Mainos

Suomen postiko palvelulaitos?

  • 36 610
  • 300

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Posti on "päättänyt" ettei jaa postia kuin osana päivistä tänne maalle. No tiistainhan ne skippasi jo ajat sitten ja torstaisin ei ole tullut postia pitkään aikaan. Ehkä joulun alla joulukortteja jos silloinkaan. Eli olemme jo tottuneet että postia tulee ma, ke, pe. No mutta nyt posti "päättänyt" että joka toinen viikko postia jaetaan ma,ke,pe ja joka toinen viikko ti,to. Enpä tiedä, olisivat voineet jatkaa vanhaan malliin...
Täällä kaupungissa tuo on ollut käytäntö jo jonkin aikaa. Ei ole vaikuttanut omaan elämään varmaan lainkaan.
 
Outsider

Jäsen
Täällä kaupungissa tuo on ollut käytäntö jo jonkin aikaa. Ei ole vaikuttanut omaan elämään varmaan lainkaan.

Mun elämään vaikutti sen verran, että Urheilulehden tilauksen sai lopettaa, kun lehteä tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikea jakaa edes ilmestymisviikolla, päivästä puhumattakaan. Lehden julkaisuakin aikaistettiin tästä syystä päivällä, mutta ei auttanut sekään aina. Hyvin voisi vaikka lopettaa koko laitoksen.
 
Undrafted

Jäsen
Postin hommat omalta kohdalta muuten toimineet hyvin, mutta en ymmärrä miten logistiikkafirma ei osaa ennustaa koska paketti on perillä. Amazonilta tilattaessa Amazon kertoo arvioidun toimituspäivän jo ennen kun tavara lähtee liikkeelle. Amazon osuu vielä varins hyvin oikeaan. Posti ei kykene ennustamaan edes saatuaan paketin Liettuessa haltuunsa. Postilta tulee viesti "Olet saamassa paketin. Tuodaanko kotiin vai viedäänkö noutopisteelle. Arvioitu saapumispäivä ylihuomenna." Tarkemmista tiedoista näkee, ettei paketti ole edes Postin hallussa ja aiemmista kokemuksista tietää, että Liettuasta menee kolmisen päivää, että paketti perillä. Saatuaan paketin Posti voi vielä ennustaa huomista, vaikka taas vankka tieto, ettei paketti päivässä ehdi Vantaalle ja tule lajiteltua kuljetukseen.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Kysyin broidilta tuliko mökille tarvike; vastaus oli ”Jos Posti on kuljettava taho ja asia on varmistettu kahteen kertaan…. arvaapa tuliko?”
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas "palvelua" tarjosi Posti. Kaksi levypakettia toimituksessa tänään, toinen tuli nätisti kotiin, mutta toisen kohdalla kävikin niin että "vastaanottajan luona on ollut este, jonka vuoksi lähetystä ei ole voitu toimittaa" ja se pitää sitten jostain Elielinaukiolta lähteä hakemaan. Saatanan tunarit!
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@obi-wan tietää ainakin pakettipuolen asioista, mutta mahtaako hän tai joku muu tietää kirjepostin lajittelusta?

Meillä on töissä käytetty aiemmin Priority-kuoria, mutta kun ykkös- ja kakkosluokkaa ei käsittääkseni enää ole olemassakaan, niin mahtaako Priority- ja Economy-luokillakaan oikeasti olla mitään käytännön merkitystä kulkunopeuden suhteen?

Lisäksi meillä lähtee yleensä kuorissa pelkän paperin sijasta pientä tavaraa ja osoitteet on käsinkirjoitettuja. Eli oletan, että eivät mene automaattiseen koneelliseen lajitteluun.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Voi olla, että olen väärässä mutta yrityspuolella on perus-, pika- ja kirjattu kirje. Eli tuo kuori ei tuota mitään lisäarvoa. Ja pikakin on sitten seurattava versio.

Yleisesti, tavaran lähettäminen kuoressa on turvallisempaa käsin kirjoitetuilla osoitteilla. Tiedän koruliikkeitä jotka siirtyivät yrityskuorista perusmalliin, itsekirjoitettuna ja hävikki laski murto-osaan :D
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Nyt on kyllä taas kylmää kyytiä maaseudulle, maakunnille ja muutenkin jo vaikeuksissa olevalle painoalalle:

Tuohan tarkoittaa käytännössä Postisen ja kaiken sen välissä olevan mainospostin jakelun lopettamista. Ja tarkoittaa myös samalla sitä, että mainoseurot siirtyy entistä enemmän näiden jo nyt maailmaa hallitsevien digijättien taskuihin. Suuriin kaupunkeihin löytyy kyllä vielä paperilehdille ja -esitteillekin jakelijat, mutta harvempaan asutuille seuduille kiinnostuneita ei tule olemaan vaan suurimpien kaupunkien ulkopuolinen Suomi jää käytännössä digitaalisen mainonnan varaan.

Painoalalle vaikutukset tulevat todennäköisesti olemaan myös aika massiiviset. Koneita ja painoja on mennyt kiinni kiihtyvään tahtiin ja tämä tulee olemaan monelle se viimeinen kuolinisku.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilasin alkukuusta eräältä verkkosivulta paketin, joka saapui kuutisen päivää myöhemmin tänne kohdekaupunkiin. Ihmettelin siinä pari päivää (helatorstai sattui väliin) kun seurannan mukaan paketti ei löydä tietään noutopisteeseen sitten millään, jolloin otin yhteyttä asiakaspalveluun. Siellä ne sitten selvitteli aikansa niin selvisi että paketti oli päätynyt väärään noutopisteeseen. Lähtivät siirtämään pakettia oikeaan noutopisteeseen jolloin paketti hävisi uudelleen ja nyt sitä ei löydy ollenkaan. Vahvaa suorittamista. Hävittää nyt sama paketti kahteen otteeseen.

Nyt tässä väännetään postin kanssa ja lähettäjääkin otettu yhteyttä, mutta odottelen vielä vastausta.

Onko täällä kellään kokemusta hävinneestä paketista? Onko löytynyt myöhemmin ja jos, niin onko pitänyt itse tykitellä jatkuvasti asiakaspalvelua? Jos ei, niin onko saanut mitään ihmeempiä korvauksia?
 
Olisko käynyt klassiset, siirto vaatinut uudelleenlaputuksen ja siihen on napsahtanut väärät tiedot päälle.

Korvauspuoli menee muistaakseni lähettäjän kautta. Postilaissa taisi lukea, että lähetys on lähettäjän luovutukseen asti. Eli rekkula lähettäjälle, he rekkuloi Postia ja saavat ehkä jotain pientä takaisin.

KKV kertoo seuraavaa:

Kadonnut paketti

Voit tehdä huomautuksen kadonneesta paketista, jos kotimaan kuljetuksessa ollutta pakettia ei ole luovutettu 14 päivän kuluessa sovitun luovutusajan päättymisestä. Jos luovutusajankohtaa ei ole sovittu, katsotaan paketti kadonneeksi, jos sitä ei ole luovutettu 28 päivän sisällä siitä, kun tavara otettiin kuljetettavaksi.

Voit vaatia korvausta kadonneesta paketista tavaran arvon mukaan, kuitenkin enintään 20 euroa/kilo.

Tavaran arvon lisäksi voit vaati rahtia ja muita tavaran kuljetukseen liittyviä kuluja korvattavaksi.”

Viimeiseen osaan, välilliset kulut menee yhtä hyvin läpi kuin SaiPa kerää Liigassa pisteitä
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Posti jatkaa painetun sanan tuhoamista:

Posti on muutenkin kurittanut lehtiä jatkuvilla jakelun korotuksilla, mutta onhan tämä kuukauden siirtymäaika hintojen kaksinkertaistamiselle tai jopa nelinkertaistamiselle Postinkin skaalalla aika härskiä.
 
Johtajiston palkkoja voisi korottaa kunnolla tuon jälkeen!
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Posti jatkaa painetun sanan tuhoamista:

Posti on muutenkin kurittanut lehtiä jatkuvilla jakelun korotuksilla, mutta onhan tämä kuukauden siirtymäaika hintojen kaksinkertaistamiselle tai jopa nelinkertaistamiselle Postinkin skaalalla aika härskiä.
Posti antaa ymmärtää, että siirtykää digilehtiin.
Tilatkaa nyt vain Kiina-krääsää, kun se on se, mitä haluamme välittää.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@Tonny ei nyt ihan kadonnut paketti, mutta sanotaanko "seikkaileva".

Mutsi koetti lähettää aikanaan tädilleen paketia sellainen joka mahtuu ihan postiluukusta. Myönnetään heti alkuun, että haja-asutusalueella sijaitsevassa osoitteessa oli "numeroheitto". 43 piti olla 53.. No eipä mennyt perille, paketti meni ekan kerran aivan toiselle paikkakunnalle, linnuntietä n. 110 km päähän. Syy,posti oli itse tehnyt osoitteen muutoksen.
No eipä se mennyt uudestaan perille, koska se osote ei ollut 53, vaan se 43...
Vastaanottaja asunut ko. osoitteessa muutaman vuosikymmenen, et olettaisin hänen saaneen postia ennenkin. Siinä väärässä numerossa on heidän yrityksensä, jonne on varmaan hänenkin nimellä tullut postia...
Paketti tuli sitten lopulta takaisin mutsille ja minä toimitin sen vastaanottajan miehelle...

Tuonkin paketin seikkailun perään päästiin, kun vastaanottaja tiesi odottaa pakettia...

Joo,ymmärrän, että alunperin osoitteessa oli virhe, mutta ilmeisesti Postissa ei osata lukea. Jos paikkakunta on selvästi mainittu ja osoite ( tien nimi on siinä ) niin se ei vaan mene väärälle paikkakunnalle. Onhan se paketti ny jumalauta ollut jonkun elävän ihmisen käsissä, edes jossain vaiheessa.
Veikkaan, että se on voinut hyvinkin käydä siinä vastaanottajan postilaatikon vieressä siinä samassa autossa joka on jakanut postia ko. alueelle.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Posti antaa ymmärtää, että siirtykää digilehtiin.
Tilatkaa nyt vain Kiina-krääsää, kun se on se, mitä haluamme välittää.

Itse olen lopettanut painettujen lehtien tilaamisen. Osittain sen takia, että ne alkaa oleen jo osa, varsin kalliita. Se ei tietenkään ole postin syy.
Sanomalehteäkään ei ole pariin vuoteen tainnu tulla, kun lehden voi tosiaan lukea netistä ja uutiset eivät ole jo "vanhoja" kun lehti saapuu postiluukusta
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Harvemmin olen Postia moittinut mistään, mutta nyt pääsin kohteeksi mielenkiintoisessa kirjeen seikkailussa.

Sukunimeni on sellainen kiva yhdyssana, josta olen aina kuullut mitä oudompia versioita. Nyt postinjakaja keksi sujauttaa luukustani aivan eri nimiselle suunnatun kirjeen. Tai siis oli nimessämme samaa tuo ensimmäinen osa (eli olen vaikkapa Piipkorpi, niin kuoressa luki Piipjärvi). Jostain olivat keksineet kaivaa vielä osoitteeni ruotsiksi, ja tarra päälle. Harmi, että uuni oli päällä, olisin juossut perään ihmettelemään jakajan lukutaitoa. Huomasin, että osoitteeni alla oli jo yksi korjattu osoite, sillä kirje oli lähtenyt ulkomailta. No, teen hyvän teon ja vien tuon oikein Postin toimipisteeseen, kerron auttaneeni heitä hieman.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Posti vaihtoi nimeä. Uusi nimi on Posti. Nimenmuutoksen eteen on kuulemma tehty paljon töitä.

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Posti vaihtoi nimeä. Uusi nimi on Posti. Nimenmuutoksen eteen on kuulemma tehty paljon töitä.

Olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa seuraamassa, kun tuon uuden nimen eteen on tehty töitä. Paljon töitä.

Ei jeesus sentään, tietääkö tuo toimitusjohtaja itse ollenkaan, että teki itsestään juuri täyden pellen tuolla lausunnollaan?
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olis kyllä kiva tietää, paljonko ne kaikki nimenmuutoksista aiheutuneet kulut on vuosien mittaan olleet. Postista taidettiin aikanaan lähteä ja nyt palataan Postiin.
 
Olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa seuraamassa, kun tuon uuden nimen eteen on tehty töitä. Paljon töitä.

Ei jeesus sentään, tietääkö tuo toimitusjohtaja itse ollenkaan, että teki itsestään juuri täyden pellen tuolla lausunnollaan?
Paljonhan tuo varmasti työtä vaatii. Kaikki materiaalit, jakeluautot, noutopisteet ja moni muu asia pitää päivittää uuteen ilmeeseen. Ei tuo kaikki tapahdu vain sormia napsauttamalla. Varsinkin kun asiakkaat ovat tottuneet vanhaan brändiin, niin sekin pitää prosessissa huomioida.

Tarkoitushakuinenhan tuo otsikko oli, kun Postin tytäryhtiöt ovat Ruotsissa ja Baltiassa toimineet eri nimen alla tähän asti. Siellä tuo muutos ne suuret työt vaatii.

Sivusta päässyt seuraamaan vastaavaa brändimuutosta, ja pirusti se vaatii aikaa, työtä ja suunnittelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös