Suomen talous – absoluuttista totuutta etsimässä

  • 261 743
  • 2 448

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen mietiskellyt, että miksi keskustelussa talouden ongelmista, ei ole oikeastaan yhtään puututtu suomalaisten yritysjohtajien ammattitaitoon. Mutulla arvioiden tuntuu, että ainoita hyviä johtajia isoissa firmoissa on ollut Koneen tj. Työntekojöitä kyllä syyllistetään huonoista tuloksista jne, mutta kukaan ei puhu näistä Nokian, Soneran jne "huippujohtajista" joiden ansiosta firmat tekee valtavia tappioita.

Enkä nyt ollenkaan väitä että nämä sählärit olisi ainoita "syyllisiä" ongelmiin, mutta pitäisi näistäkin asioista puhua.
Nokian Kallasvuon, Elopin ja muun johdon kohdalla on ainakin puhuttu melko paljon.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ehkäpä se suurempi ongelma on siinä, että Suomi on yleensäkin liian riippuvainen muutaman suuryrityksen tuloksesta. Itseä hieman hirvittää se, että nytkin tämän yhteiskuntasopimuksen teossa ovat keskeisinä osapuolina EK ja Ay-liike. Jo ennestäänkin valtio on ollut ulkoistamassa työelämän päätöksentekoa liikaa näille osapuolille ja näiden hyväksi. Jos jotain oikeaa muutosta ja kasvua halutaan niin se tulee EK:n edustamien suuryritysten ulkopuolelta ja todennäköisesti myös astutaan Ay-liikkeen varpaille.

Eipä Suomen talouden alamäelle ole mitään yksittäistä syytä. Yhtenä suurena syynä on varmastikin tuo, että ollaan hirttäydytty liikaa monen suuren yrityksen menestyksen armoille, vielä kun juuri monet tällaiset isommat yritykset lähinnä vähentävät liiketoimintaansa Suomessa. Myöskin Suomen elinkeinorakenne on turhan kapea, eikä täältä löydy juurikaan kuluttajamarkkinoilla toimivia vientiyrityksiä vaan suuri osa tuotteita ovat toisille yrityksille tai julkisille sektorin tahoille toimitettavia investointihyödykkeitä. Suomalaiset yritykset ovat myös olleet huonoja myymään ja markkinoimaan tuotteitaan sekä kaupallistamaan keksintöjään. Myöskin digitalisaatiossa ollaan jääty jalkoihin.

Osaako muuten kukaan Ruotsissa, Saksassa tai Hollannissa asunut ja työskennellyt kertomaan miten käytännössä tuolla tuetaan osa-aikaista työskentelyä? Olen ymmärtänyt, että noissa maissa tehdään paljon enemmän osa-aikaista työtä ja sitä tuetaan eri tavoin, mutta mitään perustuloa noissa maissa ei taida kuitenkaan olla. Suomessakin töitä kyllä varmaan riittäisi työttömille enemmän, mutta monesti nuo työpaikat ovat sellaisia joissa viikoittainen työaika ei ole kuin sen 15-25h jolloin työntekijän ei ole välttämättä kannattavaa ottaa työtä vastaan tukien menettämisen pelossa. Myöskään työnantajalle ei ole kannattavaa palkata kokoaikaista työntekijää.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossapa yksi aika helvetin hyvä blogikirjoitus:

Laivakoti m/s Suukko: 25:n vuoden yrittäjyyden loppu.

Harvinaisen hyvä kirjoitus. Valtion lahjakkaasti harjoittama byrokratia jarruttaa etenkin pienyrittäjiä, joista voisi mahdollisesti myöhemmin syntyä suuryrityksiä ja Suomen talouden kannattelijoita. Millään pienillä ''Karin pyöräliikkeillä'' tätä Suomen taloutta ei kuitenkaan saada nousuun, ellei Pekka keksi uudenlaista pyörää joka myy myös ulkomaille.

Kaikki ylimääräiset avustukset ja lainat (Kreikan tapauksessa enemmänkin lahjoituksia) pitäisi laskea minimiin. Jos omakin vene vuotaa niin ei lähdetä ensin äyskäröimään naapurin venettä. Mitä jos ei olisi EU:n painostuksenkaan edessä suostuttu lainaamaan Kreikkaan rahaa, vaan olisi sijoitettu ne Kreikka miljardit Solidiumiin (valtion sijoitus yritys). Solidiumin kautta ne olisi voitu sijoittaa Suomalaisiin vaikeuksissa taisteleviin vienti yrityksiin, tai uusiin/pienempiin vientiyrityksiin joilla on potentiaalia kasvattaa vientiä. Vienti on kuitenkin paras raha mitä valtio voi saada. ''Karin pyöräliikkeiden'' voitot kun tuppaavat pyöriä Suomen sisällä tai päätyä osittain ulkomaille.

Ja älkää herranjumala lisätkö työaikaa työntekijöille, se mahdollistaisi jopa yritysten työntekijämäärän laskemisen jolloin entistä enemmän ihmisiä olisi työttömänä syömässä valtion tukia. Harvemmissa yrityksissä on myöskään merkittävästi lisää työtä jota voi tehdä, tästä johtuen niin pienet kuin isot yritykset päätyy YT-neuvotteluihin joissa irtisanotaan työntekijöitä.

Meillä ei ole öljyä kuten Saudi-Arabialla tai Norjalla, mutta miksi pitää ostaa kallista sähköä Venäjältä kun se voitaisi tehdä Suomessakin? Fennovoiman ja Olkiluodon ydinvoimaloiden valmistumisten jälkeenkään Suomi ei ole vielä omavarainen sähkössä. Lisää ydinvoimaloita ja Suomi voisi jopa myydä sähköä naapureille, Venäjän kanssa voisi tosin olla tiukka taistelu sähkön myynnissä.

Viherpiipertäjät lyövät ydinvoima hankkeisiin kapulaita rattaisiin, mutta eivät ymmärrä että jos sitä sähköä ei tehdä itse, se ostetaan kalliina ulkomailta, pyhällä hengellä kun ei vihreiden oopperatalotkaan säihky ja tuulivoima Suomessa on vitsi. Tällä hetkellä Suomalainen tuulivoima kattaa noin 1-2% Suomen sähkönkulutuksesta eli siinä ei paljoa auta vaikka Pekka Haavisto ja muut vihreät ottaisi tuulimyllyjä omaan pihaan tai vaikka pyörittäisi niitä käsillä poutasäällä.
 
Viimeksi muokattu:

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Joo. Peruslähtökohta tässä maassa on se, että kaikki yrittämiseen ja tienaamiseen viittava tehdään mahdollisimman hankalaksi ja ikäväksi. Jos selviät kaikista riskeistä ,hankaluuksista, vittuilusta ja byrokratiasta huolimatta kuitenkin vähän eteenpäin, eli palkkaat jopa useita(!) työntekijöitä jne, niin sitten et ehdi muuta tehdäkään kun vatvoa henkilöstö-,hallinto- ja lupa-asioita. Tai no, ehdit tietenkin koska olet töissä 24/7 ilman mitään taustaturvaa. Ihan backuppina kannattanee tarkistaa että juuri sun toimenkuvan firma voi toimia kiinteistössä jonka vuokrasit/ostit firmaa varten, koska muuten kukaan tai mikään ei takaa sitä, etteikö joku tarkastaja kävelisi tontille ja laittaisi firmaa kiinni koska naapuritonttien jengiä vituttaa. Jos sua tässä kusetettiin, niin oma moka, koska firma. No voihan tuostakin selvitä, teoriassa.

Sitten on tämä karu fakta, että jos uskallat yrittää, mutta et onnistu, olet yhteiskuntakelvoton luuseri lopun ikääsi. Mitään et voi tienata tai omistaa, koskaan. Epäonnistumalla yrittämisessä, joka muka on niin vitun jees, tuomitset itsesi lopuksi ikää varattomaksi ja luuseriksi. Jossain oli "uutinen" tässä lähipäivinä, että luottotiedottomat pakenee ulkomaille. En kyllä ihmettele, koska luottohäiriömerkinnällä varustettuna et saa asuntoa, et puhelinta, et nettiä ja pahimmassa tapauksessa työpaikkaa. Revi sitten siitä. Tai no, jotkut saa kun pappa betalar jne, mutta onhan tämä perseestä. Luotottajalla, verottajalla ja muilla julkisen puolen toimijoilla ei ole mitään vastuuta siitä, kuinka yrittäjän käy. Järjetöntä arvioverotusta, jäjrettömiä ulosotto- ja "oikeuskuluja" ja sitä rataa. Hetkessä 30k€ muuttuu ylipääsemättömäksi 70k€.ksi, ja jokainen joka yrittää tienata rehellisesti rahaa ja maksaa tollaiset vuosi vuodelta kasvavat velat luottotiedottomana luuserina, tietää että siitä ei nousta tässä maassa IKINÄ. Tai no joo, nouseehan jengi siitä ryhtymällä hämärähommiin ja veronkiertoon, mutta se onkin ainoa mahdollisuus päästä henkilökohtaisella tasolla edes jossain määrin kuiville. Laillisesti se ei onnistu.

Jokaisen yrittämistä harkitsevan kannattaa ottaa tämä REAALITODELLISUUS huomioon. Juhlapuheissa ja linjanvideoissa on sitten sitä itseään, ja voivotellaan kun ei jengi lähde yrittämään. Ei työttömyysturvaa, ei sairauspäivärahaa, ei sosiaaliturvaa, eivittuyhtäänmitään.

Joo, kevyt avautuminen tähän väliin :) Ja kyse ei ole omasta ongelmasta kuin osittain.

edittiä: Ja joo, tuollainen 70k on vielä "pikkurahaa", tuleehan sen hintaisia autoja vastaan kaupungilla keskimäärin minuutiin välein, mutta lähtökohdiltaan varattomalle tai epäsopivan taustan omaavalle sekin on ylipääsemätön kynnys. Että se tasa-arvoisesta hyvinvointiyhteiskunasta.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ay-liike tappaa tämän maan. Suurin osa kansasta ymmärtää että kusessa ollaan ja rajusti, Lyly ja Rinne sekä muut jäärät elävät vielä 70-luvulla ja kulli pystyssä haaveilevat yleislakosta tai vastaavasta.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ay-liike tappaa tämän maan. Suurin osa kansasta ymmärtää että kusessa ollaan ja rajusti, Lyly ja Rinne sekä muut jäärät elävät vielä 70-luvulla ja kulli pystyssä haaveilevat yleislakosta tai vastaavasta.

Osittain totta kyllä, mutta kyllähän yhteiskuntasopimuksessa mennään pääsääntöisesti ihan työnantajien haluamilla linjauksilla.
 
Ay-liike tappaa tämän maan. Suurin osa kansasta ymmärtää että kusessa ollaan ja rajusti, Lyly ja Rinne sekä muut jäärät elävät vielä 70-luvulla ja kulli pystyssä haaveilevat yleislakosta tai vastaavasta.
Ensimmäistä kertaa Kyynikon kanssa samaa mieltä. Toki vastapuoli eli EK on yhtälailla osa ihan samaa soppaa, joka on muuttunut kilpailuedusta riippakiveksi.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Osittain totta kyllä, mutta kyllähän yhteiskuntasopimuksessa mennään pääsääntöisesti ihan työnantajien haluamilla linjauksilla.

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Vaikka se itseänikin välillä vituttaa niin kyllä meidän kilpailukyky pitää saada kuntoon, muuten kellään ei ole duunia kohta. Mikä tässä vituttaa on se että liikaa joutuu taas työssäkäyvä, ja varsinkin yksityisen sektorin, tinkimään ja maksamaan lisää siitä ilosta että saa maksaa muutenkin maailman korkeimpia vetoja eri muodoissa.

Mutta nämä ay-jäärät eivät kyllä tajua suurta kuvaa. Montako työpaikkaa pitää vielä menettää ennenkuin myöntävät että saavutetuista eduista joudutaan tinkimään!?
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Mutta nämä ay-jäärät eivät kyllä tajua suurta kuvaa. Montako työpaikkaa pitää vielä menettää ennenkuin myöntävät että saavutetuista eduista joudutaan tinkimään!?

No ei niitä työpaikkoja luoda millään yhteiskuntasopimuksellakaan. Mutta kuten jotkut vaikuttajat sanovat, yhteiskuntasopimus ei ole se ainoa tie nousuun. Paljon muutakin on tehtävä, että hommat ei kuse kellään.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Yhteiskuntasopimus ei todellakaan riitä maan nostamiseksi jaloilleen, se on selvä. Itseasiassa olisi helvetisti tehtävää mutta tuskin toteutuu kovinkaan moni asia, paitsi että kaikenlaiset verot ja maksut nousee, se on varmaa se!
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ihmetyttää muuten myös tämä "asiantuntijoiden" mieletön määrä Suomessa. Joka päivä joku uusi nimi, asiantuntijan ominaisuudessa, tulee jostain esiin ja kertoo mitä pitäisi tehdä ja mikä on pielessä. Mistä niitä sikiää?
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ymmärrän kyllä niitä, jotka eivät ole halukkaita yhteiskuntasopimuksen aiheuttamiin muutoksiin, kun ei muuteta muita asioita, joita olisi tarpeellista muuttaa jopa enemmän.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ymmärrän kyllä niitä, jotka eivät ole halukkaita yhteiskuntasopimuksen aiheuttamiin muutoksiin, kun ei muuteta muita asioita, joita olisi tarpeellista muuttaa jopa enemmän.

Tutkimusten mukaan usea suomalainen ymmärtää taloudemme mätänevän tilan ja on valmis suuriinkin muutoksiin kunhan eivät koske itseään.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tutkimusten mukaan usea suomalainen ymmärtää taloudemme mätänevän tilan ja on valmis suuriinkin muutoksiin kunhan eivät koske itseään.

Mikäs tutkimus tämä tämmöinen sitten on? kenen tekemä ja mitä kysyttiin. Eikös se todellinen fakta mene kutakuinkin niin, että ns. kansa on valmis kantamaan kortensa homman pelastamiseksi, mutta ymmärtää, että nämä sanellut prosentit hyppyineen ja pomppuineen vie hommaa vaan entistä pahempaan kuseen ja siksi niitä vastustavat. Sanelu on perkeleen huono taktiikka neuvotella yhtään mistään, se vie vaan luottamuksen puolin toisin, jolloin homma kääntyy itseään vastaan lopulta. Ehkä insinööritieteissä ei opiskella tämmöisiä sitten. Mites sen sanoikaan Vonnegut: "Hänenkään erikoisalaansa eivät olleet ihmiset".
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Eiköhän Suomen ongelmat ole tällä hetkellä yliverotus (Kulutus laskussa) / Liian suuret lomat kunnallisella puolella ja eduskunnassa yms. / Valuutta ei taida olla toimiva / Sosiaalipuoli on liian raskas / YT-helppous / Saamattomat poliitikot./ ja ehkä oma favorit on tää saatanan byrokratia. Sääntökirjat "hiien helvettiin" ja aletaan vääntään niitä vähän alusta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin tuntuu, että tätä pakettia puretaan ihan täysin väärästä päästä. Voi olla, että allekirjoittanut on vähän tyhmäkin, mutta tietyt asiat eivät mene ymmärrykseen. Ainakin mediassa huomiota saa entistä enemmän se, että miten eläkeläisiltä lapsiperheiltä, työntekijöiltä ja yrittäjiltä saataisiin kannettua vielä entistä rahaa. Siis siltä porukalta, joka edes yrittää laittaa kortensa kekoon. Omaan ajatusmaailmaan iskisi paremmin se, että pakotetaan tai kannustetaan se toinen ääripää tekemään töitä. Toki lähtökohtaisesti työhön menemisen pitäisi olla oma halu, mutta systeemiä pitäisi muuttaa niin, että jossain vaiheessa, asteittain tietysti, olisi pakko ottaa lähestulkoon mikä työ tahansa vastaan. Aluksi saisi esim. muutaman kuukauden vapaasti etsiä töitä nykyisen muotoisella ansiosidonnaisella. Tämän jälkeen ansiosidonnaisuus jatkuisi, eli tietty toimeentulo taattaisiin, mutta töihin pitäisi mennä, eli ansiosidonnaisuus tarkoittaisi sitä, että palkka maksettaisiin tavallaan erotuksena näistä kahdesta palkasta. Rahaa ei saisi enää kotona istumalla. Siltä ääripäältä, joka ei töitä halua tehdä lainkaan, laitettasiin kaikkein ahtaimmalle. Voisi alkaa maahanmuuttotaustainen porukkakin miettimään, että onko se Suomi sittenkään se paras vaihtoehto: Töitä on pakko tehdä tai Suomesta ei saa euroakaan.

Itse olen valtionhallinnon alalla töissä ja mikäli sieltä pitäisi säästöjä alkaa saamaan, niin valtiolla on erittäin raskas johtamiskoneisto. Tällä tarkoitan sitä, että suorittavaan portaan ulkopuolelle kuuluvaa päällikköä ja "asiantuntijaa" on kohtuuttoman paljon ja silti se työmuurahainen on se, joka ensimmäisenä ovesta lähtee. Lisäksi myös suorittavassa portaassa on mukava "kellua" ilman minkäänlaista tulosvastuuta. Yksityisellä puolella nuori ja innovatiivinen työntekijä vie työhönsä leipiintyneen paikan, mutta valtion viroissa saa patsastella, kunhan ei nyt virka virhettä tee ja suurin piirtein selvin päin töihin saapuu. Sitten riittääkin, kun on fyysisesti paikalla ja aina se viimeksi taloon tullut lähtee ulos, vaikka olisi pätevämpi, kuin yksikään pitkään talossa ollut.

Tuossa yläpuolella linkitetyssä yrittäjän tarinassa on varmasti paljon totuutta, vaikka en yrittämäisestä paljon tiedä. Sen ymmärrän, että sähkömiehellä pitää olla asian mukainen koulutus jne., mutta turhan hankalaksi on yrittäminen tehty ja työn hinta saatu liian kalliiksi. Aivan turhalla sääntelyllä kaivetaan omaa kuoppaa. Yksi hyvä esimerkki tästä on alkoholipolitiikka. Koska poliitikot tajuavat esim. sen, että ei Viron viinarallia millään valvonnalla saada kuriin. Aivan karmea määrä verotuloja menee naapurimaahan, kun täällä istutaan sormi perseessä. Alkoholin ostaminen Virosta on laillista ja siihen ei voi viranomainen puuttua lainkaan. Ns. laittomaan maahantuontiin voi viranomainen jossain määrin puuttua, mutta se on sama, kuin Poliisi yrittäisi huomisesta alkaen puuttua kaikkiin yli 5 km/h tunnissa tapahtuviin ylinopeuksiin.

Mistäs muusta karsisin:

-Vuorotteluvapaa. Itse olin vuoden poissa töistä ja olisin saanut rahaa siitä, että istuin kotona. Käytin kuitenkin sen ajan opiskeluun. Olen melko varma, että on erittäin väärin käytetty, eli otetaan vv-rahat ja samalla tehdään pimeitä duuneja.

-Väärinkäytökset: Harmaa talous, sosiaalitukien väärinkäytökset. Panostaisin näihin sektoreihin.

-Lapsilisät on siinä mielessä mielenkiintoinen juttu, että imeisesti Virolaiset duunarit käyttävät tätä hyväkseen. Tästä ei ole faktaa, mutta ilmeisesti Suomessa työskentelevä Virolainen voi hakea lapsilisää Virossa asuville lapsilleen. Jos pitää paikkaansa, niin aivan käsittämätön juttu. Tässä juttua: http://kaijuhanihaavisto.puheenvuor...at-äitiyspäivärahat-sekä-lapsilisät-eu-maihin. Ja paljonko niitä Virolaisia duunareita sitten olikaan?

-Juttelin Virolaisen Poliisin kanssa ja sieltä tuli kovaa tekstiä Suomen vankilaoloista. Suomessa jopa on kannattavaa istua, kun vankilassa töitä tekemällä saa paremmin palkkaa, kun Virossa töitä tekemällä. Rangaistuksia ei voi koventaa, koska vankilat ovat jo täynnä ja vankeinhoidon ylläpitäminen kallista, mutta vankilaolosuhteita voi muokata. Etenkin taparikollisten rangaistuksien pitää tuntua. Lisäksi jatkuvasti pikkurikoksia tekevien henkilöiden tilanteelle pitää tehdä jotakin. Sakon muunto poistui, koska se tuli valtiolle kalliiksi, mutta joku uusi rangaistusmuoto pitää keksiä ja sellainen, että tuntuu. Maahanmuuttotaustaisilta taparikollisille maahantulokielto ja ainoa raha, joka annetaan on lento- tai laivalippu.

Niin karulta, kun se voi kuullostaa, mutta ensin pitää laittaa tämän maan asiat kuntoon ja sitten, jos eväitä on, niin auttaa muita. Suomi ei enää ole siinä asemassa, että rahaa voidaan lahjoittaa muualle ja mitä enemmän tänne tulee ihmisiä, joiden elämisen kustantaa se osa väestöstä, joka jo nyt on ahtaalla.

Pienistä palasista alkaisi rakentua. Ongelma Suomessa vain taitaa olla se, että kompromisseillä ei saavuteta haluttua tulosta. Venettä vedetään niin moneen suuntaan, että se ei mene oikein mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tutkimusten mukaan usea suomalainen ymmärtää taloudemme mätänevän tilan ja on valmis suuriinkin muutoksiin kunhan eivät koske itseään.

Tuo Taloustutkimuksen kysely yhteiskuntasopimuksesta oli kyllä niin lähellä nollatutkimusta kuin vain voi olla. Lopputulemana enemmistö vastaajista kannatti yhteiskuntasopimuksen nimeä mutta vastusti sitä, mitä se pitää sisällään.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotenkin tuntuu, että tätä pakettia puretaan ihan täysin väärästä päästä. Voi olla, että allekirjoittanut on vähän tyhmäkin, mutta tietyt asiat eivät mene ymmärrykseen. Ainakin mediassa huomiota saa entistä enemmän se, että miten eläkeläisiltä lapsiperheiltä, työntekijöiltä ja yrittäjiltä saataisiin kannettua vielä entistä rahaa. Siis siltä porukalta, joka edes yrittää laittaa kortensa kekoon. Omaan ajatusmaailmaan iskisi paremmin se, että pakotetaan tai kannustetaan se toinen ääripää tekemään töitä.

Varsin hyvää pohdintaa oli viestisi kokonaisuudessaan, mutta tähän alkuun heittäisin pientä kommenttia. Omaan ajatusmaailmaan sopii paremmin, että ei varsinaisesti pakoteta (kepin uhalla) vaan kannustettaisiin porkkanan avulla toista puolta kansasta tekemään töitä.

Tähän liittyen on aina vaan pakko ihmetellä opiskelijoiden ja Kelan välistä suhdetta. Miten se voi mennä niin, että ahkerien ja motivoituneiden opiskelijoiden on järkevää kieltäytyä töistä, jotta tulorajat eivät pauku. Eräs tuttuni oli töissä opintojen ohella viime vuonna ja opinnot etenivät oikein hyvin eli hän saavutti yli 60 opintopistettä sinä vuonna. Hän kuitenkin työskenteli opintojensa ohessa ja opintotukeen liittyvät tulorajat ylittyivät noin 100 eurolla. No, sen sijaan, että hänen olisi pitänyt maksaa tuo 100 euroa takaisin tai jokin osa siitä, piti hänen maksaa yhden kuukauden opintotuki joidenkin käsittelykulujen lisäksi. Tämä summa oli yhteensä 550 €. En vain kykene ymmärtämään tätä. Eri asia olisi, jos opinnot olisivat edenneet hitaasti töiden takia, mutta ei, ne etenivät oikein hyvin.

Siksi mieleeni juolahtikin eräs ehdotus. Ensinnäkin mitä hyötyä on siitä, että opintotuki on veronalaista tuloa? Ei mitään, mutta siinä saadaan kivasti työllistettyä ensin väkeä tuen maksamiseen ja sitten myöhemmin veroviranomaisille. Toisekseen, eikö opintotukea voisi myös sitoa jotenkin kannustavasti tulospalkkauksen tyyliin. Eli tietyn opintopisterajan ylittävät opiskelijat saisivat jokaisesta suorittamastaan opintopisteestä jonkin kannustavan korvauksen. Kansantaloudellisesti esimerkiksi 10 euron maksaminen jokaisesta 50 opintopisteen ylittävästä pisteestä ei olisi kovin kallista, mutta opiskelijoiden motivaatiota se voisi nostaa merkittävästi, sillä esim 200€ lisätulo lukuvuoden päätteeksi saattaisi olla yleensä pieniin tuloihin nähden hyvin motivoivaa. Nykyinen systeemi, kun lähinnä kannustaa ahkeriakin hieman menemään sieltä, missä aita on matalin, kun elämästä on hauskaa opiskelujen ohella yleensä nauttia jopa liikaakin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tähän liittyen on aina vaan pakko ihmetellä opiskelijoiden ja Kelan välistä suhdetta. Miten se voi mennä niin, että ahkerien ja motivoituneiden opiskelijoiden on järkevää kieltäytyä töistä, jotta tulorajat eivät pauku.

Näin yliopistotutkinnon kokonaan työn ohessa suorittaneena (ilman opintotuen nostamista) ihmettelen aina näitä puheita. Miksi yhteiskunnan tukia pitäisi jakaa ihmisille jotka muutenkin pärjäävät?

Minusta opintotuki voitaisiin muuttaa kokonaan lainaksi jonka takaisinmaksuaika riippuisi valmistumisen jälkeisestä tilanteesta.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin yliopistotutkinnon kokonaan työn ohessa suorittaneena (ilman opintotuen nostamista) ihmettelen aina näitä puheita. Miksi yhteiskunnan tukia pitäisi jakaa ihmisille jotka muutenkin pärjäävät?

Ihan hyvä huomio toisaalta, mutta veikkaanpa, että olet suorittanut tuon yliopistotutkinnon hieman aikuisemmalla iällä ja pohjalla sinulla oli jo jokin koulutus, jonka ansiosta sinulla oli tuo työpaikka. Olenko väärässä?

Nykyinen trendi on kuitenkin se, että olisi parempi saada aina nuorempia sisään yliopistoihin ja näillä harvemmin on mahdollisuuksia vakituiseen työhön, jonka ohella suorittaa tuo tutkinto. Siksi olisi hyvä kannustaa nopeampaan valmistumiseen, jotta yliopistossa ei turhaan tuhraannu aikaa, sillä kuten itsekin sanoit sen tutkinnon suorittaminen ei kaikilla aloilla ihan liikaa vaadi.
 

Baldrick

Jäsen
Toisekseen, eikö opintotukea voisi myös sitoa jotenkin kannustavasti tulospalkkauksen tyyliin.

Eri aloilla vaan on melko erilaiset rakenteet opintopisteiden kertymisessä. Joissakin opintosuunnitelmissa edetään tasaisen tappavasti ja toisissa taas alkuun kertyy vähemmän ja sitten loppupuolella tulee oikein rytinällä. Eli väittäisin, ettei yhtäläiset säännöt sovellu joka paikkaan tässä tapauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös