Suomen presidentinvaali 2024

  • 649 766
  • 6 695

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Jotenkin noloa että Essayah ainoana nosti kätensä siinä alussa, sille että hallituksen leikkaukset lisäävät suomalaisten hyvinvointia. Kertoo hyvin miten ihminen ei osaa ottaa eroa nykyisen roolinsa, ja roolinsa johon haluaisi välillä.
 
Suosikkijoukkue
Ranskan välieräjoukkue 1995, Leijonat 1988
Mutta toki, kun kyseessä on YLE, niin on toki aika selkeää, että mikä tässä on taka-ajatuksena. Omasta mielestäni YLE on kuitenkin hieman eri asemassa kuin esim. ilta-sanomat. Ilta-sanomat on puhtaasti porvarillinen, mutta sitäpä ei valtio yli puoluerajojen tuekaan. YLE on valtion rahoittama, joten heidän tulisi olla puolueettomia ja objektiivisia.
Oletko selvinpäin??
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Puhuttaisko tästä maahanmuutosta ollenkaan, jos persut ei ois myllyttänyt tätä vuosia?
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Mitäs sitten, jos kukaan noista kolmesta tai neljästä ei saa yli 50% annetuista äänistä?
Mitätöinti tai arpa. Samoin jos tämän kierroksen 2 parasta ei saa yhteensä yli 50%, tulisi vaalit mitätöidä tai tulos arpoa koska suurin osa suomalaisista ei näitä sinne halunnut?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen olisi syytä yhtä lailla nähdä maahanmuutto Afrikasta myös mahdollisuutena. Laillisia väyliä työteliäille osaajille.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Se on ihan sama mitä Yle tekee, tietyt piirit eivät niitä syytöksiä ole koskaan hälventämässä.

Mielestäni aivan perusteltua ottaa viikon kolmantena tenttinä tällainen näkökulma. Muuten vaan toistellaan samoja asioita mitä Hesarin ja Maikkarin tentissä toisteltiin.
Joo, ekoja tenttejäänkö jotkut katselee? Sisäpolitiikkakin ollut pöydällä ihan aina.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Aaltolan Mika on kyllä komea jäbä, tulee joku Clark Kent mieleen. Stubb tuo peliin mukaan hamsterin tai jonkun sellaisen jyrsijän. Li'n huulipuna on makuuni liian räikeän punainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös