Kirjoitusvirhe tuo on.
Pitää toivoa että uhri vie jutun loppuun asti ja tekee rikosilmoitukset muistakin mukana olleista. Vaikka lyönnin tekevä poliisi saikin jo tuomion, niin tuo poliisien keskinäinen vaikenemisen kulttuuri on todella kuvottavaa. Saavat edes vähän painetta, jos ei muuta rangaistusta saada.
Ihan sama mitä on tehnyt, niin poliisin tehtävänä ei ole toimia rangaistuksen antajana.
Vaikenemisen kulttuuri opitaan jo tarhassa, enkä nyt ota kantaa pelkkään väkivaltaan vaan siihen vaikenemisen kulttuuriin laajemmin. Kyllä se 5 -vuotiaskin jo tietää kovin hyvin miten tulee käymään tulevaisuudessa, jos kielit mitä se eskarilainen teki sulle ulkoilemisen aikana. Toimintamalli vain vahvistuu pitkin ikää varsinkin koulumaailmassa, kadulla kavereiden kanssa kulkiessa, armeijassa jne jne...
Malli on ihmisille opetettu ja opittu ja on niin syvällä ihmisessä, että ei se mitään poliisiksi tulemista vaadi. Tätä esiintyy aivan kaikissa ihmisryhmissä. Aivan meidän ylintä säädäntävaltaa käyttävää edustuslaitosta myöden. Ja myöskin niissä suvakkiryhmissä, oikeistopopulisteissa, kunnan teknisessä lautakunnassa, leikkaussalissa. Siis aivan kaikkialla. Tässä nyt vaan kaikki ovat kilpaa kilpeänsä kiillottamassa.
Ja ei, ei pidä ymmärtää väärin, että olisin puolustamassa videolla esiintyneiden rooleja millään tapaa. Päin vittuahan tuo meni. Minä ainakin henkilökohtaisesti pystyn tunnustamaan olevani mukana tässä oravanpyörässä, jossa piilotellaan toisen tekemisiä. Samaa kuvottavuutta se on siellä perheenkin sisällä vaikkapa avioparien kesken kaikenmaailman pahuuksia tehdessä. Lainsäätäjä on vielä viisaudessaan vahvistanut tätä kuvottavuutta suoden vapauden olla todistamatta puolisoaan vastaan.
Ja kyllä se vain on niin, että nykypäivänä poliisi niitä rangaistuksia jakelee. Sakko tuli että heilahti ja asia tuli lainvoimaiseksi lähes samalla kertaa, kun ei tuosta oikein irtikään pystynyt kiemurtelemaan mitenkään. Samat valitusoikeudet jäi kuin vaikkapa käräjäoikeuden päätöksestä, mutta sen verran noheva poliisimies oli vastapuolella, ettei oikein jäänyt mitään mistä valittaa.