Tämä on hyvä nosto sikäli, että aikamoinen äänipotti on senkin kansanosan takana, jolle tuo kysymys on relevantti. Sekulaarille kansanosalle kysymys on ymmärrettävästi täysin absurdi.
Sdp:n presidenttiehdokkaan Jutta Urpilaisen kannatus oli ennakkoäänien laskemisen jälkeen vain 5,1 prosenttia. Silti hän pani vaalivalvojaisissaan jalalla koreaksi JVG:n tahtiin.
Ei meillä ollut Susannan kanssa minkäänlaisia rajoitteita. Vierekkäin nukuttiin, päät toisiamme päin kenossa. Niin no toisaalta olihan meillä kyllä turvavyöt päällä ja kummallakin edessä pöytä täynnä juomalaseja, että tosiaan oli siinä kyllä sellainen rajoite.
Jos sun taloyhtiön pj:ksi on kolme vaihtoehtoa; joku pikkutarkka pätijä, Lasse Sievinen ja sun paras kaveri. Alkutunnustelujen perusteella vaikuttaisi että pätijä voittaa Lasse Sievisen yhdellä äänellä. Äänestäisitkö silti sitä parasta kaveria joka on saamassa kaksi ääntä?
SDP:n joukkueen keski-ikä on sen verran korkea, että UTJ:n pitäisi käynnistää joukkueen nuorennus. Löytää yleisöön vetoavia uusia tähtiä kärkiketjuihin.
Se nuoriin ja joihinkin setämiehiin vedonnut kieltämättä valovoimainen henkilö ei riittänyt. Saa nähdä, miten nykyinen henkiseltä iältään kasikymppinen nuori pj pärjää.
Ei meillä ollut Susannan kanssa minkäänlaisia rajoitteita. Vierekkäin nukuttiin, päät toisiamme päin kenossa. Niin no toisaalta olihan meillä kyllä turvavyöt päällä ja kummallakin edessä pöytä täynnä juomalaseja, että tosiaan oli siinä kyllä sellainen rajoite.
Sdp:n presidenttiehdokkaan Jutta Urpilaisen kannatus oli ennakkoäänien laskemisen jälkeen vain 5,1 prosenttia. Silti hän pani vaalivalvojaisissaan jalalla koreaksi JVG:n tahtiin.
Jutta sai tästä minulta pointseja, ja kerrankin plus-merkkisiä. Jos oot paska tanssija, niin oo sit täysillä paska tanssija, äläkä siitä välitä. Hyvä Jutta!
Yle vain toteuttaa tehtäväänsä, seksuaalinen suuntautuminen on tosiasiallisesti kuitenkin osalle äänestäjistä merkittävä tekijä, ja näyttelee varmasti jonkinlaista roolia toisella kierroksella.
Miksei voisi? Ei se todennäköisin vaihtoehto ole, mutta edelleen: 1994 tilanne kääntyi _täysin_ kahdessa viikossa. Toki oli kolmen viikon väli siihen aikaan. Tässä on sellaista liikkuvaa äänestäjäkuntaa varsin paljon, josta ei pysty lainkaan sanomaan käyvätkö edes äänestämässä.
Jutta sai tästä minulta pointseja, ja kerrankin plus-merkkisiä. Jos oot paska tanssija, niin oo sit täysillä paska tanssija, äläkä siitä välitä. Hyvä Jutta!
Jos sun taloyhtiön pj:ksi on kolme vaihtoehtoa; joku pikkutarkka pätijä, Lasse Sievinen ja sun paras kaveri. Alkutunnustelujen perusteella vaikuttaisi että pätijä voittaa Lasse Sievisen yhdellä äänellä. Äänestäisitkö silti sitä parasta kaveria joka on saamassa kaksi ääntä?
Veikkaan, että ketään ei juuri kiinnosta. Tiedätkö yhdenkään toisen maan presidentin puolisosta mitään? Edes etunimeä? Itsellä tekisi ainakin tiukkaa, vaikka politiikkaa seuraankin.

Tuo nyt oli nolo ja päälleliimattu mediakikkayritys joka kosahti rumasti Jutan naamalle, mutta nuo keski-ikäiseltä, pikkasen känniseltä sedältä veljentyttären hääjuhlien tanssilattialta pöllityt muuvssit vaikutti aidoimmalta Jutalta mitä oon ikinä nähnyt.