeeksi osaamista. Tottakai on poikkeuksia kuten peliala, laivojen rakentaminen, paperin valmistaminen jne., mutta ei vaan tarpeeksi. Eikä pääomiakaan ole tarpeeksi. Tuo on pitkän aikavälin kehityksen tulosta, jossa juuret löytynevät sieltä NL:n kaupasta.

Hallitus ei tuolle kauheasti voi, mutta jotain toki: Työnteko selvästi kannattavammaksi kuin työttömänä oleminen, niin tänne saadaan pätevämpiä työperäisiä maahanmuuttajia tuomaan osaamista mitä meillä ei ole. Yritystuet kokonaan tulevaisuuden aloille, eikä mitään kaljaristeilyjen tai turve-energian tukemista yms yms.
Teknistä osaamista on riittävästi. On tuotannollista osaamista myös.

Haasteena teollisuudessa on, että uusia tuotteita ja innovaatioita syntyy liian vähän. Koneisiin, kalustoon ja seiniin investoidaan suhteellisen paljon, mutta millä saataisiin kehitettyä uusia myytäviä tuotteita ja palveluita? Kasvatettua yrityksiä seuraavaan kokoluokkaan. Suomessa on 570 000 yritystä. Niistä 530 000 on 1-4 henkilöä työllistäviä. Millä saadaan ne kasvatettua 2-5 henkeä työllistäviksi?

Reilu 1% yrityksistä työllistää yli 20 henkilöä ja 93% tuon 1-4.

Minusta melko pysäyttävä tilasto.

Tuolla se mystinen talouskasvu piilee. Ei se vaadi mahdottomia, mutta ennakoitavuutta ja uskallusta lähteä yrittäjäksi ja työllistää. Osa päätyy vientiyrityksiksi, osa myymään palveluja niille. Siihen päälle ne, jotka myyvät palveluja niille työntekijöille.

Osaamisvajetta meillä on johtamisessa ja myynnissä ainakin oman teollisuuskuplan sisällä. Ei uskalleta, kituutetaan niillä vanhoilla tuotteilla ja odotellaan. Rohkeutta puuttuu. Toisaalta myös ennakoitavuutta.
 
No siis pk-sektorin palkkaamisen riskin pienentäminen on aika tavalla se avain. Tämä sitten edellyttää monenlaista joustoa, eikä vähiten ay-liikkeen taholta, sekä myös sen hyväksymistä, että nämä muutokset saattavat alkuvaiheessa lisätä valtion menoja, mikä nyt tässä irrationaalisessa ilmapiirissä on about täysi anateema. Eikä joku EK, mahtava etujärjestö sinänsä, tule olemaan mitenkään erityisen innokas tässä suhteessa - sehän on puhtaasti suuryhtiöiden edustaja.
 
Viimeksi muokattu:

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voisitko vielä selittää, miten se tekee minun työnteostani kannattavampaa, että työttömyyskorvausta alennetaan?
Kysymys ei ollut minulle mutta aloin pohtia tätä.

Logiikka lienee se että kun kortistossa olevat ihmiset ovat nyt alistettu laskevaan tukitasoon, niin he ovat kärkkäämpiä hakemaan töitä.

Samaan aikaan kun hallitus heikentää myös sinun työsuhdeturvaasi esim tulevan potkulain ja takaisinottovelvoitteen poiston myötä, oletettavaa on että painat hommia enemmän ja paremmin kun pelkäät että sinut korvataan.
 
Ensisijaisesti kyse on siitä, että valtion menot pienenevät silloin kun menoja vähennetään.

Eräät, kuten minä, ovat kannattaneet valtion menojen vähentämistä jo pitkään, mutta vähän kuin Naton kanssa, niin massa herää asiaan siinä vaiheessa kun löysät on jo housuissa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Voisitko vielä selittää, miten se tekee minun työnteostani kannattavampaa, että työttömyyskorvausta alennetaan?

Ikävää vastata melko ilmeisiin trollauksiin, mutta siksi koska sinulle jää suhteessa enemmän käteen tuloja siitä, että teet työtä, kuin että lomailisit sosiaalietuuksien varassa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Hienoja uutisia.

Teknistä osaamista on riittävästi. On tuotannollista osaamista myös.

Haasteena teollisuudessa on, että uusia tuotteita ja innovaatioita syntyy liian vähän. Koneisiin, kalustoon ja seiniin investoidaan suhteellisen paljon, mutta millä saataisiin kehitettyä uusia myytäviä tuotteita ja palveluita? Kasvatettua yrityksiä seuraavaan kokoluokkaan. Suomessa on 570 000 yritystä. Niistä 530 000 on 1-4 henkilöä työllistäviä. Millä saadaan ne kasvatettua 2-5 henkeä työllistäviksi?

Reilu 1% yrityksistä työllistää yli 20 henkilöä ja 93% tuon 1-4.

Minusta melko pysäyttävä tilasto.

Tuolla se mystinen talouskasvu piilee. Ei se vaadi mahdottomia, mutta ennakoitavuutta ja uskallusta lähteä yrittäjäksi ja työllistää. Osa päätyy vientiyrityksiksi, osa myymään palveluja niille. Siihen päälle ne, jotka myyvät palveluja niille työntekijöille.

Osaamisvajetta meillä on johtamisessa ja myynnissä ainakin oman teollisuuskuplan sisällä. Ei uskalleta, kituutetaan niillä vanhoilla tuotteilla ja odotellaan. Rohkeutta puuttuu. Toisaalta myös ennakoitavuutta.
Hyvä kirjoitus kaikenkaikkiaan. Suomessa ei ole tarpeeksi pääomaa ja resursseja teollisuuden tarpeisiin. Tänne tarvitaan lisää resursseja ja rahaa, jotta uudet innovaatiot ja kehityskohteet eri sektoreilla saadaan toimimaan riittävän tehokkaasti ja kustannustehokkaasti aina tavaroiden valmistuksesta/palveluista asiakkaille saakka.

Meidän on osattava hyödyntää robotisaation ja automatisoinnin kaikki hyödyt tehokkaasti eri tuotannon vaiheessa niin teollisuudessa kuin muuallakin. Osataanko me käyttää tekoälyä tehokkaasti?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös