Tämä hyvät ystävät, on se hetki kun iso mies kuuntelee JyP Hockey Teamiä ja itkee. Tämä on se hetki kun pidetään isoja puheita.
Palasin nimittäin hetki sitten varsin väkirikkaalta kävelykadulta takaisin kotio ja jäin miettimään jotta ymmärtääköhän noi humalaspäissään heiluvat teinit miten paljon nämä hetken merkkaa tyypille, joka on joukkueen mukana mennyt ne ylä- ja alamäet yli 20 vuoden ajan. On nähty Viljaset. On nähty Aravirran semimenestys, Sjöberg, Chlubna, Ton, Perrin ja monet monet muut. On toivottu ja aina petytty. On nähty Missiot sun muut. Nyt meillä on joukkue, jonka voittoa juhlii kaikki jotka paikallisesta lätkästä edes piirun verran perustavat. Ymmärrys tulee joskus perästä, nyt täytyy itsekin ihmetellä jotta "taasko JYPpi tuulettaa?".
Tänään, minä lupaan ja vannon, riisun vuoden 2004 JYP-paitani päältäni viimeisen kerran. Aion nimittäin kehystää sen seinälle. Niin paljon tämä joukkue on minulle merkinnyt kuluneiden vuosikymmenten aikana, että on aika kääntää vihdoin uusi lehti. Minä rakastan tätä joukkuetta.