No niin, nousipa vahvat oluet eilen päähän. Oho.
Mennäänpäs peliin liittyviin asioihin. Ensinnäkin, on selvää, että tämän vuoden mestaruus ei ollut kovinkaan samanlainen kuin se ensimmäinen muutama vuosi takaperin. Tuolloin JYP oli kivikova robotti, joka oli pelitaktisesti ylivertainen muihin joukkueisiin verrattuna. Siitä ei sen enempää.
Tänä kautena JYP teki useita korjaavia liikkeitä parin viime kauden välieräpettymyksistä oppia ammentaneena. Peliä alettiin kärsivällisesti kutomaan kokoon syksystä lähtien, ja annettiin joukkueelle aikaa kehittyä monessa suhteessa - eli pelitavallisesti, joukkueena, sekä esimerkiksi yksilöiden kautta. Runkosarjassa ei alettu hätäilemään, sillä tiedettiin, että tällä joukkueella fokus ei ole runkosarjavoitossa ja kotiedussa loppuun saakka. Se ei selvästikään ollut ensimmäinen prioriteetti, tämä kävi ilmi jo monista haastatteluista. Fokus oli olla keväällä kunnossa. Tällä kertaa se tuotti sen kirkkaimman tuloksen.
Joulun jälkeen joukkue alkoi ottamaan niitä voittoja erittäin kovalla prosentilla, ja ei ole pienintäkään epäselvyyttä, mikä oli vuoden 2012 tähän mennessä kovakuntoisin joukkue. Playoffseissa ei tarjottu sellaista säihkyvää ylivertaisuutta, mutta tähän on silti sanottava, että vaikka Pelicans voi vedota Hovisen (ja sitten Kuuselan) puuttumiseen, JYPistä lähti kertalaakista Ässät-sarjan jälkeen SM-liigan paras puolustaja kokoonpanosta sairastuvalle. Tätä ei voi verrata mihinkään muuhun (tai muun joukkueenkaan) puolustajan tai yksittäisen pelaajaan poissaoloon, sillä Vatanen ei ollut perinteinen puolustava pakki - vaan usein myös ratkaisija, joskus hyökkäyksen yksinäinen moottori, ja siniviivan sekä ylivoiman kuningas. Maalivahti on ehkä tärkein yksittäinen palanen joukkueessa, mutta Vatanen oli vastaavasti yksi tärkeimmistä palasista JYPin joukkueessa. Ehkäpä tärkein palanen, olisi voinut jälkikäteen sanoa, jos JYP olisi tippunut pleijareissa jossakin vaiheessa tai hävinnyt finaaleissa.
Mutta sen sijaan, joukkue paikkasi tätä erittäin tiukalla viisikolla, sekä ennen kaikkea aivan uskomattomalla kärsivällisyydellä, so. luotolla omaan pelaamiseen, ja loppupeleissä erittäin vakuuttavalla maalivahdilla. Helenius ei pettänyt, ei sitten kertaakaan pudotuspeleissä. Tämä mestaruus oli taistelun juhlaa. Sihvonen vihaa tätä termiä, ja provosoi Urheilulehden puolella nimittäen tätä välikaudeksi, mutta harvemmin näin tasaista runkosarjaa on nähty SM-liigassa. Jotkut näkee siinä sen aihion, että joukkueet olivat tasaisen paskoja, mutta tosiasia on myös se, että siellä operoi useampi joukkue huikealla kalustolla (etenkin HIFK ja Jokerit, myös Pelicans, Ässät ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä KalPa). Petteri Sihvonen ei kannata ketään, mutta vihaa RD:n ja lätkänraiskaaja-valmentaja Ahon JYPiä. Mielenkiintoisia artikkeleita ja videoita mies tekee pelitavallisista asioista, mutta jääkiekon dynamiikkaa hän ei lopulta ymmärrä lähellekään kattavasti. Eikä toki kovin moni muukaan, jos kukaan, mutta muut eivät teekään tästä asiasta numeroa - Sihvonen tekee, toki osin provosoidakseen, mutta olen aivan varma: osaksi tosissaan.
JYP ei ollut pelitavallisesti ylivertainen Suomen mestari kaudella 2011-2012, mutta kuten vanha sanonta kuuluu: maalin pelien häviämisestä on järkyttävä matka maalin pelien voittamiseen. Siksi JYP on kiistaton Suomen mestari vuosimallia 2012, Suomen paras ja ylivertainen joukkue.
KIITOS JYP!
