Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 894 879
  • 11 821

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Seiskassa on juttu, jossa 19-vuotias koulukiusaaja hyökkää 18-vuotiaan, aiemmin yläkoulussa kiusaamansa miehen päälle vuosien jälkeen parkkipaikalla.

Koulukiusaaja hyökkää nuoremman miehen kimppuun takaapäin. Samalla hänen autossa odottavat toverinsa kuvaavat tilanteesta alistusvideota.

Kiusattu/hyökäytty kuitenkin vetää kiusaajaansa/hyökkääjää turpaan, aiheuttaa pysyviä vammoja ja maksaa kiusaajalle maltaita.

Onko tosiaan niin, että Suomessa, jos joku hyökkää päällesi, käytännössä et voi puolustautua, koska silloin on aina riski, että toiselle tulee vamma?

Ei käy tämä tapaus ainakaan meikäläisen oikeustajun päälle. Voisi kuvitella, että jos joku hyökkää toisen päälle, niin silloin tavallaan ihan oikeutetusti menettäisi "oikeutensa korvauksiin". Varmaan perustellaan jollain liiallisella voimankäytöllä mutta tällaisessa tapauksessa sellaisella voisi pyyhkiä persettä.

Entä jos aikoo tappaa toisen mutta toinen vetääkin dunkkuun? Joutuuko taponkohde silloinkin maksamaan?

Jutussa on myös video koko tapahtumasarjasta.
Tää on kuningasesimerkki, miten sairas suomalainen oikeusjärjestelmä on.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
^ Surullinen tapaus. Oikeuslaitoksen tulkinnan mukaan vihreäpaitaisen kundin olisi kannattanut joko ottaa turpiinsa tai sitten vaihtoehtoisesti juosta karkuun.

Näinhän se on, vaikka ymmärrän täysin kiusatun reaktiota. Hänen olisi vain kannattanut niellä kiukkunsa ja lähteä pois. Tuollaisten räyhääjien kanssa täytyy toimia vain päättäväisesti ja vaikka noilla onkin tapana tulla naaman eteen vittuilemaan oikein kunnolla sekä tehostaa mölinäänsä tönimisellä ja potkuilla, kannattaa pitää päänsä kylmänä.
Siis hetkinen.

Poimin nämä kommentit. Ja ymmärrän teitä, mutta en voi allekirjoittaa näitä yleiseen oikeustajuun vedoten. Tärkeimmät detailit yksi vs. useampi ja siihen liittyvät muut vaihtoehdot.

Oikeuslaitos tai laki on ihan vitun mätä, koska se ei huomioi sitä, että yhden henkilön kimppuun hyökkää yksi ihminen, mutta uhkaa 5-6 hengen porukka. Milläs lähdet pois, jos selän kääntämällä voi tulla iskua tai vaikka puukkoa selkään, koska miten voit tietää siitä mitä tapahtuu, kun iso joukko ympäröi ja saattaa uhata sinua.

20k euron korvaus olisi varmaan ollut liki samalla viivalla, kun oli vetänyt yhden sellaisen iskun kiusaajaan, että olisi saanut tai ollut saamatta tuomion kuolemantuottamuksesta - se olisi voinut jonkun mielestä olla kiusaajalle ihan oikein - ja tuomio olisi voinut olla sama, eli sakkoja vaikka sitten se 20k, mutta luultavasti vähemmän.

Kuolemantuottamukseen muuten täytyy liittyä huolimattomuus. Tässä tapauksessa en näe huolimattomuutta, vaan jotain ihan muuta lievempää. Fiksuimmat saavat miettiä mitä se on ja kommentoida sen mukaan.
 
teppana

Kyllähän näissä tilanteissa toivoisi oikeuslaitoksella olevan mahdollista suurempaan kontekstin tarkasteluun ja tuomion kohtuullistamiseen. On totta, että useamman ihmisen porukalla tappelun aloittaminen yhtä vastaan (vaikka porukasta vain yksi osallistuisi) on täysin eri asia kuin 1 v 1. Paine ja pelko on ihan eri tasolla ja silloin pitäisi olla mahdollista tarkastella myös tuomiossa tätä.

Mehän emme tiedä varmuudella miltä tuosta uhrista on tuntunut (minusta tuo vihreäpaitainen kiusattu on uhri, ei aivovamman saanut idiootti), mutta jonkinlaista kompensaatiota pitäisi tulla tuollaisesta porukalla suoritetusta sakinhivutuksesta. Tai tässä tapauksessa yrityksestä. Tuo kaveriporukka olisi voinut lopettaa tuon tappelun milloin vaan. Sen sijaan että päättivät suojella uhria (tai kaveriaan) he päättivät kuvata toimintaa ja seurata vierestä. Minusta kaverit voisivat maksaa aivovammaiselle toopelle korvauksista leijonanosan.

Jotenkin tuntuu niin väärältä, että ihminen joka on kärsinyt porukan kiusaamisesta nuoruutensa, vielä aikuisenakin joutuu kokea ihan älytöntä ja raakaa väkivaltaa saman jengin osalta. Ja kun vihdoin ja viimein antaa takaisin (tilanteessa jota ei ole aloittanut ja josta poistuminen ei olekaan ihan helpoin juttu) niin tuomio tulee. Eikä tuo kaveriporukka saa mitään.

Näin aamutuimaan teppanan mielessä pyörii, että toivottavasti tuo kaveriporukka osaa edes hävetä tekojaan. Väkivaltaa en käytä enkä siihen usko, mutta tuollaisille pelleille en kyllä toivo muuta kuin väärään aikaan suojatielle kävelyä.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

ijuka

Jäsen
Eihän tuossa ole kahta sanaa etteikö olisi pahoinpitely ensimmäisesten 2-3 lyönnin jälkeen molempien osalta. Sinänsä tuollainen vanha historia voi vaikuttaa jossain määrin tuomioon mutta eipä tuossa varsinaisesti ole kyse itsensä puolustamisesta kuin ihan alussa, loppu on sitten normaalia nakkikioskitoimintaa molempien osalta ja valitettavasti enemmän vahinkoa kärsinyt monesti saa enemmän korvauksia.

Hampaat varsinkin on sen verran rajusti hinnoiteltuja että kannattaa sitä osastoa välttää mahdollisuuksien mukaan.
Mikähän logiikka tässä on? Tietenkin jos itsensä kimppuun hyökätään niin hyökkääjä pitää voida saattaa siihen kuntoon, ettei uhkaa enää ole. Ei ole mitenkään mahdollista puolustautua käyttämättä suurempaa voimaa kuin millä hyökkääjä uhkaa, jos hyökkääjä siis on tosissaan eikä mikään pelottelu auta.

Esim. jos on yksin kaveriporukkaa vastaan kuten tuossa tilanteessa, niin tärkeintä on saada heidät yksi kerrallaan toimintakyvyttömiksi, ja pidemmäksi aikaa - muuten esim. kun keskittyy toiseen niin toinen voi hyökätä takaapäin. Se vaatii aika vapaita käsiä - tappaminen on tietenkin tehokkain keino saada toinen toimintakyvyttömäksi, mutta esim. käsien murtaminen saattaa myös toimia.

Aina mitä hellävaraisempi pitää olla, niin sen vaikeampaa ja hitaampaa se on - esim. käsien murtaminen on paljon hitaampaa ja työläämpää kuin suoraan tappaminen. Jos pitäisi vielä tuotakin hellävaraisempi olla toimintakyvyttömäksi tekemisessä niin ettei toinen edes loukkaannu - esim. maahan viemisellä ja käsilukolla - silloin pelaa itsensä pois pelistä lähes täysin ja tämän kaverit voivat tällöin pelastaa hyökkääjän ja tehdä tämän jälleen toimintakykyiseksi.

Sitten kun mennään toisen ihmisen puolustamisen, niin se vaatii vieläkin enemmän. Otetaan vaikka mies jonka tytärtä raiskataan. Paljonko saa tehdä? Mielestäni tuossa tilanteessa tekijän pitäisi saada tappaa vapaasti ilman seuraamuksia. Mutta toisen puolustamisestahan se häkki kilahtaa todella helposti, vaikkei itse tekoa vähemmällä voimalla olisi edes mahdollista estää ainakaan turvallisesti. Loppuisikohan puukottamalla? Todennäköisesti. Lyömällä ja hakkaamalla? Tuskin. Mutta mitä tämä teki itse uhrille? Varmaan lähinnä piteli kiinni ja availi vaatteita. Ei taida riittää tuollainen tyttärensä puolustamiseen.

Yksi asia mikä Amerikassa on kunnossa on se, että itsepuolustukseksi voi vaan ampua toisen - se on tehokas ja varma keino taata turvallisuutensa. Mitä enemmän pitää hillitä itseään, sen vaarallisempaa se puolustautujalle on. Hyökkääjähän jo muutenkin tekee väärin, joten hänellä ei sinänsä rajoitteita ole. Mielestäni on älytöntä ja järjenvastaista että hyökkäyksen kohteeksi joutunut joutuu hillitsemään voimiaan - jos ei halua loukkaantua, ei olisi kannattanut hyökätä. Tällainen lainsäädäntö jostain kumman syystä suojelee rikollisia ja jengiläisiä ja pelaa täysin heidän pussiinsa.

Kiusatun otteista näki että kamppailulajeja tai nyrkkeily oli treenattu ainakin jonkin verran.
Mutta tuo nyrkillä päähän koppaaminen itsepuolustustilanteessa ei juuri koskaan ole hyvä ratkaisu. Yläkoukku avokämmenellä korvalle toimii paremmin. Tärykalvo rikki, ottaa saakelin kipeää plus tasapainoaisti menee sekaisin, mutta silti ei luultavammin tipu velttona katuun ja lyö päätään. Parempi vaihtoehto on, jos osaa lyödä, on vedellä pari kovaa koukkua vartaloon. Palleaan osuma tai maksakoukku lopettaa kaikki tappeluhalut ja kyvyt.
Niin, mutta rationaalinen menettely tuossa tilanteessa on aika vaikeaa. Turpaan vetäminen on tosiaan aika turhaa. Yleensä jotkut munat ja silmät on ne nopeimmat ja parhaat kohteet, mutta toki sellaisestakin syytettä tulee Suomessa. Pointti kuitenkin on, että vaatii paljon ammattitaitoa ja sitä ei voi olettaa satunnaistyypiltä joka paniikissa ja adrenaliinimyrskyssä on itseään todennäköisesti hengenhädässä puolustamassa. Eihän sitä ikinä tiedä mikä toisen aikeena on, ja mistä tietää ettei joku sen kaveri vedä esiin puukkoa ja iske selkään? Kun se on selässä niin on vähän myöhäistä alkaa miettimään että "jaa sillä oli puukko".
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kyllä oli käynyt tälle kiusaajalle ns. putinit eli hyökkäyksen kohteen puolustuskyvystä ja -tahdosta oli saatu virheellistä tietoa.

Oma lähtöajatukseni on, että veisin kyllä yhtään minkäänlaisessa itsepuolustustilanteessa ns. vastatoimeni aika pitkälle ja miettisin sitten myöhemmin seurauksia. Väkivalta on usein ratkaisu väkivaltaiseen tilanteeseen.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tällä kertaa verenpainetta kohottaa seuraava keissi.

Puolustuksen mukaan miehen tekojen taustalla oli "vaikea elämäntilanne", eikä miehen ollut tarkoitus vahingoittaa lapsia.
Koska mies on sinänsä myöntänyt tekemisiään, oikeudessa on puitu muun muassa sitä, pitäisikö teot lukea törkeäksi.

Mahdollisimman kovaa tuomiota toivon, mutta koska ollaan Suomessa, missä seksuaalirikoksista annetaan usein naurettavia "tuomioita", en odota ihmeitä. Se, että myöntää nuo tekonsa, ei pitäisi tässä tapauksessa vaikuttaa alentavasti tuomioon, mutta näin se taitaa vain mennä. Jokainen tapaus, jossa uhrina on lapsi, on törkeä. Siitä ei ole kahta sanaa.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Ehdollinen vankeus yli 200k petoksesta kuulostaa aika kevyeltä. Ei varmasti ainakaan vähennä intoa yrittää vastaavaa.

Jutusta:

"Käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt naista vastaan nostetut syytteet, mutta hovioikeus katsoi naisen syyllistyneen törkeään väärennykseen ja törkeään petoksen yritykseen. Hän sai niistä 1,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion ja sen ohella 30 tuntia yhdyskuntapalvelua."

Petostelu jäi siis yrityksen asteelle.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tietenkin, koska hän jäi kiinni. Jos hän olisi onnistunut, ei tätä keskustelua käytäisi ja hänellä olisi 250k taskussa. Eli yrityksen rangaistavuus onkin ainoa relevantti pelote.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tietenkin, koska hän jäi kiinni. Jos hän olisi onnistunut, ei tätä keskustelua käytäisi ja hänellä olisi 250k taskussa. Eli yrityksen rangaistavuus onkin ainoa relevantti pelote.

Jos se yritys on ainoa relevantti pointti, niin se pitäisi tuoda esille, eikä puhua toteutuneesta teosta. Kaikki eivät varmasti mene lähteille ja jäävät viestisi mis- tai disinformaation varaan.

Se että petos olisi onnistunut ei myöskään tarkoita sitä, että teko olisi jäänyt piiloon.
 
Tämä Helsingin hovioikeuden ratkaisu vaikuttaa uutisen tietojen perusteella kohtalaisen käsittämättömältä. HOK-Elannon pomolle 200 000 euron arvosta lahjuksia, muttei mitään ongelmaa, kun älysi olla laittamatta nimeään konsulttisopimuksiin. Näyttöä on varmasti vaikea saada, mutta täytyy olla aika naiivi, jos uskoo, ettei tuossa oltu yritetty lahjoa kyseistä johtajaa ja ettei johtaja tasantarkkaan tiennyt, mistä oli kysymys.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Pitäisikö lautamiesjärjestelmästä luopua nyt vai heti? Onhan toi ihan käsittämätön aivopieru.
Tuosta syystä on HO ja KKO oikeusjärjestelmän jatkeena, lautamiesjärjestelmän tarkoitus olisi tuoda maalaisjärkeä tuomioihin ja sinänsä parempi kuin pelkällä ammattituomarilla.

Käräjäoikeudessa enempi ja vähempi arvotaan näyttöä ja välillä tulee heikompaa tuomiota. Sinänsä tuo uutinen ei kerro mitään taustoista ettei osaa sanoa mitään tuomion perusteista.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Surullinen uutinen, vaikka päätekijät jäivätkin kiinni. Kahdeksan miljoonaa euroa katosi kuin pieru Saharaan eikä niistä rahoista jäänyt kuin muistot mieleen.

Toivottavasti uhri ei ole menettänyt kokonaan uskoaan ihmisiin ja toivottavasti hänelle käy uudelleen mäihä lotossa.
 
J.C.S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

"A Fool and his money are soon parted".
En nyt aivan mahdottomasti osaa tästä kokea mielipahaa, joskaan en lähtisi millekään ylettömälle pilkkaamislinjallekaan.
Aikuinen, 30-kymppinen mies jakaa rahojaan tuntemattomille netissä alkujaan tapaamille veikkosille. Ei vaikuta kovin vastuulliselle toiminnalle.

Jos kyseessä olisi kovin nuori tai kovin iäkäs henkilö voisi tuntua uhrin kohdalla ikävämmältä. mutta pelkästään jutun tietojen perusteella arvioitaessa kaveri vaikuttaa kuitenkin oikeustoimikelpoiselta joten vähän tulee sellainen"mitäs läksit, kikkelis, kokkelis-fiilis".
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Näin koiraihmisenä tämän kaltaiset tuomiot pistävät mielen matalaksi.

Voiko tuota lopullista tuomiota pitää edes tuomiona? 13 vuotta parhaana ystävänä ollutta ja perheenjäseneksi koettua vanhaa uskollista koirakaveria pidetään kummankin tuomion perusteella jonkinlaisena esineenä, jolle määriteltiin jopa "jäännösarvo". Hiljaiseksi vetää ja voin vain kuvitella, millaista tuskaa tämä kaikki on aiheuttanut Hilpan perheelle.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nyt on ollut taas ollut "oikeutensa tietävä" oppilas koulussa ja vedetty esille "ettekö tiedä kuka isäni on"-kortti.

Opettaja kosketti oppilasta kädellään selkään saadakseen tämän huomion meluisessa ruokalassa ja totesi oppilaalle, että jos lippis ei pysy poissa päästä, “niin välilevyt pullahtelee". Oppilas reagoi opettajan toimintaan kysymällä, ymmärsikö tämä juuri syyllistyneensä laittomaan uhkaukseen ja kajonneensa oppilaan koskemattomuuteen. Lisäksi oppilas kysyi opettajalta, tiesikö tämä, kuka hänen isänsä on.

Rehtori teki asiasta rikosilmoituksen tilanteen selvittämiseksi, koska oppilas ja hänen perheensä eivät suostuneet sovittelemaan asiaa. Tapaus ratkottiin lopulta Kymenlaakson käräjäoikeudessa, jossa kouvolalaista opettajaa syytettiin lievästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
-----
Kymenlaakson käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet. Oikeus päätyi samaan tulkintaan kuin opettaja ja paikalla olleet todistajat eli siihen, ettei kyse ollut lyönnistä.

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Sinällään olen samaa mieltä kanssasi tapauksen naurettavuudesta, mutta eikö tuossa nyt mennyt käräjäoikeuden tuomio ihan oikein?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
eikö tuossa nyt mennyt käräjäoikeuden tuomio ihan oikein?
Kyllä, olen kyllä sitä mieltä... Ainakin tuon artikkelin perusteella.
Vähän mietin että tänne vissiin linkataan juttuja silloin kun tuomio on kirjoittajan mielestä mennyt jotenkin pieleen. Mutta laitoin jutun tänne kun se herätti minussa ajatuksia... Että tähänkö on tultu, kaiken moiseen sitä käytetään oikeuslaitoksen resursseja.
 
Kieltämättä tuosta näkökulmasta hyviä perusteluja, samaa mieltä minäkin.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oikeuslaitos on resursseista huolimatta ratkaisu silloin, kun sovittelu ei onnistu. Vai onko sinulla parempi ehdotus?
Rajanveto on tietenkin vaikeaa, mutta näinkin selkeästi turhassa jutussa oikeus voisi todeta, että ei käsitellä, koska kakara on ilmiselvästi pilalle hemmoteltu mulkku ja ansaitsisi oikeudenkäynnin sijasta sukkasaippuaa. Joskus nuoruudessani funtsin opettajan uraa, mutta näitä juttuja lukiessa olen helvetin tyytyväinen, etten sille alalle päätynyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Rajanveto on tietenkin vaikeaa, mutta näinkin selkeästi turhassa jutussa oikeus voisi todeta, että ei käsitellä, koska kakara on ilmiselvästi pilalle hemmoteltu mulkku ja ansaitsisi oikeudenkäynnin sijasta sukkasaippuaa.

Sama pätee myös noihin "yleisimmät syyt miksi rikosilmoituksia tehdään" -otsakkeen alla oleviin. Ei ole opettajan asema kadehdittava.
Ja mikä nykylasten vanhempia vaivaa? Jos oma kakara ei noudata sääntöjä, niin vika on missä tahansa muualla paitsi siinä omassa kullannupussa?
Mitään vastuuta kasvatuksesta ei selvästikään oteta...
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sama pätee myös noihin "yleisimmät syyt miksi rikosilmoituksia tehdään" -otsakkeen alla oleviin. Ei ole opettajan asema kadehdittava.
Ja mikä nykylasten vanhempia vaivaa? Jos oma kakara ei noudata sääntöjä, niin vika on missä tahansa muualla paitsi siinä omassa kullannupussa?
Mitään vastuuta kasvatuksesta ei selvästikään oteta...
Tuli mieleen että en itse olisi 14v uskaltanut kotona kertoa tuosta. Vaikka olisi opettaja napannut niskasta kiinni, niin ei niistä olisi viitsinyt kotoa puhua. Muutenkin joka asiasta toivoi ettei kotiin menisi tietoa.

Oli samaa kyllä kavereiden keskuudessa, eli on ajat hieman muuttuneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös