Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 690 827
  • 6 686

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kuten totesin, kaikki eivät tunne/muista asiaa. Kuulut tähän joukkoon. Vuonna 2014 tamperelainen demarinuori Sanna Marin oli Antti Rinteen tukena kaatamassa SDP:n ensimmäistä naispuheenjohtajaa, Jutta Urpilaista, puolueen puheenjohtajan pestistä.

Nuoren Marinin mielestä Urpilainen oli liian markkinataloushenkinen ja ”blairilainen” oikeistodemari. Nyt Marin toimii itse Blairin instituutin neuvonantajana.
Olen kyllä lukenut asiasta. Ei tainnut tosiaan pitää Urpilaisen tavasta toimia. Mutta tuskinpa hän ei-kansanedustajana ketään on ollut syrjäyttämässä. Eiköhän siellä esim. Antti Rinteen ja Eero Heinäluoman sanat painanut paljon enemmän, kuten AY-johdon. Tuolla myös jutellaan että syrjäyttämistä oli junailemassa AY-johto.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen kyllä lukenut asiasta. Ei tainnut tosiaan pitää Urpilaisen tavasta toimia. Mutta tuskinpa hän ei-kansanedustajana ketään on ollut syrjäyttämässä.

Niin, jos kirjoitan että Urpilaisen tunnetuin tukija Marin oli mukana Urpilaisen syrjäyttämisessä, on M-ohjelman valkopesun aika ja sen mukaan Marin ei ollut mukana. Onhan faktojen kieltäminen tarvittaessa tyypillistä M-liikkeelle, mutta älyllisesti tällainen keskustelu ei itseäni innosta. Tässä vielä toinen kirjoitus aiheesta, joka tuo esille Marinin roolia:


Mitäs mieltä olet Urpilaisen mahdollisuuksista M-tuella? Täällä on tarjottu 15 prosenttia ja ylikin. Urpilainen kisaa minusta Halla-ahon kanssa sijoista muut ja sellaiset 8-10 prosenttia voi maksimissaan tulla. Koska demarit äänestävät Haavistoa kakkoselle, Urpilaisen äänimäärä saattaa jäädä myös alle 8 prosentin.
 
Viimeksi muokattu:

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Niin, jos kirjoitan että Urpilaisen tunnetuin tukija Marin oli mukana Urpilaisen syrjäyttämisessä, on M-ohjelman valkopesun aika ja sen mukaan Marin ei ollut mukana. Onhan faktojen kieltäminen tarvittaessa tyypillistä M-liikkeelle, mutta älyllisesti tällainen keskustelu ei itseäni innosta.
Edelleenkin tämä on voinut olla täysin AY-johdon jyräämä uudistus ja muutaman merkityksellisen ministerin. Miten Marin on ei-kansanedustajana sitten ollut merkityksellisesti kaatamassa Urpilaista, vaikka ei hänen tavastaan pitänytkään toimia. Toki pyrki tuolloin SDP:n varaanpuheenjohtajaksi. Antoi yhden äänen Rinteen puolesta, joten kaatoi Urpilaisen. Onko muuten varmaa, että antoi äänen Rinteen puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Edelleenkin tämä on voinut olla täysin AY-johdon jyräämä uudistus ja muutaman merkityksellisen ministerin. Miten Marin on ei-kansandustajana sitten ollut merkityksellisesti kaatamassa Urpilaista, vaikka ei hänen tavastaan pitänytkään toimia. Toki pyrki tuolloin SDP:n varaanpuheenjohtajaksi. Antoi yhden äänen Rinteen puolesta, joten kaatoi Urpilaisen. Onko muuten varmaa, että antoi äänen Rinteen puolesta.

Pystytkö vastaamaan Urpilaisen äänimäärän prosenttiosuutta käsittelevään kysymykseen? Kyse on presidentinvaaleista ja enemmän M-jutuista voit jauhaa vaikka hänen omassa ketjussaan?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Niin, jos kirjoitan että Urpilaisen tunnetuin tukija Marin oli mukana Urpilaisen syrjäyttämisessä, on M-ohjelman valkopesun aika ja sen mukaan Marin ei ollut mukana. Onhan faktojen kieltäminen tarvittaessa tyypillistä M-liikkeelle, mutta älyllisesti tällainen keskustelu ei itseäni innosta. Tässä vielä toinen kirjoitus aiheesta, joka tuo esille Marinin roolia:

Tässäkin uutisessa puhutaan, että AY-johto jyräsi Antti Rinteen valtaan. Mutta kun Marin..
Edelleenkin olen sitä mieltä, että tämä on AY-johdon ja muutaman ministerin ajama juttu. Ehkä Marin sitten ei-kansanedustajana ja varapuheenjohtajaksi pyrkijänä jyräsi Urpilaisen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässäkin uutisessa puhutaan, että AY-johto jyräsi Antti Rinteen valtaan. Mutta kun Marin..

Ja kerrotaan, miten Marin kiilasi mukaan. Juuri tällaista tukea Rinne tarvitsikin, sillä ay-pomojen operaatio näytti ikävästi demariäijien kampanjalta. Marin pääsi nuorena naisena selvästi paremmin esiin Rinteen SDP:ssä kuin jos puheenjohtajana olisi jatkanut Urpilainen. Rinteen SDP:ssä Marinin ministerin paikka oli käytännössä selvä.

En ole kirjoittanut Marinin olleen operaatiossa sen merkittävä henkilö kuten olkiukkosi väittää. Nuoren naisen tukea ikääntyvät miespuoliset ay-juntat kuitenkin tarvitsivat ja Marin sitä antoi. Oma etu varmaan päällimmäisenä mielessä.

Ehditkö jo miettiä vastaustasi Urpilaisen prosentteihin? Jospa jatkaisimme siitä? Onko arvioni osuva vai näetkö, että M-tuki ehkä osaltaan vie Urpilaisen 15 prosenttiin kuten täällä on muistaakseni veikkailtu?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toden totta mielenkiintoista nähdä, millaiseksi pöhinä muodostuu jahka demarivankkurit lähtevät toden teolla liikkeelle. Urpilaisen kampanjahan on ehdokkaista kallein, joten jotain näyttävää lienee luvassa.

Vaikka itse olenkin puoluekannaltani sitoutumaton, voin taustastani kertoa sen verran, että olen lapsena ollut vanhempien mukana mm. Esko Ahon vaalijuhlassa Espoossa silloisella LänsiAuto-Areenalla vuonna 2000 ja muistan huuman olleen melkoinen kun hallillinen keskustalaisia kokoontui. Presidentinvaalissa on omalla tavallaan jotain kiehtovaa.

Huomioiden politiikan ulkopuolisten julkisuuden henkilöiden nykyään karttavan Suomen senioripuoluetta, en ihmettelisi vaikka puolue pyrkisi saamaan Sanna Marinin kampanjoimaan enemmänkin. Marinhan täyttää vaikka Nokia Arenan.
 

Analyzer

Jäsen
On kyllä jotenkin todella vaikea löytää itselle hyvää ehdokasta. Olen jo ennen ehdokaskattauksen varmistumista sanonut täälläkin, että toivoisin Urpilaisen olevan ehdolla ja että voisin äänestää jopa näin oikeistolaisena häntä näissä vaaleissa. Nyt kun kampanja on avattu, niin jotenkin ne valitut painotukset ja toisaalta tietty uskottavuuden puute puolustus - ja turvallisuuspolitiikan sektorilta häiritsevät. Ehkä aika on nyt kuitenkin väärä Urpilaisen presidenttiydelle.

Aaltola vaikutti hetken oikein lupaavalta, kunnes paljastui aivan tyhjäksi kuoreksi. Nyt sitä jo naureskelee itselleenkin, että miten on edes voinut kuvitella äänestävänsä häntä.

Stubbissa olisi periaatteessa kaikki kohdallaan, mutta hänhän on itse neljällä pointillaan alleviivannut miksi hänen paikkansa ei ole presidenttinä. Kerrataanpa vielä ne virheet:
1.Viisumivapaudet ajaminen venäläisille
2. Nord Stream -kaasuputken hyväksyminen ja sen ärhäkkä puolustaminen
3. Rosatomin ottaminen osaksi Fennovoiman ydinvoimalahanketta. Vastustaneiden leimaaminen russofobeiksi.
4. Ei edistänyt hallituksessa ollessaan NATO-jäsenyyttä. Tämän on mielestäni se lievin(vaikka Stubbin itsensä mielestä se pahin), koska ilmapiiri ei ollut sellainen että sille olisi ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Suurimpana syynä istuva presidentti.
Galluppien perusteella kansa on joko huonomuistista tai anteeksiantavaa sorttia.

Halla-ahon ottaisin näistä mieluiten hoitamaan ulkopolitiikkaa, mutta hänellä ei ole muita presidentillisiä ominaisuuksia. Presidenttinäkin varmaan vittuilisi ja provoilisi puolelle kansasta.

Ehkä se päätös tästä vielä kristallisoituu.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Pystytkö vastaamaan Urpilaisen äänimäärän prosenttiosuutta käsittelevään kysymykseen? Kyse on presidentinvaaleista ja enemmän M-jutuista voit jauhaa vaikka hänen omassa ketjussaan?
Sinä maailman kaikista ihmisistä kehtaat sanoa noin.
Mä häpeän, MÄ HÄPEÄN!!
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Olen näköjään siirtynyt vähän vasemmalle aikaisempien vaalikoneiden tuloksista. Liittynee nyt Suomea hallitsevaan oikeistokonservatismiin.
 

Liitteet

  • Screenshot 2023-12-04 at 11.20.31.png
    Screenshot 2023-12-04 at 11.20.31.png
    56,8 KB · kertaa luettu: 237

ijuka

Jäsen
Joo-o, "Sori siitä"-Stubbin ja Caruna-kauppaaja Haaviston väliltäkö se valinta pitäisi sitten tehdä? Mikähän siinä on, että vaikka oli 12 vuotta aikaa Saulin ollessa presidenttinä valmistella oikein hyviä ehdokkaita, niin tätä parempia ei löytynyt? Molemmat ovat historiansa puolesta riski Suomen hyvinvoinnille, varsinkin Haavisto.

Kaipa sitten voi ajatella siltä kantilta, että sentään Stub on urheilullinen ja osaa monia kieliä, joten siltä kannalta hyvä esikuva Suomalaisille lapsille, ja ehkä auttaa Suomen arvostuksessa ulkomailla. Mutta aika kapoiset kriteerit olisivat sitten häntä äänestäessä. Mieluummin äänestäisin presidenttiä ihan poliittisten meriittien pohjalta, ja molemmilla ne ovat omalla mittapuulla aika reippaasti pakkasen puolella.

On yllättävää, ettei esim. SPD:ltä saatu vartaanotettavaa ehdokasta. Urpilainen on täysin menneen talven lumia, ja SDP on nousussa, joten heillä luulisi olevan momentumia. Ja se, ettei Keskustalta löydy ketään harmaatakin harmaampaa Rehniä haastamaan.

Niinistön jälkeen tästä on kyllä tulossa taas täydellinen pannukakku. Toivottavasti on sentään parempi kuin Halonen, kuka tahansa onkin.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo-o, "Sori siitä"-Stubbin ja Caruna-kauppaaja Haaviston väliltäkö se valinta pitäisi sitten tehdä? Mikähän siinä on, että vaikka oli 12 vuotta aikaa Saulin ollessa presidenttinä valmistella oikein hyviä ehdokkaita, niin tätä parempia ei löytynyt? Molemmat ovat historiansa puolesta riski Suomen hyvinvoinnille, varsinkin Haavisto.

Kaipa sitten voi ajatella siltä kantilta, että sentään Stub on urheilullinen ja osaa monia kieliä, joten siltä kannalta hyvä esikuva Suomalaisille lapsille, ja ehkä auttaa Suomen arvostuksessa ulkomailla. Mutta aika kapoiset kriteerit olisivat sitten häntä äänestäessä. Mieluummin äänestäisin presidenttiä ihan poliittisten meriittien pohjalta, ja molemmilla ne ovat omalla mittapuulla aika reippaasti pakkasen puolella.

On yllättävää, ettei esim. SPD:ltä saatu vartaanotettavaa ehdokasta. Urpilainen on täysin menneen talven lumia, ja SDP on nousussa, joten heillä luulisi olevan momentumia. Ja se, ettei Keskustalta löydy ketään harmaatakin harmaampaa Rehniä haastamaan.

Niinistön jälkeen tästä on kyllä tulossa taas täydellinen pannukakku. Toivottavasti on sentään parempi kuin Halonen, kuka tahansa onkin.
Kenen olisi pitänyt lähteä ehdolle?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tein Iltalehden vaalikoneen. Urpilainen 85%, Stubb ja Andersson 75% sekä Rehn ja Haavisto 74%. Essayah viimeisenä 49%.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kolme vaalikonetta (HS, MTV, Iltalehti) tehty ja kahdessa Hjallis ykkösenä ja Aaltola kakkosena. Kolmannessa toisinpäin. Ei nyt ääni kuitenkaan lähde HH:lle.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Stubbia tarjoaisi vaalikoneet mutta sen naama vituttaa mua. Eikä pohjoismaisesta neuvostosta lauotut vittu mitä paskaa jutut auta tykkäämään miehestä. Taitaa kuitenkin olla vähiten huono vaihtoehto.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa lähtökohtaisesti jonkinlaiset, osalla hyvin pienet, mahdollisuudet tulla valituksi ovat Stubbin ja Haaviston ohella Rehnillä ja Urpilaisella. Presidentin tehtävänkuva huomioiden jokainen heistä on aivan kelpo ehdokas, jonka kohdalla ei liiaksi tarvitse hampaita kiristellä.

Muuten ihan samaa mieltä, mutta Haavistolle sanon ehdottoman ein. Omista valehteluistaan huolimatta track recordiltaan huomattavasti punaisempi ehdokas kuin Urpilainen. Lisäksi vielä Al-Hol -episodi, joka olisi jokaisessa sivistyneessä euroopalaisessa valtiossa johtanut vääjäämättä ministerin eroon ja poliittisen uran loppuun.

Jutta Urpilaisen kampanja-avaus oli aivan karmeata vasemmistojargonia, mutta luotan siihen, että kyse on enemmän vaalitaktiikasta eli yrityksestä kerätä vasemmiston ääniä riittävästi toiselle kierrokselle, jossa sitten voi reivata linjaa hieman enemmän kohti main streamiä ja realismia. Eli ei Juttakaan nyt suoranainen katastrofi olisi presidenttinä.
 

vimpa

Jäsen
Nyt bannin päätyttyä voin laittaa tänne oman IL vaalikonetulokseni, joka saattaa asettaa minut ainokaisen kummajaisen osaan: Ykkösenä Essayah 83%! Toisessa päässä Li 42% ja Pekka 51%.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt bannin päätyttyä voin laittaa tänne oman IL vaalikonetulokseni, joka saattaa asettaa minut ainokaisen kummajaisen osaan: Ykkösenä Essayah 83%! Toisessa päässä Li 42% ja Pekka 51%.

Itse tein myös IL koneen.

My God, itsellä ykkösenä myös Essayah, kakkosena Harkimo ja kolmos sijan nappaa Halla-aho. Pohjalla Anderson ja Urpilainen siinä edellä, kaulan mitalla
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
IL:n vaalikone tarjosi kärkeen Haaviston ja kakkoseksi Stubbin. Ei yllättänyt. Vielä vähemmän yllätti se, että toisessa päässä olivat Halla-aho ja pahnan pohjimmaisena Essayah.
 

ijuka

Jäsen
Kenen olisi pitänyt lähteä ehdolle?
Jonkun, joka vastusti valtion omistuksien myymistä pilkkahintaan, joka ei kannattanut Venäläistä ydinvoimalahanketta, joka ei ollut ajamassa Venäläisiä kaasuputkia, ja joka ei olisi siirtynyt kivihiilivoimaloista ja vesivoimaloista tuulivoimaan ilman kunnollista siirtymäaikaa(johtaen tuontienergiariippuvaisuuteen), ja joka ei olisi ajanut kaikkea maahanmuuttoa suurkaupunkeihin, nostaen näiden paikkojen asuntojen hinnat pilviin.

Eli todennäköisesti, ei kukaan nykyisistä poliitikoista, koska Suomen politiikassa ei ikinä katsota vuotta-kahta pidemmälle.

Mutta olisi hyvä jos sentään voisi valita joidenkin sellaisten varteenotettavien ehdokkaiden välillä, jotka eivät olisi olleet aktiivisesti Suomea tuhoamassa. Jo se olisi jotain.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iltalehden vaalikoneessa kaikki oikeiston ehdokkaat kuuden prosentin sisällä Rehniä lukuunottamatta. Sekä Hesarin ja Iltalehden vaalikoneissa olen ollut aivan oikealla ja liberaali-konservatiivi akselilla keskellä. Aaltola oli ykkönen, mutta en taida hänelle ääntä antaa. HEH.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jutta Urpilaisen kampanja-avaus oli aivan karmeata vasemmistojargonia, mutta luotan siihen, että kyse on enemmän vaalitaktiikasta eli yrityksestä kerätä vasemmiston ääniä riittävästi toiselle kierrokselle, jossa sitten voi reivata linjaa hieman enemmän kohti main streamiä ja realismia. Eli ei Juttakaan nyt suoranainen katastrofi olisi presidenttinä.
Eikä pelkästään vasemmistojargonia, hänen suhteensa Venäjään on hyvin epäilyttävä. Hän pyrkii kaikin tavoin lieventämään suomalaisten asenteita venäläisiin ja mikä pahinta, hän tuntuu olevan aivan liian halukas näkemään rauhanmahdollisuuksia Ukrainan sotaan. Joko kyseessä on brysseliläinen kyynisyys tai sitten hänellä on oma politrukki ojassa. Esimerkiksi ihmisoikeuksia korostavalla Li Anderssonilla ei vaikuta olevan mitään salaista rakkaussuhdetta Venäjään, mutta Urpilainen tuntuu kovasti haikailevan entisiä yhteistyön aikoja.

Ennen sotaa monet poliitikot lausuivat kaikenlaista, mutta tätä lausumaa en kovin hyvällä katso: "En näe mitään perusteita siihen Nato-intoiluun, jota ehkä nyt sitten Ukrainan verukkeellakin halutaan Suomessa jälleen nähdä", sanoi Urpilainen huhtikuun lopulla 2014. Urpilainen on oikeistolaismaineestaan huolimatta turvallisuuspoliittinen riskitekijä. Suomella ei ole mitään tekemistä natsi-Venäjän kanssa ennen regiimin vaihtoa. Venäjä on sodassa koko länsimaailmaa vastaan, jolloin voiman osoittaminen on ainoa legitiimi toimintapa Venäjää kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös